Pelitapakeskustelu

[Fordél]

Mind over matter referoi:

"Mä luulen, että suomalainen peli on mennyt tässä viime vuosina kiekollisessa pelissä paljon eteenpäin ja meillä on nyt enemmän variaatioita sen suhteen, että pystytään pelaamaan tämmöistä nopeata kiekkoa, reagointikiekkoa, mutta silloinkun ei päästä sitä pelaamaan suoraan eteenpäin, niin pystytään myos pelaamaan kontrolloidusti. Tässä varmaan joukkueet hakee nyt itteensä. Mä uskon ensimmäisenä vaihtoehtona siihen nopeeseen reagointipeliin ja tilanteiden hyödyntämiseen sitä kautta, mutta sitten meidän pitäisi osata myös se vähän hitaampi lähto ja kontrolloiva peli." - Erkka Westerlund Yle Puheen kiekkoilta 11.9.2013).

Hyvä kun toi tämän tänne keskusteltavaksi. Hyvä perustelu mielestäni Westerlundilta haettuun pelitapaan. Kenties tämä on se suuntaus mitä moni jengi hakee tulevina kausina? Vaikka meidän pelissäkin pyrittiin ensisijaisesti pelaamaan nopeasti ylös, ei sitä vaihtoehtoa varmastikaan osattu hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä ihan hyvä hakea sitä vaihtoehtoa entistä useammin ja rohkeammin, etenkin kun pelaajiemme kiekollinen pelaaminen tuntuu kehittyneen viime vuosina.

Tämä heitto herättää varmasti tässäkin ketjussa paljon keskustelua.

On se siinä mielessä ihmeellinen näkemys, kun tuolla pelitavalla on menestetty erittäin hyvin. Toisaalta tuo lausunto johtuu varmasti siitä, että Pique on ollut jo niin kauan Barcelonassa, että samanlaisen ja vaativan pelitavan toteuttaminen vuodesta toiseen aiheuttaa varmasti sekä fyysistä, että henkistä väsymystä.

Tottahan toki, taustalla on varmasti pienoinen väsymys. Mutta muutenkin aikansa kutakin. Kyllähän Barcelonan pelaamisesta on puuttunut hyökkäyspelin suhteen viime aikoina se yllätyksellisyys ja monipuolinen vaara. Sitä vastaa on opittu puolustamaan entistä paremmin, kun sen pelaaminen on opittu. Toki nyt puheenvuoron käytti puolustaja, joka taas tykkää siitä, että hänelläkin on muitakin vaihtoehtoja, kun vain pallon kontrollointi.

 

[benicio]

Tuli mieleeni, että jos Erkka olisi sanonut että
"Mä uskon ensimmäisenä vaihtoehtona siihen nopeeseen reagointipeliin ja tilanteiden hyödyntämiseen sitä kautta, mutta sitten meidän pitäisi osata myös se vähän hitaampi lähto ja kontrolloiva peli."
vaikka Lukon päävalmentajana vuonna 1990, niin olisiko siinä ollut silloinkaan mitään pelitavallisesti uutta ja ihmeellistä?

 

[Fordél]

Muutama hajahuomio ensimmäisen pelin perusteella Bluesin ja TPS:n pelitavoista.

Blues

Ero Marjamäen Bluesilla ja Ahon Bluesilla on kuin yöllä ja päivällä. Ahon Bluesin peli perustuu suoraviivaisuuteen, pelinopeuteen, hyvään liikkeeseen, agressiivisuuteen (esim. karvaus) ja riskittömyyteen. Kiekkoa pelataan mahdollisimman nopeasti ylös ja pois omalta alueelta. Viivelähtöjä ei näytä olevan repertuaarissa juuri ollenkaan. Pakit voivat kiekotella kerran eli puolinopeitakin lähtöjä nähdään, mutta jo toinen syöttö lähtee yleensä ylöspäin.

Myös keskialueella kiekko pelataan mielummin riskittömästi syvään kuin lähdettäisiin palauttamaan omaan päähän. Paljon käytetään laitoja eikä kiekkoa pelata niin paljon keskustan kautta. Hyökkäysalueella Blues pyrkii ahnaasti kohti maalia tai ainakin toimittamaan kiekkoa sinne. Hyökkäyksissä haetaan nopeaa ratkaisua sen sijaan että lähdettäisiin pitkiin kulmapyörityksiin. Ja jos kiekko menetettiin, pyrittiin nopeaan riistoon jo hyökkäysalueella.

Luonnollisesti Bluesin pelaaminen ei tuota kovin pitkiä syöttöketjuja. Syöttö tai pari, jonka jälkeen tulee ratkaisu tai kiekosta luovutaan.

TPS
Suikkasen TPS:sta on havaittavissa paljon samoja elementtejä kuin hänen Pelicansissa. Kiekkoa pyritään kontrolloimaan, minkä takia pelaaminen on Bluesiin verrattuna hitaampaa. Omissa kiekotellaan ja luodaan tilaa hyökkäykseenlähdöille. TPS lähdöissäkään viivelähdöillä ei ollut roolia. Mielestäni Bluesia enemmän TPS pyrki lähtemään hyökkäyksiin keskustaan kautta.

Myös hyökkäyspäässä TPS kiekottelee enemmän kuin Blues. Se ei pyri yhtä ahnaasti maalille ja nopeaan ratkaisuun vaan kulmapeli näyttelee hyökkäyspelissä suurempaa roolia. TPS pelitapa tuottaa suht pitkiä syöttöketjuja vaikka toki ensimmäisessä pelissä oli myös paljon hakemista ja harhasyöttöjä.

 

[steepler]

Vaikka meidän pelissäkin pyrittiin ensisijaisesti pelaamaan nopeasti ylös, ei sitä vaihtoehtoa varmastikaan osattu hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. Ehkä ihan hyvä hakea sitä vaihtoehtoa entistä useammin ja rohkeammin, etenkin kun pelaajiemme kiekollinen pelaaminen tuntuu kehittyneen viime vuosina.

No jaa, siis jos väite on että Jalosen pelissä oli konkreettisesti niin vähän nopeita lähtöjä että niitä paikkoja joissa nopea lähtö olisi ollut selkeästi parempi kuin hidas jätettiin merkittävä määrä käyttämättä niin pidän väitettä melko epätodennäköisenä. Siffalla on tilastoja lähtöjen määristä, mutta fakta lienee että pelissä kuin pelissä nopeita lähtöjä oli selvästi enemmän kuin hitaita. Kuinka usein jätettiin käyttämättä paikka jossa selkeästi olisi päästy nopealla vaikka ylivoima tai edes tasavoima,-hyökkäykseen? En jaksa usko millään että luku on jotenkin merkittävä.

Tietenkin pelin virtaus muuttuu merkittävästi jos nopeita lähtöjä selkeästi lisätään ja pelin luonne muuttuu joten vaikea mitään tarkkaa arviota tehdä miten kokonaisuutene vaikuttaa, mutta kuitenkin mielestäni vaatisi melkoista dataa ja analysointia jotta voitaisiin väittää että Jalosen pelissä järkeviä paikkoja nopeisiin hyökkäyksiin jätettiin merkittävissä määrin käyttämättä (pitää muistaa että esimerkiksi MM finaalissa Suomi teki ratkaisevat maalit kolmannessa erässä juusi nopeista hyökkäyksistä).

Tietenkin on myös kysymys siitä millaisen standardin asettaa järkevälle nopealla hyökkäykselle, Jalosellahan se oli suhteellisen korkea, vaikka niitä nopeita edelleen pelattiinkin paljon. Westerlundin ajatusmaailmassa voi olla vähän matalampi kynnys siinä milloin kannattaa lähteä nopeaan. Muutenhan Westerlund puhuu täysin samaa asiaa mitä Jalonenkin, ei Jalonenkaan ikinä ole sanonut mitään muuta kuin että ensimmäinen vaihtoehtoa on aina nopea hyökkäys. Kysymys on kai lähinnä siitä miten arvio sen tilanteen milloin kannattaa pelata nopea.

 

[Fordél]

Tietenkin on myös kysymys siitä millaisen standardin asettaa järkevälle nopealla hyökkäykselle, Jalosellahan se oli suhteellisen korkea, vaikka niitä nopeita edelleen pelattiinkin paljon. Westerlundin ajatusmaailmassa voi olla vähän matalampi kynnys siinä milloin kannattaa lähteä nopeaan. Muutenhan Westerlund puhuu täysin samaa asiaa mitä Jalonenkin, ei Jalonenkaan ikinä ole sanonut mitään muuta kuin että ensimmäinen vaihtoehtoa on aina nopea hyökkäys. Kysymys on kai lähinnä siitä miten arvio sen tilanteen milloin kannattaa pelata nopea.

Jep, juuri tätä hain takaa ja hyvin kirjoitettu (kuten koko viesti). Uskon, että Jalosella rima nopeaan hyökkäykseen lähtemiseen oli kuitenkin korkeammalla kuin mitä se tulee olemaan Westerlundilla (vaikka molemmilla se on ykköstavoite). Lisäksi maajoukkueen peliä tultaneen myös muutenkin nopeuttamaan, esim. viivelähtöjen määrä vähenee ja omista pyritään suoraviivaisemmin pois.

 

[TosiFani]

Kyllä Bluesin pelistä löytyi myös viivelähtöjä, varsinkin pelin loppupuolella. Ja heiltä nähtiin myös näitä laitureiden leikkauksia hyökkäys punasen ja sinisen välillä. Minusta ainakin Hirsolle pyrittiin pelaamaan avaus keskelle.

 

[Fordél]

Kyllä Bluesin pelistä löytyi myös viivelähtöjä, varsinkin pelin loppupuolella.

Löytyi löytyi. Taisi tulla jopa kolme viimisessä erässä. Tätä ennen ei tainnut tulla juuri yhtään, joten hyvin pienessä roolissa ne ovat Bluesin pelissä.

 

[Powerplay]

Löytyi löytyi. Taisi tulla jopa kolme viimisessä erässä. Tätä ennen ei tainnut tulla juuri yhtään, joten hyvin pienessä roolissa ne ovat Bluesin pelissä.

Kyllä tokassa erässä oli pari. Aika hakusessa oli molempien peli, mutta tuo keskialueen karvaus toimi Bluesilla suht hyvin. Ne pari hidasta päättyi kiekon menetykseen.

 

[siffa]

Löytyi löytyi. Taisi tulla jopa kolme viimisessä erässä. Tätä ennen ei tainnut tulla juuri yhtään, joten hyvin pienessä roolissa ne ovat Bluesin pelissä.

TPS ei pelannut yhtään viivelähtöä koko pelissä. TPS lähti hitaasti pakki-pakki-pakki kiekottelulla erittäin 5+2+4 kertaa ja palautteli erittäin 3+2+6 kertaa. Bluesin viivelähdöt erittäin 0+1+5, joista Jalvanti ja Kuukka tekivät 2 sekä Laatikainen ja Honkanen molemmat yhden. Bluesin hitaat pakki-pakki-pakki lähdöt 1+0+1 ja palauttelut 4+1+6. Peli oli Karri Kiven sanoin räiskimistä sinne tänne, koska molemmilla joukkueilla oli liian kiire.

 

[TosiFani]

... Peli oli Karri Kiven sanoin räiskimistä sinne tänne, koska molemmilla joukkueilla oli liian kiire.

Kolmas erä oli räiskimistä, sanoi Kivi.

 

[Fordél]

TPS ei pelannut yhtään viivelähtöä koko pelissä. TPS lähti hitaasti pakki-pakki-pakki kiekottelulla erittäin 5+2+4 kertaa ja palautteli erittäin 3+2+6 kertaa. Bluesin viivelähdöt erittäin 0+1+5, joista Jalvanti ja Kuukka tekivät 2 sekä Laatikainen ja Honkanen molemmat yhden. Bluesin hitaat pakki-pakki-pakki lähdöt 1+0+1 ja palauttelut 4+1+6. Peli oli Karri Kiven sanoin räiskimistä sinne tänne, koska molemmilla joukkueilla oli liian kiire.

Kiitoksia näistä tilastoista! Yllättävän paljon palautteluja Bluesilla. Tilastoitko muuten palautukseksi kaikki alaspäin annetut syötöt eli esim. jos kiekotellaan omissa ja siinä tulee vaikka omalta siniseltä syöttö alaspäin ja siitä lähdetään sitten ylöspäin?

 

[siffa]

Kiitoksia näistä tilastoista! Yllättävän paljon palautteluja Bluesilla. Tilastoitko muuten palautukseksi kaikki alaspäin annetut syötöt eli esim. jos kiekotellaan omissa ja siinä tulee vaikka omalta siniseltä syöttö alaspäin ja siitä lähdetään sitten ylöspäin?

Palautuksiksi lasken omalla puolustusalueella alaspäin syötöt sekä keskialueelta alaspäin syötöt omalle puolustusalueelle. Myös, jos keskialueelta luistellaan kiekon kanssa alas omalle puolustusalueelle, on se palautus.

 

[Fordél]

Palautuksiksi lasken omalla puolustusalueella alaspäin syötöt sekä keskialueelta alaspäin syötöt omalle puolustusalueelle. Myös, jos keskialueelta luistellaan kiekon kanssa alas omalle puolustusalueelle, on se palautus.

Ok, hyvä homma ja sitten meillä pitäisi olla samanlainen tilastointi jahka tulee näitäkin taas jossain vaiheessa ruksattua vihkoon.

 

[siffa]

No jaa, siis jos väite on että Jalosen pelissä oli konkreettisesti niin vähän nopeita lähtöjä että niitä paikkoja joissa nopea lähtö olisi ollut selkeästi parempi kuin hidas jätettiin merkittävä määrä käyttämättä niin pidän väitettä melko epätodennäköisenä. Siffalla on tilastoja lähtöjen määristä, mutta fakta lienee että pelissä kuin pelissä nopeita lähtöjä oli selvästi enemmän kuin hitaita. Kuinka usein jätettiin käyttämättä paikka jossa selkeästi olisi päästy nopealla vaikka ylivoima tai edes tasavoima,-hyökkäykseen? En jaksa usko millään että luku on jotenkin merkittävä.

Jalosen maajoukkueen peleissä oli kaikissa aina eniten nopeita hyökkäyksiä, kun lähdettiin hyökkäyksiin omalta puolustusalueelta. Puolinopeita pakki-pakki hyökkäyksiä oli selvästi vähemmän kuin nopeita lähtöjä. Nopeita+puolinopeita hyökkäyksiä oli aina enemmän kuin HVP-hyökkäyksiä. Jalosen maajoukkueet lähtivät aina enemmän nopeasti+puolinopeasti kuin kiekkokontrollilla omasta päästä hyökkäyksiin. Tilastoin nämä kaikki hyökkäyksiinlähdöt 5vs5 pelissä Suomen osalta puolivälieräottelusta Suomi Slovakia ja välieräottelusta Suomi-Ruotsi.

Suomen nopeat lähdöt omista 5vs5 pelissä Slovakia-ottelussa olivat erittäin 15+13+30=58 ja puolinopeat lähdöt 1+4+0=5. Ruotsi-ottelussa nopeat lähdöt olivat 15+17+16=48 ja puolinopeat 5+4+3=12. Luvut todistavat, että eniten Jalosen maajoukkue lähti omista hyökkäyksiin nopeasti. HVP-kiekkokontrollilähdöillä Jalonen rytmitti maajoukkueidensa hyökkäyksiinlähtöjä, mikä vaati sitä kuuluisaa reagointia pelaajilta nopeiden ja puolinopeiden lähtöjen lisäksi. Yksinkertaisintahan reagoinnin kannalta on lähteä aina nopeasti ylöspäin.

Muistutukseksi alkaneen SM-liigakauden ja tämän illan ottelujen seuraamiseen kertaan kahden viime kauden tärkeimmän SM-liigapelin HVP-tilastot. Eli näin rytmitettiin SM-liigan viidennessä ja kuudennessä finaaliottelussa hyökkäyksiä HVP-lähdöillä silloin, kun pyrittiin pelaamaan sitä parasta mahdollista omaa peliä:
5. finaaliottelu Tappara (2+3+7=12)(3+2+5=10)(2+5+8=15) ja Ässät (1+5+7=13)(1+4+6=11)(2+8+6=16)
6. finaaliottelu Ässät (4+6+3=13)(4+4+8=16)(0+5+5=10) ja Tappara (9+10+10=29)(3+4+7=14)(2+4+10=16)
Finaaliottelut olivat jännittäviä ja kaksi viimeistä päättyivät molemmat Ässien 3-2 voittoon. En muista kenenkään arvostelleen viime keväänä kumpaakaan finaalijoukkuetta siitä, että lähtivät myös viiveellä hyökkäyksiin. Päinvastoin, pelit olivat jännittäviä ja korkeatasoisia. Viivelähtöjen arvostelijat tulivat taas esiin tänä syksynä sen jälkeen, kun Erkka peluutti ensimmäisessä syksyn EHT-turnauksessa nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa.

 

[TosiFani]

...Finaaliottelut olivat jännittäviä ja kaksi viimeistä päättyivät molemmat Ässien 3-2 voittoon. En muista kenenkään arvostelleen viime keväänä kumpaakaan finaalijoukkuetta siitä, että lähtivät myös viiveellä hyökkäyksiin. Päinvastoin, pelit olivat jännittäviä ja korkeatasoisia. Viivelähtöjen arvostelijat tulivat taas esiin tänä syksynä sen jälkeen, kun Erkka peluutti ensimmäisessä syksyn EHT-turnauksessa nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa.

Katselin finaalipelejä neloselta viime viikolla ja tuli mieleen, että aika usein pelikirja unohdettiin sen lähdön jälkeen. Käytännössä viimeiset pelit olivat sitä, että kiekko heitettiin punaisen jälkeen päätyyn, taisteltiin ja vetäydyttiin. Puolustava joukkue rauhoitti, lähti liikkeelle, heitti kiekon päätyyn jne. Rintamahyökkäysten määrä väheni, hyökkäyksissä siirryttiin kiekkokontrollista kiekon luovuttamiseen ja odotettiin vastustajan virheitä.

 

[Wäinö#16]

Termeistä jälleen puheenollen, niin tuolle reagointipelillekin tuntuu olevan varsin moninaisia merkityksiä niin ammattilaisten kuten myös toimittajien keskuudessa. Westerlund käytti sitä kuvaamaan ns. vaistonvaraista nopeata pelaamista. Westerlundin reagointipelissä ilmeisesti luotetaan selkäytimeen, kun nähdään avautuva sauma ei niin järjestäytyneessä pelitilanteessa, esim. riiston jälkeen. Itse näen tämän erittäin hyväksi asiaksi, jos näihin riiston jälkeisiin nopeisiin kääntöihin nimenomaan kannustetaan. Omasta mielestäni monen huippupelaajan lahjakkuus tulee esille nimenomaan näissä nopeasti ja vaikeastihahmotettavista tilanteista, jolloin pystyvät käytämään nopeaa peliälyään ja "luovuuttaan".

Oleellinen asia kiekkokontrollissakin on juuri tämä "kynnys", josta täälläkin on viime viesteissä puhuttu, jonka perusteella päädytään joko nopeaan tai sitten varmistelevampaan syöttöön. Jos kynnys on vedetty liian alas, kiekkokontrollijoukkuetta vastaan lopulta melko helppo puolustaa, koska peli on koko ajan varsin järjestynyttä ja ennalta-arvattavaa. Tästä itse aikoinaan kritisoin Jukka Jalosta, mm. kuuluisa Tanska-tappio, mutta toki peli tästä parani nimenomaan noiden nopeiden hyökkäysten toteutuksen suhteen.

Terminologian kannalta olisi kuitenkin nyt hyvä määritellä tämä "reagointipeli". Reagointipelistä puhutaan usein myös silloin, kun pelaaja tekee päätöksen nopean ja hidastavamman syötön välillä ja muissa lajeissa sillä taitaa olla vielä muitakin merkityksiä.

 

[J.Grönvall]

Termeistä jälleen puheenollen, niin tuolle reagointipelillekin tuntuu olevan varsin moninaisia merkityksiä niin ammattilaisten kuten myös toimittajien keskuudessa. Westerlund käytti sitä kuvaamaan ns. vaistonvaraista nopeata pelaamista. Westerlundin reagointipelissä ilmeisesti luotetaan selkäytimeen, kun nähdään avautuva sauma ei niin järjestäytyneessä pelitilanteessa, esim. riiston jälkeen. Itse näen tämän erittäin hyväksi asiaksi, jos näihin riiston jälkeisiin nopeisiin kääntöihin nimenomaan kannustetaan.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt miksi termi reagointi yhdistetään automaattisesti nopeaan pelaamiseen/tekemiseen. Eli jos otetaan viivelähtö niin silloin ei jotenkin muka reagoitaisi.

Tuo lihavoitu kohta on juuri se määriteltävä asia. Pelin rytmihän voi olla muutakin kuin nopeaa jotta reagoinnissa vaadittaisiin nopeutta, tai selkäydinpelaamista.

Juuri selkäydinpelaamisen (= nopeaa pelaamista) vuoksi pelitapoja harjoitellaan.

Omasta mielestäni monen huippupelaajan lahjakkuus tulee esille nimenomaan näissä nopeasti ja vaikeastihahmotettavista tilanteista, jolloin pystyvät käytämään nopeaa peliälyään ja "luovuuttaan".

Minun mielestäni se taito tulee esiin nimenomaan siinä, että näihin tilanteisiin ei joudu.

Oleellinen asia kiekkokontrollissakin on juuri tämä "kynnys", josta täälläkin on viime viesteissä puhuttu, jonka perusteella päädytään joko nopeaan tai sitten varmistelevampaan syöttöön. Jos kynnys on vedetty liian alas, kiekkokontrollijoukkuetta vastaan lopulta melko helppo puolustaa, koska peli on koko ajan varsin järjestynyttä ja ennalta-arvattavaa. Tästä itse aikoinaan kritisoin Jukka Jalosta, mm. kuuluisa Tanska-tappio, mutta toki peli tästä parani nimenomaan noiden nopeiden hyökkäysten toteutuksen suhteen..

Tässäkin pitäisi tietää valmentajan ohjeet. Jos pelataan "reagointiin" perustuvaa jääkiekkoa, niin esimerkiksi nopeiden avausten oikea-aikainen lähettäminen on usein pelirohkeusasia, etenkin silloin jos peli tavallaan kutsuu sitä nopeaa avausta mutta se on tehtävä tiukkaan väliin. Jenkkifutiksessa muistaakseni puhutaan "ikkunasta" kun tarkoitetaan sitä miten tiukkaan väliin syöttö pitää saada. Se on mielestäni hyvä määritelmä myös jääkiekkoon. (Btw. myös kiekottelu voi olla, ja usein on, sekin pelirohkeuskysymys vrt. roiskaisu laitaa pitkin ylös)

Tässä yhtälössä pätee tietysti käytettävissä oleva aika (kuinka nopeasti vastaanottaja liikkuu) sekä kulma mistä syöttö on annettava ja vielä se millainen syöttö pitää antaa jotta vastaanottaja pystyy peliä jatkamaan. Usein vaatimuksena on vain yksi tietynlainen syöttö.

Tuohon liikaan hidasteluun taas nähdäkseni useimmin johtaa epävarmuus pelitavan suhteen, eli pelaajat eivät täysin ymmärrä mitä ns. kontrollilähdöillä haetaan. Se alaspäin syöttö nähdään jonkinlaisena turvasyöttönä (minulla on tästä sellainen kansanomainen termi: "eikun"-syöttö) vaikka se monesti voi olla juuri täysin väärä ratkaisu pelin virtauksen kannalta.

Terminologian kannalta olisi kuitenkin nyt hyvä määritellä tämä "reagointipeli". Reagointipelistä puhutaan usein myös silloin, kun pelaaja tekee päätöksen nopean ja hidastavamman syötön välillä ja muissa lajeissa sillä taitaa olla vielä muitakin merkityksiä.

Niin, klassinen määritelmä lienee miten nopeasti pelaaja tekee mitäkin, "sähisee". 2000-luvulla tullut määritelmä liittyy pelitilanteiden tunnistamiseen ja reagointiin suhteessa niihin.

Miksi tässä on tullut muutos? Minun mielestäni siksi, että jääkiekko on muuttunut siten, että nuo eri hyökkäysrytmit ja variaatiot ovat tulleet vahvasti osaksi huippujääkiekkoa. Tämän vuoksi reagointikin on muuttunut.

Minusta pelitilanteiden tunnistaminen on määritelmänä loogisempi, koska sitähän jääkiekko koko ajan on. Tunnista pelitilanne ja reagoi siihen oikein.

Jos ajatellaan tilanne jossa olet itse puolustavassa roolissa ja vastustajalla kiekko niin siinähän huomioidaan ainakin seuraavat asiat koko ajan:

1. Hahmota pelitilanne (= muoto = oma viisikko vs. vastustajan viisikko)
2. Hahmota oma peliasento suhteessa vastustajaan
3. Muista oma prioriteetti (pelataanko miestä, blokataanko syöttöä/laukausta, ohjataanko sijoittumisella pelin virtausta johonkin suuntaan)
4. Peli virtaus (= mihin suuntaan peli "kulkee")

Riiston tullessa:

1. Hahmota pelitilanne (nopea avaus, levitys, palautus, viive...)
2. Reagointi (syöttö, tai kiekottomana oikea tarjonta)
3. Miten syötetään, miten tarjotaan (kova jäätä pitkin, "viipyilevä", lätty, pystyyn jne.) Tarjontapelissä se koska kiihdytetään, että ollaan vastustajaan nähden parhaassa vauhdissa, pitää osata rytmittää se kiihdytys (= reagoida pelitilanteeseen tässäkin!)

jne.

 

[Fordél]

Tässäkin pitäisi tietää valmentajan ohjeet. Jos pelataan "reagointiin" perustuvaa jääkiekkoa, niin esimerkiksi nopeiden avausten oikea-aikainen lähettäminen on usein pelirohkeusasia, etenkin silloin jos peli tavallaan kutsuu sitä nopeaa avausta mutta se on tehtävä tiukkaan väliin.

Se on myös mitä suuremmin taitokysymys: onko pelaajalla taitoa antaa tietynlainen syöttö monesti vielä tiukkaan ikkunaan? Kun yksilöllä on taitoa (esim. vaikka Petu Nummelin), löytyy myös rohkeutta. Tosin tässä tullaan siihen paradoksiin, että monesti nopeaan pystysuunnan peliin pyrkivissä joukkueissa on paljon pelaajia, joita ei ehkä pidetä ihan taitavimpina pelaajina. Samalla pitäisi antaa kuitenkin kova syöttö, monesti vielä kovassa liikkeessä ja vastaanottajakin on kenties vaikeammassa asennossa kuin kiekkokontrollipelille tyypillisissä syöttötilanteissa.

No tämä on sitä keskustelua, jota ainakin Tarinankertoja on käynyt, mutta kylläkin hyvin mielenkiintoinen aihe.

 

[J.Grönvall]

Se on myös mitä suuremmin taitokysymys: onko pelaajalla taitoa antaa tietynlainen syöttö monesti vielä tiukkaan ikkunaan? Kun yksilöllä on taitoa (esim. vaikka Petu Nummelin), löytyy myös rohkeutta. Tosin tässä tullaan siihen paradoksiin, että monesti nopeaan pystysuunnan peliin pyrkivissä joukkueissa on paljon pelaajia, joita ei ehkä pidetä ihan taitavimpina pelaajina. Samalla pitäisi antaa kuitenkin kova syöttö, monesti vielä kovassa liikkeessä ja vastaanottajakin on kenties vaikeammassa asennossa kuin kiekkokontrollipelille tyypillisissä syöttötilanteissa.

No tämä on sitä keskustelua, jota ainakin Tarinankertoja on käynyt, mutta kylläkin hyvin mielenkiintoinen aihe.

Jep, myös taitokysymys mitä suurimmassa määrin. Ja huom! myös tämä nähdään ajoittain virheellisesti pelikirjan syynä, eli puolustaja ei osaa antaa tietynlaista syöttöä, tai niin, että rutiinitaso ei riitä tekemään sitä joka kerta oikein.

Tuo on mielenkiintoinen väittelyn aihe, että kumpi pelityyli lopulta vaatii enemmän taitoa (pystysuunta vs. Meidän peli). Molemmin puolin löytyy hyviä argumentteja.

 

[Wäinö#16]

Minusta on aika selvää, että puhdas pystysuunnan peli ja jatkuva pelin kääntäminen ylöspäin vaatii parempia pelaajia, ollakseen menestyksekästä. Mitä huonommat pelaajat, sen enemmän kiekko on koko ajan ns. flipperissä. Pidän kiekkokontrolliin perustuvaa pelitapaa kehittyneempänä ja vaativampana nimenomaan viisikkotasolla ja se vaatii hyvää valmentajaa ja hyviä harjoitteita.

Minun mielestäni se taito tulee esiin nimenomaan siinä, että näihin tilanteisiin ei joudu.

Käsittääkseni jokainen moderni joukkue pyrkii riistoihin ja puhuin juuri näistä riiston jälkeisistä hetkistä. Riistoja ei yleensä pysty ennakoimaan ja sen takia ne luovat aina hetken kaaoksen kentälle. Tarkoitin sitä lahjakkuutta tunnistaa tilanne nopeasti ja reagoida yllättävästi muuttuneeseen tilanteeseen. Katsopa vaikka jotain Gretzkyn tai Selänteen koosteita, niin näet tämän lahjakkuuden puhtaimmillaan. Mikäli joukkueen pelitavassa on liiallisesti korostettu kiekkokontrollitekoja, ei välttämättä riistoja osata maksimaalisesti käyttää hyödyksi. Tämä on käsittääkseni yksi Westerlundin korostama teema, että ensimmäisenä mielessä olisi katsoa se avautuva tilanne hyökkäysmielessä ja tästä hän puhuu reagointipelinä. Parempi termi olisi minustakin vaikkapa vaistopeli. Ja mitä nopeampi peliäly, sen tehokkaammin nämä tilanteet käytetään hyödyksi. Veikkaan, että tässä on yksi syy miksi esim. Jori Lehterä pitää tästä korostuksesta pelitavassa.

 

[J.Grönvall]

Käsittääkseni jokainen moderni joukkue pyrkii riistoihin ja puhuin juuri näistä riiston jälkeisistä hetkistä. Riistoja ei yleensä pysty ennakoimaan ja sen takia ne luovat aina hetken kaaoksen kentälle. Tarkoitin sitä lahjakkuutta tunnistaa tilanne nopeasti ja reagoida yllättävästi muuttuneeseen tilanteeseen. Katsopa vaikka jotain Gretzkyn tai Selänteen koosteita, niin näet tämän lahjakkuuden puhtaimmillaan.

Tuosta lihavoidusta juuri olen eri mieltä, tai ainakin siten, että voidaan taktisesti suunnitella hyvinkin pitkälle missä ja miten pyrimme riistoja tekemään.

Toki jääkiekko on luonteeltaan laji jossa tulee myös suunnittelemattomia pomppuja mutta esimerkiksi Teemullakin on huima lahja lukea peliä jo etukäteen.

Mikäli joukkueen pelitavassa on liiallisesti korostettu kiekkokontrollitekoja, ei välttämättä riistoja osata maksimaalisesti käyttää hyödyksi. Tämä on käsittääkseni yksi Westerlundin korostama teema, että ensimmäisenä mielessä olisi katsoa se avautuva tilanne hyökkäysmielessä ja tästä hän puhuu reagointipelinä. Parempi termi olisi minustakin vaikkapa vaistopeli. Ja mitä nopeampi peliäly, sen tehokkaammin nämä tilanteet käytetään hyödyksi. Veikkaan, että tässä on yksi syy miksi esim. Jori Lehterä pitää tästä korostuksesta pelitavassa.

Kiekkokontrolliteot ja riistot eivät ehkä suoraan vaikuta toisiinsa. Toki ymmärrän, että tarkoitat varmaan sitä, että liiallinen korostaminen johtaa väärään pelitilannevalintaan (olisi pitänyt pelata ylös, ei alas). Mutta tämäkään ei ole musta-valkoinen asia, sillä pystyyn pelaaminen ei suinkaan ole AINA paras vaihtoehto riiston jälkeen.

Jukka Jalosen ajatteluhan ei eroa lainkaan tuosta hyökkäysajattelusta, juuri noin se menee. Mutta aina vaan, tuossahan nimenomaan tunnistetaan tilanne ja reagoidaan siihen.

 

[Wäinö#16]

Tuosta lihavoidusta juuri olen eri mieltä, tai ainakin siten, että voidaan taktisesti suunnitella hyvinkin pitkälle missä ja miten pyrimme riistoja tekemään.

Juuri näinhän se on, etenkin ohjauspelin trapissä. Tosin lähes aina myös vastustaja tietää mihin puolustava joukkue yrittää sen ansansa virittää ja sitä sitten parhaansa mukaan välttää. Sen takia riistotkin tulee sitten yleisesti tiiviin viisikkopelin seurauksena, eikä välttämättä siellä ns. suunnitelluissa paikoissa. Hivenen huono syöttö, pieni pomppu, taitava karvaus ja siitä nopea pelin kääntö jne. Toki pelitapa tulee sitten rakentaa sen mukaan, että riiston hetkellä kääntövalmius ja kenttätasapaino on kunnossa, jolloin käännötkin on optimaalisinta käyttää hyödyksi.

Mutta on sitten itse riistäminenkin taitolaji, kuten esim. Datsjuk on osoittanut. Datsjukmaiset riistot onkin sitten äärimmäisen arvokkaita joukkueelleen, kun ne tulevat usein sellaisissa tilanteissa joita vastustaja ei osaa ollenkaan odottaa.

Minusta suurin ero Jalosen ja Westerlundin välillä on varmaankin retoriikassa ja pienissä korostuksissa, ei itse asiassa, lukuunottamatta viivelähtöjä, joita edellisessä turnauksessa ei juurikaan käytetty.

 

[J.Grönvall]

Mutta on sitten itse riistäminenkin taitolaji, kuten esim. Datsjuk on osoittanut. Datsjukmaiset riistot onkin sitten äärimmäisen arvokkaita joukkueelleen, kun ne tulevat usein sellaisissa tilanteissa joita vastustaja ei osaa ollenkaan odottaa.

Riistäminen taitolaji ja hieno taito onkin! Ainoastaan häiritsi kun luonnehdit sitä riiston jälkeistä hetkeä kaaosmaiseksi tilaksi, se voi olla sitä mutta kuten mainitsit niin hyvällä viisikon rakenteella siihen voidaan reagoida tehokkaasti ja juuri pyrkiä välttämään tuota kaaosta.

Minusta suurin ero Jalosen ja Westerlundin välillä on varmaankin retoriikassa ja pienissä korostuksissa, ei itse asiassa, lukuunottamatta viivelähtöjä, joita edellisessä turnauksessa ei juurikaan käytetty.

Näinhän se on, kuten sanottua, niin Meidän pelikin on pitkälle Westerlundin esittelemä pelitapa/pelifilosofia.

 

[Wäinö#16]

Riistäminen taitolaji ja hieno taito onkin! Ainoastaan häiritsi kun luonnehdit sitä riiston jälkeistä hetkeä kaaosmaiseksi tilaksi, se voi olla sitä mutta kuten mainitsit niin hyvällä viisikon rakenteella siihen voidaan reagoida tehokkaasti ja juuri pyrkiä välttämään tuota kaaosta.

Näinhän se on, kuten sanottua, niin Meidän pelikin on pitkälle Westerlundin esittelemä pelitapa/pelifilosofia.

No kaaos se on pienikin kaaos:) Joka tapauksessa riistot on yksi hyvä tapa luoda niitä omia maalipaikkoja, kunhan niihin reagoidaan terävästi ja mieluiten koko viisikon voimalla. Mitä lahjakkaampi pelaaja peliälyltään, sen tehokkaammin hän pystyy sen pienenkin sekaannuksen ja tilan käyttämään hyväksi. Hyvällä valmistautumisella voidaan toki sitten pienentää tätä kaaosta ja parantaa omaa puolustusvalmiutta. Toki sekin vaatii peliälyä, ettei ajaudu liian helposti riistettäväksi, palaudutaan siis taas kiekkokontrolliin.

 

[J.Grönvall]

Lukuja ei ole nyt esittää mutta Jukka Rautakorpi on avauksen perusteella muokannut hyökkäyspelaamista aika railakkaasti. Myös Tapparan pelissä viivelähdöt olivat pannassa ja kaiken kaikkiaan pelinopeutta pyrittiin pitämään hyvin korkeana. Hyökkäyksiinlähdöissä toistui usein, pakki-pakki(-pakki) ja puolustajien yhtäaikainen nousu maalin takaa. Pitkiä hyökkäyksiä oli joitakin mutta loppupuolella nekin jäivät, joko väsymyksen vuoksi tai sitten jostain muusta syystä. Peli oli taktisesti suoraan sanoen paskaa.

Pyrkimys on kääntää peliä nopeasti ja ajoittain joukkue pystyi keskustaa hyödyntämään. Sentteriosasto ei näytä riittävän tähän peliin tällä hetkellä. Philip McRae voi lähteä jo parin viikon päästä kävelemään ja esim. Tomas Plihalin suoralla luistelulla on vaikea nähdä hänen tekevän peliä tällä tavoin.

Jos ei muuta niin ainakin mielenkiintoinen ratkaisu Rautakorvelta, hän itse luonnehti muutosta sillä, että viime kauden finaalisarjassa Tapparalta puuttui tarvittava kovuus ja henkinen lujuus, joita haetaan tällä huomattavan pohjois-amerikkalaisella tyylillä.

Joukkueessa toki on jalkoja toteuttaa tätä peliä mutta vain aika näyttää miten peli alkaa jalostumaan. Avausmatsissa pisti räikeästi silmään se taktisten variaatioiden vähyys, nyt se oli taas enemmänkin sitä, että pusketaan samaa ja toivotaan, että joku tekee virheen.

No, en ole kovin vakuuttunut monestakaan syystä mutta katsellaan...