Inkluusio on ainoa oikea tapa toimia kouluissa, valitettavasti päättäjät eivät ymmärrä tätä. Inkluusio tuottaisi pidemmällä aikavälillä suvaitsevaisuutta, henkistä kasvua ja taloudellisia säästöjä. Ja ainoa mitä nyt pitäisi tehdä olisi luokkakokojen pienentäminen ja henkilöresurssien lisääminen.
Tuo kysymys on mielenkiintoinen, mutta toimiiko se oikeasti noin vai löytyykö näiden kahden väliltä kuitenkin se toimiva malli? Olen todellakin keskustellut paljon asiasta kahden erittäin hyvin tuntemani rehtorin (pääkaupunkiseudulta ja tyttäreni kanssa, pienemmässä kaupungissa erityisluokan opettaja) ja kaikkien työntäminen samoihin luokkiin on erittäin vaarallinen tie, miksi?
Meidän oppimistulokset ovat heikentyneet nyt kovalla vauhdilla ja edellämainittu malli heikentää niiden mahdollisuuksia oppia, joilla siihen on motivaatio, koska yksittäiset oppilaat vievät yhden tai parhaassa tapauksessa opettajan ja avustajan koko ajan.
Luokkakokojen pienentäminen ja resurssien lisääminen on tietysti ratkaisu, mutta lisäpanostuksen pitäisi olla merkittävä ja onko Suomessa siihen varaa ja löytyykö meiltä edes niitä opettajia? Jo tällä hetkellä monet koulut painivat ongelman kanssa, ettei päteviä opettajia löydy ja niitä huippuja metsästävät kaikki rehtorit toisista kouluista.
Pitäisikö siis pystyä rakentamaan malli, joka on jostain tuolta väliltä, en pysty sanomaan miten, mutta se on ehkä kuitenkin se mitä pitäisi hakea. Sen tiedän todella paljon työllistäneenä ja todella paljon nuorten urheilun kanssa toimineena, että yksi mätä omena mädättää nopeasti viereiset omenat, huono vertaus ehkä, mutta sitä tapahtuu nyt kouluissa, koska etenkin nuoret seuraavat helposti mielipidejohtajan tekemisiä ja usein niitä tuntuvat olevan ne, keillä on vähän mielenkiintoa opiskelemiseen.
/img-s3.ilcdn.fi/7f1765e9527dadc032057a4eef6d2d8d5ee50106b5dc063d9e9e56dae536b39d.jpg)
www.iltalehti.fi
www.lansivayla.fi