Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 951 370
  • 46 651

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Noin ajateltiin Kokoomuksessakin 2019 ja kokkareiden hallituspaikka meni sen takia. Sitä ajatellaan RKP:ssa nytkin. Sinulla ja minulla ei ole tässä pohdinnassa menetettävää, mutta RKP:lla on.

Perussuomalaiset ovat hallituksessa lähes varmasti. Asiaa auttaa myös tuo EU-parlamentin ryhmän vaihto.

KOK-PS todennäköisyys ei kyllä millään matemaattisella mallilla ole 90 % kuten esität, mutta kyllä se edelleen todennäköisin hallituspohja on. Kokoomuksen puhassa kun jakauma ei ole likikään 90-10 julkisten eikä omien sisäistenkään lähteiden mukaan.

Jos ajatellaan puolueita, joiden on ”pakko” olla hallituksessa, niitä on laskutavasta riippuen kaksi tai kolme. Aivan ylitsekäyvästi tietenkin kokoomus, sen jälkeen RKP. Heidän hallintonsa ei halua enää ”koskaan” olla orpo piru kuten 2015-2019 oppositiossa. He joustavat kyllä - ongelma voi muodostua enemmän siitä kautta, ettei PS heitä syystä tai toisesta haluaisi mukaan.

Kolmantena, vaikka leikkiikin toista mediassa, hallitukseen ehdottomasti haluaa KD. Heidän paikkansa on nyt sekä ohjelmallisesti että kannatuksen osalta. Näiden jälkeen millään puolueella ei ole pakkoa mukaan. Tämän voi sitten halutessaan nähdä nostavan tai laskevan PS:n todennäköisyyttä, mutta neuvotteluvaltteja se tuo heille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pukeutuminen on sitten eri juttu. Esim. lempivärini on musta, ja toinen lempiväreistäni on sininen. Ja tosiaan, aika usein pukeudun siniseen ja mustaan. Se nyt ei tarkoita, että kannattaisin sinimustaa liikettä, se vaan tarkoittaa että satun pitämään niistä väreistä. Minulla on myös punaisia paitoja. Se, että pidän yhtä sellaista yllä ei myöskään tee minusta demaria.
Julkisessa virassa kannattaa vähän miettiä miten pukeutuu. Siinä missä minua ei katsota vinoon jos menen töihin jossain bändipaidassa niin kansanedustajaa saatettaisiin katsoa huomattavasti enemmän vinoon jos tekisi samoin. Samoin jos minä pukeudun sinimustiin (jossain kohtaa oli tapana pitää mustaa kauluspaitaa ja sinistä kravattia), niin minua saatetaan luulla pohjalaiseksi tai sitten Lapuan liikkeen ystäväksi. Kansanedustajan kohdalla tuo on ei itsessään herätä välttämättä kysymyksiä, mutta jos pukeudutaan sinimustiin vaatteisiin, kuulutaan Suomen Sisuun, puhutaan Lähi-idän ja Afrikan alueelta kotoisin olevista ihmisistä vieraslajeina jne. niin kokonaisuus ei näytä kovinkaan hyvältä.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mikäli persut ovat tulevassa hallituksessa, lienee odotettavissa valtavaa panostusta tuulivoimaan.

Brent-laadun raakaöljyn maailmanmarkkinahinnan ennakoidaan nousevan selvästi. Siksi ainoa tapa polttoaineen hinnan pitämisessä edes nykyisellään on nykyistä edullisempi sähkö, jota tarvitaan valtavasti jalostusprosessissa (Nesteen Sköldvikin jalostamo taitaa olla Suomen suurin sähkönkäyttäjä SSAB:n Raahen tehtaan ohella). Tuulivoima puolestaan on ainoa tapa, jolla sähköntuotantoa voidaan nopealla aikavälillä lisätä ja siten hintaan nopeahkosti vaikuttaa.

Eipä siinä. Uudelleenbrändätään sitten vihreä siirtymä vaikka isämmaalliseksi siirtymäksi, jotteivät persut nyt ihan viherhumppaajiksi kannattajiensa keskuudessa leimaudu.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Mikäli persut ovat tulevassa hallituksessa, lienee odotettavissa valtavaa panostusta tuulivoimaan.

Brent-laadun raakaöljyn hinnan ennakoidaan nousevan selvästi. Siksi ainoa tapa polttoaineen hinnan pitämisessä edes nykyisellään on nykyistä edullisempi sähkö, jota tarvitaan valtavasti jalostusprosessissa (Nesteen Sköldvikin jalostamo taitaa olla Suomen suurin sähkönkäyttäjä SSAB:n Raahen tehtaan ohella). Tuulivoima puolestaan on ainoa tapa, jolla sähköntuotantoa voidaan nopealla aikavälillä lisätä ja siten hintaan nopeahkosti vaikuttaa.

Eipä siinä. Uudelleenbrändätään sitten vihreä siirtymä vaikka isämmaalliseksi siirtymäksi, jotteivät persut nyt ihan viherhumppaajiksi kannattajiensa keskuudessa leimaudu.
Tuulivoiman hyötykäyttöön tarkoitettuja myllyjä nousee Suomessa jopa yli 1000 kappaletta halusi persut niitä tai ei . Samoin aurinkoenergiaa hyödyntäviä energiapuistoja nousee Suomessa vähitellen lukuisia yksiköitä.

Suurin ongelma on se miten energiaa voidaan varastoida kustannustehokkaasti ja turvallisesti. Tämän takia pitää rakentaa lisää tarpeisiimme soveltuvaa säätöenergiamme.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Suurin ongelma on se miten energiaa voidaan varastoida kustannustehokkaasti ja turvallisesti. Tämän takia pitää rakentaa lisää tarpeisiimme soveltuvaa säätöenergiamme.

Vastaus on tuulivoiman merkittävän lisäämisen ohella vetylaitokset, joiden rakentamisen edistämisessä juurikin tuleva hallitus on avainasemassa.

Fossiilisten backup-laitosten lisärakentaminen on silkkaa tyhmyyttä, koska niiden rakentaminen ja ylläpitäminen on äärimmäisen tehotonta ja se tietysti nostaa energian hintaa.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Jos persut pääsevät hallitukseen niin mikähän on bensan hinta vuoden lopussa? Eikö polttoaineitten hinta ollut yksi asia, millä persut kampanjoivat ja miksi heitä äänestettiin.
 
Juuri näin. Suomessa kannattaa panostaa vetytalouteen ja vihreään energiaan runsaasti resursseja ja rahaa. Yritykset ovat jo nyt olleet todella ahkeria puhtaan luontoystävällisen energian tuotannossa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Luukkanen herättänyt vähän närästystä ympäri puoluekenttää ja toimistolle palkattu lisää väkeä hoitamaan varsinaista sihteerin virkaa. Toki voi aina pohtia kannattaako puoluesihteeri valita demokraattisesti, vai olisiko parempi katsoa siihen joku pätevä henkilö.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Vastaus on tuulivoiman merkittävän lisäämisen ohella vetylaitokset, joiden rakentamisen edistämisessä juurikin tuleva hallitus on avainasemassa.

Fossiilisten backup-laitosten lisärakentaminen on silkkaa tyhmyyttä, koska niiden rakentaminen ja ylläpitäminen on äärimmäisen tehotonta ja se tietysti nostaa energian hintaa.
Hmm, kyllä persut taitavat olla melkoisia tuulifaneja, koska mm. kotimaiseen vetyteknologiaan panostava ilmastorahasto on heidän leikkauslistallaan.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Hmm, kyllä persut taitavat olla melkoisia tuulifaneja, koska mm. kotimaiseen vetyteknologiaan panostava ilmastorahasto on heidän leikkauslistallaan.
Taidetaanpa mennä parinkymmenen vuoden takamatkalle näissä tulevaisuuden teknologioissa jos persut saa päättää. Erittäin näköalatonta on ollut kampanjansa leikkauslistoineen.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Tämä Kaisa Garedew jäi kummittelemaan, että missähän olen siihen tai sen ajatuksiin törmännyt. Muistui sitten mieleen, kun kävin jyväskyläläisen kaverin luona ja hän vähän avautui tästä tyypistä. Lievästi sellainen moraaliltaan ylivertainen kristitty kyseessä.

Lainaukset hänen kotisivultaan.

"TV-ohjelmiin ja elokuviin syötetään tarkoituksella homo-, lesbo- ja trans-rooleja. Tällä aivopesulla epänormaalista yritetään tehdä normaalia."

"Ainoa oikea hoito trans-ihmisille on terapia. Suomalaisten verorahoja ei kuulu tuhlata trans- eikä lesbojen hedelmöityshoitoihin."

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Jos persut pääsevät hallitukseen niin mikähän on bensan hinta vuoden lopussa? Eikö polttoaineitten hinta ollut yksi asia, millä persut kampanjoivat ja miksi heitä äänestettiin.
Ei se hinta ole pääasia, vaan mistä se koostuu. Jos korkea hinta ei sisällä jakeluvelvoitteita tai muuta teennäistä höttöä niin se on mitä on.

Monimutkaista, ymmärrän.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Ei se hinta ole pääasia, vaan mistä se koostuu. Jos korkea hinta ei sisällä jakeluvelvoitteita tai muuta teennäistä höttöä niin se on mitä on.

Monimutkaista, ymmärrän.

Jakeluvelvoitettahan voisi nostaa jonkun verran. Paitsi että se vähentää liikenteen päästöjä, se myös lisää kotimaisen polttoaineen tuotantoa sekä vähentää öljyn tuontitarvetta muualta. Polttoaineomavaraisuus ja siten huoltovarmuus paranevat, ja yritykset tekevät biojalostamoinvestointeja myös Suomeen.

Tarjonnan noustessa biopolttoaineiden hinta laskee samalla, kun raakaöljyn maailmanmarkkinahinta nousee. Täten jakeluvelvoitteen kuluttajahintavaikutus laskee.
 
Muuten hyvä, mutta ei mahdu tik tok -videoon.
 
Voisi voisi. Ja niitä asioita voi tehdä nostamatta sitä. Yritin vaan avata, ettei niissä puheissa ole kyse maailman markkinahinnasta vaan siitä, millä sitä hintaa Suomessa keinotekoisesti korotetaan.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Perinteistä kepulaista agraarisosialismia maailman muutoksiin edelleen kaivataan vaikka puolue onkin vaihtunut?

Sähkön ja bensan hinta alas ja oletettavasti yhteiskunnan tukemana ja maatalouteen tietty lisää tukirahaa. Saa nähdä paljonko Orpon oikeistohallitus sitten on valmis tukemaan näitä ihmisiä vai onko sekin mahdottoman edessä näiden ihmisten odotuksien kanssa.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Ei se hinta ole pääasia, vaan mistä se koostuu. Jos korkea hinta ei sisällä jakeluvelvoitteita tai muuta teennäistä höttöä niin se on mitä on.
Mistähän muuten sitten mahtaa johtua, että sheikin vaalivideolla, missä kuvataan hänen kaahailuaan autolla, ei puhuta mitään jakeluvelvoitteesta. Onko se liian monimutkainen asia persujen kannattajille?
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Mistähän muuten sitten mahtaa johtua, että sheikin vaalivideolla, missä kuvataan hänen kaahailuaan autolla, ei puhuta mitään jakeluvelvoitteesta. Onko se liian monimutkainen asia persujen kannattajille?
Tuo tuntuu olevan liian vaikea asia tajuta vasemmiston kannattajille, jos sitä ei joka lauseessa selitetä auki. Mutta toki idiootteja löytyy myös persujen kannattajista, joten et sinä siinä väärässä ole.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hieman samoja teemoja Perussuomalaisten valtaamalta Suomen maaseudulta kuuluu kuin mm. Ranskassa, Saksassa tai USA:ssa maaseudulta. Suurkaupunkien ulkopuoliset alueet ovat meilläkin muuttumassa kansalliskonservatiivisiksi. Se tarkoittaa myös arvopohjien muuttumista.

Toivottavasti meillä on viherliberaaleilla enemmän järkeä käsitellä tätä ilmiötä kuin monissa muissa maissa. Blokittamisen sijasta yhteistyötä ja yhteisvastuuta ja kaupunkien sekä niitä ympäröivien maaseutujen synergian käsittämistä. Muussa tapauksessa kuljemme kohti taantuvaa kansakuntaa. Ja se on saatavilla olevista siinä tilanteessa ehkäpä se paras vaihtoehto.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Eikö mielestäsi pyöräteitä tarvitse pitää kunnossa?
Ei. Fillarillahan pääsee ihan mihin tahansa ja vielä paljon helpommin kuin autolla. Ajeltiin kavereiden kanssa pikkunassikkana crossia metsässä fillareilla ja hyvin pärjättiin. Nyt kun on pieni kuoppa tiessä tai tietyö kiertotiellä, niin jo alkaa fillaristien mielensäpahoitus;)
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Fillarillahan pääsee ihan mihin tahansa ja vielä paljon helpommin kuin autolla.
Kun itse haluan mennä jonnekin helpolla, menen autolla. Toisaalta aikuisena miehenä en käytä fillaria metsässä crossailuun, vain työmatkailuun ja kuntoiluun. Maalailemaasi mielensä pahoittamiseen en ole koskaan törmännyt. Eikös ne ole autoilijat, jotka valittavat kuopista teissä ihan ilapäivälehdistöä myöten?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös