Pelottavin kauhuelokuva?

[Salt]

Alkuperäinen manaaja pelotti pentuna ja Amityville osa 3. Manaaja saa tänäkin päivänä niskakarvat pystyyn.

 

[Thombson]

Lasketaanko Cujo kauhuleffaks? Ainakin näin koirafoobikolle se on yksi pelottavimmista elokuvista ja kylmät väreet tulee jokaisella katselukerralla.

 

[Individual]

Minusta Kuudes aisti oli todella pelottava vaikka siinä ei oikeastaan tapahdu mitään kovin kauheata.

Minusta se oli myös sangen pelottava. Niitä hiton raatoja paukkas kuvaruutuun milloin mistäkin. Hyrrr... Yleensäkin kaikki säikyttelyleffat on, noh niissä säikkyy helposti. Ehkä pentuna nähdyistä elokuvista kaikkein pelottavin oli PHANTASM. Se pitkä, viston näköinen hautausurakoitsija (?) ja se ihme pikkuväki, ilmassa lentelevät pallot, mistä tuli terä esille ja kaikkea muuta. Phantasm - yön kauhut (1979) - IMDb
En tiedä kertooko se maailman tilasta, mutta aika suosittu genre tuntuu nykyään olevan tällaiset kidutusleffat Hostel nyt yhtenä esimerkkinä. Jotenkin noi kauhurainatkin oli ennen tyylikkäämpiä. Toki oli sitten splatter/gore-genret, mutta nyt tunnutaan suorastaan herkuttelevan ihmisen kivulla ja kärsimyksellä, pitkään ja hartaasti.

 

[adolf]

Muumien mörkö.

 

[Klassinen sentteri]

Ehdottomasti eniten kylmiä väreitä on saanut aikaan leffa nimeltään Junior. Elokuvassa Iso Arska on raskaana. Aivan hirveä teos.

 

[Petros]

Huikean Manaajan kanssa tuli samana vuonna 1973 Don´t Look Now-Kauhunkierre. Vielä pahempi..

Nuorena näin töllöstä ja karmea oli. 2014 tuli uusintana ja kaikki painajaiset palautui takaisin. Edelleen tietyt kohtaukset hiipii nuppiin tietyissä yhteyksissä ja tuottaa huolestuttavia ajatuksia.
Aivan karmea elokuva, hyi hemmetti.

 

[MustatKortit]

Minusta Kuudes aisti oli todella pelottava vaikka siinä ei oikeastaan tapahdu mitään kovin kauheata.

Samaa joskus mietin kaverin kanssa lasillisen ääressä.

Voi johtua paristakin eri asiasta. Sinällään aika ahdistava se kuvio, menettämisen pelko, yksinäisyys jne, joita oikeastaan kumpikin elokuvan päähenkilöistä kokee. Ja onhan tuossa todellista pahuuttakin, se tytärpuolensa myrkyttävä äiti, jonka paljastuminen on tavallaan aika järkyttävää sekin.

Tavattoman surullinen tai ainakin surumielinen leffa sen lisäksi, siinäkin yksi syy (?)

 

[Beergenheim20]

Noo emmätiä, en mä sinällään kato varsinaisia kauhuleffoja. Mut Huone 1477 tjsp oli aika jännä.

Edit: itseasiassa huone 1408 oli leffan nimi

 

[Radiopää]

Hohto on yksi vaikuttavimpia elokuvia, joita tiedän, mutta Blair Witch Project on ainoa elokuva, jota katsellessa olen ehkä jopa hieman pelännyt.

 

[MustatKortit]

Hohto on yksi vaikuttavimpia elokuvia, joita tiedän, mutta Blair Witch Project on ainoa elokuva, jota katsellessa olen ehkä jopa hieman pelännyt.

Se on itse asiassa jännä, miten tämä menee: jotakuta pelottaa kaikki kauhuun viittaava, joku toinen taas ei pelkää mitään. Sitten on näitä, joita pelottaa yliluonnollinen ja niitä, jotka taas saavat ihon kananlihalle näistä sarjamurhaaja-elokuvista jne, jotka saattavat perustua ihan tositapahtumiin.

Tuli muuten mieleen, että yksi kuu-mot-ta-vim-mis-ta kohtauksista, jossa olen vähän pelästynytkin on se Zodiacin kohtaus, jossa päähenkilö käy sen oletetun sarjamurhaajan kellarissa, vaikka tavallaan siinä ei edes tapahdu mitään sen kummempaa.

 

[Samila]

Kyllä se Paranormal Activity oli niin päräyttävä kokemus aikoinaan, että sai oikeasti kylmänväreitä menemään pitkin kehoa. Mikään muu leffa ei oo vielä sellaista saanut aikaan. Tunnelmaa toki loi täysin pimeä huone, yksin kotona, iso TV ja kunnon kotiteatterisetti.

Myös Blair Which Project oli hyvä, mutta ei mitään yltänyt Paranormal Activityn tasolle. Muita pelottavia on ollut mm. Manaajat, Maissilapset ja Uinu Uinu Lemmikkini. Jälkimmäiset ehkä sen takia, että olin niin pieni nähdessäni nuo elokuvat.

 

[Carlos]

Pelottavia on vaan tosi paljon, mutta heitän väliin yhden ei-kauhuelokuvan joka pelotti. Nimittäin Maailmojen Sota (se Cruisen versio), katsottiin vaimon kanssa aikoinaan kahdestaan synkkänä ja myrskyisänä iltana kotisohvalla, ja tunnelma oli jotenkin sopivan virittynyt. Ensimmäistä kertaa nähdessä siihen eläytyi jotenkin vaan niin täysin, ja tripodien yllärit vaan jaksoi yllättää ja kauhistuttaa.

Sitten joo molemmat Ringit toimi hyvin, myöskin se alkuperäinen japanilainen versio on ihan ok. Paranormal activity, Blair Witch project, Manaajat, ym, kaikki oikein hyviä aikanaan. Ja silloin joskus 5-vuotiaana Ghostbusters oli niin kamala että piti laittaa polvi telkkarin eteen. Ei siinä iässä vielä tajunnut että se onkin komedia.

 

[septi]

Kyllä se Paranormal Activity oli niin päräyttävä kokemus aikoinaan, että sai oikeasti kylmänväreitä menemään pitkin kehoa. Mikään muu leffa ei oo vielä sellaista saanut aikaan. Tunnelmaa toki loi täysin pimeä huone, yksin kotona, iso TV ja kunnon kotiteatterisetti.

Myös Blair Which Project oli hyvä, mutta ei mitään yltänyt Paranormal Activityn tasolle.

Täysin samaa mieltä edellisistä. Viime vuosien leffoista aivan omassa kategoriassaan ovat myös The Conjuring ja Sinister (ykkösosat).

Tuo Paranormal Activity on mielenkiintoinen siitä että se jakaa kauhuleffojen ystävät hyvin vahvasti kahtia. Puolet nukahti kesken leffan ja ihmettelee miten joku oven aukeaminen voi olla pelottavaa. Toisille, kuten itselleni, yksi kaikkien aikojen pelottavimmista leffoista. Siis se ensimmäinen, sen jälkeen on vaan turhaa toistoa ja entistä huonommat näyttelijät.

Olen saanut pikkupoikana katsoa kaikki Tappajahait yms, mutta ensimmäistä kertaa koskaan näin elokuvista painajaisia sen jälkeen kun olin PAn katsonut, ja silloin olin jo yli parinkymmenen ja painajaisia näin pidemmän aikaa. Olen miettinyt miksi tuo jakaa niin vahvasti kauhun ystävät ja tullut siihen tulokseen että sellaiset ihmiset jotka eläytyvät enemmän leffaan ja joilla on enemmän mielikuvitusta kokevat PAn pelottavampana. Juuri se on leffassa karmivinta kun tapahtumat tapahtuvat ns. tavallisille ihmisille, heidän kodeissaan, eli paikassa jossa olemiselta ei voi välttyä, verrattuna johonkin luolaan tai metsään. Lisäksi se ettei "vihollista" näy ja tuo käsikameralla kuvaaminen kuitenkin tuo alitajuisesti tietynlaista todentuntuisuutta.

Itse pidän muutenkin tuollaisesta minimalistisen tapahtumien kauhusta jossa annetaan katsojan luoda se pelko, sellaiset örkki-zombie-veri-mässäilyt menevät kategoriaan näkemättä paskaa.

 

[ms.qvist]

Se on itse asiassa jännä, miten tämä menee: jotakuta pelottaa kaikki kauhuun viittaava, joku toinen taas ei pelkää mitään. Sitten on näitä, joita pelottaa yliluonnollinen ja niitä, jotka taas saavat ihon kananlihalle näistä sarjamurhaaja-elokuvista jne, jotka saattavat perustua ihan tositapahtumiin.

Tuli muuten mieleen, että yksi kuu-mot-ta-vim-mis-ta kohtauksista, jossa olen vähän pelästynytkin on se Zodiacin kohtaus, jossa päähenkilö käy sen oletetun sarjamurhaajan kellarissa, vaikka tavallaan siinä ei edes tapahdu mitään sen kummempaa.

Minuun iskee koviten ehkäpä juuri psykologinen kauhu, välttämättä edes mitään säikyttelyä tai todella kuvottavia kohtauksia tahi ihmisten mestaamista ei tarvitse edes nähdä/näyttää, jos elokuvan ote on paras mahdollinen ja se liikutaan oikealla aaltopituudella ja sen psykologia on uskottava ja se ulottuu jonnekin syvälle aivojen sopukoihin, esim. Juan Antonio Bayonan Orpokoti (El Orfanato) ei pitänyt sisällään kuin muutaman perinteisen säikyttelykohtauksen mutta muuten elokuvan yleisilme ja psykologinen taso oli todella oivallisesti kerrottu (muutenkin kerronta oli hyvää), joten elokuva kosketti minua kokolailla syvällisemmin mitä moni perinteisempi ja olennaisesti kauhistuttavampana pidetty elokuva. Pienet eleet ja teot voivat toisinaan olla todella merkityksellisiä kauhuelokuvan luonnissa. (Täsmennys: Orpokoti ei nyt ole kauhistuttavin kauhuelokuva jonka olen nähnyt, toimii esimerkkinä hyvästä kauhuelokuvasta, jossa pienin teoin on saatu hieno, koskettava ja paikoin hyytäväkin tunnelma aikaan).

Toisella tapaa piinaava ja suorastaan kiduttava oli sitten ranskalaisen Pascal Laugierin Martyrs, se on ehkäpä eräs näistä uudemmista kauhuelokuvista, joka todella kouraisee ihmismieltä - tai näin ainakin kävi minun kohdalla ja on käynyt monen muun kohdalla. Elokuva on moniteemainen ja kauhu muodostuu useamman eri teeman ja tavan kautta, elokuvan viimeinen osuus on kokolailla tiukkaa ja raadollista - suorastaan kiduttavaa - tavaraa, samoin ovat ne viimeiset sekunnit omalla oivallisella tavallaan.

vlad

 

[Pavlovin Koira]

Ensimmäinen Alien oli kyllä noin 14-vuotiaana nähtynä 80-luvulla todella pelottava leffa.

 

[FutureHockey]

Ahh, kauhuelokuvat. Nuo elokuvien helmet joita itse diggaan täysillä ja vaikka elokuvien keräämisharrastus onkin jäänyt, on kauhuelokuvien kerääminen jäänyt. Kokoelmasta löytyy tällä hetkellä arviolta 300-400 kauhuelokuvaa ja lisää haalitaan kun sopivia löytyy.

Yllä puhuttiin tuosta miten jotkut pelkäävät kaikkea ja jotkut eivät mitään. Joku myös nappasi kiinni, että oikea tunnelma on tärkeää. Itse olen käynyt lukemattomia kertoja (tuloksellisia ja tuloksettomia) keskusteluita ihmisten kanssa, jotka ovat juuri näitä "en pelkää mitään" -ihmisiä tai jotka suorastaan halveeraavat kauhuelokuvia ja jopa "naureskellen niitä katsovat". Sitten kun kysyn, että miten, missä ja milloin katsot niin usein vastaus on, että "netistä imutettuna kotona vapaapäivänä"... Jes, sehän sen tunnelman takaakin kun katselee tietokoneen ruudulta, vieläpä jollain tietokoneen kajareilla kauhuelokuvaa kun ei muutakaan tekemistä ole. Tai sitten katsotaan kaveriporukalla ryyppyiltana ja naureskellaan sille "kuinka paska leffa on" tai "kuinka naurettava tuokin idea on". Se syö tunnelman ihan täysin.

Mielestäni jokaisen tällaisen henkilön tulisi koittaa katsoa joku hyväksi tunnettu ja katsojalle entuudestaan tuntematon kauhuleffa seuraavissa olosuhteissa:

- Ajankohtana mieluiten tietysti yö, mutta myös talvi-illat käyvät. Kunhan ulkona on pimeää.
- Yksin kotona, mökillä, syrjäseudulla, verhot ikkunoiden edessä ja kämppä mahdollisimman pimeänä.
- Kaikki ulkopuolinen häirintä pois eli ei läprätä sitä saatanan luuria vaan pistetään se äänettömälle.
- Katseluun ei käytetä mitään tietokonetta vaan sitä televisiota. Mitä isompi, sen parempi tietysti.
- Äänet ovat helvetin tärkeässä osassa useassa kauhuelokuvassa, joten on sanomattakin selvää, että jos ei nyt satu omistamaan sellaista televisiota, mistä lähtisi hyvät jytinät niin ulkopuoliset kaiuttimet olisivat kova sana.
- Katso elokuva avoimin mielin, äläkä lyttää sitä jo ennalta. En tajua niitä, jotka katsovat esimerkiksi Paranormal Activity'n leffoja "ihan vaan jotta pystyis itekki näkee kuin paskoja ne on!". Älä dumaa leffaa, tai sen ideoita ennalta vaan lähde katsomaan sitä elokuvaa mielenkiinnon kautta, vaikka kuinka olisit skeptinen kaikkeen yliluonnolliseen tai muuten mahdottomaan.

Jos kaikki nuo ovat kohdillaan ja oikeasti antaa sille elokuvalle mahdollisuuden ja pystyy vielä sen jälkeen sanomaan, ettei muka säikkynyt leffan aikana tai ettei pelottanut niin sitten jo hyväksyn sen, että voi sanoa, että "ei vaan pelota". Pointti on kuitenkin se, että liian usein nämä kauhuelokuvien katselijat eivät anna elokuvalle edes mahdollisuutta vaan dumaavat sen jo etukäteen. Tai katsovat porukassa ryyppyiltana, jolloin puolella porukasta menee elokuva kaljanjuonnin takia ohi, lopuilla sitten taas sen melun takia. Tai sitten katsotaan siitä Acerin 15'' näytöstä, josta ei perkele edes näe mitään, saatika koko paskasta kuulu mitään ja sitten sanotaan, että "olipas paska".

Itselläni katseluvälineenä toimii tavallinen 40'' HDTV ja telkkariin on yhdistettynä ulkoinen kaiutinjärjestelmä, joka antaa ihan mukavasti bassontynkää, joskin yöllä tuota ei oikein näin kerrostalossa voi käyttää. Kuitenkin katselukokemus on aivan riittävä, toki isompi olisi aina parempi tässäkin tapauksessa. Lisäksi arvioisin käyneeni katsomassa viimeisten vuosien aikana noin 95% kauhuleffoista, jotka vain Kuopion elokuvateatteriin asti ovat tulleet ohjelmistoon. Se elokuvateatterin äänimaailma, iso laajakuvakangas sekä vielä joskus tehtävät yönäytökset takaavat sen, että katseluelämys on hyvä. Vielä kun ei aina änge sinne elokuvan ensi-iltaan vaan odottelee viikon verran niin salissa on jo huomattavasti vähemmän ihmisiä tuolloin, jolloin ainakin itselleni se katselukokemus on aina mieluisampi. Ja aika usein käyn vieläpä yksin katsomassa noita niin ei ole sitten ulkopuolista häiriötekijää, joka välillä höpöttäisi siinä vieressä. Esimerkiksi Paranormal Activity 4 tuli aikoinaan käytyä katsomassa siten, että koko salissa oli kaksi ihmistä minun lisäkseni ja satuin vielä valitsemaan vahingossa paikan yhden kaiuttimen alapuolelta, joten äänet kuuluivat helvetin hyvin. Ja kyllä muuten pelotti, huh.

 

[FutureHockey]

Jos nyt joitain omia suosikkeja kauhuelokuvien saralta esittelisi. Siis sellaisia, jotka pistivät pelottamaan tai ahdistamaan niin..

Insidious (2010), Insidious 2 (2013) & Insidious 3 (2015) - Koko sarja on mielestäni helvetin huikeaa tykitystä ja vaikka tässäkin trilogiassa ykkönen on ollut toistaiseksi se paras, niin eivät kakkos- tai kolmososa ole ainakaan itselleni olleet millään mittareilla pettymyksiä, päinvastoin. Elokuvat ovat James Wanin ja Leigh Whannellin käsialaa ja ainakin itse olen täysin hurahtanut näiden herrojen tekemiin elokuviin, kuten muihinkin Splat Pack -ohjaajien* teoksiin. Elokuvat pitävät otteessaan, jaksavat säikäyttää jopa useamman katselukerran jälkeen eikä elokuvasarja ole ollut mitenkään toistamista, vaikka esimerkiksi kakkososassa käydäänkin paljon ykkösosan asioita läpi. Huikea trilogia tähän asti.

The Conjuring (2013) - Ehdottomasti 2010-luvun parasta antia kauhuelokuvien saralla. Elokuva on Wanin ohjaama ja kertoo siis "tositapahtumiin perustuvan" tarinan, joka perustuu paranormaalien tutkimusten tekijöiden, Ed & Lorraine Warrenin, kertomuksiin. En nyt hirveästi enempää viitsi kertoa, koska olen huono kirjoittamaan leffoista ilman spoilauksia. Huikeaa tykitystä elokuva kuitenkin on alusta loppuun ja piti ainakin meikäläisen otteessaan. Ja kyllä pelotti ja säikytti useampikin kohtaus!

Sinister (2012) - Helvetin hyvä elokuva tämäkin, vaikkakaan itselleni ei mitään huikeita pelkotuntemuksia aiheuttanutkaan. Moni frendi on kuitenkin sanonut taas pelänneensä helvetisti tässäkin. Oli kuitenkin idealtaan todella mielenkiintoinen ja kyllähän tässäkin sai säikkyä ja pelätä välillä. Elokuva on siis Ethan Hawken tähdittämä ja Scott Derricksonin ohjaama tekele rikoskirjailijasta, joka muuttaa laskussa olevan uran pelastaakseen uuteen taloon, taloon joka on itseasiassa toiminut uuden kirjan rikospaikkana. Sieltä sitten kirjailija (Hawke) löytää ullakolta kaitafilmejä, joista alkaa paljastua varsin mielenkiintoisia juttuja. Sinisteristä on ilmestynyt myös kakkososa, ja vaikka se minuun iskikin, niin eihän se yhtä hyvä ollut kuin ensimmäinen osa. Ei lähellekkään. Katsottava kuitenkin.
Scott Derrickson on hänkin muuten yksi nykyajan huikeimmista kauhuelokuvien tekijöistä, vaikka ei olekkaan saanut nimitystä tuohon kunniakkaaseen 'Splat Packiin'. Toki Derrickson muitakin genrejä tekee ja hänen tuotoksiaan tuolta ovat mm. Land of Plenty (2004) sekä Devil's Knot (2013), mutta itse olen tykästynyt herran kauhuelokuviin, joihin kuuluvat siis Sinisterien lisäksi Emily Rosen Riivaaja (2005), Hellraiser: Inferno (2000) sekä Deliver Us From Evil (2014). Viimeisimmästä seuraavaksi lisää.

Deliver Us From Evil (2014) - Eric Banan (mm. Hulk) tähdittämä kauhupläjäys, joka kertoo komissaario Ralph Sarchien tarinan. Idea elokuvaanhan lähti tosielämässä poliisina toimineen Ralph Sarchien kirjoittamasta samannimisestä kirjasta, jossa hän kertoo yliluonnollisesta kohtaamisestaan virkatehtävässään. Elokuvaan kirjasta ei kuitenkaan ole sen enempää otettu vaikutteita, vaan kaikki on täysin ohjaaja Derricksonin sekä käsikirjoittaja Paul Harrisin mielikuvituksen tuotetta.
Ideana kuitenkin elokuva iskee meikäläiseen täysillä ja kun näyttelijäkaartikin on helvetin hyvin valittu, niin mikäs siinä katsoessa. Ei ole pelottavin kauhuelokuva, mutta säikkyäkkin saa ja välillä kyllä ahdistaa kunnolla, hyvällä tavalla.

As Above, So Below (2014) - Jälleen yksi uudemmista kauhuelokuvista, joka on ainakin itseeni iskenyt todella hyvin. Ohjaajana hieman vähemmälle huomiolle jäänyt John Erick Dowdle, jonka työnäytteitä ovat As Above, So Belowin lisäksi myös mm. Devil (2010), Karanteeni (2008) sekä The Poughkeepsie Tapes (2007). Pääosissa nähdään hemmetin hyvän suorituksen vetävä, kuvankaunis Perdita Weeks sekä mm. elokuvasta Cloverfield (2008) ja TV-sarjasta Mad Men tuttu Ben Feldman.
Hemmetin hyvä leffa, joka keskittyy siis Weeks'n näyttelemän Scarlettin matkaa Ranskan katakombeihin, jossa hän uskoo Nicholas Flamellin valmistaman viisasten kiven olevan. Elokuva kyllä pitää sekin otteessaan ja jaksaa säikäyttää kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan. Ja hei, mikä voisi olla parempi ahdistuksen aiheuttaja kuin katakombit ja sen ahtaat, luiset käytävät ja jatkuvat pimeä tunnelma?

The Descent 1 (2005) & 2 (2009) - 2000-luvun puolivälin elokuvatarjontaa ja voi hyvä luoja miten huikeaa viihdettä! Elokuvan ensimmäinen osa on Splat Packin Neil Marshallin käsialaa ja herra myös hoiti itse ohjaamisen. Elokuvahan kertoo siis nuorten naisten kaveriporukasta, joka lähtee seikkailemaan luolastoon, tarkoituksenaan piristää erästä naisjäsentä, joka on aiemmin menettänyt sekä miehensä, että lapsensa auto-onnettomuudessa. Kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaan eikä se luolakaan ihan se mukavin paikka ole ja tästä saadaankin kasaan aika maukas ja ahdistava kauhuelämys. Ehdottoman must see -elokuva kaikille kauhufaneille ja erityisesti sellaisille ihmisille, jotka kärsivät klaustrofobiasta.
Kakkososa ei tässäkään kohtaa yltänyt ykkösosan tasolle, mutta ei tuokaan mikään paska ole. Elokuva kuitenkin kärsi siitä, että Marshall ei ollut enää ohjaajan tai käsikirjoittajan pallilla, vaan oli vain mukana tuottajan roolissa.

Paranormal Activityt - Kuten ylempänä todettiin niin nämä elokuvathan jakavat ihmisten mielipiteet täysin kahtia. Toiset rakastaa ja toiset rakastaa vihata. Itse kuulun täysiverisesti ensimmäiseen ryhmään ja nämä elokuvat menevät heittämällä sinne "lempparielokuvien" osastolle. Ja kyllä ainakin itse olen kokenut jokaisen elokuvan jännittäväksi ja paikoittain helvetin ahdistavaksi ja pelottavaksikin, mutta ehkä siihen taas ovat vaikuttaneet nuo katseluolosuhteet, joihin koitan näissä leffoissa panostaa erityisesti. Huonompaan suuntaanhan näissä on menty ensimmäisestä osasta lähtien, mutta vielä ne jaksaa itseäni viihdyttää ja vähintään pari kertaa vuodessa tulee kaikki osat katsottua.

Ottolapsi (2009) - Ei pelottavin elokuva, mutta kyllähän tämäkin varsin ahdistava tekele on ja elokuvassa nähdään huikeita näyttelijäsuorituksia erityisesti lapsinäyttelijä Isabelle Fuhrmanilta Estherin roolissa. Elokuva on siis Jaume Collet-Serran ohjaama ja David Leslie Johnsonin sekä Alex Macen käsikirjoittama kauhutrilleri ottolapsi Estheristä, jonka menetyksen kokeneet John ja Kate adoptoivat. Aluksi kaikki vaikuttaa hyvältä, mutta kuten odottaa saattaa niin kaikki ei olekkaan ihan niin hyvin kuin olettaa saattaa. Pääosissa nähdään myös tykkäämäni Vera Farmiga (mm. The Conjuring ja The Departed) sekä Peter Sarsgaard (mm. The Green Lantern) jotka vetävät hekin erinomaiset roolisuoritukset.

Mama (2013) - Muschiettin pariskunnan (Andrés sekä Barbara) ohjaama ja käsikirjoittama sekä Guillermo Del Toron tuottama kauhupläjäys, joka kertoo tarinan kahdesta lapsesta, jotka kasvavat keskellä korpea eräänlaisen "äidin" suojeluksessa heidän vanhempiensa kuoltua ja kun heidät lopulta löydetään ja otetaan heidän setänsä toimesta huostaan, voi uusi ja ihana perhe-elämä alkaa. Vaan kun ei se voi kun lapset ovat kasvaneet villeinä ja tämä "äitikin" on osa heidän elämäänsä. Elokuva on Activityjen tapaan mielipiteitä jakava, mutta itse tykkäsin todella paljon.

The Strangers (2008) - Tämä onkin sitten vähän tällainen "arkipäiväisempi" kauhuelokuva ja tässä ehdottomasti se kauheus ja ahdistavuus piilee siinä, että periaatteessa elokuvan tapahtumat voisivat ihan hyvin tapahtua oikeassakin elämässä - On tämä maailma sen verran pimeä paikka. Elokuva on Bryan Bertinon ohjaama ja käsikirjoittama tarina parisuhdedraaman keskellä olevasta pariskunnasta, joka saapuu juhlista lomakotiinsa. Yht'äkkiä ovelle koputetaan ja kaikki alkaa mennä suoraan sanottuna pisin vittuja kun joukko tuntemattomia maskipäitä alkaa terrorisoimaan pariskuntaa todenteolla, tarkoituksenaan leikkiä heidän kanssaan ja lopulta tappaa heidät. Helvetin ahdistava tekele. Samaa kategoriaa kuin esimerkiksi Eden Lake (2008) tai I Spit on Your Grave (2010).

The Woman in Black (2012) - James Watkinsin (mm. Eden Lake, The Descent 2 sekä My Little Eye) ohjaama ja Daniel Radcliffen tähdittämä kauhuelokuva nuoresta asianajajasta, joka saa työtehtäväkseen lähteä kaukaiselle kartanolle hoitakseen erään naisvainaan paperit kuntoon. Kartano kätkee sisäänsä kuitenkin varsin pelottavia yllätyksiä eivätkä "läheiset" kyläläisetkään mitään kovin ystävällisiä ole. Erinomainen elokuva, jossa on hienosti kunnioitettu ympäristöä, sijoittuuhan elokuva sinne 1900-luvun alun Brittein maaseutuun. Varsin puistattava ja ahdistava elokuva kaikkinensa.

* 'Splat pack' on nimitys, jota elokuvahistorioitsija Alan Jones (Total Film) käyttää kauhutekijöiden uudesta aallosta, joka kattaa kahdeksan kauhuelokuvien vaikuttajaa (käsikirjoittajia, ohjaajia, tuottajia yms.): Alexandre Aja, Darren Lynn Bousman, Neil Marshall, Greg McLean, Eli Roth, James Wan, Rob Zombie sekä jo esitelty Leigh Whannell.

Juuh, siinä nyt tuli vähän enemmänkin noita elokuvia. Jos porukkaa kiinnostaa niin voihan noita myöhemmin laitella lisääkin tänne. Tuossa kun on vain pieni pintaraapaisu omasta mielestäni hyviin ja toimiviin kauhuelokuviin.