Mielestäni Soinin tekeminen on ollut täysin harkittua. Äänestäjien silmissä Soini on nähty. Timo Soini tietää, että hänen aikansa Perussuomalaisten johdossa ovat, jos ei luetut, niin ainakin käymässä vähiin. Timo Soini ei enää nosta puolueensa kannatusta, jos ei laskekaan. Perussuomalaiset on toki Soinille todella suuri asia, joten irti päästäminen on vaikeaa, varsinkin kun ehdokkaat Soinin työn jatkajalle ovat aika kevyillä kannuksilla liikkeellä. Jussi Halla-aho ei varmasti ole täysin Soinin mieleen PS-puheenjohtajana, Jussi Niinistö on osoittanut kyvyttömyyttä median hallinnan suhteen ja Sampo Terholle puheenjohtajan saappaat saattaa olla turhan suuret täytettäväksi. Muutama vuosi parlamentaarista työtä Suomessa voisi tehdä Terholle ihan hyvää.
Timo Soini on mielestäni ollut johdonmukaisin ministeri näistä kolmesta suuresta. Samaan aikaan, kun Orpo puhelee lisäleikkauksista on Sipilä kehunut talouden elpymistä. Sipilällä oli taas suuria ongelmia kauden alussa, niin median hallinnassa kuin poliittisten päätösten teossa, kun yhteiskuntasopimuksen teko oli yhtä soutaa-huopaa -leikkiä. Soini on näistä ollut se hiljaisin - ja kuten totesin - johdonmukaisin (sic!).
Mutta tosiaan uskon Soinin hiljaisuuden olevan vain valmistautumista kohti Perussuomalaisia, ilman karismaattista nykyistä puolueen puheenjohtajaa. Aika aikaansa kutakin.