Voikohan tätä nyt selittää mitenkään järkevästi...
Minulla on aivan armoton korkeanpaikan kammo, mikä estää myös täysin lentämisen.
En ole eläissään lentänyt, enkä todennäköisesti tule lentämäänkään.
On vaikea saada toinen ihminen käsittämään, sitä olotlaa mikä tulee korkeista paikoista.
Lahden Suurmäki taitaa olla korkein paikka missä olen ikinä käynyt, ja täytyy sanoa että pelkotila oli ihan karsea, kädet hikoili, sydäntä hakkas ja tuntui kuin olisi hapenottokyky kadonnut, pyörrytti ja jalat eivät pitäneet lainkaan.
Se on valtava paniinkinomainen tunne ja muistan miten hienolta tuntui jälkeenpäin, kun tajusi että oli käynyt niin korkealla, tosin kammoa se ei poistanut, korkeintaan pahensi.
Itse mietin aina, että lentokoneessa oleminen olisi mahdollista jos kone ei nousisi niin vallattoman korkealle ;) luotan kyllä koneisiin ja en pidä kovinkaan todennäköisenä että koneet taivaalta tippuisivat.
Olen monesti miettinyt että korkeanpaikan kammosta olisi jotenki päästävä eroon, keinoa miten, en ole vieläkään keksinyt.
Kerrostaloissakin 10 - kerros alkaa olemaan maksimi, mihin tämä jätkä on valmis menemään ;)
Jännä on se, että esimerkiksi ylläksen huipulta katsellessani pelkotilat on poissa ja samat asiat mitkä pelottaisivat tornissa, eivät peloita siis tunturin huipulla vaikka korkeusero lahden suurmäkeenkin on moninkertainen ja näkymä on paljon karumpi ...