Vähän kuin Kataisen johdolla annettiin ennätyspaketti rahaa Kreikalle ja sitten lahjoitettiin sijoittajille rahantekokone nimeltä Caruna. Se oli varmaan vaan parempaa löysää rahaa.
Huvittaa myös miten kritisoit, ettei demareiden kanssa saisi mitään aikaan vaikka juuri viime kaudella saatiin vihdoin sote-uudistus maalin mitä oli pyöritelty jo varmaan viimeiset 20 vuotta. En nyt itsekkään Marinin hallituksen toimia kummoisina pidä (varsinkin tuo sote on ihan susim kiitos Keskustan) tai SDP:tä äänestäisi, mutta ihan puppua silti etteikö mitään tapahtuisi. Kyseinen hallitus vielä kohtasi kaksi isoa kriisiä sodan ja koronan muodossa ja hoitivat nuo suhteellisen hyvin.
Kuten tuolla aiemmin sanottiin, niin samaa soppaa nämä kaikki puolueet pyörittävät painottaen omia eturyhmiä, että saadaan pidettyä äänestäjät tyytyväisenä. Samalla kuitenkin hallituksesta toiseen on Suomi mennyt about kaikilla mittareilla eteenpäin ja elintaso noussut tasaisesti.
Jos oikeasti haluttaisiin jotain tehdä, niin eläkepommiin ja hoitovajeeseen pitäisi ihan heti herätä.
-Kataisen hallitus olikin huono sinipunahallitus, ja sinipunaa en halua enää nähdä. Nyt hallitusohjelmassa on elintärkeitä asioita, kuten AY-tyrannian alasajoa ja irtisanomisen helpottamisia. Isoja ja välttämättömiä päätöksiä, joita demarit vastustavat henkeen ja vereen.
-Soteuudistus vaikuttaa olevan floppi.
-Siis Marinin hallitus hoiti Ukrainan sodan hyvin? Mene sanomaan tuo Zelenskyille. Koronankin hoito oli epäonnistunut näytös, jossa Krista Kiuru ja eri tahot ajoivat mielivallalla Suomea kiinni. Itse olisin mennyt Ruotsin linjalla, mutta ei mennä tähän.
-Vielä kun se Suomen ”eteenpäin meno” toteutettaisiin ilman syömävelan kasvua. Sipilän hallitus taitaa olla ainoa hallitus finanssikriisin jälkeen, jonka aikana valtion velkasuhde laski, mutta en väitä että se olisi yksin Sipilän hallituksen ansiota. Petyin tosin kyllä Sipilän hallitukseenkin, sillä se ei uskaltanut tarttua isoihin päätöksiin, johon tämä hallitus olisi tarttumassa. Toivottavasti tämä hallitus pääsee tekemään päätöksiä. Sen jälkeen sitten voidaan mennä vaikka kausi sinipunalla, ja keskittyä vaikka maahanmuuttajien houkuttelemiseen persukauden jälkeen, jos ei muuta.
Viimeksi muokattu: