Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 952 568
  • 46 651

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vahtera on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran taloushallinnon ja kirjanpidon saralla, joten sillä puolelta osaaminen ja saavutukset on varsin kiistattomia. Viimeisen ~10 vuoden aikana nähty innostuminen persuilusta on kyllä saanut äijän näyttäytymään varsin oudossa valossa ja siinä ei paljoa ammatilliset ansiot paina, jos hörhöilee urakalla. Sinänsä sääli, kun Vahteralla on ihan aidosti hyviä ajatuksia esim. yritysverotukseen liittyen.
En tahdo Vahteran työuran saavutuksia kiistää vähäisessäkään määrin, koska siihen ei ole syytä ja koska arvostan niitä itsekin runsaasti. En myöskään halua leimata häntä hörhöksi koska hän on persu. Kuitenkin se mitä haluan korostaa on, että kirjanpidon tai sähköisen laskutuksen sovellukset eivät ole vielä mitään kansantaloustiedettä eli sillä saralla Vahtera on puhdas amatööri verrattuna vaikka nyt Vartiaiseen, joilla on tohtorin paperit ja vuosien tutkijan ura eli jääkiekkopuolelta vertailu olisi sama kuin Sasha Barkovi vs TuTon Kristian Tuohilampi ja häneen on syytä suhtautua sillä vakavuudella.
En epäile hetkeäkään etteikö tämä olisi Sinulle selvä asia, mutta kaikille se ei välttämättä ole.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vahtera on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran taloushallinnon ja kirjanpidon saralla, joten sillä puolelta osaaminen ja saavutukset on varsin kiistattomia.
Työskentelin 90-luvun taloushallinnon ATK:n parissa ja ainakin siinä yhteisössä missä töitäni tein, pidettiin Vahteraa kovin raskaana ihmisenä.
 

teppana

Jäsen
Jos vaikka mietin omaa työkenttääni niin en näkisi mahdottomana huonolla kielitaidolla varustetun henkilön tekevän avustavia töitä.

Nyt se toki ei ole mahdollista kun jokaisen vuokrafirmankin kautta halvin työntekijä on sen 25e tunnissa. Jos olisi esimerkkinä 10e minimipalkka eli tuntikustannus olisi sen noin 15e ja minun työtehoni paranisi ajansäästön takia 20%, en näkisi mahdottomana ajatuksena tuommoisen henkilön palkkaamista.

Toki kyseisessä hommassa pärjäisi vajaakuntoinen yleisesti. Numeroiden osaaminen, kävely ja kevyiden tavaroiden kantokyky olisi käytännössä kriteerit pärjäämiselle.

Kyllä noita 10€/h tekijöitä voi ottaa. Ainakin teknologiateollisuuden puolella. Toki noin alhaista palkkaa voi maksaa vaan kavereille jotka ovat de facto ovistoppareita. Mutta kyllä meillä firmassa pari tuollaistakin on.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No nyt tuli kova! Suomen lippu on häväisty, koska mainoksessa näkyy suklaanruskea "maahanmuuttajien väri".
Hevonen ei ole ihan vielä kuollut. Lukaisitkohan arvon nimimerkki Telaketju aiemmat parikymmentä viestiä tässä ketjussa?

Työskentelin 90-luvun taloushallinnon ATK:n parissa ja ainakin siinä yhteisössä missä töitäni tein, pidettiin Vahteraa kovin raskaana ihmisenä.
Epäilemättä kaveri ei ole tyyppinä helpoimmasta päästä, kyllähän jo aiemmat ulostulot mediassa ja tämä viimeisin twiitti sitä alleviivaa.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jos olisin tuon mainoksen nähnyt ihan randomina vaikka lehteä lukiessa, niin en olisi tuohon kiinnittänyt mitään huomiota. Ehkäpä vain kappas, siinä on Suomen lippu väsätty suklaasta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vähän enemmän, kun miettii tuota twiittiä, niin tuohan on ihan helvetin rasistinen heitto. Eli hän sanoo, että teidän ihonvärinne on sellainen, että se häpäisee meidän lippuamme. Vetäkää siitä johtopäätökset, miten tervetulleita olette mielestämme tänne.
 

Tuamas

Jäsen
Vähän enemmän, kun miettii tuota twiittiä, niin tuohan on ihan helvetin rasistinen heitto. Eli hän sanoo, että teidän ihonvärinne on sellainen, että se häpäisee meidän lippuamme. Vetäkää siitä johtopäätökset, miten tervetulleita olette mielestämme tänne.

Toki se on myös osoittaa ääretöntä typeryyttä, kun täysin selvä konteksti (Fazerin sininen ja valkoinen suklaa) muotoutuu omien pelkojen takia taas yhdeksi suvaitsevaiston propaganda-aseeksi.

Sinänsä hauskinta näissä on se, että säännöllisesti juuri tämä porukka valittaa siitä kuinka "mitään ei saa enää sanoa" ja kuinka "kaikesta loukkaannutaan", sitten kuitenkin kyseessä on pääsääntöisesti ne skenen pahimmat lumihiutaleet, jotka ovat heti haastamassa oikeuteen jos joku vähän antaa poikkipuolista palautetta tai pöyristymässä ja loukkaantumassa verisesti, jos ei saa sanoa neekeri tai suklaa onkin ruskeaa.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Minulla on semmoinen tutina, että se on ns. persuleiri, joka kovin vahvasti muistuttaa vihervasemmistolaisten loukkaantuvan kaikesta turhasta. Ja toisten puolesta. Tuo Vahteran twiitti on kyllä malliesimerkki turhasta loukkaantumisesta ja mielensä pahoittamisesta.

Taas yksi firma / tuote, mitä täytyy boikotoida, kun ovat kehdanneet noin loukkaavan mainoksen tehdä. Tuossahan ei tosin mainosta olevansa suvaitsevainen vaan nimen omaan suomalainen firma. Kovasti hankalaa alkaa näillä boikotoijilla olla, jos oikeasti aikovat boikotoida kaikkia niitä firmoja, mitkä ovat osoittaneet halunsa saada tulovirtaa myös muilta kuin valkoihoisilta heteroilta.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sinänsä hauskinta näissä on se, että säännöllisesti juuri tämä porukka valittaa siitä kuinka "mitään ei saa enää sanoa" ja kuinka "kaikesta loukkaannutaan"
Tässä on kaksi puolta minun mielestäni. Johonkin pisteeseen asti olen kyllä minäkin sitä mieltä, että kyllähän ihmiset näkee ihan uskomattomissa asioissa myös tänä päivänä rasismia.

Mutta sitten taas oikeassa olet varmasti tuossa, että jotkut ihmiset ymmärtää ilmeisesti sananvapauden niin, että sen nimissä kirjaimellisesti saa sanoa ihan mitä tahansa. Noh, saa toki sanoa, mutta ei oikeasti sitten kuitenkaan, koska monen asian sanomisesta tulee rikosoikeudellisia seuraamuksia. Ja hyvä niin.

Tässäkin twiitissä tulee minun mielestäni se taas esille, että tunne sumentaa ihmisiltä järjen. Tätä on paljon nykyään liikkeellä, ja en väitä sille itsekään olevani immuuni.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Tätä ketjua kun lukee, niin tulee mieleen, että ainoastaan kansallismieliset ovat niitä populismin puolesta puhujia. Muiden poliittisten äänenkannattjajilla kun tätä ns populismia ei ole.

No mitä on populismi? Jotain sellaista, jota kansa haluaa kuulla, mutta sitä ei voida toteuttaa? Nyt voidaan miettiä, että mithän ne kansanedustajat sanovat, jotta heidät valitaan eduskuntaan. Tai ministerit. Siis yli puoluerajojen. Hallista on kutsuttu populistiksi. Miksi ja millä perusteella? Äijän agenda on ollut lähes sama jo 20 vuotta. Miksi persut ovat populisteja ja muiden puolueen edustajat ainoastaan järkeen perustavia yksilöitä, jotka reagoivat kulloisiinkin tilanteisiin? Näin hienosti sanottuna.
Hyvin sanottu. Toki populismiin pitäisi liittää se asioiden yliyksinkertaistaminen, mutta kyllähän nämä vappusataset ovat sitä itseään.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Vähän enemmän, kun miettii tuota twiittiä, niin tuohan on ihan helvetin rasistinen heitto.
Eihän tuota twiittiä tarvitse katsoa kuin vasemalla takakorvalla, niin ymmärtää tuon olevan rasistinen. Kuinka sen juurikin esille toit. Todella pöljä, tai oikeastaan ihan vitun pöljä aivopieru julkisuuteen. Pitäiskö lähteä mukaan politiikkaan persujen riveihin hieman nostamaan tasoa. Olin mä vihreissäkin 90- luvulla paikallisosaston sihteerinä. Silloin vielä uskoin tuohon puolueeseen.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Mitenhän tuo nyt sitten on. Onko ruskea myös niiden maahanmuuttajien väri, jotka eivät ole ruskeita? Entä onko se ruskeiden suomalaisten väri? Mää en nyt taas tajua. Taidan syödä palan suklaata.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä en ole koskaan ymmärtänyt että siinä on jotain rasistisista, että tykkään kaikkein eniten valkoisesta sulkaasta (erityisesti tobleronesta), ja vaalea maitosuklaakin on oikein hyvää (esim Maraboun maitosuklaa), mutta tumma suklaat ovat eivät uppoa ollenkaan. Nyy hieman hävettää.
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitenkäs tummapaahtoinen kahvi? Toisaalta aika mustaa se on kupissa suomalaisten suosima vaalea paahtokin. Onko nyt pakko lopettaa kahvin juominen?
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan en ymmärtänyt tuon yhden hörhön suklaasta loukkaantumista. Onko siis osa suomalaisista ihonväriltää sinisiä vai mikä homma?
 
4

444

Minä en ole koskaan ymmärtänyt että siinä on jotain rasistisista, että tykkään kaikkein eniten valkoisesta sulkaasta (erityisesti tobleronesta), ja vaalea maitosuklaakin on oikein hyvää (esim Maraboun maitosuklaa), mutta tumma suklaat ovat eivät uppoa ollenkaan. Nyy hieman hävettää.
Mulle taas tumma suklaa uppoaa paremmin, kun ei ole niin makeaa. Yleensä mitä tummempi sitä parempi. Mutta mä oonkin tällainen punavihermädättäjäsuvakki.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ihan en ymmärtänyt tuon yhden hörhön suklaasta loukkaantumista. Onko siis osa suomalaisista ihonväriltää sinisiä vai mikä homma?
Suomen lipusta oli kaiketi kyse. Sininen ja valkoinen, tiiätkö.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Mitenkäs tummapaahtoinen kahvi? Toisaalta aika mustaa se on kupissa suomalaisten suosima vaalea paahtokin. Onko nyt pakko lopettaa kahvin juominen?
Olen pruukannut laittamaan lirun maitoa kahviin, tummapaahtoiseen, että siitä tulee maahanmuuttajan väristä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Raptorillahan on tapana tehdä uusi tuleminen muistaakseni aina kymmenen vuoden välein. Nyt olisi vissiin taas tuo kymmenen vuotta mennyt ja sopivasti tarjolla uusittu laini Suloon:

Timo ei tykkää suklaasta, koska suklaa on ruskeeta
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Käyttäjää on muistettu parin kuukauden kirjoitustauolla. Syynä tämän viestin lisäksi aiempi rikehistoria.
Mä en voi syödä sinistä lenkkiä, kun sitä syödessä ajattelen persuja tukehtumassa ahnaasti isoon penikseen.

Perussuomalaisia kunnallisvaaliehdokkaita hyvin esillä illan M.O.T.-ohjelmassa.
Ja se vitun vilttihattu Tillanen, kaiken maailman sakeimmista tapahtumista tuttu.
 

ijuka

Jäsen
Minä en ole koskaan ymmärtänyt että siinä on jotain rasistisista, että tykkään kaikkein eniten valkoisesta sulkaasta (erityisesti tobleronesta), ja vaalea maitosuklaakin on oikein hyvää (esim Maraboun maitosuklaa), mutta tumma suklaat ovat eivät uppoa ollenkaan. Nyy hieman hävettää.
Niin, sama. Mutta ihan loogista. Mitä vaaleampi, sitä makeampi. Tumma suklaa ei mene lainkaan.

Jännä jos siitä saa ihmiset rasismia väännettyä. Jos tumma suklaa maistuisi vaalealta ja vaalea tummalta niin söisin tummaa suklaata, ei se väristä riipu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös