Mainos

Perussuomalaiset

  • 5 952 905
  • 46 651
Ukkola on älykäs henkilö, joka osaa brändätä itsensä hyvin. Tuli alkuun tunnetuksi varsin vihervasemmistolaisena toimittajana, mutta TP-hakijakriisin myötä Ukkola kääntyi selvästi konservatiivisempaan aka perussuomalaisempaan suuntaan. Hänen kannaltaan hyvä valinta, koska siellä kilpailevat lähinnä Appelsin ja jossain määrin Mika Koskinen, joka kirjoittaa sen saman Marinia ja tämän hallitusta morkkaavan kommentin/näkökulman joka viikko sekä muistuttaa tasaisin väliajoin maahanmuuton ongelmista.

Ukkola on osa laajempaa ilmiötä, jossa politiikan toimittajat luovat itselleen brändiä ja paljastavat avoimemmin kantojaan. Haapala "tempaisee" ihailemistaan Esko Ahosta ja muista 90-luvun oikeistofossiileista, Lauri Nurmi ratsastaa PS:n hajoamisella, Ervasti heittää hassunhauskoja heittojaan, jotka jokainen on kuullut sen kymmenen kertaa ja Tommi Parkkonen odottaa pääsevänsä seuraavan hallituksen kimppuun.

Tarkoittaako tämä sitä, että olemme valumassa kohti yhdysvaltalaista mediaa, missä henkilöt vahvasti jostain lähtökohdista tulevat "toimittajat" korvaavat uutisia ja puolueettomuuteen pyrkivää ajankohtaistoimitusta. Ja sitten joku kertoo uskovansa uutisten osalta enemmän Ukkolaa tai Haapalaa kuin saman kanavan uutisia? Pelottavaa.
 
Tuamas

Jäsen
Ukkola on löytänyt oman asiakaskuntansa ja profiloi itsensä sinne vähän Appelsinista ja Koskisesta öyhömpään suuntaan.

Ylellä aloittaessaan oli melko liberaalilla ja suvaitsevaisella linjalla, on sitten hilannut itseään jatkuvasti vahvemmin kalastelemaan sinne konssu- ja persulinjoille.

Sinänsä näkisin että tämä on ennen kaikkea oman brändin rakentamista ja tietoista oman asiakaskunnan hakemista.

Ukkolahan on siitä hauska, että on toistuvasti kritisoinut somekannanottojen takia työnantajaan yhteyttä ottamista ja muita sananvapauden lieveilmiöitä, mutta kun joku vassarisomettaja äänestytti ”inkkarihattuepisodin” yhteydessä Ukkolalle sopivinta hattua, Ukkola pahastui niin perinpohjaisesti että otti yhteyttä twiittaajan työnantajaan.

Liitteenä tänä taannoinen törkeys.
 
Liitteet

  • 9F02C007-D718-4D9C-9A3E-AA447F9BA487.jpeg
    9F02C007-D718-4D9C-9A3E-AA447F9BA487.jpeg
    64,5 KB · kertaa luettu: 248

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuossa nyt linkitetyssä kirjoituksessaan Ukkola osuu joiltakin osin hyvin. Sen voisi tiivistää niin että perussuomalaiset paisuttelevat maahanmuuton ongelmia, koska he hyötyvät siitä ja ilman maahanmuutto-ongelmia persut olisivat pihalla politiikasta. Se näkyy hyvin tälläkin palstalla.

Ja kun kielteinen tapahtuma nostetaan joka kerta ja moneen kertaan esille, se sataa persulaariin. Kuten Ukkola toteaa, jokainen maahanmuuttajan tekemä rikos nostaa perussuomalaisten kannatusta ja siksi persu korkkaa skumpan, tai paremminkin keskikaljan, kun somali töppää.

Vihreiden osalta en näe samanlaisena osumisena Ukkolan tekstiä. Kyllä sekin vähän kolahti, mutta ei yhtä osuvasti.

Ja siitä myös Ukkolan kanssa samaa mieltä, että maahanmuuttokeskustelua ei tule jättää vain vihreiden ja persujen käymäksi. Samaa mieltä on moni muukin.

Tiivistäen asteikolla 1-5, persuosuudesta 4, vihreistä 3 ja lopun näkemyksestä laajemman keskustelun osalta 4. Aika hyvä arvio ja varmaan paras Ukkolan. Tosin luen vain joskus, lähinnä kun joku linkittää.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Persuälykkö Tavio on taas vauhdissa. Lähettää tvintterissään rakkautta Puolaan ja Unkariin. No varmaan tässä taas vihervassarikommarisuvakkimädättäjä ymmärtää väärin, ja hän vain lähettää jouluista rakkauttaan puolalaisille ja unkarilaisille sukulaisilleen. Eikä suinkaan seuraa messiaansa Jussi-boyn esimerkkiä ja fanita fasistidiktatuureja.

Oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu mm. seuraavat asiat:

- Vallankäytön ja hallinnon toiminnan pitää aina perustua lakiin, jonka säätämiseen kansalaisten on voitava vaikuttaa reilujen ja vapaiden demokraattisten vaalien kautta.

- Yksilön oikeuksista ja vapauksista hallinnon mielivaltaa vastaan määrätään perustuslaissa

- Yksilön oikeuksien ja vapauksien toteutumista - eli lain toteutumista - valvovat hallinnosta ja vallankäyttäjistä itsenäiset ja riippumattottmat tuomioistuimet

Puola ja Unkari vastustavat eurooppalaista oikeusvaltioperiaatetta (eli mm. yllämainittuja asioita) ja perussuomalaiset ylistävät Puolaa ja Unkaria tästä.

Perussuomalaiset ovat poliittinen puolue, joka ei sitoudu liberaalin demokratian arvoihin ja periaatteisiin. Siksi en suhtaudu perussuomalaisiin normaalina poliittisena puolueena. Jos suhtautuisin, antaisin signaalin, että meidän valtiosääntömme - eli valtiomme olemassaolon perustan - kyseenalaistaminen on ihan ok, vaikken itse sitä henkilökohtaisesti olisikaan kyseenalaistamassa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Veikkaanpa ettei Tavio edes ymmärrä mistä on kysymys. Kunhan symppaa kun joku vastustaa EU:ta. Perustan tämän siihen ettei vaikuta penaalin terävimmältä kynältä, edes siellä persujoukossa.

Edit: Tämä ei siis ole Tavion puolustuspuheenvuoro. Idioottimainen twiitti.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Veikkaanpa ettei Tavio edes ymmärrä mistä on kysymys. Kunhan symppaa kun joku vastustaa EU:ta. Perustan tämän siihen ettei vaikuta penaalin terävimmältä kynältä, edes siellä persujoukossa.

Veikkaanpa että ymmärtää. Myös Halla-aho on pessyt jo pitempään Orbanin selkää perussuomalaisten mediassa. Myös Unkarin kritiikki Suomea kohtaan EU-johtajamaana sai Halla-ahon ymmärryksen.

Eikä Unkarin ongelmat oikeusvaltioasioissa olleet Halla-ahon mielestä kovin mainittavia.  Enemmän taisi mestari laittaa paukkuja Unkarin näkemykselle. Monelta osin se kritiikki, jota Orban on esittänyt esimerkiksi perustuslakituomioistuimen puuttumisesta ja siitä, että Suomessa lainsäätäjä valvoo itse oman lainsäädäntönsä perustuslainmukaisuutta, on täysin aiheellista, Halla-aho totesi haastattelussaan.

Itse näen tämän takia persuviehätyksen Unkariin ja Puolaan hieman muuna kuin vahinkona.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ukkola on osa laajempaa ilmiötä, jossa politiikan toimittajat luovat itselleen brändiä ja paljastavat avoimemmin kantojaan. Haapala "tempaisee" ihailemistaan Esko Ahosta ja muista 90-luvun oikeistofossiileista, Lauri Nurmi ratsastaa PS:n hajoamisella, Ervasti heittää hassunhauskoja heittojaan, jotka jokainen on kuullut sen kymmenen kertaa ja Tommi Parkkonen odottaa pääsevänsä seuraavan hallituksen kimppuun.
Tälle on keksitty osuva termi: huomiotalous.

Näkyy muillakin yhteiskunnan alueilla. Ääneen pääsevät ne, jotka osaavat ottaa yleisönsä. Faktat tai analyyttisyys eivät yleensä sisälly yhtälöön.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Perussuomalaiset tuntee kohdeyleisönsä. Taannoin Halla-ahon kannanotto Unkarin tilanteeseen oli sisällöltään sellainen, että unkarilaiset ovat äänestäneet vapaissa vaaleissa, joten demokratia toteutuu. Median haltuunotto yms. ovat vain vääristä aatteista suuttuneiden vihervassareiden paskapuhetta. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä sen suhteen, etteikö PS mahdollisuuden tultua pyrkisi samanlaisiin keinoihin täällä kuin aatetoverit itä-Euroopassa.
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oma näkemykseni on se, että perussuomalaiset kannattavat Unkaria ja Puolaa sen takia, koska nämä maat ovat arvokonservatiivisia eivätkä ole lähteneet mukaan sateenkaari- ja multikulturalismihömppään. Ja EU:ta harmittaa, kun Unkari ja Puola eivät ole yhtä tottelevaisia ja kuuliaisia EU:ta kohtaan kuin esim. Suomi.

Tässä vielä perussuomalaista sanakirjaa.
 
Liitteet

  • sanakirja.jpg
    sanakirja.jpg
    51,3 KB · kertaa luettu: 300

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Oma näkemykseni on se, että perussuomalaiset kannattavat Unkaria ja Puolaa sen takia, koska nämä maat ovat arvokonservatiivisia eivätkä ole lähteneet mukaan sateenkaari- ja multikulturalismihömppään. Ja EU:ta harmittaa, kun Unkari ja Puola eivät ole yhtä tottelevaisia ja kuuliaisia EU:ta kohtaan kuin esim. Suomi.

Tässä vielä perussuomalaista sanakirjaa.

Perussuomalainen sanakirja nimetty Punaviher-Suomi käsikirjaksi?
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Välillä kun tätä non-stop Persu/vihervasemmisto-nokittelua seuraa vierestä, tulee mieleen vanha sanonta. "For every action there is an equal or greater reaction".
Onko kukaan oikeasti pysähtynyt pohtimaan MIKSI Persut/Oikeistopopulistit/Trump/yms ovat saaneet viimeiseen kymmeneen vuoteen niin paljon uusia kannattajia? Jotainhan he tekevät oikein koska kannatus on nousussa ja/tai korkeammalla kuin koskaan ennen.

Itse näen syynä sen että Länsimainen kulttuuri on mennyt "liikaa" vasemmalle. Identiteettipolitiikat, jatkuva ilmastonmuutospanikointi ja erinäiset talouteen liittyvät trendit ovat luoneet katkeruutta yms huomattavassa osassa kansaa. Ja sen sijaan että näitä asioita käytäisiin läpi järkevästi, on kyseinen kansanosa, on se sitten jenkkipunaniskat tai suomen maalaistollot, saavat vain kuulla kuinka he ovat väärässä ja kuinka he ovat pahan alku ja juuri (näin kärjistettynä).

joten onko ihmekkään että suosiota tulee sille joka nousee ylös ja alkaa puhumaan samaa kieltä em. kansanosien kanssa? Ja mitä enemmän vasemmalta yritetään hiljentää ja marginalisoida näitä kaikenmaailman Persuja ja Trumpisteja, sitä enemmän suosiota löytyy heidän puolestapuhujilleen.

Vastakkainasettelua ei harrasta pelkästään oikeisto. Sitä harrastaa myös hyvin paljon vasemmisto. Jotta oikeisto saadaan palautettua ruotuun, tulee vasemmiston joustaa ja palata enemmän keskelle.

Yllämainittu on allekirjoittaneen ajatusvirtaa. Saattoi mennä jonkunverran jaaritteluksi.
 
Joo, vastakkainasettelu ei tule pelkästään oikeiston suunnalta. Kaikenlainen jako "me vs ne muut" on vaarallista yhteiskunnalle ja luo turvattomuutta ja vihaa toisia kohtaan.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Itse näen syynä sen että Länsimainen kulttuuri on mennyt "liikaa" vasemmalle. Identiteettipolitiikat, jatkuva ilmastonmuutospanikointi ja erinäiset talouteen liittyvät trendit ovat luoneet katkeruutta yms huomattavassa osassa kansaa. Ja sen sijaan että näitä asioita käytäisiin läpi järkevästi, on kyseinen kansanosa, on se sitten jenkkipunaniskat tai suomen maalaistollot, saavat vain kuulla kuinka he ovat väärässä ja kuinka he ovat pahan alku ja juuri (näin kärjistettynä).
Ihmiset eivät tykkää muutoksesta. Sitten vastustetaan identiteetti politiikkaa kun se keskittyy siihen, että muillakin kuin valkoisilla heteroita on oikeuksia. Sitten PS, Trump ja muut alkavat myymään omaa identiteetti politiikkaansa jossa keskitytään siihen kuinka "valkoinen/länsimainen/kansallinen" identiteetti on uhan alla.

Ja @Jannacci josko pitäisit MV-lehden sisällön ihan itselläsi. Ikävä kyllä täälläkin on niitä ihmisiä joiden mielestä suomalainen valtamedia peittelee kaiken ja totuus on tuolla jossain.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Välillä kun tätä non-stop Persu/vihervasemmisto-nokittelua seuraa vierestä, tulee mieleen vanha sanonta. "For every action there is an equal or greater reaction".
Onko kukaan oikeasti pysähtynyt pohtimaan MIKSI Persut/Oikeistopopulistit/Trump/yms ovat saaneet viimeiseen kymmeneen vuoteen niin paljon uusia kannattajia? Jotainhan he tekevät oikein koska kannatus on nousussa ja/tai korkeammalla kuin koskaan ennen.

Itse näen syynä sen että Länsimainen kulttuuri on mennyt "liikaa" vasemmalle. Identiteettipolitiikat, jatkuva ilmastonmuutospanikointi ja erinäiset talouteen liittyvät trendit ovat luoneet katkeruutta yms huomattavassa osassa kansaa. Ja sen sijaan että näitä asioita käytäisiin läpi järkevästi, on kyseinen kansanosa, on se sitten jenkkipunaniskat tai suomen maalaistollot, saavat vain kuulla kuinka he ovat väärässä ja kuinka he ovat pahan alku ja juuri (näin kärjistettynä).

joten onko ihmekkään että suosiota tulee sille joka nousee ylös ja alkaa puhumaan samaa kieltä em. kansanosien kanssa? Ja mitä enemmän vasemmalta yritetään hiljentää ja marginalisoida näitä kaikenmaailman Persuja ja Trumpisteja, sitä enemmän suosiota löytyy heidän puolestapuhujilleen.

Vastakkainasettelua ei harrasta pelkästään oikeisto. Sitä harrastaa myös hyvin paljon vasemmisto. Jotta oikeisto saadaan palautettua ruotuun, tulee vasemmiston joustaa ja palata enemmän keskelle.

Yllämainittu on allekirjoittaneen ajatusvirtaa. Saattoi mennä jonkunverran jaaritteluksi.

Mikä nyt sitten on liian vasemmalle tai liian pitkälle kenenkin näkökulmasta. 60-kuvulla Amerikassa monet valkoiset ajatteli, että nyt mennään liian pitkälle, kun mustille meinattiin antaa täydet kansalaisoikeudet ja lopettaa rotuerottelu

Tuohon reaktioon liittyy varmaan syvälle juurtuneita ja jo lapsena opittuja asenteita, ja tuntuu pahalta kun maailma muuttuu ja niitä arvoja ei enää kunnioitetakaan. Mutta liittyy siihen myös ihan käytännöllistä omien etujen ajamista. Parempi tilannehan se valkoiselle miehelle Amerikoissa oli, kun mustat eivät kilpailleet samoista opiskelu- tai työpaikoista. Ulkopuolelta ja muutaman vuosikymmenen päästä katsottuna on kuitenkin vaikea ymmärtää noita rotuerottelun jatkamista kannattaneita.

Tai nykyinen ilmastonmuutospolitiikka. Olisi vaikea nähdä että oltaisiin menty jo liian pitkälle, kun nykyisillä toimilla ei edes päästä lähellekään tavoitetta pysyä alle 2 asteen lämpenemisessä. Kansan syvissä riveissä on kuitenkin asenteisiin perustuvaa sinnikästä vastustusta kaikelle "maailmanparannushömpälle" mukaan lukien ympäristönsuojelu ja ilmastonmuutoksen hillintä. Lisäksi asiaan liittyy myös henkilökohtainen etu, vaikuttaahan taistelu ilmastonmuutosta vastaan mm. bensan ja sähkön hintaan.

Toki suomalainen on keskimäärin aika hyväosainen, ja syytä katkeruuteen ei taloudellisin perustein aivan valtavasti ole. Enempi se varmaan on noihin omaksuttuihin asenteisiin liittyvä juttu, se tunne että on menty liian pitkälle.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Välillä kun tätä non-stop Persu/vihervasemmisto-nokittelua seuraa vierestä, tulee mieleen vanha sanonta. "For every action there is an equal or greater reaction".
Onko kukaan oikeasti pysähtynyt pohtimaan MIKSI Persut/Oikeistopopulistit/Trump/yms ovat saaneet viimeiseen kymmeneen vuoteen niin paljon uusia kannattajia? Jotainhan he tekevät oikein koska kannatus on nousussa ja/tai korkeammalla kuin koskaan ennen.

Olen (varmaan täälläkin) jo vuosia pohdiskellut tätä asiaa mm. palkkakehityksen ja yleisen talouspolitiikan näkökulmasta. Olen edelleen sitä mieltä, että tavallisen työntekijän turvattomuuden tunne ruokkii näitä vihamielisiä ulostuloja, jotka ovat yleistyneet. Mitä pidemmälle nämä ilmiöt ovat menneet (itä-Eurooppa, Brexit, Trumpin Amerikka), sitä enemmän olen taipuvainen ajattelemaan juurisyiden olevan kuitenkin enemmän teknologian kehityksessä ja ennen kaikkea sosiaalisen median suosion kasvussa.

Sosiaalinen media on mahdollistanut "kansan syvien rivien" ennakkoluulojen ja konservatiivisten asenteiden yhdistymisen merkittäväksi poliittiseksi tekijäksi. Somealustat nopeuttavat kehitystä sisältöalgoritmeillään ohjaten samanhenkisiä ihmisiä yhteen lähes puoliväkisten. Enää ei ole metsäpalstaa hajanaisesti sijottuneiden homofoobikoiden välissä. Myös vasemmistopiirit ovat saman ilmiön kautta omaksuneet globaalisti esim. Yhdysvaltojen rannikkokaupunkien yliopistopiirien identiteettipolitiikkaa sen idioottimaisimmissakin muodoissa. Kun perinteinen media samaan aikaan menettää lukijoitaan, syntyy jo merkittävä joukko ihmisiä, jotka eivät lue uutisia ilman oman viiteryhmänsä kommentaaria vahvistusharhan saattaessa tämän porukan yhä syvemmälle poteroihinsa.

Samaan aikaan yhä hullummat salaliittoteoriat ovat tulleet vastaan omassa arkielämässänikin erinäisten kontaktien kautta - uusi ilmiö tämäkin. Usein salaliittoteoriat yhdistyvät trumppilaisuuteen, perussuomalaisuuteen, uskonnollisuuteen ja vakaaseen ymmärrykseen siitä, että jonkinlainen "vihervassarieliitti" on pilaamassa maailman. Usein taustalla on myös syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia. Näitä ihmisiä yhdistää monessa tapauksessa myös se, että poliittisten järjestelmien ja valtaverkostojen tuntemus ei ole edes peruskoulutasolla, mikä sitten mahdollistaa monenlaiset villit teoriat "todellisista vallankäyttäjistä".

Tämä kaikki samaan aikaan kun alamme eläinlajina olla yhä lähempänä sitä hetkeä, että tuhoamme kestämättömällä elämäntavallamme itse itsemme. Tavallaan ymmärrän, että tämä tieteellisestä tiedosta kumpuava näkemys on useille ihmisille liian vaikea ajatus hyväksyä ja rajalinjat kasvavat senkin vuoksi. Ajassamme on yhteiskunnalliselle tarkkailijalle paljon syitä pessimismiin.
 
Viimeksi muokattu:

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse näen syynä sen että Länsimainen kulttuuri on mennyt "liikaa" vasemmalle. Identiteettipolitiikat, jatkuva ilmastonmuutospanikointi ja erinäiset talouteen liittyvät trendit ovat luoneet katkeruutta yms huomattavassa osassa kansaa. Ja sen sijaan että näitä asioita käytäisiin läpi järkevästi, on kyseinen kansanosa, on se sitten jenkkipunaniskat tai suomen maalaistollot, saavat vain kuulla kuinka he ovat väärässä ja kuinka he ovat pahan alku ja juuri (näin kärjistettynä).
Juuri näin! Republikaanit eivät suinkaan ole Kokoomus vaan enemmänkin Perussuomalaiset oikeistolaisella talouspolitiikalla.
Kokoomuksen puoluekokouksessahan oli aloite, jossa Kokoomus, Keskusta, KD ja PS yhdistyisivät vastavoimaksi punavihreille. Ei mennyt läpi.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Juuri näin! Republikaanit eivät suinkaan ole Kokoomus vaan enemmänkin Perussuomalaiset oikeistolaisella talouspolitiikalla.
Kokoomuksen puoluekokouksessahan oli aloite, jossa Kokoomus, Keskusta, KD ja PS yhdistyisivät vastavoimaksi punavihreille. Ei mennyt läpi.

Kaksipuoluejärjestelmä Kokoomuksen suunnitelma tuoda tännekin? Ei kiitos!
 
Perusjäbä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siis mitä v..ua nyt taas? Kansanedustaja Jani Mäkelä (pers) ilmoittaa halveksuvansa oikeusvaltiota.
Ja niin kovin kun haluaisi edes sen järjen hivenen löytää noiden jutuista, niin sitten se on tätä. Sorry vaan, ei tässä tarvitse erikseen mitään vastakkainasettelua tai mielikuvapolitiikka viritellä. Te olette todellakin vain sekaisin kuin seinäkellot.

katso liitettä 15005

Löytyykö tuo mistä? En Twitterissä nähnyt alkuperäistä.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Siis mitä v..ua nyt taas? Kansanedustaja Jani Mäkelä (pers) ilmoittaa halveksuvansa oikeusvaltiota.
Ja niin kovin kun haluaisi edes sen järjen hivenen löytää noiden jutuista, niin sitten se on tätä. Sorry vaan, ei tässä tarvitse erikseen mitään vastakkainasettelua tai mielikuvapolitiikka viritellä. Te olette todellakin vain sekaisin kuin seinäkellot.

katso liitettä 15005
Ainakin pelaavat avoimin kortein. Ei pitäisi jäädä tulkinnanvaraa, mihin suuntaan puolue on liikkumassa.

Toki strategisesti Halla-aho on ollut johdonmukaisesti yleiseurooppalaisen äärioikeiston tukena, joten mistään linjanmuutoksesta ei voi puhua.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oma näkemykseni on se, että perussuomalaiset kannattavat Unkaria ja Puolaa sen takia, koska nämä maat ovat arvokonservatiivisia eivätkä ole lähteneet mukaan sateenkaari- ja multikulturalismihömppään. Ja EU:ta harmittaa, kun Unkari ja Puola eivät ole yhtä tottelevaisia ja kuuliaisia EU:ta kohtaan kuin esim. Suomi.

Tässä vielä perussuomalaista sanakirjaa.

Varmaan just näin, ja samallahan nämä maat ovat näissä arvokysymyksissä lähempänä monia lähi-idän maita, aivan samalla tavalla kuin Perussuomalaisetkin.
 
Laura Huhtasaari twittertililleen pinnaamallaan viestillä hehkuttaa brexitiä ja kansallisvaltioita.

Onhan Laura ymmärtänyt, että no-dealin myötä Irlanti yhdistyy, Wales, Skotlanti, Isle of Man, Guernsey ja Jersey itsenäistyvät? Saadaan heti 6 kansallisvaltiota. Ja 5 uutta EU-jäsenvaltiota...

Englannin Kuningaskunta. Perinteinen kansallisvaltio. 800 vuoden takaa.

Vanha uutinen tietysti, mutta Lauran ajatusmaailmaan verrattuna aika moderni.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

teppana

Jäsen
Siellä on taas Mauri Peltokangas näyttämässä kuinka kansanedustaja käyttäytyy arvokkaasti.

Facebook-julkaisua on jaettu eteenpäin yli 8 000 kertaa, ja kommenttiketjussa on runsaasti virkamiehiä halventavaa kirjoittelua. Mukana on perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas, joka nimittää Helsingin byrokraatteja ”yhdeksi perkeleen syöväksi”.

Samalla Ano Turtiainen (joojoo, ei ole enää PS:n riveissä) istuu kovana jätkänä ilman maskia eduskunnassa.

– En käytä myöskään mitään visiiriä. Olen sosiaalisessa mediassa vitsaillut, että jos näette minut visiirin kanssa eduskunnassa, lupaan, että kuulosuojaimet ja moottorisaha on myös mukana, Turtiainen kertoo tiedotteessa.

Kaikenlaisia se leipä elättää...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös