Populistisena liikkeenä veikkaisin vaalien lähestyessä PerSujen olevan kaikkien puolella "ökyherroja" vastaan. Kaikille luvataan tasapuolisesti kaikkea Utsjoelta Helsinkiin ja EU:sta löydetään se paha eikä juurikaan hyvää. Toteutuksesta ja juttujen realismista voidaan sitten olla montaa mieltä.
Juuri tätähän se Soinin retoriikka on. Rysselin ja Hesan "herrat" laitetaan kuriin ja herran nuhteeseen näppärillä letkautuksilla. Ollaan "pienen ihmisen" puolella isoa pahaa hallintoa sekä muuta "valtaeliittiä" vastaan.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan juuri tämän takia lähes järjestäen kaikkien populististen liikkeiden kannatus romahtaa hallitusvastuun koittaessa. Retoriikan muuttaminen teoksi kun on yksinkertaisesti mahdotonta. Sutkauttelun asemesta populistisen liikkeen pitää alkaa toteuttamaan realistista, jokapäiväistä politiikkaa. "Pienen ihmisen" mielestä populistinen liike muuttuukin tässä vaiheessa osaksi juuri tätä pahaa "valtaeliittiä", joka ei mukamas aja kuin omaa etuaan.
Jos PerSuja hallitus kutsuu, olisi se kansakuntaa kohtaava onnettomuus. Siinä tapauksessa haliituksessa istuisi nimittäin joukko poliitikkoja, joka olisi täysin halvaantunut toteuttamaan saarnaamaansa politiikkaa. Yksinkertaiseksi siksi, että semmoista politiikkaa ei voi toteuttaa. Onnettomuudessa onni olisi se, että tästä porukasta ei tarvitsisi sen jälkeen hetkeen murehtia.
Itävallasta löytyy tosin esimerkki hiukan erilaisesta tapauksesta. BZÖ-niminen populistinen liike (ryhmittymä, jonka edesmennyt Jörg Haider perusti erottuaan likimain äärioikeistolaisesta FPÖ-puolueesta) sai päähallitusvastuun Kärntenin osavaltiossa. Liike alkoi lunastelemaan vaalilupauksiaan, koska päähallituspuolueena sillä oli siihen mahdollisuus. Julkista rahaa jaettiin "pienelle ihmiselle" solkenaan samalla, kun osavaltio teki järjettömiä investointeja (mm. Klagenfurtin jalkapallostadion EM-kisoja varten: kyseessä on 30.000 katsojaa vetävä moderni areena vajaan 100.000 asukkaan kaupungissa). Seuraukset olivat katastrofaaliset: vähän aikaa sitten paljastui nimittäin, että osavaltion kassa oli ennennäkemättömän kammottavassa kunnossa. Sisäpiirisuhteilla Haider oli myös onnistunut keplottelemaan erään pankin mukaan touhuihinsa ja tallettajien rahoja oli ripoteltu spekulatiivisesti pitkin Itä-Eurooppaa. Lopulta liittovaltio joutui paikkaaman katastrofin ottamalla veronmaksajien rahoilla konkurssikypsän pankin haltuunsa.
Huvittavin ja samalla surullisin juttu on kuitenkin se, että Haider onnistui voittamaan haudan takaa vielä seuraavatkin vaalit talouskriisissä olevassa Kärntenin osavaltiossa. Syynä tähän lienee Haiderin henkilökultti. Tämän vaalivoiton kohdalla voi huoletta todeta, että
päin helvettiä äänestetty.