Tapparan osalta yhtymäkohtia viime kauteen on toki löydettävissä, mutta yhtä lailla on joitain fundamentaalisia eroja.
Tuloksellisesti ja pelillisesti vaikeassa lokakuun vaihteessa peliä varioitiin liikaa, kuten myös ketjuja sorkittiin turhan innokkaasti. Kyllähän Rautakorvenkin johdolla alkukaudella pelistä toiseen nähtiin ketjumuutoksia, mutta ei muistaakseni pelien sisällä yhtämoista ruljanssia kehitetty. Toki kun joku ei toimi, täytyy reagoida, mutta ei tempoillen ratkaisusta toiseen ilman asettumisaikaa. Peliä ei kehitetty maltilla, vaan välillä oltiin rauhallisia ja välillä mentiin ikään kuin vastustajaa skoutaten raastavammalla pystysuuntaa painottavalla pelillä (Lukko-peli 26.9 ainakin).
Pelille pitää alkukaudella osata antaa aikaa ja olla kärsivällinen, jotta yksilöt käsittävät oikeat ratkaisumallit askel kerrallaan. Kun peliä muutetaan jo kauden alussa liiaksi, esimerkiksi hyökkäysten päätökset suhteessa puolustuspeliin eivät kerkeä kehittymään vaaditulle tasolle, kun yhtäkkiä ollaankin jo toisella tavalla pelaamassa. Pikku hiljaa ongelmat kasautuvat ja puolustus alkaa rakoilemaan, ja joukkueen peli näyttää tyhmältä, kun epäjohdonmukaista peliä aletaan pakottaa tappioasemassa hyökätessä ja puolustaessa. Hyökätessä ylipitkät etäisyydet hajottavat peliä myös puolustussuuntaan, eikä kokonaisvaltaisen pelin jänne kestä tempoilemalla pelitavasta toiseen. Syöttölinjat ja luistelukaistat menevät keskialueella tukkoon, kun pelinopeutta pyritään tuottamaan pakolla. Nämä olivat mielestäni Tapparan pelillisiä ongelmia lokakuun vaihteen ympärillä.
Ongelmat kuitenkin käsitettiin ja nyt seitsemän liigapelin voittoputkessa peli on ollut johdonmukaista, enemmän rauhallista ja rakentavaa kuin puskevaa. Puolustuksen tiiviyttä ei sovi missään nimessä vähätellä missään kohtaa kautta, mutta on jopa ihailtavaa, kuinka joukkue on pystynyt siihen tukeutumaan tässä vaiheessa, kun oma maalinteko ei ole vielä uomissaan etenkin heikon ylivoimapelin johdosta. Metsolaa ei voi olla nostamatta esiin puolustuksesta puhuttaessa, koska nyt siellä työpaikalla on varma ja entistä vähäeleisempi maalivahti, joka torjuu varsinkin kaukokudit jäätävällä varmuudella.
Hyökkäyksiinlähdöissä ovat kaikki rytmit käytössä. Palautuksia on käytössä, mikäli keskialue on tyystin tukossa. Aiemmin kaudella keskialueella viljeltiin todella paljon päätykiekkoja, kun kaistat menivät tukkoon, mutta nyt kiekko pyritään saamaan mieluiten jo oma sinisen kohdalla keskustaan sentterille, josta kontrolloitu keskialueen ylitys kuljettamalla tai syöttelemällä onnistuu jo huomattavasti paremmin kuin alkukaudesta.
Toki tästä keskellä käytöstä on nähty muutamia hasardeja, parhaimpana esimerkkinä toiminee viimeisimmässä Kärpät-pelissä Kolomatiksen tarjoilu Pirnekselle vaihdon yhteydessä. Kun ykkösprioriteetti on pelinteko keskustan kautta, on siinä omat riskinsä jos fokus ei ole syöttäjällä ja muulla viisikolla ihan täysillä pelissä, sillä keskellä on lähes poikkeuksetta jossakin kohtaa odottamassa vastustajan karvaaja. Viime kaudellahan Tapparassa peli tehtiin suurimmilta osin ikään kuin turvallisemmin laidan kautta.
Hyökkäysalueella on muutamaa poikkeuspeliä lukuun ottamatta päästy ihan tarpeeksi maalipaikoille, mutta viimeisen ratkaisun tekeminen ei ole ollut tarpeeksi suoraviivaista vaan riplailua ja siirtelyä. Laukaukset olivat etenkin lokakuun vaihteessa päättäväisten quick release-vetojen sijasta liian päämäärättömiä sutaisuja. Kulmapeli ei ole toiminut vielä hyrrän lailla ja esimerkiksi Erkinjuntilla olisi tähän enemmänkin annettavaa kuin on tähän asti nähty.
Yksi hyökkäyspelin ongelma on tosiaan ollut laukominen. Tasakentällisin Tappara on laukonut käytännössä saman verran kuin vastustaja, mutta ohilaukauksia tulee aivan liikaa. Oman kirjanpitoni mukaan Tappara on tasakentällisin laukonut suurinpiirtein 60 ohilaukausta vastustajaa enemmän, vaikka kokonaislaukausmäärä on tasoissa. Tapparan peli tuottaa laukauksia vaaralliselta maalintekosektorilta tasakentällisin hieman paremmin kuin vastustajalla, mutta tarkkuudessa on parannettavaa koko hyökkäysalueella. Esimerkiksi yli kymmenestä metristä Tappara on laukonut tasakentällisin noin 40 kertaa vastustajaa enemmän, mutta vain tarkkuudella 47 %, kun vastustajan tarkkuus vastaavissa laukauksissa on ollut 58 %. Kaikissa laukauksissa tasakentällisin Tapparan tarkkuus on ollut 57 % ja vastustajan 65 %.
Sport-pelissä 21.10 Tappara pääsi ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran liigapelissä yli kolmen tehdyn maalin, mutta jo sitä edeltävissä peleissä tuli rosterin kulmakiville tärkeitä onnistumisia. Hyökkäyspelin suurin kehityskohde on kuitenkin ylivoima. Se on liian staattista kiekottomien osalta ja syöttökuviot sahaavat liiaksi viivapelaajan ja aloituspisteen kaarella olevien välillä. Neliö toki tukkii keskustan, mutta kiekottomien liikkeellä ja täsmähauilla voidaan luoda tilaa ja löytää tiiviistäkin alivoimasta aukkoja.
Laukomisessa on ylivoimallakin ongelmia, sillä pääosa Tapparan yv-laukauksista tulee liian kaukaa ja liian epätarkasti. Viivasta lähteneillä laukauksilla on Tapparan ylivoimalla vain 53 % tarkkuus maalia kohti, ja kun huomioidaan se, että Tappara laukoo 55 % ylivoimalaukauksistaan yli kymmenestä metristä, niin laukausten onnistumisen todennäköisyys ei ole hyvää luokkaa. Vertailun vuoksi vastustaja on laukonut Tapparan peleissä 64 %:n tarkkuudella 44 % yv-laukauksistaan yli kymmenestä metristä. Tapparan pitäisi siis saada ylivoimalla luotua vaarallisempia laukomispaikkoja lähemmäs maalia, eikä räiskiä niin paljoa kauempaa huonolla tarkkuudella.