Perussuomalaiset

  • 5 990 493
  • 46 657

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos VV:ltä odotetaan että hän syyttää kansanedustajaa kansankiihoituksesta neekeri-sanan käytön ja parin muun onnettoman sanavalinnan käytöstä niin aika ihmeelliset odotukset ovat.

Vähemmistövaltuutetun tehtävä ei ole tuomita vaan nostaa asioita esille. Jos kuvitellaan, että vähemmistövaltuutetulle on tullut useita valituksia Hakkaraisen esiintymisestä, eikö olisi huonoa viranhoitoa mikäli hän jättäisi selvityspyynnön tekemättä?
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Faktaa mistä? Nähdäkseni aika moni on täällä haukkunut Biadetia, mutta minun käsittääkseni hän tekee juuri sitä mitä häneltä odotetaankin. Kuinkakohan monta valitusta hän on tuosta Hakkaraisen touhusta saanut?

Toisin sanoen, eräät haukkuvat väärää puuta. Hakkarainen aiheutti itse vaikeuksia itselleen ja samalla koko puolueelle. Se ei muutu Biaudetin pelleksi haukkumisesta yhtään miksikään.

Unohditkos sinä jo, mitä minä itse asiassa kysyin - aiaiai...
Eikä tainnut olla edes vahinko.

Kuulehan poju - sinä väität ensin Persujen haukkuvan TÄÄLLÄ jotakin Biaudetia.
Seuraavaksi sinä toteat, että moni on "ainakin epäsuorasti tunnustautunut" Persujen kannattajaksi...

Faktojen puutetta em. epäjohdonmukaisuudesta ihmetellessä sinä rupeatkin puhumaan jonkun Biaudetin tekemisistä ja nuo haukkujat ilmaistaan enää määreellä "eräät" - hyvin sä vedät!

Eli - oletko tyhmä, vai tekeydytkö vain?

PS. Ei tarvitse vastata tuohon viimeiseen kysymykseen, sen olet jo itse asiassa tehnyt - kiitos!

EDIT:
Mihinkähän se vellip... housu oikein hävisi?
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vähemmistövaltuutetun tehtävä ei ole tuomita vaan nostaa asioita esille. Jos kuvitellaan, että vähemmistövaltuutetulle on tullut useita valituksia Hakkaraisen esiintymisestä, eikö olisi huonoa viranhoitoa mikäli hän jättäisi selvityspyynnön tekemättä?

En sanonut että hän tuomitsi vaan syytti.

Jos minä valitan viranomaiselle VV:n toiminnasta niin onko se huonoa viranhoitoa ja jättää tutkimukset tekemättä?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En sanonut että hän tuomitsi vaan syytti.

Jos minä valitan viranomaiselle VV:n toiminnasta niin onko se huonoa viranhoitoa ja jättää tutkimukset tekemättä?

Vähemmistövaltuutettu pyysi valtakunnansyyttäjää tutkimaan asian. Tämä on hänen tehtävänsä, hän ei toimi tässä tapauksessa syyttäjänä (ei kukaan toimi) vaan hän työnkuvansa mukaisesti on pyytänyt tutkimaan esille tulleen tapauksen.

Jos vähemmistövaltuutettu tekee sinun mielestäsi työssään laittomuuksia, virkamiesten tehtävä on tutkia asia.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vähemmistövaltuutettu pyysi valtakunnansyyttäjää tutkimaan asian. Tämä on hänen tehtävänsä, hän ei toimi tässä tapauksessa syyttäjänä (ei kukaan toimi) vaan hän työnkuvansa mukaisesti on pyytänyt tutkimaan esille tulleen tapauksen.

Jos vähemmistövaltuutettu tekee sinun mielestäsi työssään laittomuuksia, virkamiesten tehtävä on tutkia asia.

Niin tarkoitin että VV syytti Hakkaraista solvauksesta ja panettelusta, ei rikoksen tekemisestä.

Lisäksi hän epäili Hakkaraisen syyllistyneen kansankiihoitukseen.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin tarkoitin että VV syytti Hakkaraista solvauksesta ja panettelusta, ei rikoksen tekemisestä.

Lisäksi hän epäili Hakkaraisen syyllistyneen kansankiihoitukseen.

Ei, vähemmistövaltuutettu ei syyttänyt mistään, hän epäili ja pyysi selvittämään, kuten hänen työnkuva edellyttää.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei, vähemmistövaltuutettu ei syyttänyt mistään, hän epäili ja pyysi selvittämään, kuten hänen työnkuva edellyttää.

Väärin.

"Hakkaraisen lausunnot maahanmuuttajista, turvapaikanhakijoista, ihonväriltään tummista ihmisistä ja muslimeista ovat sekä panettelevia että solvaavia."

Eli hän syytti Hakkaraista solvauksesta ja panettelusta.

Ja hän pyysi valtakunnansyyttäjää selvittämään syyllistyikö Hakkarainen rikokseen eli hän epäilee näin tapahtuneen.

Jos hän ei epäilisi näin niin silloinhan hän ei varmaan veisi juttua eteenpäin.
 
Niin, vähemistövaltuutettu pyysi tutkimaan onko Hakkaraisen lausunnot lainvastaisia. Jokainen sivistynyt on varmasti samaa mieltä vähemmistövaltuutetun kanssa siitä, että Hakkaraisen neekeriukko, itsemurhamuslimi ja minareeti -jutut olivat panettelevia ja solvaavia. Hakkarainen ei välttämättä halunnut loukata, hän ei vaan ymmärtänyt.
 
Juuri näin. VV epäilee Hakkaraisen syyllistyneen rikokseen.

Hakkaraisen sanavalinnat olivat todella surkeita mutta tuosta on vaikeata mitään kansankiihoitusta löytää, varsinkin kun hän toisti itselleen kerrottuja asioita.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Unohditkos sinä jo, mitä minä itse asiassa kysyin - aiaiai...

Sinähän se täällä todistatkin omaa fiksuuttasi.

Täällä useampi kirjoittaja haukkui Biaudetia, osa ottamalla hänen adoptoidut lapsensakin juttuun mukaan. Kyseinen henkilö tuntuu symbolisoivan joillekin jotain ja siksi häntä ilmeisesti tulee haukkua, minusta hän tekee vain sitä mitä vähemmistövaltuutetun pitääkin tehdä. Turha siis syytellä koska Hakkarainen on se joka mokasi, myös oman puolueensa näkökulmasta käsin.

Sanoja tykkäät kyllä väännellä, asiaa on näköjään vähän. Pedofiiliksi et ole sentään syyttänyt, kai sekin kohta tapahtuu.
 
Sä täällä heittelet kovia väitteitä sinne ja tänne, mutta et sitten kyennyt seisomaan väitteesi takana, et perustelemaan väitettäsi mitenkään, itket enää vain jonkun Biaudetin haukkumisia noin yleisesti - great job!

Yritähän poju oppia jotakin tästä - tai sitten ei.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
No, tuo on nyt valtakunnansyyttäjän tehtävä arvioida, ei täysin puolueellisten nimimerkkien.

Parempi lopettaa tämä keskustelu siihen asti kunnes saamme nimimerkin Valtakunnansyyttäjä tänne palstalle kirjoittamaan vai mitä?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hakkarainen, hieno mies!

Aikalailla tämän Hesarin videon ja sitten täältä luettujen tietojen perusteella voi kyllä sanoa, että mies edustaa kyllä hyvin suurta osaa kansasta. Siis varsinkin kun nyt on ihan todennettu, että tässä maassa löytyy aika iso joukko juntteja, jotka on valmiina äänestämään persuja.

Epäilen muuten että Hakkarainen oli vähintäänkin reippaassa krapulassa haastattelua antaessaan. Aika harvalla miehellä on pokkaa ainakaan selvinpäin heitellä noin avoimesti rasistista läppää ensimmäisenä työpäivänä maan suurimmalle lehdelle.

Aivan käsittämätöntä koko ilmiö (siis persut). Tietysti helevetin ymmärrettävää, että aika moni on huolissaan niistä asioista mistä persut populistisuuspäissään huutelee.

Meinaan eihän se siinä pienituloisten ja huonosti koulutettujen ihmisten keskuudessa varmaan kivalta tunnu kun naapuriin muuttaa jatkuvasti mamuja. Sama homma tietysti pienyrittäjillä, joista osalla on aika iso kauna EU:ta kohtaan. Populismi puree, mutta onneksi kyseessä todennäköisesti aika lyhyt ilmiö.

4 vuoden päästä arvomaailmassa mennään vasemmalta ohi ja nopeasti, persujen määrä pienenee eduskunnassa aika reilusti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Meinaan. Rohkenen olla erimieltä sinun kanssasi, koska en ole vielä tavannut yhtään ihmistä joka allekirjoittaisi Hakkaraisen mielipiteet.

Minä olen kyllä tavannut monia, en tosin sanasta sanaan. enkä Hakkaraista tietenkäänhenkilökohtaisesti tunne. Mutta kyllä väitän että samassa ikäluokassa on valtavasti miehiä (ja naisia), joilla on valtavat ennakkoluulot ja todella mamu-kriittiset arvot.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä olen kyllä tavannut monia, en tosin sanasta sanaan. enkä Hakkaraista tietenkäänhenkilökohtaisesti tunne. Mutta kyllä väitän että samassa ikäluokassa on valtavasti miehiä (ja naisia), joilla on valtavat ennakkoluulot ja todella mamu-kriittiset arvot.

Eli et ole tavannut, mutta väität?? Miten voit väittää näin pelkällä mutulla??
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sä täällä heittelet kovia väitteitä sinne ja tänne, mutta et sitten kyennyt seisomaan väitteesi takana, et perustelemaan väitettäsi mitenkään, itket enää vain jonkun Biaudetin haukkumisia noin yleisesti - great job!

Ahaa, olet siis näreissäsi siitä että väitin Persujen haukkuneen täällä Biaudetia ja se on väite joka olisi pitänyt avata ja perustella? No, jopas on tärkeä aihe, aito syy henk.koht. vittuiluun. Ja oikein "kova väite"...

Ehkä tarkennan nyt alkuperäistä: Täällä monet Persu - henkisiltä vaikuttavat nimimerkit keskittyvät Biaudetin haukkumiseen, mutta miksi Soini nuhteli Hakkaraista?

Ilman alkuperäistä asiayhteyttä tuosta ei toki ole hyötyä, mutta mitäpä siitä, saatahan herättyäsi taas vittuilla.
 
vili19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit lavan alla
Tämä lienee sinun ihan oma tulkintasi asiasta, mutta ymmärrän toki, miksi.

Hyvää yötä!

Älä perkele sammu! Koen, että nyt on aika jollekin suurelle, nääs keskustelulle. Prosenttijengiä kun tässä puidaan, niin haluaisin erinäisiltä slaavilaisen menon ja meiningin tohtoreilta kysyä, että kun nää mamut on suuri ongelma, niin minkälaista ongelmatiikkaa aiheuttavat ne n. 4,765% aivan ulkoisimman avaruuden immeistä keskuudessamme? Eikö ollut hauskaa? Ei ollut tarkoituskaan, vaan nyt haluan vastauksia!
 
Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Aikalailla tämän Hesarin videon ja sitten täältä luettujen tietojen perusteella voi kyllä sanoa, että mies edustaa kyllä hyvin suurta osaa kansasta. Siis varsinkin kun nyt on ihan todennettu, että tässä maassa löytyy aika iso joukko juntteja, jotka on valmiina äänestämään persuja.
Tää persupropaganda menee näemmä ihan pirun hyvin läpi. "Suurtaa osaa kansasta", "Kansan tahto", "kansa sitä ja kansa tätä".

Yritetään nyt pitää mielessä että 81% kansasta ei kannata persuja. Se on suuri osa kansasta. Persuja kannattaa pieni osa kansasta ja luojan kiitos asian on niin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös