Perussuomalaiset

  • 6 005 221
  • 46 690

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Eli, et tunne yhtään henkilöä, jolle monikulttuurisuus on rikkaus ja jolle maahanmuutto on siksi positiivinen asia?
Kysymys ei ollut minulle, mutta totean täältä takavasemmalta, että minun tuttavapiirini koostuu pääosin mädättäjistä, eli kokoomuksen, vihreiden ja vasemmistopuolueiden kannattajista, mutten osaa nimetä ketään jolle maahanmuutto olisi positiivinen asia siksi, että monikulttuurisuus on rikkaus. Toki joku voi näin minun tietämättäni ajatella, ja epäilen, että varsinkin osa tutuista maahanmuuttajista (tänne tai täältä pois) varmastikin näin ajattelee.

Mutta siis, arvelisin että niukka enemmistö suhtautuu Suomeen kohdistuvaan maahanmuuttoon joko negatiivisesti tai täysin hällä väliä, sitten niukka vähemmistö positiivisesti taloudellisista ja humanitäärisistä syistä. Kovin harva kuitenkaan tykkää politiikasta, varsinkaan näistä sen mitättömistä sektoreista, edes keskustella, joten aika mutulla mennään.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli, et tunne yhtään henkilöä, jolle monikulttuurisuus on rikkaus ja jolle maahanmuutto on siksi positiivinen asia?
Multa ei kysytty, mutta ei se e,nenkään olen mua estänyt. Mä en ole koskaan kuullut livenä kenenkään käyttäneen tuollaisia monikulttuurisuus on rikkaus tyyppisiä puheita, paitsi ironisesti. Kuitenkin suurin osa mun kavereista suhtautuu mamuihin ihan neutraalisti. On siellä toki jokunen nuivakin joukossa. On myös mamun kanssa yhdessä elelijöitäkin ja kuuluvat tuohon neutraaliin porukkaan.

Se miten monikulttuurisuuden positiiviset puolet näkyy on vaikkapa helsingin ravintolatarjonta tai jalkapallon a-maajoukkue. Musta on ihan hienoa käydä kaikenlaisissa ravintoloissa syömässä, mutta sen voi kyllä tehdä ilman multikultimokuttaja kommentteja.

piti vielä sanoa, että monikulttuurisuus ei todellakaan kuulu meidän keskusteluihin. Me ollaan totuttu eri näköisiin ihmisiin jo kauan sitten. Aiheesa ei ole oikein mitään keskusteltavaa. Jos joku vaimon sukulainen kedkisuomesta kyläilee, niin kyllähän yleensä jossain vaiheessa toteaa, että onpas paljon ulkomaalaisia, mutta itse siihen ei osaa kiinnittää huomiota.

täällä ei muuten mamuja juurikaan ollut, kun olin nuori. Koulussa taisi olla yksi neekeri. Eipä niitä mamuja kovin paljon omassa kaveripiirissa olekaan. Muutamaan olen tutustunut. Kakaroilla on mamukavereita enemmän. Samanlaia kakaroita näytäisivät olevan, kuin kantasuomalaisetkin kaverinsa. Pihalla palloa potkivat naapuruston kakaratkin näyttävät potkivan palloa ihan yhtä hyvässä tai pahassa sovussa, kuin me aikanaan. Talvella pelaavat lätkää, ihan ihonväristä riippumatta. Mukavahan noitten peliä on parvekkeelta kattella. En sitten tiedä onko tämä sitä mokutusta tai multikultia, mutta tätähän ei muutenkaan lasketa, kun se ei sovi agendaan.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos katsotaan asukkaiden äänestyskäyttäytymistä, niin Kontula on Kalliion verrattuna todellinen persuhörhölandia.
Molemmissa kaupunginosissa tapahtuu koko ajan hidas ja vääjämätön muutos. Kallio on jo aivan liian kallis paikka sille vanhalle kallion porukalle. Eihän se yhdessä yössä se muutos tapahdu.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Täysin totta, mutta ainakaan Helsingin nimby- vihreät eivät suosi monikulttuurisesti rikkaimpia kaupunginosia. Mikä sitten mahtaa olla syy. Voisi kuvittella, että punavihreät monikulttuurisuuden ihanuuden julistajat nimenomaan hakeutuisivat seuduille, joissa kansaivälisyys jo kukoistaa. Asunnotkin ovat noilla seuduin edullisempia. Kaiken kaikkiaan outo yhtälö, jonka voinee selittää vain joku palstan viherkommariosaston aktiiveista. Mahtaakohan kukaan palstan mokuttajista asua multikultisosiaalilehdossa?

Johtuisikohan siitä, että Helsingissä maahanmuuttajat asuvat pääasiassa kaukana kaupungin keskustassa, ja vihreitä äänestävät taas lähempänä. Ei minua ainakaan haittaisi, jos naapureinani olisi pelkkiä ulkomaalaisia, mutta en minä pelkästään tämän takia kuitenkaan muuttaisi laitakaupungille. Kysymys siis tuskin on alueiden karttamisesta, vaan enemmänkin siitä, ettei maahanmuuttajia "asuteta" sinne, missä vihreät ovat.

Tämä siis vain mutua, koska en muuhun en pysty.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Kysymys ei ollut minulle, mutta totean täältä takavasemmalta, että minun tuttavapiirini koostuu pääosin mädättäjistä, eli kokoomuksen, vihreiden ja vasemmistopuolueiden kannattajista, mutten osaa nimetä ketään jolle maahanmuutto olisi positiivinen asia siksi, että monikulttuurisuus on rikkaus. Toki joku voi näin minun tietämättäni ajatella, ja epäilen, että varsinkin osa tutuista maahanmuuttajista (tänne tai täältä pois) varmastikin näin ajattelee.

Melko erikoisesti nimittelet lähipiiriäsi. No, toisaalta kutsun minäkin itseäni ja aina äänestämäni puolueen kannattajia lahtareiksi. Olen ilmeisesti vain ymmärtänyt väärin, että maahanmuuton positiivisena puolena nähtäisiin monikulttuurisemmaksi muuttuva Suomi. Olemme ilmeisesti kuitenkin sitä mieltä, että monikulttuurisuus on osalle suomalaisia rikkaus ja jopa tavoiteltava asia. Tämän pohjalta minua ihmetettää, etteivät monikulttuurisimmat kaupungionosat näytä houkuttelevan mainitun rikkauden nimeen vannovia, vaan vahvasti vieraskielisten asuttamilla seuduilla asusteleekin huomattavassa määrin enemmän persuja kuin vihreitä ja vihreiden kannatus on erityisen korkea niissä vaalipiireissä, joissa multikultista ei ole tietoakaan.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Molemmissa kaupunginosissa tapahtuu koko ajan hidas ja vääjämätön muutos. Kallio on jo aivan liian kallis paikka sille vanhalle kallion porukalle. Eihän se yhdessä yössä se muutos tapahdu.

Kauas on pitkä matka. Kalliossa Vihreiden kannatus on luokkaa kaksi ja puoli kertaa korkeampi kuin Persujen. Kontulassa näiden puolueiden ääniosuuksien suhde on kokolailla päinvastainen.
 
Tämän pohjalta minua ihmetettää, etteivät monikulttuurisimmat kaupungionosat näytä houkuttelevan mainitun rikkauden nimeen vannovia, vaan vahvasti vieraskielisten asuttamilla seuduilla asusteleekin huomattavassa määrin enemmän persuja kuin vihreitä ja vihreiden kannatus on erityisen korkea niissä vaalipiireissä, joissa multikultista ei ole tietoakaan.
Kyllä sinäkin sen tiedät, että kaupungissa asuinkaupunginosaa määrittää enimmäkseen sosioekonominen asema. Kyllähän suurin osa tahtoisi asua parhailla alueilla mutta vapaassa markkinataloudessa ne parhaat alueet karkaavat suurimman osan ulottuvista.

Kenties tämä osaltaan selittää myös ihmettelemääsi persukannatuksen suuruutta lähiöissä. Tiedän, että persut keskimäärin tienaavat yllättävän hyvin, mutta entä persut kaupungeissa?

Melko erikoisesti nimittelet lähipiiriäsi. No, toisaalta kutsun minäkin itseäni ja aina äänestämäni puolueen kannattajia lahtareiksi.
Olenkin huomannut kuinka sinäkin tätä esim. Yhdysvaltojen sotusortotaistelusta tuttua typeriä lokeroivia haukkumanimiä inflatoivaa taktiikkaa käytät. Hyvä me!
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Johtuisikohan siitä, että Helsingissä maahanmuuttajat asuvat pääasiassa kaukana kaupungin keskustassa, ja vihreitä äänestävät taas lähempänä.

Näinhän se on, mutta miksi

Ei minua ainakaan haittaisi, jos naapureinani olisi pelkkiä ulkomaalaisia, mutta en minä pelkästään tämän takia kuitenkaan muuttaisi laitakaupungille.

Joitain varmasti haittaa, osalle asia on aivan yhdentekevä, mutta onko runsas maahanmuuttajien osuus asuinalueen huokuttavauutta lisäävä asia yhdellekään monikulttuurisuuden rikkauden nimeen vannovalle?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Joitain varmasti haittaa, osalle asia on aivan yhdentekevä, mutta onko runsas maahanmuuttajien osuus asuinalueen huokuttavauutta lisäävä asia yhdellekään monikulttuurisuuden rikkauden nimeen vannovalle?

Omasta puolestani voin sanoa, että minua ei ihmisten etninen tausta kiinnosta niin paljon, että valitsisin asuinalueeni sen perusteella. Minua enemmän kiinnostaa, onko asuinalue muutoin rauhallinen. Mieluummin siis asuisin normaalia elämänrytmiä noudattavien maahanmuuttajien täyttämällä asuinalueella kuin sellaisessa, joka on täynnä alkoholisteja, keskellä yötä musiikkia soittavia tai autoja päristeleviä tai pienestäkin asioista valittavia kantasuomalaisia.

Olen asunut nuorempana Alankomaissa alueella, joka oli täynnä muslimeja, eikä heistä ollut mitään haittaa. Alue tosin oli kaukana keskustassa ja esteettisesti ruma kuin mikä, mutta minut piti siellä halpa vuokra ja lyhyt työmatka. Sosiaalinen elämäni oli kuitenkin kaupungin keskustassa, jonne muutin myöhemmin löydettyäni sopivan paikan, mutta tällä ei ollut mitään tekemistä alueen väestön kanssa.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Kyllä sinäkin sen tiedät, että kaupungissa asuinkaupunginosaa määrittää enimmäkseen sosioekonominen asema. Kyllähän suurin osa tahtoisi asua parhailla alueilla mutta vapaassa markkinataloudessa ne parhaat alueet karkaavat suurimman osan ulottuvista.

Tiedän kyllä ja sivusinkin tätä aiemmin. Monikulttuurisimmilla alueilla asuminen on edullisinta, joten kustannukset eivät voi olla este henkilölle, joka arvostaa kansainvälistä ja rikasta naapurustoa.

Kenties tämä osaltaan selittää myös ihmettelemääsi persukannatuksen suuruutta lähiöissä. Tiedän, että persut keskimäärin tienaavat yllättävän hyvin, mutta entä persut kaupungeissa?

Itseasiassa persukannatusten suuruutta hämmästeli nimimerkki lihaani. Minä puolestani arvuuttelen, miksi kyseisilla alueilla asustaa perin vähän vihreitä, joita puolestaan äänestetään ansiokkaasti kaupunginosissa, joissa maahanmuuttajia ei ole juuri lainkaan.

Olenkin huomannut kuinka sinäkin tätä esim. Yhdysvaltojen sotusortotaistelusta tuttua typeriä lokeroivia haukkumanimiä inflatoivaa taktiikkaa käytät. Hyvä me!

Hyvä vaan te, jotka välttelette värikkäitä ilmaisuja tämän ketjun otsikossa mainitusta puolueesta ja sen äänestäjistä. Pata kattilaa, ja niin edes päin. T: Lahtari
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Omasta puolestani voin sanoa, että minua ei ihmisten etninen tausta kiinnosta niin paljon, että valitsisin asuinalueeni sen perusteella. Minua enemmän kiinnostaa, onko asuinalue muutoin rauhallinen. Mieluummin siis asuisin normaalia elämänrytmiä noudattavien maahanmuuttajien täyttämällä asuinalueella kuin sellaisessa, joka on täynnä alkoholisteja, keskellä yötä musiikkia soittavia tai autoja päristeleviä tai pienestäkin asioista valittavia kantasuomalaisia.

Sama vika Rahikaisellakin, pyrin välttämään asumista loisivien hörhöjen keskuudessa, heidän etnisestä taustastaan. Onko Suomessa normaalia elämänrytmiä elävien maahanmuuttajien täyttämiä asuinalueita ja mitä ylipäänsä on tuo normaali elämän rytmi? Maassa maan tavalla?
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Samalla lailla mustia miehiä pelkäävät yleensä eniten ne, jotka elävät jossain Nurmijärvellä ja ovat lukeneet lehdestä, että kylänraitilla on nähty ensimmäinen afrikkalainen kymmeneen vuoteen.
Lihaani tänään klo 10.28: "Ei muutenkaan voi ymmärtää, että persukannastus oli suurinta esimerkiksi Helsingin itäisissä kaupunginosissa."

Varmaan siellä itähelsingissä ne nurmijärveläiset väärensivät äänestystulosta.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Omien havaintojen mukaan persuja äänestävät eniten kouluttautumattomat ja konservatiivit. Heitä on Helsingissä varmaan keskimäärin enemmän idässä kuin lännessä, mutta kokonaisuudessaan persujen kannatus Helsingissä on aika heikkoa.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Omien havaintojen mukaan persuja äänestävät eniten kouluttautumattomat ja konservatiivit.

Konservatiivius pitää varmasti paikkansa, koulutustaso on samaa luokkaa demareiden kanssa ja kaikkein matalin koulutustaso on vasemmistoliiton äänestäjillä. Tämä puolestaan ei pohjaudu omiin havaintoihin.
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pikaisella vilkaisulla näyttäisi olevan niin, että alueet, joilla persut ovat suurin puolue, on erittäin paljon maahanmuuttajia. Vastaavasti niissä osissa Helsinkiä, joissa Vihreät keräsivät eniten ääniä, on vähän tai erittäin vähän monitulttuurista rikkautta.
mä olen reissussa ja kännykän varassa, niin jaksanut tarkistaa noita sun tietojas. Kävin nyt kuitenkin kattomassa kontula A ja vuosaari A äänestysalueet. Molemmissa demarit kärjessä. Vihervasemmistolla yli 50% molemmissa ja persuilla 18% ja 22%. Eli kyllä siellä tiheimmillä mamualueilla se vihervasemmisto kummasti jyllää. Työläiskaupunginosissa kun ollaan, niin demareita äänestetään enemmän, kuin vihreitä. Koulutetumpien ihmisten kaupunginosissa menee äänet vihreille ja kokoomukselle.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
mä olen reissussa ja kännykän varassa, niin jaksanut tarkistaa noita sun tietojas. Kävin nyt kuitenkin kattomassa kontula A ja vuosaari A äänestysalueet. Molemmissa demarit kärjessä. Vihervasemmistolla yli 50% molemmissa ja persuilla 18% ja 22%. Eli kyllä siellä tiheimmillä mamualueilla se vihervasemmisto kummasti jyllää. Työläiskaupunginosissa kun ollaan, niin demareita äänestetään enemmän, kuin vihreitä. Koulutetumpien ihmisten kaupunginosissa menee äänet vihreille ja kokoomukselle.

Tilastokeskuksen dataa. Puhe oli vihreistä. Nyt sinä alat puhumaan vihervasemmistosta ja demareista, miksi? Kumotaksesi väitteen siirtämällä maalitolppia?
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tilastokeskuksen dataa. Puhe oli vihreistä. Nyt sinä alat puhumaan vihervasemmistosta ja demareista, miksi? Kumotaksesi väitteen siirtämällä maalitolppia?
Lainasin väärää viestiä, kännykällä vähän hankalaa tämä keskusteleminen. Myöhemmässä viestissä kirjoitit punavihreistä monikulttuurisen ihanuuden ylistäjistä tjsp. Tämän ymmärsin vihervasemmistoksi. Vasemmistohan tähän mokutusosastoon yleensä liitetään ennen vihreitä, vai kuinka?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En todellakaan, mutta kuvittelisin, että multkultin keskelle muuttaminen kiinnostaisi jotakuta se ihanuutta ja rikkautta julistavaa....
Kertoisitko lisää näistä ihanuutta ja rikkautta julistavista, niinku oikeesta maailmasta eikä jostain hommafoorumilta tms? Minä luulen etttä näitä ei ole olemassa muualla kuin harhaisissa mielikuvituksissa.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Lainasin väärää viestiä, kännykällä vähän hankalaa tämä keskusteleminen. Myöhemmässä viestissä kirjoitit punavihreistä monikulttuurisen ihanuuden ylistäjistä tjsp. Tämän ymmärsin vihervasemmistoksi. Vasemmistohan tähän mokutusosastoon yleensä liitetään ennen vihreitä, vai kuinka?

Ovatko nämä vihervassarit hakeutuneet monikulttuurin pariin, vai onko maahanmuuttajat majoitettu heidän keskuuteensa? Mikä selittää persujen korkean kannatuksen samoilla seuduilla - siis sinun mielestäsi? Ehkpä sinä pysyt antamaan vastauksen asiaa aprikoineelle nimimerkille, jonka ihmettelystä koko tämä viestiepisodi sai alkunsa.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Kertoisitko lisää näistä ihanuutta ja rikkautta julistavista, niinku oikeesta maailmasta eikä jostain hommafoorumilta tms? Minä luulen etttä näitä ei ole olemassa muualla kuin harhaisissa mielikuvituksissa.

Eipä tuollaisten kommenttien googlettaminen ole kovin haasteellista, ainakaan minulle. Hommafoorumista en lähde arvailemaan mitään, koska en siellä vieraile. Luetko sinä ko. sivustoa useinkin, vai mistä se pullahti mieleesi?
 
Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ovatko nämä vihervassarit hakeutuneet monikulttuurin pariin, vai onko maahanmuuttajat majoitettu heidän keskuuteensa? Mikä selittää persujen korkean kannatuksen samoilla seuduilla - siis sinun mielestäsi? Ehkpä sinä pysyt antamaan vastauksen asiaa aprikoineelle nimimerkille, jonka ihmettelystä koko tämä viestiepisodi sai alkunsa.
Kuten jo totesin persujen kannatus näytti noilla kahdella katsomallani alueella olevan suurinpiirtein valtakunnallisen keskiarvon paikkeilla. Persujen kannatus ei näillä mamurikkailla alueilla siis ole suuri. Se vihervasemmiston kannatus näillä alueilla on suurempi, kuin valtakunnan keskiarvo. Vihervasemmiston osuus näillä alueilla on siis suuri.

Mä en osaa sanoa miksi ihmiset muuttavat millekin alueille, miksi tuollaista kyselet?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä tuollaisten kommenttien googlettaminen ole kovin haasteellista, ainakaan minulle. Hommafoorumista en lähde arvailemaan mitään, koska en siellä vieraile. Luetko sinä ko. sivustoa useinkin, vai mistä se pullahti mieleesi?
Heti kolmas linkki haulla oli hommafoorumille :-) Eipä ole tullut luettua aikoihin, aikoinaan, olisiko ollut 10 vuotta sitten, kävin silloin tällöin naureskelemassa kuinka jengi joukkohysteroi siellä Suomen tuhoutumista mm. kun suomalaislapsella oli havaittu kaupassa tummaihoinen nukke.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Kuten jo totesin persujen kannatus näytti noilla kahdella katsomallani alueella olevan suurinpiirtein valtakunnallisen keskiarvon paikkeilla.

Kaksinkertainen Helsingin keskiarvoon verratuna ja vielä korkeampi verrattuna mainitsemaasi Kalliioon.

Persujen kannatus ei näillä mamurikkailla alueilla siis ole suuri.

Eivät faktat muutu mihinkään, vaikka kuinka jankuttaisit. Pesut ovat suurin puolue kahdella erittäin vahvasti mamutetulla alueella, Jakomäessä ja Malminkartanossa, nauttien korkeaa kannatusta kaikkialla, missä vieraskielisten osuus asukkaista on suuri. Vihreät puolestaan ovat suurin puolue useassa impivaaralaisessa vaalipiirissä.

Se vihervasemmiston kannatus näillä alueilla on suurempi, kuin valtakunnan keskiarvo. Vihervasemmiston osuus näillä alueilla on siis suuri.

Mistä se kertoo?

Mä en osaa sanoa miksi ihmiset muuttavat millekin alueille, miksi tuollaista kyselet?

Etkä pysty myöskään arvaamaan, miksi persuilla on niin vahva kannatus Kontulassa?
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös