Pelitapakeskustelu

[stadinHPK]

Miksi Sihvonen on menettänyt uskonsa Olli Jokiseen? Muista valmentajista poikkeavalla pelikirjalla menestystä niittänyt koutsi nimenomaan pitäisi ottaa mukaan keskusteluun eikä kelpuuttaa pelkkiä samanmielisiä.

 

[Vaughan]

Arvoisat kiekkoveljet ja naiset, ottakaahan tuoppi hyvää mallasjuomaa tai porkkanamehua. Rentoutukaa ja selittäkää minulle, rautalangasta väännettynä, että mitä tämä "meidän peli" oikein tarkoittaa?

Tässä Ylen jutussa ihan hyvä kiteytys.

Käytännössä asiaa voi vielä yksinkertaistaa siihen, että sekä hyökkäyksessä että puolustuksesta käytetään kahta "rytmiä":

Hyökkäys

1. Hyökätään nopeasti, jos (ja vain jos) siihen on paikka
2. Jos nopealle hyökkäykselle ei ole paikkaa, painotetaan kiekkokontrollia, mikä yleensä tarkoittaa viivelähtöä, koska siten kiekkoa ei menetetä niin helposti, ja vastahyökkäysten riski pienenee

Koska taitavat vastustajat puolustavat hyvin, viivelähtö on yleisempi vaihtoehto. Olisi "pakottamista" pelata nopea hyökkäys täydessä valmiudessa olevaa joukkuetta vastaan. Se lisäisi omaan päähän suuntautuvia vastahyökkäyksiä - jotka tunnetusti ovat paras tapa tehdä maali...

Puolustus

1. Karvataan agressiivisesti, jos vastustajalla ei ole kiekko täysin kontrollissa
2. Jos vastustaja pääsee hallitusti kontrolloimaan kiekkoa, pelataan passiivisemmin varmistellen, esim. ohjauspeliä ja keskustan tukkimista.

Eivätkö kaikki sitten pelaa näin? Eivät. Esim. Grönborgin Tappara ei pelannut yhtään trappia koko kaudella, vaan painosti aina - jopa silloin, kun onnistumisen mahdollisuuksia ei juuri ollut. Tarkoitus oli kasvattaa vastustajan riskiä epäonnistua kiekonhallinnassa. Tapparan kärkikarvaaja ajoi aina maalin taakse, jos vain ehti. Vaikka tämä ei johtanut varmaan kertaakaan suoraan kiekonmenetykseen, niin vastustajalle tuli kiire, ja yllättävän usein toinen tai kolmas syöttö epäonnistui, ja kiekko päätyi Tapparalle.

Olen itse ollut suuri Meidän pelin kannattaja, mutta täytyy myöntää, että Tapparan epäortodoksisen pelitavan seuraaminen on ollut mielenkiintoista, ja vastustajan painostaminen virheisiin on toiminut yllättävän hyvin, vaikka Meidän pelin teorian mukaan väärin ajoitetun paineistuksen pitäisi johtaa vastustajan helppoon kiekkokontrolliin. Toki laadukas pelaajamateriaali on auttanut. Meidän peli onkin erityisen toimiva altavastaajalle, koska materiaaliltaan parempi vastustaja pääsee silloin vähän harvemmin hyökkäämään kiekkokontrollin ja viivelähtöjen ansiosta. Tosin Olli Jokisen Jukurit pelasi myös Tapparan tavoin, ja näytti että on mahdollisista pärjätä, vaikka materiaali ei ollut ihan kärjen tasolla - mutta ilmeisen riittävää...

 

[aceman81]

Olen itse ollut suuri Meidän pelin kannattaja, mutta täytyy myöntää, että Tapparan epäortodoksisen pelitavan seuraaminen on ollut mielenkiintoista, ja vastustajan painostaminen virheisiin on toiminut yllättävän hyvin, vaikka Meidän pelin teorian mukaan väärin ajoitetun paineistuksen pitäisi johtaa vastustajan helppoon kiekkokontrolliin. Toki laadukas pelaajamateriaali on auttanut. Meidän peli onkin erityisen toimiva altavastaajalle, koska materiaaliltaan parempi vastustaja pääsee silloin vähän harvemmin hyökkäämään kiekkokontrollin ja viivelähtöjen ansiosta. Tosin Olli Jokisen Jukurit pelasi myös Tapparan tavoin, ja näytti että on mahdollisista pärjätä, vaikka materiaali ei ollut ihan kärjen tasolla - mutta ilmeisen riittävää...

Tässä pelitapaideologisessa sodassa tää on varmaan sellanen vaa'an kieli. Tai ylipäänsä puhutaanko sarjakiekosta vai mm-kisoista. Tuollaista Tappara-kiekkoa pelatakseen Leijonille lie täytyis olla melko turboonahdettu kokoonpano.

Tai, sitten luisteluvoimaisia keskitason pelaajia jotka luo etua prässipelin kautta. Mutta suhteessa vastustajaan oletan, että materiaalia täytyy löytyä tuollaiseen pelitapaan. Ja toki pudotuspeleissä, kun panos ja voittaminen tuli keskiöön, Tapparakin veti jo liinoja pikkasen kiinni.

 

[Osmo Rapeli]

Tässä Ylen jutussa ihan hyvä kiteytys.

Käytännössä asiaa voi vielä yksinkertaistaa siihen, että sekä hyökkäyksessä että puolustuksesta käytetään kahta "rytmiä":

Hyökkäys

1. Hyökätään nopeasti, jos (ja vain jos) siihen on paikka
2. Jos nopealle hyökkäykselle ei ole paikkaa, painotetaan kiekkokontrollia, mikä yleensä tarkoittaa viivelähtöä, koska siten kiekkoa ei menetetä niin helposti, ja vastahyökkäysten riski pienenee

Koska taitavat vastustajat puolustavat hyvin, viivelähtö on yleisempi vaihtoehto. Olisi "pakottamista" pelata nopea hyökkäys täydessä valmiudessa olevaa joukkuetta vastaan. Se lisäisi omaan päähän suuntautuvia vastahyökkäyksiä - jotka tunnetusti ovat paras tapa tehdä maali...

Puolustus

1. Karvataan agressiivisesti, jos vastustajalla ei ole kiekko täysin kontrollissa
2. Jos vastustaja pääsee hallitusti kontrolloimaan kiekkoa, pelataan passiivisemmin varmistellen, esim. ohjauspeliä ja keskustan tukkimista.

Eivätkö kaikki sitten pelaa näin? Eivät. Esim. Grönborgin Tappara ei pelannut yhtään trappia koko kaudella, vaan painosti aina - jopa silloin, kun onnistumisen mahdollisuuksia ei juuri ollut. Tarkoitus oli kasvattaa vastustajan riskiä epäonnistua kiekonhallinnassa. Tapparan kärkikarvaaja ajoi aina maalin taakse, jos vain ehti. Vaikka tämä ei johtanut varmaan kertaakaan suoraan kiekonmenetykseen, niin vastustajalle tuli kiire, ja yllättävän usein toinen tai kolmas syöttö epäonnistui, ja kiekko päätyi Tapparalle.

Olen itse ollut suuri Meidän pelin kannattaja, mutta täytyy myöntää, että Tapparan epäortodoksisen pelitavan seuraaminen on ollut mielenkiintoista, ja vastustajan painostaminen virheisiin on toiminut yllättävän hyvin, vaikka Meidän pelin teorian mukaan väärin ajoitetun paineistuksen pitäisi johtaa vastustajan helppoon kiekkokontrolliin. Toki laadukas pelaajamateriaali on auttanut. Meidän peli onkin erityisen toimiva altavastaajalle, koska materiaaliltaan parempi vastustaja pääsee silloin vähän harvemmin hyökkäämään kiekkokontrollin ja viivelähtöjen ansiosta. Tosin Olli Jokisen Jukurit pelasi myös Tapparan tavoin, ja näytti että on mahdollisista pärjätä, vaikka materiaali ei ollut ihan kärjen tasolla - mutta ilmeisen riittävää...

Tappara kyllä pelasi trappeja viimeiseen finaaliin asti.

 

[Vaughan]

Ja toki pudotuspeleissä, kun panos ja voittaminen tuli keskiöön, Tapparakin veti jo liinoja pikkasen kiinni.

Kyllä, Sihvonen taisi kutsua sitä piilotetuksi Meidän peliksi. Siinä hän ylitulkitsi halutessaan saada kaiken onnistumisen Meidän pelin alle. Olisi ollut järkevää myöntää, että Tappara ei nyt vain pelannut Meidän peliä.

Tappara aloitti kauden pelaamalla ylikorostettua paineistusta. Tarkoituksena oli opettaa pelaajille uusi tyyli jopa liioittelemalla eroja aiempaan. Kaikki kolme hyökkääjä ajoivat syvälle karvaamaan vaikka riskillä. Loppukaudesta pelaajat tulivat vuorotellen päälle. Ykkönen meni maalin taakse. Kakkonen odotti, mitä seuraavaksi tapahtui, ja kolmonen taas reagoi siihen. Silti oltiin aika kaukana Meidän pelistä, koska trap puuttui kokonaan.

Hyökkäykseen tuli jo alkukaudesta mukaan rytmittäminen, eli lähinnä ylemmät viivelähdöt omalla alueella kiekotellen.

 

[Yohan]

Paljon on erilaisia pelitapoja pelata jääkiekkoa, mutta itse lähestyn asiaa varsinkin sarjamuotoisessa kiekossa siten, että mikä tapa kehittää pelaajia eniten olisi kannattava tapa pelata.

Kärjistettynä voisi sanoa että trapissa seisoskelu kehittää pelaajaa seisoskelemaan trapissa, mutta turha olettaa mitään sen kummempaa pelin lukemisen kehittymistä.

Ilman kiekkoa pelatessa parhaat joukkueet osaavat ottaa vastustajalta tilan ja ajan pois ympäri kenttää jatkuvasti syöttölinjoja lukemalla ja paineistamalla kiekollista pelaajaa nopeasti ja terävästi. Olisi mielestäni hölmöä, jos tätä tyyliä ei harjoiteltaisi jo junioreista lähtien. Eihän juniorigolfaritkaan pyri varmistelemaan, että draivi kantaa 200m ja pysyy väylällä vaan hakevat mallia ammattilaisista siten, että mennään urku auki se 300m.

Ongelmana lienee valmennusfilosofia, jossa haetaan Suomen maajoukkueen tavoin tulosta yksittäisessä pelissä. Aggressiivisempi tyyli pelata tuottaa lyhyellä aikavälillä enemmän virheitä ja sattumia, koska pelistä muodostuu kaaosmaisempaa eikä se vaikuta olevan niin hyvin kontrollissa. Mutta Jukureiden ja Tapparan esimerkki osoittaa, että tulosta on kyllä mahdollista saada luistelevalla ja paineistavalla tyylillä. Rohkeutta valmentajat! Loppuu se ylikontrollointi ja varmistelu. Pelaajat kehittyvät valtavasti, kun heitä haastetaan ja asetetaan vaikeisiin tilanteisiin kentällä.

 

[aceman81]

Kyllähän nykyään liikevoima on valttia jääkiekossa.

Toisaalta, intensiteetti vs peliäly pelaajan kehittymisen kannalta on omaa taiteiluaan.

Tyyliin Eetu Luostarinen joka ponnisti maailmalle KalPasta ja juhlii nyt Stanley Cupia arvostettuna, hyvin peliä lukevana kahden suunnan all-around hyökkääjänä.

 

[Glove]

Paljon on erilaisia pelitapoja pelata jääkiekkoa, mutta itse lähestyn asiaa varsinkin sarjamuotoisessa kiekossa siten, että mikä tapa kehittää pelaajia eniten olisi kannattava tapa pelata.

Kärjistettynä voisi sanoa että trapissa seisoskelu kehittää pelaajaa seisoskelemaan trapissa, mutta turha olettaa mitään sen kummempaa pelin lukemisen kehittymistä.

Ilman kiekkoa pelatessa parhaat joukkueet osaavat ottaa vastustajalta tilan ja ajan pois ympäri kenttää jatkuvasti syöttölinjoja lukemalla ja paineistamalla kiekollista pelaajaa nopeasti ja terävästi. Olisi mielestäni hölmöä, jos tätä tyyliä ei harjoiteltaisi jo junioreista lähtien. Eihän juniorigolfaritkaan pyri varmistelemaan, että draivi kantaa 200m ja pysyy väylällä vaan hakevat mallia ammattilaisista siten, että mennään urku auki se 300m.

Ongelmana lienee valmennusfilosofia, jossa haetaan Suomen maajoukkueen tavoin tulosta yksittäisessä pelissä. Aggressiivisempi tyyli pelata tuottaa lyhyellä aikavälillä enemmän virheitä ja sattumia, koska pelistä muodostuu kaaosmaisempaa eikä se vaikuta olevan niin hyvin kontrollissa. Mutta Jukureiden ja Tapparan esimerkki osoittaa, että tulosta on kyllä mahdollista saada luistelevalla ja paineistavalla tyylillä. Rohkeutta valmentajat! Loppuu se ylikontrollointi ja varmistelu. Pelaajat kehittyvät valtavasti, kun heitä haastetaan ja asetetaan vaikeisiin tilanteisiin kentällä.

Ihanaa tekstiä.

Tuohon boldaamaani pätkään. Valitettavasti usein tehdään hölmösti, eli päinvastoin. Päättyneellä kaudella näin selvää trap-pelaamista jopa U12-ikäluokassa. Jopa tilanteissa, joissa oikea ratkaisu olisi ollut nimenomaan painestaa, lähdettiin peruuttamaan omalle paikalle träppiin. Pahin esimerkki oli eräässä pelissä kun maalivahti torjui kiekon päätyyn ja pakki lähti sitä hakemaan. 1-1,5 metrin päässä ollut vastustaja hyökkääjä otti ensin pari potkua lähteäkseen paineistamaan, mutta sitten kääntyikin alaspäin ja peruutteli paikalleen keskialueelle. Luontaisesti olisi siis paineistanut, mutta on opetettu jotain ihan muuta.

 

[juba]

Tuli mieleen, että kannattaisiko hyökkäyskolmikon ja pakkiparien peluutusten sijaan ottaa käytäntö , että pakit ja sentteri on kolmikko , joka pelaa yhdessä ja sitten laitahyökkääjät vaihtelee . Näin puolustuspeli olisi selvempi ja hyökkäys paljon yllätyksellisempi.

 

[Yohan]

Mistä koostuu hyvä joukkue? Hyvistä pelaajista vai hyvästä pelitavasta? Pärjääkö hyvää yhteistyön jääkiekkoa pelaava Mestis joukkue Liigan parhaimmalle joukkueelle? Ei. No mistä sitten saadaan hyviä pelaajia? Ostamalla? Kyllä, mutta ei riitä suomalaisilla joukkueilla sellaiseen rahat. Olisiko vastaus, että luodaan ympäristö, jossa pelaajat kehittyvät mahdollisimman paljon yksilöinä? Tässä joukkueen pelitapa ja kulttuuri ovat avainasemassa.

Otetaan kuvitteellinen esimerkki. Juniorisarjaan osallistuu 8 joukkuetta, joista parhaimmat rosterit ennen kautta on Karhuilla ja Ketuilla. Sarja alkaa syksyllä. Aluksi Ketut voittavat Karhut suhteellisen helposti träppäämällä ja välttelemällä kiekon kanssa virheitä tuloksella 3-1. Maalit tulevat Karhujen ylipelaamisesta. Kuitenkin Karhut luottavat, että paineistava puolustuspeli ja monipuolinen luova kiekollinen peli tuottavat tulosta pitkällä jänteellä ja pelaajista kehittyy yksilöinä taitavampia kuin Kettujen pelaajista.

Tullaan kevääseen. Finaaliin pääsevät molemmat joukkueet. Karhut antavat jatkuvasti painetta Kettujen kiekolliselle pelaajalle ja Ketut menettävät kiekkokontrollin ja yksilöillä ei ole taitoa paineen alla tehdä hyviä ratkaisuja. Karhujen kiekollinen peli on taitavaa ja luovaa ja pelaajat osaavat lukea peliä ja tehdä tilanteen mukaisesti oikeita ratkaisuja ja välillä pelipaikatkin saattavat hieman vaihdella tilanteiden sisällä. Tuloksena on 6-1 voitto Karhuille. Moni Karhujen pelaaja saa kesällä NHL-varauksen kun taas Kettujen pelaajien kohdalla se on hiljaisempaa.

Alkaa tulla aika selväksi, että en usko kollektiivisen duunarijääkiekon junioreissa tuottavan pelaajia huipulle juuri lainkaan. Se nähtiin Suomen ikäluokissa Filppulan ja Granlundin välissä (1985-1991). Suurin yksittäinen tekijä, mikä erottaa hyvän pelaajan huonosta on taito. Tähän tietysti kun lisätään tervepäisyys ja joukkuepelaamisen kyky niin tuloksena on huimia pelaajia kuten Sebastian Aho. Uskon, että oikealla valmennusfilosofialla ja pelitavan innovatiivisella kehittämisellä saadaan enemmän yksilöitä saavuttamaan potentiaalinsa. Kaikki jarruttelu ja varmistelu ja tappion pelkääminen pitäisi junioreissa olla poissuljettua. Mikään ei estä ammattilaisjoukkuetta pelaamasta hieman taktisemmin, mutta hyvät pelaajat jäävät juonioreissa syntymättä kiekkoa rumpuun lyömällä ja keskialueelle träppiin valumalla ja olemalla passiivinen.

Kyseessä siis ei mielestäni ole pelkkä pelitavallinen asia, vaan enemmän filosofinen. Mikä on jääkiekkojoukkueen tarkoitus varsinkin junioreissa? Voittaa seuraava peli hinnalla minä hyvänsä että valmentajan ego saa buustia? Vai kenties se, että pelaajilla on pääsääntöisesti hauskaa ja he huomaavat kehittyvänsä jatkuvasti? Mikä kehittää? Passiivisuus ja ylikontrollointi tuskin. Kannustaminen kokeilemaan ja tekemään asioita taas aivan varmasti. Ei ole katastrofi, jos kärkikarvaajana ajat pakista ohi ja tulee 5 vs 4 hyökkäys omiin. 5 vs 4! Seuraavalla kerralla saatat saada jo häirittyä pakkia niin paljon että tulee harhasyöttö ja omien vastahyökkäys 3 vs 2.

Ihmismieli on vähän huono huomaamaan välillä, että mikä on toimivaa pelaamista ja mikä ei. Kärjistetysti sanottuna passiivinen pelityyli estää vastustajan ylivoimahyökkäykset ja läpiajot mikä voi lämmittää monen mieltä, mutta myös omat maalipaikat jäävät minimiin. Joku silti kehuu, että olipa hyvin pelattu, kun ei tullut virheitä! Suurin virhe oli kuitenkin itse passiivisuus, koska se aiheuttaa hallinnan siirtymisen vastustajalle ja sattuman osuus jopa kasvaa pelin lopputulosta ajateltaessa, koska maalipaikat ovat niin minimissä. Lisäksi pelaajat eivät tätä peliä pelattaessa kehity juurikaan. Aggressiivinen ja luova pelityyli taas tuottaa enemmän virheitä, mutta myös todella paljon hyvää kuten vaarallisia maalipaikkoja omille ja pelin todellisen hallinnan.

 

[Glove]

@Yohan , voisin luulla sinua erääksi kaverikseni, Niin samankaltaista tekstiä tulee sinulta.

 

[Yohan]

@Yohan , voisin luulla sinua erääksi kaverikseni, Niin samankaltaista tekstiä tulee sinulta.

Ahaa :) ehkä olen ehkä en, so not kunhan kirjoitus kulkee.

 

[voimatonttu]

Mutta Jukureiden ja Tapparan esimerkki osoittaa, että tulosta on kyllä mahdollista saada luistelevalla ja paineistavalla tyylillä. Rohkeutta valmentajat! Loppuu se ylikontrollointi ja varmistelu. Pelaajat kehittyvät valtavasti, kun heitä haastetaan ja asetetaan vaikeisiin tilanteisiin kentällä.

Tappara voitti mestaruuden tänävuonna ylivoimaisella rosterilla ja muiden joukkueiden sulamisen avulla. Itse peli olikin Tapparalta suurimmaksi osaksi paskaa. Pelitapaa vieläpä vaihdettiin kesken pudotuspelien paljon rakenteellisemmaksi kiekkokontrollilätkäksi.

Jukurit sitten lähtikin laulukuoroon jo puolivälierissä.

 

[voimatonttu]

Paljon on erilaisia pelitapoja pelata jääkiekkoa, mutta itse lähestyn asiaa varsinkin sarjamuotoisessa kiekossa siten, että mikä tapa kehittää pelaajia eniten olisi kannattava tapa pelata

Mihin sinä nyt perustat väitteesi siitä, että joku päästä päähän havumetsäjunttikendo kehittää pelaajia eniten? Suurin este pelaajien kehitykselle on Suomessa kilpailullisuuden puute ja joukkuemääriltään aivan liian suuret sarjat.

 

[obi-wan]

Mihin sinä nyt perustat väitteesi siitä, että joku päästä päähän havumetsäjunttikendo kehittää pelaajia eniten? Suurin este pelaajien kehitykselle on Suomessa kilpailullisuuden puute ja joukkuemääriltään aivan liian suuret sarjat.

Ensin varmaan pitäisi määritellä mihin pelaajia pitää kehittää? Jos tavoite on Skoda Cup niin mikäs siinä, opetellaan parasta mahdollista maalinestopeliä koko sarjan voimin.

Mutta kun pelaajien tavoite on muualla jolloin pitää kehittää vauhtia ja lajitaitoja

 

[Yohan]

Tappara voitti mestaruuden tänävuonna ylivoimaisella rosterilla ja muiden joukkueiden sulamisen avulla. Itse peli olikin Tapparalta suurimmaksi osaksi paskaa. Pelitapaa vieläpä vaihdettiin kesken pudotuspelien paljon rakenteellisemmaksi kiekkokontrollilätkäksi.

Jukurit sitten lähtikin laulukuoroon jo puolivälierissä.

Ostettu mestaruus siis Tapparalta. Kovalla rosterilla on flopattu liigan historiassa niin usein että ei pysy laskuissa. Jukurit teki mielestäni hyvää työtä budjettiinsa nähden ja Jukureissa pelanneiden pelaajien arvo on nyt suurempi kuin ennen OJ:n valmennuskautta. Eli kehitystä tapahtui.

Mihin sinä nyt perustat väitteesi siitä, että joku päästä päähän havumetsäjunttikendo kehittää pelaajia eniten? Suurin este pelaajien kehitykselle on Suomessa kilpailullisuuden puute ja joukkuemääriltään aivan liian suuret sarjat.

Havumetsäjunttikendo :) olen lähinnä puhunut kiekottomasta pelaamisesta. Aggressiivinen tilan ja ajan pois ottaminen on luontainen huippujoukkueen merkki pallopeleissä yleisesti. Pep Guardiola tai Jurgen Klopp ilmeisesti peluuttavat havumetsien futista, kun heidän joukkueensa prässäävät ja vastaprässäävät kentällä tuon tuostakin. Pointtini on se, että miksei suoraan ottaa oppia kaikista parhaista? Luulen, että moni nuori huippu tennispelaaja on katsonut mielummin Roger Federerin monipuolista hyökkäyspeliä jossa aloitteita otetaan omiin käsiin, kuin Jarkko Niemisen kovaa taistelua ja puolustamista ilman maailmanluokan hyökkäyaseita. Eikä mitään pois Jarkolta, huikea pelaaja oli.

Kiekollisesta pelaamisesta en ole niinkään puhunut vielä. Se riippuu niin paljon pelaajista ja heidän vahvuuksistaan. Tykkään itse luovasta syöttöpelistä. Oman joukkueen riiston jälkeen olisi pyrkimys nopeaan ensimmäiseen ratkaisuun, niin ei tarvi hyökätä jatkuvasti viittä pelaajaa vastaan. Välillä se ei ole mahdollista, mutta mielummin noin päin kuin aina joukot kasaan ja 5 vs 5 hyökkäyksiä. Kyse lienee tässäkin asiassa balanssista kontrollin ja nopeuden välillä. Ei tarvi vetää överiksi kumpaakaan tyyliä. Nopeaa peliä mielestäni pitäisi harjotella kuitenkin enemmän, koska se on vaativampi tyyli. Aina valmentaja voi ottaa pikkuisen kierroksia alas ammattilaisjoukkueessa ja pelata hieman passiivisemmin. Mutta jos nopeaa tapaa ei ole koskaan harjoiteltu, niin passiivisen joukkueen valmentajan on vaikeampi yhtäkkiä esimerkiksi tappiotilanteessa muuttaa pelaamisesta nopeaan ja aggressiiviseen suuntaan.
Uskon asioita nämä ovat loppujen lopuksi ainakin osittain, joten en lähde sen enempää vääntämään.

 

[juba]

Ensin varmaan pitäisi määritellä mihin pelaajia pitää kehittää? Jos tavoite on Skoda Cup niin mikäs siinä, opetellaan parasta mahdollista maalinestopeliä koko sarjan voimin.

Mutta kun pelaajien tavoite on muualla jolloin pitää kehittää vauhtia ja lajitaitoja

Ymmärrän mitä yrität selittää, mutta parhaimmissakin u18 joukkueissa on korkeintaan 1 pelaaja huipulle, eli on kaikkien kannalta parempi tilanne , että joukkue kokee huippuhetken 18 vuotiaana puolustuksen avulla kuin , että annetaan avoimella pelillä suomen mestaruus joukkueelle josta 2 meneeNHL:ään vuoden päästä. Ainoastaan todella huippupelaajille kannattaa antaa sooloilu anteeksi tai pelissä ei ole mitään järkeä. Toki jos tulee onnistumisia niin silloin ei kannata haukkua, mutta muuten. Peli ei muistuta Kiekkoa jos jokainen yrittää yksin NHL osumia.

 

[Yohan]

Ymmärrän mitä yrität selittää, mutta parhaimmissakin u18 joukkueissa on korkeintaan 1 pelaaja huipulle, eli on kaikkien kannalta parempi tilanne , että joukkue kokee huippuhetken 18 vuotiaana puolustuksen avulla kuin , että annetaan avoimella pelillä suomen mestaruus joukkueelle josta 2 meneeNHL:ään vuoden päästä. Ainoastaan todella huippupelaajille kannattaa antaa sooloilu anteeksi tai pelissä ei ole mitään järkeä. Toki jos tulee onnistumisia niin silloin ei kannata haukkua, mutta muuten. Peli ei muistuta Kiekkoa jos jokainen yrittää yksin NHL osumia.

Aggressiivinen hyökkäys- ja puolustuspeli ei todellakaan tarkoita samaa asiaa kuin yksin sooloilu NHL-varauksen toivossa. Joukkuepelistä olen itsekin puhunut, mutta enemmän pelaajan omaa pelinlukutaitoa kehittäen kuin fläppitaululle muodostelmia piirtäen.

 

[juba]

Aggressiivinen hyökkäys- ja puolustuspeli ei todellakaan tarkoita samaa asiaa kuin yksin sooloilu NHL-varauksen toivossa. Joukkuepelistä olen itsekin puhunut, mutta enemmän pelaajan omaa pelinlukutaitoa kehittäen kuin fläppitaululle muodostelmia

Tuo on eri homma mihin vastasin. Tuo kuulostaa hyvältä, Mutta sitten joidenkin joukkueiden tulee panostaa puolustukseen junnuissakin ettei kävellä yli ja koko junnuorganisaatio organisoidaan uudestaan. Kokemusta tuostakin on .

 

[voimatonttu]

Havumetsäjunttikendo :) olen lähinnä puhunut kiekottomasta pelaamisesta. Aggressiivinen tilan ja ajan pois ottaminen on luontainen huippujoukkueen merkki pallopeleissä yleisesti. Pep Guardiola tai Jurgen Klopp ilmeisesti peluuttavat havumetsien futista, kun heidän joukkueensa prässäävät ja vastaprässäävät kentällä tuon tuostakin. Pointtini on se, että miksei suoraan ottaa oppia kaikista parhaista? Luulen, että moni nuori huippu tennispelaaja on katsonut mielummin Roger Federerin monipuolista hyökkäyspeliä jossa aloitteita otetaan omiin käsiin, kuin Jarkko Niemisen kovaa taistelua ja puolustamista ilman maailmanluokan hyökkäyaseita. Eikä mitään pois Jarkolta, huikea pelaaja oli.

Erohan on tietysti siinä, että esimerkiksi jalkapallossa korkea prässi on paljon helpompi organisoida puolen kentän paitsioiden ja erikoistilanteiden kuten maalipotkujen ja rajaheittojen ansiosta. Mielestäni fiksu jäkiskoutsi osaa soveltaa sekä korkeaa prässiä, että trappia.

 

[aceman81]

Mielikuvat, todellisuus ja varianssi.

On sitä kuitenkin lähivuosina tullut mietittyä tuota kalpalaisuutta. Ei vain päälle lyötyä brändiä ja puhetta vaan hieman pidempiaikaistakin seurakulttuuria.

KalPalla on kova työ pitää viime kauden asemansa Liigassa – seuralla on kuitenkin jo jotain, mitä monella muulla ei ole | Aitio

Miksi KalPan identiteetti kestää aikoja ja haasteita? Petteri Sihvonen arvioi kuopiolaisten sudenkuoppia ja vahvuuksia.

www.apu.fi

 

[Kelju K. Kojootti]

Uusien sääntötulkintojen avulla pyritään suosimaan taitokiekon esille pääsemistä, kun estopeli vähenee rangaistusten pelossa.

Pidän uhkana sitä, että puolustuspelistä tulee entistä passiivisempaa peruuttelua ja omalla alueella keskustan varjelua. 1 vs. 1 kamppailussa riski jäähyihin kasvaa, joten parempi suojella keskustaa/blokata laukauksia ja pelata syöttölinjat pois kuin lähteä hakemaan kontaktin kautta riistoja. Sama keskialueella: perustellaan mieluummin kuin puolustetaan etuperin luistelemalla. Toivon, että olen tässäkin väärässä.

 

[Rannari]

Uusien sääntötulkintojen avulla pyritään suosimaan taitokiekon esille pääsemistä, kun estopeli vähenee rangaistusten pelossa.

Pidän uhkana sitä, että puolustuspelistä tulee entistä passiivisempaa peruuttelua ja omalla alueella keskustan varjelua. 1 vs. 1 kamppailussa riski jäähyihin kasvaa, joten parempi suojella keskustaa/blokata laukauksia ja pelata syöttölinjat pois kuin lähteä hakemaan kontaktin kautta riistoja. Sama keskialueella: perustellaan mieluummin kuin puolustetaan etuperin luistelemalla. Toivon, että olen tässäkin väärässä.

Et ole, jos nähdyn kaltainen linja tarkentuu vielä lisää runkosarjaa kohti ja myös pysyy koko kauden aika sellaisena. Suuri vaara pyörii kuitenkin koko sääntöuudistuskavalkaadin ympärillä siinä, että miten yksittäisten tuomarien linja tulee poikkeamaan toisistaan kauden aikana ja miten heitä sitten ohjeistetaan toimimaan yhdenmukaisesti.

Pelaajat ovat hieman hukassa varmaankin alkukaudella, jos linja pitää harjoitusotteluiden kaltaisena osalla tuomareista. Sellaista heilumista linjassa pelin sisällä sekä tuomarista toiseen on vaikea pelaajan sulattaa. Todella kevyitä jäähyjä on osittain tullut varsinkin estämisistä verrattuna jääkiekkoilun aikakauteen ennen kuluvaa kautta. Toki samaan hengenvetoon voidaan todeta, että täysin samankaltaiseen tuomitsemiseen ei ikinä päästä, mutta edes lähelle samankaltaiseen linjaan tuomarista huolimatta.

Ennustettavuus. Siinä se lyhyesti. Se on kaikkien etu niin pelaajan, tuomarin kuin maksavan yleisönkin.