Nämä kaksi ovat selvästikin minulle osoitettuja.
Väkivaltaa on vaikea täysin tuomita, vaikka se todella ikävää onkin. Joskus niin pienemmissä kuin isommissakin asioissa ei vain enää ole muuta tietä, joskus toisen posken kääntäminen ei auta. Väkivalta käsitteenä on aika laaja. Henkilötasolla kouluaikoina oli henkilö, joka ei yksinkertaisesti jättänyt minua rauhaan, vaikka monen monen monta kertaa tein selväksi, että olemme selvästi eri aallonpituuksilla, emmekä tule koskaan saavuttamaan yhteisymmärrystä. Siinä ei lopulta tehonnut muu kuin kunnon lättyynveto. Sen jälkeen sain olla ihan rauhassa. Joten henkilökohtaisesti en voi sanoa, etteikö väkivalta joskus olisi ratkaisu asiaan. En myöskään ole kantelija, joten päätin ratkaista asian kuin mies. Tottakai ymmärrän, että väkivallalla tarkoitit ihmisten tappamista, mutta tämä ihan vain vertauskuvallisesti. Valtiotasolla esimerkkinä Suomen Talvisodan jälkeistä vahvaa revanssihenkeä tuskin olisi pystynyt toteuttamaan ilman väkivaltaa. Vähän oudolta nimittäin tuntuisi sekin tilanne, että olisi vain vierestä katseltu kun Saksa näytti jyräävän voitosta voittoon (jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut vain katsella), yrittämättä itse hyötyä tilanteesta.
Valehtelu on lähtökohtaisesti väärin, etenkin valtiomiehiltä. Henkilökohtaisesti valehtelu on joskus hyödyttänyt omia päämääriä, joten sanoisin, että lähtökohtaisesti ei valehdella, ellei olla varmoja, ettei siitä jäädä kiinni.
Mutta nyt saa tää off-topiccaaminen riittää. Olisin jättänyt tämänkin julkaisematta, mutta setti on jo sen verran pitkä, ettei viitsi ihan roskiinkaan heittää.
En tiedä onko totuuksien kertominen itänaapurista lietsontaa. En itse oppinut historiasta pahemmin mitään uutta koulunpenkillä, sillä olin pitkälti kolunnut historian perusteet merkittäviin osa-alueisiin syventyen jo ennen kuin koulussa asioista edes opetettiin. Eikä minun aikanani maailmansotia edes käsitelty ennen kahdeksatta luokkaa. Etenkin maailmansodat kiinnostivat suuresti, joten minulla oli tavallista jantteria huikeasti parempi käsitys maailmansodista ja ideologioista ennen niiden käsittelyä. Olin siis myös useamman vuoden saanut ihan rauhassa muhia tietojeni kanssa muodostaen omat näkemykseni asioista ilman sitä pakollista moralisointia ja ohjausta "nämä olivat pahoja ja nämä hyviä". Ja tottakai ymmärrän, että moraalisesti liikutaan erittäin harmaalla alueella, mutta kuinka pitkälle moralisointikaan kantaa? Maailma ei yksinkertaisesti ole reilu, eikä tule koskaan olemaankaan, sen kanssa pitää elää. Joten en jaksa tuhlata energiaa siihen, onko jokin asia oikein vai onko se väärin. Jos se hyödyttää minua, eikä siitä aiheudu minulle merkittävää haittaa, antaa mennä.
Väkivaltaa on vaikea täysin tuomita, vaikka se todella ikävää onkin. Joskus niin pienemmissä kuin isommissakin asioissa ei vain enää ole muuta tietä, joskus toisen posken kääntäminen ei auta. Väkivalta käsitteenä on aika laaja. Henkilötasolla kouluaikoina oli henkilö, joka ei yksinkertaisesti jättänyt minua rauhaan, vaikka monen monen monta kertaa tein selväksi, että olemme selvästi eri aallonpituuksilla, emmekä tule koskaan saavuttamaan yhteisymmärrystä. Siinä ei lopulta tehonnut muu kuin kunnon lättyynveto. Sen jälkeen sain olla ihan rauhassa. Joten henkilökohtaisesti en voi sanoa, etteikö väkivalta joskus olisi ratkaisu asiaan. En myöskään ole kantelija, joten päätin ratkaista asian kuin mies. Tottakai ymmärrän, että väkivallalla tarkoitit ihmisten tappamista, mutta tämä ihan vain vertauskuvallisesti. Valtiotasolla esimerkkinä Suomen Talvisodan jälkeistä vahvaa revanssihenkeä tuskin olisi pystynyt toteuttamaan ilman väkivaltaa. Vähän oudolta nimittäin tuntuisi sekin tilanne, että olisi vain vierestä katseltu kun Saksa näytti jyräävän voitosta voittoon (jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut vain katsella), yrittämättä itse hyötyä tilanteesta.
Valehtelu on lähtökohtaisesti väärin, etenkin valtiomiehiltä. Henkilökohtaisesti valehtelu on joskus hyödyttänyt omia päämääriä, joten sanoisin, että lähtökohtaisesti ei valehdella, ellei olla varmoja, ettei siitä jäädä kiinni.
Nämä nyt on mielipidekysymyksiä minun mielestäni Saksa ei ollut pahuudessa Neuvostoliiton veroinen, joku muu on toista mieltä, tämä on minun mielipiteeni. Mutta en pysty vihaamaan Natsi-Saksaa yhtä paljon kuin Neuvostoliittoa. Siihen tarvittaisiin joku salaliittoteorian todeksi osoittaminen, että oikeasti Aatu oli myös Neuvostoliiton kahvoissa ja päätti Suomeen hyökkäämisestä ja tulevasta orjuutuksesta. En usko, että noin mullistavaa "totuutta" löytyy koskaan, tai jos löytyy niin se on sitten näitä vaihtoehtoisia totuuksia joita valheiksikin kutsutaan.
Mutta nyt saa tää off-topiccaaminen riittää. Olisin jättänyt tämänkin julkaisematta, mutta setti on jo sen verran pitkä, ettei viitsi ihan roskiinkaan heittää.
Viimeksi muokattu:
