Pelitapakeskustelu

[Ruoppaaja]

Ei nää hönöpetterit ymmärrä yhtään mistään mitään. Puhuvat ristiin rastiin puolet asiaa ja fraaseja ja sitten lopuksi itsensä pussiin.

Viivelähtö tai palautus ei ole pieni särö jääkiekkoa. Jos se puuttuu (silloin, kun se pitää tehdä), niin hajoaa koko rakenne ja valmius toimia viisikkona. Kun hajoaa valmius toimia viisikkona, murenee pikku hiljaa koko peli. Sen jälkeen peli on älytöntä tsemppaamista ja ryntäilyä, ellei joukkue ole täynnä selvästi vastustajaa parempia yksilöitä. Miten se voi olla näin vaikeaa ymmärtää???

 

[Nwoke]

Olen itse seurannut KalPan menoa tällä kaudella aika paljon, ja tarkkaillut eritysesti sitä, kuinka joukkueet pelaava KAPP/HAPP:tä kuopiolaisia vastaan. Näyttäisi siltä, että Jyppiläinen traktorimyllytys tai tuollainen bussin parkkeeraaminen punasen ja oman sinisen väliin ovat parhaat vaihtoehdot. Jyp on monessa matsissa onnistunut (erityisesti kotikaukalossaan) haavoittamaan KalPaa heti hyökkäysalueella jatkuvalla paineellaan.

Vaikeuksissa KalPaa vastaan ovat olleet joukkueet, jotka pelaavat tuollaista puoliaggressiivista keskialueen 1-2-2 träppiä vastustajan sinisen ja punaviivan välissä. KalPa pystyy niitä joukkueita vastaan niin hienosti jättösyötöillä ja painottoman laidan käytöllä tulemaan huimilla vauhtieroilla vastustajan träpin läpi.

KalPan pelitavan hyvyys nähdään lopullisesti vasta pudotuspeleissä, kun viimeistään silloin kaikki vastustajat keskittyvät myös KalPan pelaamiseen. Runkosarjassa on selkeästi havaittavissa, että jotkut joukkueet pelaavat vain sitä omaa peliään kuopiolaisia vastaan, kun taas jotkut painottavat enempi myös vastustajan pelaamista. KalPan pelitapa on niin erilainen, että ehkä kaikkia niksejä sitä kohtaan ei haluta edes paljastaa tässä vaiheessa. Toivon kaikkea hyvää Kuopioon, mutta itse uskon että tuo oman alueen ylikiekottelu ei keväällä toimi, toisaalta uskon myös että Virta osaa tarvittaessa reagoida myös kaverin tekemiseen jos siihen on tarvetta.

 

[Nwoke]

Tuleeko kukaan hullua hurskaammaksi noista Rantasen jutuista. Itse en ainakaan ymmärrä mitä hän yrittää selittää, tai millä agendalla liikku. Toisaalta huutaa hirvittävästi että Jalonen ensimmäinen teesi on pelinopeus ja että Meidän Pelin yhteydessä puhutaan liikaan viivelähdöistä, toisaalta sitten antaa koko ajan ymmärtää että viivelähdöt ovat hidasta pelaamista ja itsekin tuo niitä koko ajan esiin.

Hyvä että Jalonen vähän kertoi miten asiat ovat, esimerkiksi juuri sen että hänen tarkoittama pelinopeus ei ole mitään säntäilyä ja nopeaa liikettä sinne tänne. Esimerkiksi viivelähtö on osa korkeaa pelinopeutta, kun nopean lähdön reitti on tukossa otetaan viive jolloin kerätään oma viisikko kasaan ja lähdetään omista kiihtyvällä vauhdilla, koko tapahtumaketju on korkeaa pelinopeutta vaikka esimerkiksi kiekon kanssa seisotaan maalin takana tietyn ajan.

Rantanen on ollut ja on varmaan edelleen Jalosen pelitavan vastustaja, mutta haluaa samalla olla hyvää kaveria miehen kanssa, lopputulos on sitten täys sekametelisoppa.

 

[Jone29]

Rantanen haluaa olla ymmärtävinään kiekosta enemmän kuin ymmärtääkään. Kovalla itsevarmuudella heittää kovia mielipiteitä asioista, mutta ne ovat loppujen lopuksi ympäripyöreyksiä. Kun kerran tuntuu olevan sitä asiantuntemusta, niin olisi mukava kuulla, kun lähtisi oikeasti keskustelussa haastamaan jotain valmentajaa. Turpaanhan siinä tulisi pahasti.

 

[steepler]

Viivelähtö tai palautus ei ole pieni särö jääkiekkoa.

Nimenomaan ei olekaan, kyllä siinä on merkittävä ero jos joku joukkue systemaattisesti tilanteen mukaan palauttaa kiekkoa ja pelaa viivelähtöjä suhteessa sellaiseen joka niitä käytännössä ei pelaa. Jalonenhan aikanaan Sihvosen haastattelussa Urheilukanavalla sanoi että ihanne on 7 viivelähtöä per erä (totta kai riippuen tilanteesta, mutta tarkoitti varmasti että keskimäärin tuottaa suotuisan pelin virtauksen), kyllä tuollaisella määrällä pelin virtauksessa tulee täysin erilaista suhteessa siihen jos niitä ei peluuta juuri ollenkaan.

Enkä kyllä ihan ymmärrä missä yhteyksissä on puhuttu vain viivelähdöistä tai hitaista lähdöistä, tosin en kaikkea mahdollista mediaa ole seurannut, mutta ei minusta missään ole viivelähdöt niin hirvittävän dominoivassa roolissa olleet. Jossain MTV:n lätkälähetyksissä esimerkiksi aivät olleet, toki Tami niitä haukkui paljon, mutta olisi siellä paljon muutakin. 2001 MM-kisojen studiossa YLE:llä niistä ei puhuttu juuri yhtään, toki vaadittiin nopeita lähtöjä mutta ei siellä juurikaan laajempaa keskustelua viivelähdöistä ollut. Toisaalta kyllä se ymmärrettävää että niistä puhutaan, kuitenkin se oli Jalosen tuoma tietyllä tavalla uusi asia joten olisi aika outoa että niistä ei yhtään puhuttaisi.

 

[MustatKortit]

Ässät oli muuttanut pelitapaansa passiivisesta KalPa-pelistä hivenen aktiivisempaan, pelatessaan eilen SaiPaa vastaan Lappeenrannassa. Karvattiin korkeammalta, pysyttiin itse enemmän kiekossa ja käytettiin jälleen myös hybridipitkää.. onko muiden Liiga-jengien seuraajilla muuten ottaa kantaa tuohon hybridin käyttämiseen oman joukkueen toimesta, Ässät käyttää mielestäni varsin säännöllisesti joka matsissa.

Rocky Rautakallio näyttää olevan paljon muuntautumiskykyisempi valmentaja, kuin mitä häntä seniiliksi vanhukseksi haukkuvat arvasivatkaan.

 

[Korkin Torpedo]

Itsehän en pysty mitenkään käsittämään miksi pitäisi jatkuvasti tehdä alivoimaisia hyökkäyksiä tai jatkuvasti antaa kiekko vastustajalle rännikiekoilla. Sitähän nämä "nopean" jääkiekon puolustajat tiivistetysti haluavat. Toki välillä tulee tilanne jolloin on viisain viskata kiekko päätyyn, mutta jos vaihtoehtona on kiekon pitäminen omalla joukkueella, niin miksi ihmeessä se pitää tieten tahtoen antaa vastustajalle?

Tästähän tottakai seuraa se, että peli "hidastuu" kun kiekkoa pidetään itsellä ja palautellaan, mutta ei minun mielestä se jatkuva koheltaminen ja flipperikiekko ole mukavaa katseltavaa.

 

[MustatKortit]

Mielestäni on oikeus ja kohtuus, että tulen tänne myöntämään: KalPa on yllättänyt minut jaksamalla runkosarjan loppuun asti sarjan kärkipäässä! Aika samantekevää, tippuuko kuopiolaisryhmä nyt muutaman sijan alaspäin, vai pysyykö kakkospaikalla, Virran paluu Kuopioon on joka tapauksessa ollut jättimenestys.

Minä kuuluin siihen joukkoon, jotka eivät uskoneet tämän olevan mahdollista, KalPankin materiaali on kuitenkin varsin rajallinen. Tietysti poffit ovat sitten asia erikseen ja epäilen, että tämä jännittää myös kalakukkojen omia kannattajia.

On tämä nyt aika kiehtovaa, miten Virran joukkueiden menestys on vaihdellut pelipaikkakunnittain. TPS-kaudesta en niin tarkasti tiedä, mutta olisi mielestäni liian raflaavaa sanoa, että nyt Virralla on täydellinen nippu omaan sapluunaansa ja viime vuonna Ässissä tuo nippu olisi ollut surkea.

Mikäli näet puhutaan puhtaasti kiekkokontrollista, niin oli siihen kykeneviä pelaajia Ässissäkin, aina alkaen kapteeni Uusitalosta, joka oli kiekkokontrollikuningas myös kevään 2013 poffeissa.

Onko Virta muokannut jotain vai mitä on tapahtunut? Ajatuksia?

 

[TosiFani]

...Onko Virta muokannut jotain vai mitä on tapahtunut? Ajatuksia?

TPS:ssa ja varsinkin Ässissä Virta joutui luopumaan omasta identiteetistään ja yritti luoda jotain hybridipelitapaa kiekollisen ja pystysuunnan väliltä. Luultavasti hän oli koko kauden osaamisalueensa ulkopuolella, mikä näkyi kentällä. Kalpassa Virta saa toteuttaa omaa juttuaan ja se näkyy tuloksessa. Kun peli kulkee, Virran heikkous, ihmisjohtaminen, ei nouse keskiöön ja joukkue menestyy.

Virta yllätti minut toistamiseen. Aikanaan en uskonut, että hänen luonteellaan voitaisiin pärjätä valmentajana ja viime kauden jälkeen kuvittelin Virran ajautuneen sellaiseen kuoppaan, ettei sieltä enää nousta. Täytyy nostaa hattua herralle.

 

[passenger]

Mua jotenkin ärsyttää tuo, että aina otetaan materiaali esiin, kun puhutaan kiekkokontrollipelaamisesta. Olen jo pari kertaa tuolla ässäpuolella saanut sanomista väittäessäni, että oikeastaan kuka tahansa liigakiekkoilija pystyy kyllä pelaamaan "kiekkokontrollia". Ei se tarvi puolustukseen mitään erityisiä samettikäsiä, mikäli lähdöt on harjoiteltu niin, että toiminta tulee selkärangasta. Yhtälailla vaikeaa se on ajoittaa pystysuuntaan lähtevät hyökkäykset niin, että ne oikeasti toimivat. Oikeastaan koko termi "kiekkokontrolli" ärsyttää sillä viitatessa pelkästään Pekka Virran KalPan pelitapaan. Mielestäni hallittu pystysuunnan pelaaminen on yhtä lailla kiekkokontrollia, siinäkin jopa kiekosta luopuminen voi olla kontrolloitua. Toinen mikä jopa vituttaa näistä puhuttaessa on yleinen kaksijakoisuus ja mustavalkoisuus, kuin nämä kaksi vaihtoehtoa olisivat jotain totaalisia toistensa vihollisia ja käyttämättömiä yhdessä.

 

[MustatKortit]

Mua jotenkin ärsyttää tuo, että aina otetaan materiaali esiin, kun puhutaan kiekkokontrollipelaamisesta. Olen jo pari kertaa tuolla ässäpuolella saanut sanomista väittäessäni, että oikeastaan kuka tahansa liigakiekkoilija pystyy kyllä pelaamaan "kiekkokontrollia"...

Nyt ainakaan minä en ylläolevassa viestissäni ottanut materiaalia esille siinä mielessä, että olettaisin KalPan materiaalin sinällään pystyvän toteuttamaan kiekkokontrollia sen paremmin kuin Ässien vastaava edelliskaudella. Oikeastaan päinvastoin, eli olen sitä mieltä, että Ässien vm2014 materiaali pystyy siihen siinä missä KalPan materiaali vm2015.

Ero tulee muista asioista ja mielestäni @TosiFani oli oikeassa kuvatessaan yllä sitä, että Virta yritti Ässissä jotain muuta, eli tällaista hybridi-pelikirjaa, joka kusi pahemman kerran.

Toinen huomioitava asia on ainakin papp. En tiedä miten KalPa sitä tällä kaudella on pelannut, mutta Ässien sisältä on muutama pelaaja avoimesti myöntänyt, että tätä yritettiin pelata vastustajan mukaan, välillä miesvartiointi, välillä alue- välillä yhdistelmä-tavalla. Joku pelaaja totesikin (Mika Niemi?), että palikat olivat ihan sekaisin, eikä siihen luottanut enää kukaan.

 

[Sekera]

Mua jotenkin ärsyttää tuo, että aina otetaan materiaali esiin, kun puhutaan kiekkokontrollipelaamisesta. Olen jo pari kertaa tuolla ässäpuolella saanut sanomista väittäessäni, että oikeastaan kuka tahansa liigakiekkoilija pystyy kyllä pelaamaan "kiekkokontrollia". Ei se tarvi puolustukseen mitään erityisiä samettikäsiä, mikäli lähdöt on harjoiteltu niin, että toiminta tulee selkärangasta. Yhtälailla vaikeaa se on ajoittaa pystysuuntaan lähtevät hyökkäykset niin, että ne oikeasti toimivat.

Olen samaa mieltä, että materiaali ei sinällään ole este millekään vaan kyse on valmennuksen kyvystä saattaa pelitapa toteutuksen tasolle juuri sen oman joukkueen erityispiirteitä korostaen. Toteutuksen tasolle saattaminen on taas tosi monipolvinen prosessi, kun siinä mitataan koko valmennusryhmän ammattitaito ihmis- ja asiajohtamisessa. Kun joukkue on koottu riittävän peliälykkäistä, nöyristä ja tavoitellun pelitavan mukaan oikein roolitetuista pelaajista sekä ihmis- ja asiajohtamisen taitavista valmentajista, niin oli se tavoiteltu pelitapa mikä vain, on sillä mahdollista menestyä.

Toki kontrollin säilyttämisellä eli kiekkokontrollilla pyritään hallitsemaan satunnaisuutta eli minimoimaan onnen ja sattuman vaikutus tulokseen (ei coast-to-coastia ja peli rakentuu hallittujen tilanteiden varaan) ja tätä kautta ajatellen kiekkokontrolli on menestykselle otollisempi tapa pelata. Mitään ei kuitenkaan saa pakottaa, vaan valmentajan pitää aina pystyä seisomaan ajatustensa takana ja pystyä perustelemaan valintansa sekä itselle että muille.

Mielestäni hallittu pystysuunnan pelaaminen on yhtä lailla kiekkokontrollia, siinäkin jopa kiekosta luopuminen voi olla kontrolloitua. Toinen mikä jopa vituttaa näistä puhuttaessa on yleinen kaksijakoisuus ja mustavalkoisuus, kuin nämä kaksi vaihtoehtoa olisivat jotain totaalisia toistensa vihollisia ja käyttämättömiä yhdessä.

Tästä taas olen täysin eri mieltä. On mielestäni ilmiselvää, että pitää olla musta ja valkoinen, joiden välille lähdetään sävyttämään harmaata. Peliä pitää kategorisoida tilan tekemisen ja tilan voittamisen välillä eli pystysuuntaan (tilan tekeminen käytännössä kielletty) ja kiekkokontrolliin (primääritavoite jääkiekon luonteen mukaisesti tilan voittaminen, mutta aina on mahdollisuus tilan tekemiseen kontrollin säilyttämiseksi). Ilman kategorisointia keskustelulle ja kehitykselle ei ole kunnollisia lähtökohtia. Eräänlaisena itsestäänselvyytenä, suomalaisen jääkiekkoilun identiteeti Meidän Peli sisältää mahdollisuuden sekä pystysuuntaan että kiekkokontrolliin. Puhtaan pystysuunnan ja puhtaan kiekkokontrollin valmentajat ovat nykyään melko vähissä ainakin mitä tulee menestyviin valmentajiin.

Esimerkiksi viime kaudella vaikutti pitkään siltä, että Tappara lähtee voimakkaasti tilan voittamiseen eli pystysuuntaan painottuvaan pelitapaan luottaen playoffeihin, mutta lopulta Tapparan peli oli onnistunut sekoitus kiekkokontrollia ja pystysuuntaa tiukasti kontrolloiduilla variaatioilla. Tällä kaudella Tapolan alaisuudessa ollaan palattu enemmän kiekkokontrollin suuntaan ja samalla tuotu peliin enemmän taidetta, peli-iloa ja vapauksia, mikä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja tavallaan myös riskialttiilta kokonaisuudelta.

Jos vielä Tapparasta vielä yleisemmin kun pelitapaketjussa ollaan eikä J.Grönvallia ole näkynyt, niin voidaan sanoa, että Tappara pelaa taas viihdyttävää jääkiekkoa eikä vain suorita tuloksen takia kuten viime kaudella oli leimallista. Tapola on alkuvaikeuksien jälkeen onnistunut luomaan yhdessä joukkueen kanssa sen vahvuuksia tukevan pelitavan, jossa on sopivasti tunnetta, taitoa ja kontrollia. Viime aikoina on nähty monta highlight-koosteisiinkin kelpaavaa maalia (esim. 21.2 Palola 4-3), mutta myös takaiskuja ja puolustusvalmiuden katkoksia liian innokkaan hyökkäämisen tuloksena (esim. 21.2 SaiPan 4-5 ja-maali).

Tapparan pelitapaa voisi kuvata lyhyesti "vapauksia ja vastuuta" ja tällä hetkellä vaikuttaa isossa kuvassa siltä, että hyvänä päivänä Tappara takoo maaleja solkenaan ja puolustus pitää, kun sitten heikompana päivänä hyökkäyspeli häviää vastustajalle ja puolustuksessa sattuu kokeneille pakeille ihmeellisiä merkkausvirheitä, eikä peli kanna lainkaan kuten Rautakorven kontrollin alla saatiin turvallisesti tottua. Tapparan keväästä on tällä hetkellä tosi vaikea sanoa mitään varmaa, pitää oikeasti mennä peli kerrallaan. Lupauksia on herätelty railakkaan hyökkäyspelin muodossa, mutta on myös tullut sellaisia "mitä vittua tapahtuu"-jaksoja, joihin ei Rautakorven aikana ollut tottunut.

Tapparan syksy oli ailahtelevaisuudessaan toki ihan oma lukunsa, mutta se vaikuttaa nyt selätetyltä eikä marraskuun kaltaisen pelillisen rämpimisen palaamisesta ole merkkejä, varsinkin kun Tapolan joulukuun alun puheet "nyt mennään puolustus edellä ja lähdetään siitä, että päästetään 0 tai 1 maalia ja hyökkäys tulee siihen päälle" ovat vaihtuneet ikään kuin päinvastaisiksi teoiksi. Pelitapaa viilattiin joulutauolla ja siitähän se Tapparan nousu alkoikin - nyt saa karvata päätyyn asti, hyökkäysalueella mennään välillä jäätaiteen puolelle, trappi on välillä vähän sinnepäin ja jatkoajalla 4vs4:llä laiturit ajavat välittömästi syvään, vaikka sentteri ei pysy mukana.

 

[Mechalo]

Mitä muuten Petteri luulet, nyt kun Aho on päässyt ajamaan pelitapaansa Bluesin joukkueen mieliin ja saanut joukkueesta kaiken irti ja johtanut sen loistaviin asemiin niin voisiko tässä olla vihdoinkin espoolaisen jääkiekkoilun The Menestyskausi kyseessä? Tiedän ettet juuri nyt varmasti halua ajatella tällaisia asioita viimeaikaisten tapahtumien takia mutta kysyn vain mielenkiinnosta.

 

[Ostoskassi]

Huomenna alkavat jääkiekon MM-kisat. Suomen joukkue on edellisiin kisoihin peilaten todella nimivahva, josta löytyy useita pelaajia, joilla on jo näyttöjä maajoukkueessa pelaamisesta. Tämän lisäksi mukana on Suomen mittakaavalla paljon NHL-miehiä, joista kirkkaimpina loistavat Pekka Rinne ja Aleksander Barkov jr.

Kari Jalosen aikakaudella on johtavaksi teemaksi noussut kaksinkamppailupelaaminen. Tämä näkyy myös pelaajavalinnoissa, sillä Suomen joukkueessa on paljon raamikkaita laitahyökkääjiä. Jukka Jalosen aikakauteen muutos on merkittävä, ja eroja Westerlundinkin filosofiaan löytyy. Asiaa on kuitenkin turha ylidramatisoida, sillä valittiinhan viime metreillä Joonas Donskoi joukkueeseen, joka edustaa selkeästi taitokiekko-osastoa. Sen sijaan joukkueesta putosi todella isokokoinen ja vahva jässikkä nimeltä Oskar Osala. Uskaltaisin väittää, että Sakari Salminen olisi lopullisessa kisajoukkueessa, jos Suomea valmentaisi Westerlund tai Jukka Jalonen.

Jukka Jalosen aikakaudessa korostettiin ennen kaikkea pelirohkeutta ja pelinopeutta. Näistä kahdesta teemasta pelirohkeus on edelleen mukana Suomen pelifilosofiassa. Sen sijaan Westerlundin aikana pelirohkeuden rinnalle nostettiin tiiviys viisikoiden sisällä. Nykyisellään korostetaan kaksinkamppailuja. Jukka Jalosen ja Erkka Westerlundin erot tulevat oikeastaan siitä, että Petteri Sihvosen sanoin, Westerlund näkee jääkiekon pelinä, jossa puolustetaan, hyökätään ja sitten taas puolustetaan. Jukka Jalosen mielestä jääkiekossa hyökätään, puolustetaan ja taas hyökätään. Tämä on mielestäni erinomainen kiteytys Sihvoselta.

Puolustuspelaamisessa on nähtävissä selkeä muutos. Jukka Jalosen aikana hyökkäysalueen puolustuspelaaminen ja keskialueen puolustuspelaaminen olivat enempi vähempi ohjauspelaamista. Tärkeintä oli estää se, että vastustajan hyökkäyksissä keskialue kiihtyisi. Westerlundiin verrattuna ero tuli puolustusalueen puolustuspelaamisessa, jossa oli tarkoitus vain ja ainoastaan tukkia keskusta. Tämä koski niin KAPP:tä kuin PAPP:tä. Kari Jalosen pelitavassa ei missään nimessä ole kiellettyä lähteä antamaan painetta jopa vastustajan maalin taakse, kuten Tuomo Ruudun karvauspelaaminen toisessa Tsekkejä vastaan pelatussa ottelussa osoitti. Kari Jalosen aikakaudella puolustuspelaaminen alkaa välittömästi kiekon menetyksestä. Muodon tiiviys ei ole niin tärkeää, kuin syöttölinjojen peittäminen, tai vähintään niiden pienentäminen. Tämän takia onkin ymmärrettävää, että vahvat laitahyökkääjät ovat olleet Kari Jalosen suosiossa valintoja tehtäessä.

Hyökkäyspelaamisessa uskoisin, että Suomi käyttää vähemmän viivelähtöjä, kuin aiemmin. Tämä johtuu ihan vain Suomen puolustuspelaamisesta. Lähtökohdat hyökkäyksiin ovat erilaiset, Kuin Jukka Jalosen aikaan ja koska pelin tulisi kääntyä parhaimmassa tapauksessa jo ennen Suomen puolustusaluetta, ei Suomella ole syytä peruutella ja/tai koota viisikkoa.

Kokonaisuudessaan olen ylpeä siitä, että Suomella on kansainvälisesti selkeä pelillinen identiteetti, jota se on pitkäjänteisesti noudattanut, ja kansainvälinen menestyskin on ollut hyvää, ja ennen kaikkea johdonmukaista. Suuria romahduksia ei ole tullut, tasainen suorittaminen on minusta äärimmäisen hyvä merkki. Jos tulokset ailahtelisivat, olisi mielestäni syytä olla huolissaan.

 

[erku]

Sihvonen kirjoitti twitterissä, että ekan 50 minuutin aikana Suomi pelasi kaksi viivelähtöä. Itse en noita laskenut, mutta kyllä otsiaan vaikutti, että nyt oli tarkoitus pelata melko puhdasta pystysuunnan lätkää. Tästä kertoi jo Kojon matsin alla haastattelussa kertoma asia, että päivän pelissä vaistopelaaminen korostuu. Toki jenkkejä vastaan ei ole mahdollistakaan pelata samaa määrää viivelähtöjä kuin passiivisempia slaavilaisia vastaan, mutta kyllä nyt herran jestas sentään jokaisessa erässä tulee vähintään se kolme hetkeä, jolloin pelin rytmiä kannattaa muuttaa viivelähdöllä.

Mielenkiintoinen juttu on Lauri Marjamäen rooli. Kärpät Laten alaisuudessa pelasi todella vahvaa kiekkokontrollilätkää, mutta nyt hän on apukoutsina peluuttamassa tällaista pystysuunnan kiekkoa. Toivon mukaan Marjamäki ottaa vahvempaa roolia jääharjoituksissa ja peliä muokataan kisojen edetessä enemmän rytmittävämpään suuntaan.

Ajatuksenakin se on mielestäni älytöntä lähteä Yhdysvaltoja vastaan pelaamaan juuri sellaista kiekkoa, mihin he ovat tottuneet, missä he ovat parhaimmillaan ja mikä heidän pelaajamateriaalilleen sopii. Kun peliä ei rytmitetä ja pelataan epätiiviimmillä viisikoilla, seurauksena vääjämättä on kiekonmenetysten lisääntyminen keskialueella ja kiekko ylipäätään vaihtaa usein omistajaa. Tälläisessa jatkuvassa suunnanmuutospelaamisessa korostuu erityisesti yksilöiden jalkanopeus ja Suomen joukkue ei tällä osastolla kyllä pärjää jenkeille. Nyt me sitten täällä palstallakin ihmetellään, kun joku Immonen pelasi vaisusti, Kontiola ei ole oma itsensä tai Barkov-Jokinen ei toimi. Kaikkiin näihin asioihin auttaisi kummasti se, jos näille jalkanopeudeltaan verkkaisilla pelaajilla olisi se pelikirja tukena. Apu lähellä, hyökkäyksiin lähdöt kontrolloidumpia ja niin edelleen. Tällöin nämä taitavat ja älykkäät pelaajat pystyvät synnyttämään pelinopeutta.

 

[Sekera]

Hyökkäyspelaamisessa uskoisin, että Suomi käyttää vähemmän viivelähtöjä, kuin aiemmin. Tämä johtuu ihan vain Suomen puolustuspelaamisesta. Lähtökohdat hyökkäyksiin ovat erilaiset, Kuin Jukka Jalosen aikaan ja koska pelin tulisi kääntyä parhaimmassa tapauksessa jo ennen Suomen puolustusaluetta, ei Suomella ole syytä peruutella ja/tai koota viisikkoa.

Hyvin haistettu. Suomella oli yhteensä 5 viivettä - 60 minuuttia aikaa eli yksi viive per 12 minuuttia noin keskiarvoisesti. Näistä viiveistä kuitenkin 4 oli pelin alkuun ensimmäisessä erässä. 1. erä oli Suomelta omien lähtöjen osalta tasapainoisempaa pelaamista, mutta toisesta erästä eteenpäin Suomi rytmitti peliä mielestäni turhan yksipuolisesti. Suomi lähti USAn laukkaan mukaan, mikä ei tietenkään tulosta sinällään selitä, mutta antaa osaselityksen sille, että miksi peli tuotti tuollaisen tuloksen.

Ensimmäisessä erässä Suomi lähti nopeasti 61 % ja USA 72 % lähdöistään. Kahdessa jälkimmäisessä Suomi lähti nopeasti 79 % ja USA 84 % lähdöistään. Yhteensä Suomi lähti nopeasti 72 % ja USA 79 % lähdöistään. Lähtöjä oli tasakentällisin hyvin sama määrä molemmilla. Suomella oli Meidän Pelin filosofiaan suhteutettuna hyvin vähän kiekkokontrollitekoja hyökkäyksiinlähdöissä ja viiveet olivat minimissään. Tilanteet oli PAHPissa selvästi ohjeistettu tunnistamaan tilan voittaminen etusijalla.

Suomi pelasi kuten USA, mutta USA osasi tämän pelin paremmin johtuen siitä, että pystysuunnan peli on paremmin USAn kiekkoilijoiden DNA:ssa. USAn liukasliikkeisemmät pelaajat myös edesauttoivat vauhdikkaan pelitavan toteutusta. Suomi on sisäistänyt viime vuosina oman identiteettinsä mukaisen tavan pelata jääkiekkoa ja menestyä. Siihen kuuluu pelin virtauksen haltuunsaaminen kiekkokontrollitekojen myötä ja nyt niitä pyrittiin tietoisesti välttämään. Sen tietoisuuden näki yksittäisistä teoista, joissa omiin ei edes katsottu ja sitten kun esimerkiksi kolmannessa erässä vielä koitettiin tuoda kiekkokontrollia yksittäisissä tilanteissa mukaan, eivät pelaajat tienneet missä toiset olivat. Harjoitusta vaatii vielä.

Oma lukunsa Suomen pelissä oli tietysti hyökkäysalueen pelaaminen ja siellä yhtäkkinen tilan voittamista korostavan pelitavan sakkaantuminen. Siinä missä omista lähdettäessä pyrittiin suoraviivaisuuteen ja nopeuteen, hyökkäysalueella ratkaisut kuivuivat tilan tekemisen jatkamiseen ja jatkamiseen, kunnes tilaa ei enää ollut kun ei ollut kiekkoakaan.

Maalivahtipelikin sakkasi, mutta monipuolisemmin rytmitetty hyökkäyspelaaminen olisi tuottanut erilaisen pelin ja sitä myöten Suomi olisi päässyt oman identiteetin mukaisemmin vaikuttamaan pelin tuottamaan tulokseen. Passiivinen viisikkopuolustaminen heikkovireisemmän maalivahdin kanssa, yhdistettynä tilan voittamista painottaviin lähtöihin ei ainakaan nyt tuottanut kuin tylyn tappion. Potentiaalia olisi paljon enempäänkin, mutta turnaus on nyt avattu enkä millään tahtoisi uskoa etteikö tästä jotain muutettaisi.

 

[Cobol]

Ajatuksenakin se on mielestäni älytöntä lähteä Yhdysvaltoja vastaan pelaamaan juuri sellaista kiekkoa, mihin he ovat tottuneet, missä he ovat parhaimmillaan ja mikä heidän pelaajamateriaalilleen sopii. Kun peliä ei rytmitetä ja pelataan epätiiviimmillä viisikoilla, seurauksena vääjämättä on kiekonmenetysten lisääntyminen keskialueella ja kiekko ylipäätään vaihtaa usein omistajaa. Tälläisessa jatkuvassa suunnanmuutospelaamisessa korostuu erityisesti yksilöiden jalkanopeus ja Suomen joukkue ei tällä osastolla kyllä pärjää jenkeille. Nyt me sitten täällä palstallakin ihmetellään, kun joku Immonen pelasi vaisusti, Kontiola ei ole oma itsensä tai Barkov-Jokinen ei toimi. Kaikkiin näihin asioihin auttaisi kummasti se, jos näille jalkanopeudeltaan verkkaisilla pelaajilla olisi se pelikirja tukena. Apu lähellä, hyökkäyksiin lähdöt kontrolloidumpia ja niin edelleen. Tällöin nämä taitavat ja älykkäät pelaajat pystyvät synnyttämään pelinopeutta.

Erittäin hyvin tiivistetty ja kirjoitettu. Sen verran silti "korjaisin", että USA olisi pystynyt vastaamaan Suomen kiekkokontrolliin, joskin ehkä huonommin. Lähtökohtaisesti asia on kuitenkin juuri kuten kirjoitat. Pystykiekko vaatii sellaista osaamista, nopeutta ja räjähtävyyttä, jota ei Suomen joukkueella ei useista syistä ole. Voi tietysti kysyä miten tähän on tultu? Ehkä taustaa voi hakea siitä, että mm. Olympialaisissa (Sotshi) Suomi pelasi pohjois-amerikkalaisia joukkueita vastaan hyvin samalla tavalla kuin nytkin. Silloin USA pelasi eri tavalla kuin nyt rytmittäen pelaamistaan isossa kaukalossa ja ellen ihan väärässä ole, käytti myös merkittävästi viivelähtöjä. Uskon että USA pystyy pelaamaan tässäkin turnauksessa hybridilätkää jos siihen on tarvetta. Suomelle pystykiekko ei tällä rosterilla sovi johtuen sekä pelitavallisista asioista KJalosen valmennuksessa että mm. tiettyjen avainpelaajien hitaudesta.

 

[kahden suunnan sentteri]

Tällöin nämä taitavat ja älykkäät pelaajat pystyvät synnyttämään pelinopeutta.

Voisitko määritellä, mitä tarkoitat pelinopeudella? Onko pelinopeus hyökkäyspelin tavoitteiden etenemistä ajan suhteen, viisikon keskimääräisen sijoittumisen muutosta kaukalon pystysuunnassa, kiekon liikenopeutta kaukalon pystysuunnassa, tai suunnasta viis, kiekollisten ratkaisujen (päätösten) tiheyttä, vai jotain muuta? Onko luistelunopeudella missään vaiheessa mitään tekemistä pelinopeuden kanssa? Entä hyökkäysvauhdilla? Tai kun pelataan "nopeasti pystyyn", pelataanko silloin aina myös pelinopeasti? Entä mikä on pelin temmon määritelmä?

 

[Keltainen Jaffa]

Eihän tuossa pystysuunnan taktiikassa kovin paljon taktista etua saada, mutta olihan se piristävää nähdä välillä tämmöistäkin Leijonaa. Toivottavasti riskialttiimmat ratkaisut karsitaan pois turnauksen edetessä, niin voidaan nähdä vielä vaikka mitä.

 

[Sekera]

Voisitko määritellä, mitä tarkoitat pelinopeudella? Onko pelinopeus hyökkäyspelin tavoitteiden etenemistä ajan suhteen, viisikon keskimääräisen sijoittumisen muutosta kaukalon pystysuunnassa, kiekon liikenopeutta kaukalon pystysuunnassa, tai suunnasta viis, kiekollisten ratkaisujen (päätösten) tiheyttä, vai jotain muuta? Onko luistelunopeudella missään vaiheessa mitään tekemistä pelinopeuden kanssa? Entä hyökkäysvauhdilla? Tai kun pelataan "nopeasti pystyyn", pelataanko silloin aina myös pelinopeasti? Entä mikä on pelin temmon määritelmä?

En ole erku, mutta mielestäni kattavimman määrityksen pelinopeudelle löytää silloin, kun tarkastelee hyökkäys- ja puolustuspelinopeutta ja niiden välisiä yhteyksiä. Näitähän on tässä käyty joku miljoona kertaa lävitse ennen tätäkin, mutta nämä seikat tietysti korostuvat nyt kun Suomi pelasi miten pelasi.

Hyökkäyspelinopeus: Kiekollisten tekojen nopeus hyökkäysasemassa eli kiekon peliä edistävien liikkeiden nopeus. Tähän liittyy pelaajien luistelunopeus selvästi, etenkin silloin jos hyökkäyksellä on vastassa hyvin luistelevia puolustavia pelaajia eikä kiekkoa ehditä laittamaan liikkeelle sinne minne tahdotaan. Kiekolla ei myöskään ole keuhkoja jne.

Puolustuspelinopeus: Kiekottomien tekojen nopeus puolustusasemassa, riippuu toki HAPP/KAPP-puolustuspelisysteemistä (karvaus- vai ohjauspeli) ja sen tasosta sekä PAPPin aggressiivisuudesta (iholle vai passiivisesti). Määrittelyn hankaluus johtuu osaltaan siitä, että puolustaminen on reagointia hyökkäämiseen, puolustuspelinopeus on siis tavallaan sidoksissa hyökkäyspelinopeuteen. Alhaisella hyökkäyspelinopeudella (pitkät syötöt, pitkät etäisyydet, huolimaton kiekollinen peli jne.) annetaan ehdottomasti avaimet puolustuspelinopeuden voittoon. Luistelunopeus liittyy myös puolustuspelinopeuteen, koska paremmalla luistelulla on helpompi pelata reagoivaa peliä.

--> Pelinopeus: Pelivälineen peliä edistävän liikkeen nopeus, puolustaessa käänteinen verrattuna hyökkäyspelinopeuden määrittelyyn. Eli jos puolustustava joukkue saa estettyä tehokkaasti ja hidastettua hyökkäävän joukkueen kiekon liikuttelua, puolustuspelinopeus kasvaa. Tässä toki huomaa sen, että määritelmä ei ole yksinkertainen, koska hyökkäävän joukkueen kiekon liikuttelu voi olla olla hidasta ihan omaehtoisesti muun muassa huolimattomuudesta johtuen, jolloin puolustuspelinopeuden ei edes tarvitse olla korkea - riittää, että se on korkeampi kuin hyökkäyspelinopeus.

Pelin tempo: Asioiden tapahtumistaajuus pelin sisällä. Pelinopeus voi olla alhainen, vaikka pelin tempo olisi korkea. Eilen pelissä oli korkea tempo, mutta Suomen hyökkäyspelinopeus laski usein tuskallisen alhaiseksi, koska Suomi liikutti kiekko siten, että tilan tekeminen oli minimissään.

Twitterissä sai lukea monta kommenttia siitä, miten viiveet eivät eilistä peliä ratkaisseet vaan asenne ja mv-peli. No tottahan tämä absoluuttisesti on, mutta kontrolloidumpi peli olisi tuonut Suomen peliin toisen ulottuvuuden, jolloin peli olisi ollut erilainen temmoltaan ja pelinopeudeltaan, jolloin taas tuloskin olisi voinut olla hyvinkin erilainen. Viiveiden puute vaikutti selvästi pelin kuvaan, kun molemmat hönkivät nopeasti pystyyn ja molemmat lähtivät 2. ja 3. erässä suurinpiirtein 80 % lähdöistään nopeasti. USA osasi sen paremmin, ihan selvästi.

No, tätähän se oli osaltaan jo Westerlundin alaisuudessa, mutta eilen peli oli vielä selkeämmin pystysuuntaa painottavaa kuin esimerkiksi Minskin turnauksen avauksessa. Liekö se sitten vain "vaistopelaamista", ettei vielä ensimmäiseen otteluun haettu joukkuepeliä korostavaa pelitapaa, joka on kuitenkin jo pitemmältä ajanjaksolta hahmottunut Suomen maajoukkueen vahvuudeksi.

 

[kahden suunnan sentteri]

@Sekera , kiitos selvennyksestä!

Eli jos kuvitellaan samasta puolustusalueen kiekonriistosta lähteväksi joko hyökkäys A (lyhytsyöttöpeli), jossa ensin palautetaan kiekko oman maaliviivan taakse, heitetään pari pakki-pakkia, ja sitten voitetaan kovalla luistelulla ja muutamalla nerokkaalla siirrolla se rytmityksellä tehty tila päästen ihan suoralla hyökkäyksellä, vaikkapa kolmen syötön ketjulla, sieltä maaliviivan takaa sektoriin laukaisupaikkaan, tai vaihtoehtoisesti hyökkäys B (dumppi) jossa pakki kuskaa verkkaisesti kaarrellen punaviivalle (tai hybridiä hyödyntäen ei välttämättä sinnekään asti), dumppaa ristikulmaan, johon täydellisellä ajoituksella kovan vauhdin kelannut laituri ehtii ensinnä, ja roiskaisee sokkona miinuskulmasta maalille, josta kiekko kimpoaa samaiseen sektoriin, niin..

1. Hyökkäys B:ssä (dumppi) hyökkäyspelinopeus on punaviivalle asti ollut kohtalainen, ja punaviivan jälkeen aivan huippunopea, kun taas hyökkäyksellä A (lyhytsyöttöpeli) ei ole alussa ollut about lainkaan hyökkäyspelinopeutta, mutta avaussyötöstä lähtien hyökkäyspelinopeus sitten nousee melko kovalle tasolle. Aikaikkunassa kiekonriistosta laukaukseen tarkasteltuna hyökkäys B (dumppi) on huomattavasti hyökkäyspelinopeampi hyökkäys kuin hyökkäys A ?

2. Pelin tempo on skenaariossa A (lyhytsyöttöpeli) kuitenkin B:tä kovempi, sillä sinä aikana kun B:ssä kuskataan kiekkoa verkkaisesti ylöspäin joka käytännössä on "yksi asia", tapahtuu A:ssa "useampi asia", eli syöttöjä, syötön vastaanottoja, vastustajan HAPP:iin reagointia, vaikka hyökkäys ei vielä etenekään ?

3. Puolustuspelinopeus skenaariossa A taas on hyvä (koska on liikkeellä ja sijoittumisella estetty pakotettu kiekkoa hallitseva vastustaja ei-hyökkäyspelinopeaan peliin). Skenaariossa B ei ole puolustuspelinopeutta käytännössä yhtään, koska vastustaja onnistuu pelaamaan huippu-hyökkäysnopean hyökkäyksen ?

4. Vaikka tilaa tekevien syöttöjen antaminen ja vastaanottaminen oman maaliviivan takana ei olekaan hyökkäyspelinopeaa(?) peliä, niin onko se kuitenkin pelinopeaa peliä? Vai ovatko pelinopeus ja hyökkäyspelinopeus vain käytännössä synonyymejä ?

 

[Sekera]

@Sekera , kiitos selvennyksestä!

Eli jos kuvitellaan samasta puolustusalueen kiekonriistosta lähteväksi joko hyökkäys A (lyhytsyöttöpeli), jossa ensin palautetaan kiekko oman maaliviivan taakse, heitetään pari pakki-pakkia, ja sitten voitetaan kovalla luistelulla ja muutamalla nerokkaalla siirrolla se rytmityksellä tehty tila päästen ihan suoralla hyökkäyksellä, vaikkapa kolmen syötön ketjulla, sieltä maaliviivan takaa sektoriin laukaisupaikkaan, tai vaihtoehtoisesti hyökkäys B (dumppi) jossa pakki kuskaa verkkaisesti kaarrellen punaviivalle (tai hybridiä hyödyntäen ei välttämättä sinnekään asti), dumppaa ristikulmaan, johon täydellisellä ajoituksella kovan vauhdin kelannut laituri ehtii ensinnä, ja roiskaisee sokkona miinuskulmasta maalille, josta kiekko kimpoaa samaiseen sektoriin, niin..

Muistan, että tässä ketjussa on aiemminkin käyty vastaavien esimerkkien kautta keskustelua pelinopeudesta. Kyseessä on kaksi ideaalitilannetta, joista varsinkin B-hyökkäys ei ole lainkaan itsestäänselvä noin toteutuvaksi modernissa jääkiekossa.

Olennaista tässä on muistaa koko ajan, että pelinopeus on viisikkotason käsite. (Hyökkäys)Pelinopeuden tosiasiallisena perusteena oleva kiekollinen peli syntyy viisikon jäsenten yhteistyöstä ja kiekollinen peli on parhaimmillaan sujuva yhdistelmä tilan tekemistä ja voittamista. Pyrkimys pelkkään tilan voittamiseen tuottaa rajallisen määrän pelaamisen vaihtoehtoja ja tavallaan myös helpottaa vastustajan puolustuspeliä, koska puolustava joukkue "tietää" hyökkäävän joukkueen tunnistavan tilanteita niin, että tilan tekeminen ei ole vaihtoehto kuin aniharvoin. Sujuva ja vaikeammin luettava hyökkääminen on siis yhdistelmä molempia tilassa etenemisen muotoja.

1. Hyökkäys B:ssä (dumppi) hyökkäyspelinopeus on punaviivalle asti ollut kohtalainen, ja punaviivan jälkeen aivan huippunopea, kun taas hyökkäyksellä A (lyhytsyöttöpeli) ei ole alussa ollut about lainkaan hyökkäyspelinopeutta, mutta avaussyötöstä lähtien hyökkäyspelinopeus sitten nousee melko kovalle tasolle. Aikaikkunassa kiekonriistosta laukaukseen tarkasteltuna hyökkäys B (dumppi) on huomattavasti hyökkäyspelinopeampi hyökkäys kuin hyökkäys A ?

Yksittäisenä tilanteena aiemman määrittelyn mukaan näin tietysti on, että B muodostuu hyökkäyspelinopeammaksi. Jos kuitenkin ajatellaan peliä pelinä, kumpi tapa tuottaa tuollaisia tilanteita tasaisemmin: hyökkäys A (rakentava tapa) vai hyökkäys B (rikkova tapa)? Eli kumpi on teoriassa hyökkäyspelinopeampi tapa? Kummalla tavalla joukkue rasittuu vähemmän? Kummassa tavassa kiekko tekee enemmän työtä? A-hyökkäys on ehdottomasti tehokkaampi, B toimii yksittäisinä tilanteina siellä täällä.

A-hyökkäys perustuu oma-aloitteisuuteen ja pelinopeutta tietoisesti tuottavaan tilan tekemisen ja voittamisen yhdistelmään. B-hyökkäys perustuu vahvaan tilanvoittamiseen, jossa viisikko hajoaa ja hyökkäyspelin edistäminen pohjautuu oma-aloitteisuuden lisäksi huomattavasti siihen, miten vastustaja onnistuu puolustamaan pelin siellä, mihin pitkä dumppi tulee, ja onnistuuko hajonneen hyökkäysviisikon joku harppuuna ylipäätään pääsemään kiekkoon kiinni. B-hyökkäyksessä on sattumalla, kaksinkamppailuilla ja taistelulla paljon suurempi rooli kuin A-hyökkäyksessä.

2. Pelin tempo on skenaariossa A (lyhytsyöttöpeli) kuitenkin B:tä kovempi, sillä sinä aikana kun B:ssä kuskataan kiekkoa verkkaisesti ylöspäin joka käytännössä on "yksi asia", tapahtuu A:ssa "useampi asia", eli syöttöjä, syötön vastaanottoja, vastustajan HAPP:iin reagointia, vaikka hyökkäys ei vielä etenekään ?

Teoriassa A-hyökkäyksessä tapahtuu enemmän, ja siinä on ylipäätään enemmän ”mahdollisuuksia tapahtua”. Syöttösuuntien variointi, luistelulinjat, mikään ei ole sinällään kiveen hakattua, kun taas B-hyökkäyksessä hyökkäyksen sisällä tapahtuvien asioiden määrä on hyvin rajattu, koska kuviossa on jo sinällään niin paljon asioita sattuman varassa kiekollisen pelin ollessa vähissä.

3. Puolustuspelinopeus skenaariossa A taas on hyvä (koska on liikkeellä ja sijoittumisella estetty pakotettu kiekkoa hallitseva vastustaja ei-hyökkäyspelinopeaan peliin). Skenaariossa B ei ole puolustuspelinopeutta käytännössä yhtään, koska vastustaja onnistuu pelaamaan huippu-hyökkäysnopean hyökkäyksen ?

Kyllä A-hyökkäyksessä lyhytsyöttöpelin myötä on parhaimmillaan korkea hyökkäyspelinopeus. Siihenhän lyhytsyöttöpelin voima perustuu, että parhaimmillaan peli kiihtyy hitaasti rytmitetystä lähdöstä vaikeasti puolustettavaksi usean kaistan vyöryksi hyökkäysalueelle. Puolustuspelinopeus riippuu ihan puolustuksen suorituksesta, mutta jos hyökkäyspelinopeus on riittävän korkea, ei puolustus ehdi tarpeeksi reagoimaan hyökkäykseen ja kuten kuvailemassasi tilanteessa, hyökkäyksen tuloksena hyökkäyspelinopeus peittosi puolustuspelinopeuden, koska laukauspaikka aukesi parhaalta sektorilta.

Teoreettisessa B-hyökkäyksessä puolustuspelinopeus riippuu melkoisen monesta tekijästä eikä siihen ole mielestäni edes mieltä määrittää mitään teoreettista puolustuspelinopeuden suuruutta. Tietysti kuvailemassasi ideaalitilanteessa hyökkäyspelinopeus on niin suuri, että puolustus ei ehdi siihen reagoida käytännössä ollenkaan. Eli jos puolustustekoja ei ehditä tehdä, niin eihän puolustuspelinopeutta ole. Sattumalla on suuri rooli hyökkäyspelinopeuden luonnissa tyypillisessä B-hyökkäyksessä, se voi olla jeesuksen korkea tai jopa nolla, jos kiekkoa ei saada dumpin jälkeen omille. Ei ole missään nimessä selvää, että homma kävisi kovinkaan usein kuvailemasi ideaalitilanteen tavoin, eli usein ko. tilanteessa ei edes ole hyökkäyspelinopeutta.

4. Vaikka tilaa tekevien syöttöjen antaminen ja vastaanottaminen oman maaliviivan takana ei olekaan hyökkäyspelinopeaa(?) peliä, niin onko se kuitenkin pelinopeaa peliä? Vai ovatko pelinopeus ja hyökkäyspelinopeus vain käytännössä synonyymejä ?

Pelinopeus ja hyökkäyspelinopeus ovat yleensä mielletty samaksi. On kuitenkin joskus hyödyllistä erottaa puolustus- ja hyökkäyspelinopeus erikseen nimenomaan korostamaan yksittäisten tilanteiden ratkaisuhetkiä ja hahmottamaan niistä muodostuvaa isompaa kuvaa. Pelinopeus-termin käyttö menee pakki-pakki-syöttelyn kohdalla jo hieman saivarteluksi, koska peli ei varsinaisesti etene. Kyseisessä tilanteessa on kyse enemmän pelin rytmittämisestä, minkä jälkeen voidaan vasta puhua pelinopeudesta, kun kiekon kanssa lähdetään liikkeelle.

***

Esimerkkitilanteet A ja B olivat molemmat ideaaleja tapauksia rakentavasta (A) ja rikkovasta (B) hyökkäyspelistä. Kun tarkastellaan tilanteita viisikon näkökulmasta, huomataan varmasti melkoisen nopeasti, että A-hyökkäys tuottaa useammin korkean pelinopeuden, koska siinä viisikko tekee asioita yhdessä - sitä kautta peliin tulee varmempi rakenne myös puolustusvalmiuden osalta. B-hyökkäyksessä kiekosta luovutaan tarkoituksellisesti, luistellaan perään ja mahdollisesti voitetaan tilanne jälleen omille. Viisikko toimii siinä omalla tavallaan yhdessä, mutta peliin varsinaisesti osallistuvien viisikon jäsenten määrä on pienempi kuin A-hyökkäyksessä. Molemmat ovat sinällään toimivia ja pystyvät tuottamaan korkeaa pelinopeutta, mutta B-hyökkäys on vaativampi toteuttaa tavoitteenmukaisesti ja siinä on suurempi riski pelin virtauksen kääntymisestä.

 

[Ostoskassi]

Ottiko joku ylös Suomen hyökkäyksiin lähdöt? Omaan silmään vaikutti, että viivelähtöjen määrä lisääntyi jenkkejä vastaan pelatusta ottelusta.

Muutoinkin Suomen pelaaminen vaikutti tasapainoisemmalta, vaikka ei se vielä valmista missään nimessä ole.

 

[Sekera]

Tanska-Suomi-ottelussa pelin rytmittäminen palasi Suomen työkalupakkiin. Suomi lähti tasakentällisin nopeasti 60 % oman puolustusalueen lähdöistään ja Tanska 76 %. Kolmannessa erässä molemmat joukkueet hidastivat merkittävästi peliään, etenkin Tanska, joka lähti kahdessa ensimmäisessä erässä nopeasti 86 % lähdöistään (Suomi 64 %, ei siis yhtä merkittävää muutosta). Suomen viiveet erien oman silmäni mukaan 8-4-8 ja Tanskalla 1-1-6.

Suomen pelin rytmityksessä oli Tanskaa vastaan selvästi enemmän ohjeistettu vaihtoehtoja kuin USAa vastaan. Palautuksia oli suhteellisesti sama määrä kuin USAa vastaan (n. 20 %), mutta viiveitä oli nyt selvästi lupa käyttää useammissa tilanteissa. Peli muodostui tätä myöten enemmän Suomen haluamaksi, vaikka Tanska välillä kävikin karvauksessa kovaa päälle.

 

[Mänizeri]

Tanska-Suomi-ottelussa pelin rytmittäminen palasi Suomen työkalupakkiin.

Ottamatta kantaa pelitapoihin sinänsä, niin on jännä nähdä toistuuko tässä sama kaava kuin viime keväänä. Silloinkin Lauri Marjamäki tuli kovasti myöhään (suomalaisessa katsannossa) mukaan valmennusryhmään, syyt tähän tietävät kaikki Liigaa seuraavat. Ilmeisesti hänen vastuullaan on paljon taktisista asioista ja oma veikkaus on, että mitä pidemmälle turnaus etenee, sitä enemmän Suomen pelaaminen "rauhoittuu" ja "järkevöityy", ts. rytmittäminen lisääntyy.

Tässä on kyllä jonkinlainen ongelma, jos se todellinen taktikko on silloin pois, kun joukkuetta valmistetaan turnaukseen. Valmistautumisjaksolla on kuitenkin erityinen asema Suomen menestyksen takaajana näissä karkeloissa.

Ensi vuonna voi hyvin olla vastaava tilanne edessä ja taas turnauksen alku menee hapuillessa.