Pelitapakeskustelu

[Fordél]

Avaan nyt yleisen ketjun pelitapakeskustelulle, jossa voidaan yleisellä tasolla keskustella pelitavoista jääkiekossa. Näin ei mene tuo Petteri Sihvosta käsittelevä ketju sivuraiteille.

Aloitan keskustelun pohtimalla sitä, että mikä on pelitavan merkitys tai voidaanko sitä edes määritellä?

Itseäni häiritsee eri asiantuntijoiden esittämät prosentit, joilla pyritään havainnollistamaan mikä painoarvo eri elementeillä on voitossa. Tässä yksi esimerkki:

Tätä samaa rautalankaa olen vääntänyt kaikissa keskusteluissa, missä on otettu esille pelikirjan merkitys lopputulokseen. Olen käyttänyt vääntämisen apuna erilaisia määritelmiä. Yksi on Tamin 65+20+15. Eli pelaajien osuus on Tamin mielestä 85% ja valmentajien, sisältäen pelikirja-asiat, vaatimattomat 15%. Valmentajien johtamistaidoilla on minun mielestäni kuitenkin enemmän kuin jonkin 10%:n vaikutus pelien lopputuloksiin. Mikäli johtamistaidot puuttuvat, niin eihän hommasta tule mitään, oli pelikirja sitten miten hyvä tahansa.

Näissä prosenteissa mua häiritsee se, että mistä ihmeestä ne tulevat? Eihän noilla ole mitään faktaa taustalla vaan ne on vain ihan hatusta vedettyjä. Faktojen sijaan taustalla on länsimaiselle kulttuurille tyypillinen halu hallita kaikkea ja saada kaikki kontrolliin. Nyt voittaminenkin on kontrollissa kun on muka pystytty määrittelemään voittamisen prosentit.

No jos kuitenkin lähdetään siitä, että pelitavan merkitys olisi mukana tuossa 15 %:ssa ja määritellään, että se on vaikka 5 %. Nyt kysynkin kaikilta pelitapa-asiantuntijoilta, että mistä tuo 5 % muodostuu? Onko se sitä, että pelitapa on parempi suhteessa toisiin pelitapoihin ja sillä saadaan kilpailuetua? Vai onko pelitapa aina suhteessa oman joukkueen pelaajamateriaaliin ja kilpailuetu tulee siitä kuinka hyvin materiaali pystyy toteuttamaan pelitapaa, oli pelitapa sitten mikä tahansa?

Ajatus on herännyt tästä meidän pelin korostamisesta, jossa on nyt joidenkin asiantuntijoiden mielestä päädytty siihen, että kiekkokontrolli on suomalaiselle kiekolle paras pelitapa. Tämän logiikan mukaan sen täytyisi siis olla juuri tuo jälkimmäinen vaihtoehto eli Suomen materiaali pystyy toteuttamaan parhaiten kiekkokontrolli-pelitapaa. Mihin tämä taas perustuu?

Toisaalta on todettu, että kiekkokontrolli on pelin evoluution kärjessä ja nykypäivää, joka taas antaisi viitteitä sille, että se on kuitenkin parempi suhteessa toisiin pelitapoihin.

Ota näistä nyt siis selvää, mutta ehkä joku asiantuntija valaisee mulle tätä kysymystä.

 

[Vellihousu]

Näissä prosenteissa mua häiritsee se, että mistä ihmeestä ne tulevat?

Ne tulevat Tammisen ja Sihvosen halusta esiintyä itseään suurempina hahmoina.

Itse käytän mieluiten alkeellista 1+1=2 mallia, jossa käytettävissä oleva materiaali+käytössä olevalle materiaalille parhaiten sopiva pelitapa= laadukasta, todennäköisesti voittavaa jääkiekkoa.

Painotettakoon vielä että pelitapa ei ole mielestäni vain pelitekninen - ja taktinen asia vaan myös mitä suurimmissa määrin ihmisjohtamista ja vaikuttamista pelaajien psyykkeeseen. Juuri nähdyissä Mm-kisoissa Saksa oli hyvä esimerkki joukkueesta jonka pelitapa sopi täydellisesti käytössä olleelle materiaalille, Slovakia taas oli esimerkki päinvastaisesta. Hyväkin pelaaja saadaan näyttämään huonolta jos hänet laitetaan pelaamaan kiekkoa johon hänen ominaisuutensa eivät sovi.

 

[Lead Fossil]

Mikä osuus on seuraavalla asialla - OLOSUHTEET:
- kannattajien tuki (onko oikeasti kuudes kenttäpelaaja)
- kaukalon koko (eri kokoiset kaukalot suosivat eri joukkueita)
- jää (Tamminenkin taisi viitata Vaasan huonoon jäähän)
- toisella joukkueella pidempi peliputki ja toinen tulee levänneenä
- vieraspeli/kotipeli
- tuomarivirheet ja tuomarin linja (Tamihan nosti nämä todella merkittävään rooliin liigakrsinnoissa)
- avainpelaajien vireystason laskeminen esim. lapsen vakavan sairauden hetkellä

Onhan noita paljon enemmänkin...

...mutta jos 65-20-15 kuvaavat järjestyksessä pelaajamateriaalin, ykkösmaalivahdin ja pelitavan prosenttiosuuksia menestyksessä, niin luettelemilleni asioille ei jää yhtään. Toki osaa noistakin luettelemistani (ei kaikkia) voi tietty hallita (?) pelitavalla.

 

[Maple Leaf]

En ole asiantuntija, mutta Juhani Tammisella prosentit ovat 65-20-15 ja ne kuvaavat järjestyksessä pelaajamateriaalin, ykkösmaalivahdin ja pelitavan prosenttiosuuksia menestyksessä.

Tamminen on laskenut prosentit väärin. Tosiasiassa kaava menee 64,5-20,5-15, ja on suorastaan käsittämätöntä, että Tamminen antaa ykkösmaalivahdille puolta prosenttia pienemmän painoarvon kuin mitä se todellisuussa on.

 

[eh]

Matematiikasta hiukan enemmän ymmärtävät ihmiset laittavat maalivahdille hyvin paljon pienemmän painoarvon kuin nämä "asiantuntijat". Jopa NHL GM:t ymmärtävät sen verran, että maalivahtien osuus palkkakustannuksista on pudonnut kolmessa vuodessa yhdeksästä ja puolesta prosentista kahdeksaan. Tilastojen perusteella maalivahdin merkitys taitaa olla vieläkin pienempi.

 

[eagle]

Nyt kun katselee NHL:n pleijareita, niin voi miettiä hyvin tuota maalivahdin merkitystä. Jokaisella joukkueella joka on 4 joukossa on vähintäänkin kohtalainen maalivahti. Muutama jopa NHL:n parhaimmistoa ja loputkin pelanneet ainakin playoffit erittäin hyvin.

Koen niin että NHL:n voittaakseen riittää NHL:n tasolla kohtalainenkin maalivahti mestaruuteen(vrt. Osgood, Philly melkein viime vuonna, jne.). Mutta erinomainen maalivahti voi nostaa heikonkin joukkueen mahdollisuuksia todella paljon. Näin esim. Hasek aikanaan. Toisaalta erinomainen maalivahti muovaa taas joukkueen pelitapaakin usein. Samoin maalivahti vaikuttaa henkisesti joukkueeseen.

Pelitapakeskustelussa itse lähtisin kyllä mielummin arvioimaan sitä miten nykyisin koitetaan saada kaikki ns. kirjan alle, koitetaan minimoida pelaajien luovuuden merkitys, samoin kun se että pelaajat varmasti itse sopivat erilaisia, pieniä tai vähän suurempia, asioita keskenään täysin kirjasta riippumatta.

 

[Fordél]

Edelleen mulle on jäänyt epäselväksi, että mistä se pelitavan prosenttiosuus muodostuu. Siis että onko se kilpailuetua suhteessa muihin pelitapoihin vai pelitavan sopivuutta käytettävissä olevaan materiaaliin?

Kaiken kaikkiaan nämä erilaiset prosenttiosuudet ja eri osa-alueiden merkitykset voittamiselle ovat sen verran sekava soppa, että vaativat mun mielestä avaamista ja parempia perusteluita. Jotenkin tuntuu, että pelitapakeskustelussa on jätettu pureskelu tekemättä ja on nielty koko homma ilman suurempaa ajattelua.

 

[eagle]

Edelleen mulle on jäänyt epäselväksi, että mistä se pelitavan prosenttiosuus muodostuu. Siis että onko se kilpailuetua suhteessa muihin pelitapoihin vai pelitavan sopivuutta käytettävissä olevaan materiaaliin?

Kaiken kaikkiaan nämä erilaiset prosenttiosuudet ja eri osa-alueiden merkitykset voittamiselle.

Se on vedetty hatusta. Pelitavan merkitys kun korostuu/vähenee sen mukaan millainen ottelu, millainen materiaali, jne. on kyseessä. Suomi toteutti MM-kisoissa samaa pelitapaa kokoajan. Silti siellä hävittiin, oltiin toisinaan ongelmissa, jne. Samaa vastustajaakin vastaan voidaan olla toisessa ottelussa ongelmissa ja toisessa ei, vaikka vastusta jatkaisi kokoajan samalla pelitavalla.

Koen että pelitapa vähän kuin ohjeet miten käyttää jotain esinettä/asiaa. Ne on hyvä olla, ne antavat tietyt rajoitteet miten laite toimii, mutta itse silti käytät järkeäsi ja omien tarpeittesi mukaan sitä telkkaria.

 

[Fordél]

Koen että pelitapa vähän kuin ohjeet miten käyttää jotain esinettä/asiaa. Ne on hyvä olla, ne antavat tietyt rajoitteet miten laite toimii, mutta itse silti käytät järkeäsi ja omien tarpeittesi mukaan sitä telkkaria.

Näin kun asiaa ajatellaan niin ohjeistushan voi tietysti olla toista ohjeistusta parempi, mutta lähinnä vain suhteessa johonkin, tässä tapauksessa pelaajamateriaaliin. Nyt mulle on jäänyt epäselväksi se, että miksi esimerkiksi Jalosen kiekkokontrollipelitapa on paras pelitapa suomalaisille kiekkoilijoille ja sitä pitäisi näin ollen ajaa sisään kauttaaltaan. Täytyyhän tällaiselle ajatusmaailmalle olla selvät perustelut.

 

[eagle]

Näin kun asiaa ajatellaan niin ohjeistushan voi tietysti olla toista ohjeistusta parempi, mutta lähinnä vain suhteessa johonkin, tässä tapauksessa pelaajamateriaaliin. Nyt mulle on jäänyt epäselväksi se, että miksi esimerkiksi Jalosen kiekkokontrollipelitapa on paras pelitapa suomalaisille kiekkoilijoille ja sitä pitäisi näin ollen ajaa sisään kauttaaltaan. Täytyyhän tällaiselle ajatusmaailmalle olla selvät perustelut.

Itse en ole tätä ajatusta ajanut, mutta perustelijat varmaankin perustelisivat sitä näin:

-yksi selkeä pelitapa joka silloin iskoistuu pelaajiin jo nuoresta saakka
-kiekon ollessa hallussa ei vastustaja sitä pysty hallitsemaan
-suomalaiset pelaajat ovat nopeita
-suomalaiset pelaajat osaavat toteuttaa tiettyä tarkkaa pelitapaa
-suomalaiset pelaajat eivät omaa kovinkaan hyvää pelikäsitystä
-suomalaiset pelaajat eivät ole kovinkaan luovia

Näiden perusteella tiukka, ohjattu pelitapa sopii suomalaisille paremmin kuin vapaampi pelitapa. Nythän tuo pelitapa perustuu pitkälti nopeuteen. Itse tosin vähän epäilen tuota sanaa kiekkokontrolli, koska kuitenkin melko paljon Jalosenkin Suomi siitä kiekosta luopui ennen siniviivaa. Jos vertaa tuota vaikka U-20 kisojen Ruotsiin, niin erohan on mitä valtaisin.

 

[Fordél]

Itse en ole tätä ajatusta ajanut, mutta perustelijat varmaankin perustelisivat sitä näin:

-yksi selkeä pelitapa joka silloin iskoistuu pelaajiin jo nuoresta saakka
-kiekon ollessa hallussa ei vastustaja sitä pysty hallitsemaan
-suomalaiset pelaajat ovat nopeita
-suomalaiset pelaajat osaavat toteuttaa tiettyä tarkkaa pelitapaa
-suomalaiset pelaajat eivät omaa kovinkaan hyvää pelikäsitystä
-suomalaiset pelaajat eivät ole kovinkaan luovia

Näiden perusteella tiukka, ohjattu pelitapa sopii suomalaisille paremmin kuin vapaampi pelitapa. Nythän tuo pelitapa perustuu pitkälti nopeuteen. Itse tosin vähän epäilen tuota sanaa kiekkokontrolli, koska kuitenkin melko paljon Jalosenkin Suomi siitä kiekosta luopui ennen siniviivaa. Jos vertaa tuota vaikka U-20 kisojen Ruotsiin, niin erohan on mitä valtaisin.

Kiitos tästä listauksesta ja nyt saadaan keskustelua vähän auki. Ensinnäkin pitäisi miettiä, että onko olemassa "suomalaista pelaajaa"? Onko oikein, että luokitellaan suomalainen pelaajaa tiettyyn muottiin vaikka mielestäni meillä hyvin monenlaisia pelaajia huipulla tällä hetkellä. Ainoastaan todella kovat maalintekijät ovat vähissä.

Jos kuitenkin lähdetään siitä, että suomalainen pelaaja on keskimäärin tuota mitä eagle tossa listaa niin eikö kiekon hallussa pitäminen ole ristiriidassa luovuuden puutteen ja heikohkon pelikäsityksen kanssa?

 

[steepler]

Noiden prosenttien laskemisessa ei ole käytännössä mitään järkeä. Ongelma on esimerkiksi siinä että jonkun yksittäisen alueen täydellinen pettäminen lässäyttää muutkin osaalueet, jos esimerkiksi pelataan totaalisen väärin niin käytännössä pelaajien taidoilla ei ole merkitystä.

Tai jos otetaan ääriesimerkki ja sanotaan että joku veskari on niin hyvä ettei päästä ikinä maalia (toki mahdotonta, mutta jos teoreettisesti prosentteja lasketaan) niin muun osuuden ei tarvitse olla kovin hyvää niin tulosta tulee.

 

[Fordél]

Noiden prosenttien laskemisessa ei ole käytännössä mitään järkeä. Ongelma on esimerkiksi siinä että jonkun yksittäisen alueen täydellinen pettäminen lässäyttää muutkin osaalueet, jos esimerkiksi pelataan totaalisen väärin niin käytännössä pelaajien taidoilla ei ole merkitystä.

Juuri näin. Niiden laskimisessa ei ole järkeä eikä niitä voida perustella millään muulla kuin "musta tuntuu" -pohjalta. Lisäksi on mahdotonta erotella eri osa-alueita kun kaikki on kuitenkin kytköksissä toisiinsa. Mikä on esimerkiksi pelitavan merkitys jos valmentajan ihmisjohtamistaidot ovat perseestä?

 

[steepler]

Jos kuitenkin lähdetään siitä, että suomalainen pelaaja on keskimäärin tuota mitä eagle tossa listaa niin eikö kiekon hallussa pitäminen ole ristiriidassa luovuuden puutteen ja heikohkon pelikäsityksen kanssa?

Ei mielestäni ole, koska juurikin kun pelitapa on tarpeeksi tarkka ja hyvin suunniteltu niin pelaajat voivat sitä noudattaa eikä varsinaisesti luovuuttaa tarvita. Tehdään mitä käsketään eikä sovelleta omia.

Ei se kiekkokontrollipelaaminen mitään hirveän vaikeaa kuitenkin teknisesti ole, siinähän pyritäänkin esimerkiksi lyhytsyöttöpelaamiseeen ja kyllä niitä lyhyitä syöttöjä osaa antaa vähän puukätisempikin kaveri, kuten vaikka Ossi Väänänen MM-Kisoissa osoitti.

Itse asissa itse näen juuri päinvastaisesti, että kun jos ei ole luovia pelaajia niin pitää suunnitella sellainen pelitapa, jos nyt ajatellaan vaikka hyökkäyspelaamista, jolla saadaan laadukkaita hyökkäyksiä ilman että tarvitaan mitään luovuuspiikkejä pelaajilta. Kiekkokontrolli juurikin on tähän sopivaa, tai lyhytsyöttöpelaaminen ja rintamahyökkäykset jossa tarjotaan lähelle syöttösuuntia, jos ei kiekkokontrollista halua puhua.

 

[Fordél]

Ei mielestäni ole, koska juurikin kun pelitapa on tarpeeksi tarkka ja hyvin suunniteltu niin pelaajat voivat sitä noudattaa eikä varsinaisesti luovuuttaa tarvita. Tehdään mitä käsketään eikä sovelleta omia.

Ei se kiekkokontrollipelaaminen mitään hirveän vaikeaa kuitenkin teknisesti ole, siinähän pyritäänkin esimerkiksi lyhytsyöttöpelaamiseeen ja kyllä niitä lyhyitä syöttöjä osaa antaa vähän puukätisempikin kaveri, kuten vaikka Ossi Väänänen MM-Kisoissa osoitti.

Itse asissa itse näen juuri päinvastaisesti, että kun jos ei ole luovia pelaajia niin pitää suunnitella sellainen pelitapa, jos nyt ajatellaan vaikka hyökkäyspelaamista, jolla saadaan laadukkaita hyökkäyksiä ilman että tarvitaan mitään luovuuspiikkejä pelaajilta. Kiekkokontrolli juurikin on tähän sopivaa, tai lyhytsyöttöpelaaminen ja rintamahyökkäykset jossa tarjotaan lähelle syöttösuuntia, jos ei kiekkokontrollista halua puhua.

Hyvä kirjoistus ja itsellä on samansuuntaiset ajatukset. Taisin jonnekin maajoukkueosioon kirjoittaakin kuinka pelitapa korostuu juuri näiden mikaympäripyörälöiden kanssa. Heillä ei ole pelitapaa - ja -käsitystä selkärangassa kuten vaikka Granlundilla tai Leinolla, joiden yksilötaidot ovat sitä luokkaa, että pystyvät hyökkäyspäässä organisoimaan liukuhihnalta paikkoja pelikavereilleen. Tarvitaan tueksi hyvin kontrolloitu pelitapa, jolla saadaan tarvittavat maalipaikat aikaan.

Tästä tullaankin siihen keskeiseen kysymykseen, jota olen ajanut takaa: pitääkö meidän mennä nyt pelitapa edellä kehittämään suomalaista kiekkoa eli ikään kuin tyytyä vallitsevaan mikapyörälöiden maailmaan vai pitäisikö keskittyä itse ongelmaan: kehittää yksilöistä entistä taitavampia ja paremman peliälyn omaavia pelaajia?

 

[hwallen]

Tästä tullaankin siihen keskeiseen kysymykseen, jota olen ajanut takaa: pitääkö meidän mennä nyt pelitapa edellä kehittämään suomalaista kiekkoa eli ikään kuin tyytyä vallitsevaan mikapyörälöiden maailmaan vai pitäisikö keskittyä itse ongelmaan: kehittää yksilöistä entistä taitavampia ja paremman peliälyn omaavia pelaajia?

Tuo kysymys on mielestäni hieman hasardisti asetettu, sillä ei liene mitään syytä miksi nuo kaksi seikkaa olisivat toisensa poissulkevia? Toisin sanoen ei ole syytä luoda valintatilannetta luovuuden ja pelitavan välille. Luulisin, että tilanne on pikemminkin päinvastoin, sillä hyvä, selkeä ja yleinen pelitapa antaa mahdollisuuden kehittää muita ominaisuuksia. Nimimerkki Johanneksen esittämä La Masia -vertauskuva sopii tilanteeseen enemmän kuin hyvin.

Luovuuden ja pelitavan sijaan parempi vastakkainasettelu lienee luovuus vs. "pelikuri". Kyse siinäkin on lopulta pelaajien roolittamisesta ja en epäile hetkeäkään eikö Koivulla, Granlundilla ja muilla luovemman osaston pelaajilla olisi ollut huomattavasti enemmän vapautta toiminnassaan kuin muilla. Roolittaminen yhdistettynä tunnettuun pelitapaan voi olla pelaajien yksilötaitojen kehittämisen kannalta erinomainen lisä. Edelleen La Masia -esimerkki toimii, kun se luo arkkityyppejä (Xavi, Iniesta, Messi, jne.). Nämä voivat olla kehittyville pelaajille tavoitteita ja malleja, joihin keskittyä.

 

[steepler]

Tästä tullaankin siihen keskeiseen kysymykseen, jota olen ajanut takaa: pitääkö meidän mennä nyt pelitapa edellä kehittämään suomalaista kiekkoa eli ikään kuin tyytyä vallitsevaan mikapyörälöiden maailmaan vai pitäisikö keskittyä itse ongelmaan: kehittää yksilöistä entistä taitavampia ja paremman peliälyn omaavia pelaajia?

No tuskin tässä kannattaa joko tai ajatella, kyllä varmaan kumpaakin kannattaa kehittää, eikä toisaalta kiekkokontolli mitään sellaistakaan pelaamista ole etteikö sitä voisi luovempikin pelaaja pelata.

Sihvosen mukaanhan Nuori Suomi on tyrehdyttänyt pelaajatuotannon ja jos ajatellaan että Nuori Suomi puretaan ja ruvetaan tuottamaan parempia pelaajia niin siihen kuitenkin menee aikaa ennen kuin tuloksia näkyy vaikka maajoukkueessa. Eli pelitavan tulokset näkyvät kuitenkin paljon nopeammin ainakin maajoukkueessa. Nyt itse en osaa arvioda sitä kovinkaan tarkasti miten Nuori Suomi on oikeasti toiminut.

 

[Vellihousu]

Nyt mulle on jäänyt epäselväksi se, että miksi esimerkiksi Jalosen kiekkokontrollipelitapa on paras pelitapa suomalaisille kiekkoilijoille ja sitä pitäisi näin ollen ajaa sisään kauttaaltaan.

Tämä liittynee pitkälti jääkiekon yleisiin kehityssuuntiin joissa suomalaistenkin halutaan pysyvän mukana. Sääntömuutokset ovat karsineet pelistä mailahäirinnän ja muun roikkumisen ja peli on nopeutunut muutamassa vuodessa todella paljon. Kun kiekon riistämiseen on vähemmän keinoja kuin ennen, on täysin luonnollista että kyky kontrolloida kiekkoa korostuu. Mielestäni on hyvä ja oikein että Suomessakin yritetään pysyä tämän kehityksen kyydissä.

Myös sitä pidän periaatteessa hyvänä että Suomessakin yritettäisiin luoda yhteistä ja yhtenäistä ideaa siitä mikä on hyvä tapa pelata jääkiekkoa. Esimerkiksi Ruotsissa on jo vuosikymmenten perinne "omasta" tavasta pelata. Suomessa keskeisin jääkiekkoperinne taas tuntuu olevan sen valittaminen ettei täällä osata mitään maaleja tehdä tai että suomalaiset ovat hyviä kolmosketjun puurtajia. Välillä tuntuu että tällaiset stereotypiat ovat suurin este sille ettei mitään uutta edes yritetä kehittää.

 

[Vellihousu]

Tuo kysymys on mielestäni hieman hasardisti asetettu, sillä ei liene mitään syytä miksi nuo kaksi seikkaa olisivat toisensa poissulkevia? Toisin sanoen ei ole syytä luoda valintatilannetta luovuuden ja pelitavan välille. Luulisin, että tilanne on pikemminkin päinvastoin, sillä hyvä, selkeä ja yleinen pelitapa antaa mahdollisuuden kehittää muita ominaisuuksia. Nimimerkki Johanneksen esittämä La Masia -vertauskuva sopii tilanteeseen enemmän kuin hyvin.

Luovuuden ja pelitavan sijaan parempi vastakkainasettelu lienee luovuus vs. "pelikuri". Kyse siinäkin on lopulta pelaajien roolittamisesta ja en epäile hetkeäkään eikö Koivulla, Granlundilla ja muilla luovemman osaston pelaajilla olisi ollut huomattavasti enemmän vapautta toiminnassaan kuin muilla. Roolittaminen yhdistettynä tunnettuun pelitapaan voi olla pelaajien yksilötaitojen kehittämisen kannalta erinomainen lisä. Edelleen La Masia -esimerkki toimii, kun se luo arkkityyppejä (Xavi, Iniesta, Messi, jne.). Nämä voivat olla kehittyville pelaajille tavoitteita ja malleja, joihin keskittyä.

Tässä on todella paljon hyviä pointteja. Jos katsellaan maailman hienointa huippulätkää, vaikkapa Vancouverin olympiafinaalia Kanadan ja Usa:n välillä, niin kyllä siinä oli vastakkain kaksi erittäin vahvasti pelisysteeminsä sitoutunutta porukkaa. Nhl:ssa Detroit Red Wings on pelannut tietyllä tavalla jo pitkään enkä ole koskaan kuullut kenenkään valittavan että pelisysteemi kahlitsee Pavel Datsjukin luovuutta. Vastaavasti Venäjän maajoukkue on muutamissa viime arvokisoissa ollut hyvä esimerkki siitä ettei pelaajien luovuus ja yksilötaito sinänsä riitä mikäli joukkueella ei ole pelisysteemiä tai se noudattaa sitä puutteellisesti. Tämän päivän lätkässä järjestäytynyt joukkue murskaa järjestäytymättömän, mikä nähdäkseni selittää muutamat suurinumeroiset pelit joita arvokisoissakin on viime aikoina nähty.

Uskoakseni pelitavasta tulee pelaajien luovuutta kahlitseva mörkö vain siinä tapauksessa että pelaajia kehitetään systeemin mukaan eikä päinvastoin. Jos vaikka nuorta pelaajaa kielletään tekemästä tai yrittämästä jotain koska se ei kuulu systeemiin, mennään kehitystyössä pahasti metsään.

 

[Fordél]

Tuo kysymys on mielestäni hieman hasardisti asetettu, sillä ei liene mitään syytä miksi nuo kaksi seikkaa olisivat toisensa poissulkevia? Toisin sanoen ei ole syytä luoda valintatilannetta luovuuden ja pelitavan välille. Luulisin, että tilanne on pikemminkin päinvastoin, sillä hyvä, selkeä ja yleinen pelitapa antaa mahdollisuuden kehittää muita ominaisuuksia. Nimimerkki Johanneksen esittämä La Masia -vertauskuva sopii tilanteeseen enemmän kuin hyvin.

Kyse ei ole tietenkään siitä, että toinen sulkisi toisen pois vaan lähinnä kysymys on ideologinen, joka näkyy sitten käytännön panostuksissa. Käsittääkseni nyt on menty juuri toivomaani suuntaan, jossa keskitytään entistä enemmän yksilöiden kehittämiseen ja varsinkin taitotason parantamiseen. Ennen kuin tämä muutos alkaa kantaa hedelmää, täytynee mennä pelitapa edellä.

 

[Isaskar]

Itse asissa itse näen juuri päinvastaisesti, että kun jos ei ole luovia pelaajia niin pitää suunnitella sellainen pelitapa, jos nyt ajatellaan vaikka hyökkäyspelaamista, jolla saadaan laadukkaita hyökkäyksiä ilman että tarvitaan mitään luovuuspiikkejä pelaajilta. Kiekkokontrolli juurikin on tähän sopivaa, tai lyhytsyöttöpelaaminen ja rintamahyökkäykset jossa tarjotaan lähelle syöttösuuntia, jos ei kiekkokontrollista halua puhua.

Näin se mielestäni menee ja ehkä suurin hyöty kiekkokontrollista on vastustajan pitäminen pois kiekosta. Suomen pakkikalusto oli tänäkin vuonna sellainen, jolla on monena vuonna pyyhitty jäätä. Tällä kertaa kiekkokontrollin+tasaisen peluutuksen ansiosta siellä ei kukaan joutunut liian koville.

 

[Isaskar]

Uskoakseni pelitavasta tulee pelaajien luovuutta kahlitseva mörkö vain siinä tapauksessa että pelaajia kehitetään systeemin mukaan eikä päinvastoin. Jos vaikka nuorta pelaajaa kielletään tekemästä tai yrittämästä jotain koska se ei kuulu systeemiin, mennään kehitystyössä pahasti metsään.

Vaikea ajatella, etteikö juuri tuollaisia vaikutuksia tulisi, jos koko Suomi-kiekkoa pyrittäisiin yhtenäistämään pelitavallisesti. Siinä olisi helposti keskiössä jotain muuta kuin yksilö ja yksilön taitojen kehittäminen. En vain usko, että Suomessa riittää tarpeeksi laadukkaita valmentajia pitämään asiat tasapainossa.

Käsittääkseni nyt on menty juuri toivomaani suuntaan, jossa keskitytään entistä enemmän yksilöiden kehittämiseen ja varsinkin taitotason parantamiseen.

Näinhän se on ja tämän kehityskulun vauhdittamiseksi Granlundin ilmaveivi oli jotain ihan muuta kuin vain yksi maali.

 

[Vellihousu]

Vaikea ajatella, etteikö juuri tuollaisia vaikutuksia tulisi, jos koko Suomi-kiekkoa pyrittäisiin yhtenäistämään pelitavallisesti. Siinä olisi helposti keskiössä jotain muuta kuin yksilö ja yksilön taitojen kehittäminen. En vain usko, että Suomessa riittää tarpeeksi laadukkaita valmentajia pitämään asiat tasapainossa.

Minun mielestäni yhtenäistäminen ei tarkoita sitä että kaikkien pitäisi pelata täsmälleen samalla tavalla eikä moinen olisi mahdollistakaan vaan tavoitteena on saada luoduksi joku yhteinen idea siitä mitä on hyvä suomalainen jääkiekko. Tämmöistä ideaa ei ole Suomessa oikein koskaan ollut vaan peliä on enemmän arvotettu sen myötä tuleeko tulosta vai ei. Näin myös junnukiekossa, jossa liika tuloskeskeisyys on tuhonnut monen mahdollisuudet kehittyä.

Siitä olen samaa mieltä että valmennuksessa on paljon kehitettävää ja toiveissa olisikin että Suomeen luotaisiin joku selkeä raami ja systeemi junnuvalmennukselle ikään kuin työkaluksi valmentajia varten. Näinhän monessa lätkän huippumaassa jo onkin. Tässä raamissa voisi olla esimerkiksi suosituksia yksilövalmennuksen ja joukkueelle yhteisen pelitavan opettamisen tasapainosta jne.

 

[Mänizeri]

Jos minulta kysyttäisiin, niin ilman muuta mielummin kiekon kontrollointiin liittyvä pelitapa pitää ottaa käyttöön suomalaisessa jääkiekossa laajemminkin, jos mahdollista. En tiedä tarvitaanko välttämättä edes sen kummempaa pelitapaohjeistusta, vaan enemmänkin valmentajilta lisää uskallusta antaa pelaajien/äijien/poikien pelata. Mutta jos ainoa keino on liiton "mahtikäsky", niin siitä vain.

Sinänsä tässä ei olisi mitään uutta, suomalainen jääkiekko (lue: jääkiekkoliitto) vain haksahti jossain vaiheessa ajatteluun, jossa ei tarvita muita kuin hyviä yleispelaajia, joilla on hyvä liike ja jotka ovat hyviä puolustamaan. Korostettiin taistelua, liikettä ja kovaa tahtoa, jossa ei nyt ollut niin väliä pysyikö kiekko lavassa ja tuliko maaleja. Kunhan saatiin keskialueen virheet minimoitua ja kiekko pleksin kautta keskialueelle. Ja sitten jossain vaiheessa 2000-luvun puolessa välissä ihmeteltiin sitä, että junnumaajoukkeen kaverit vastasivat olevansa yhdessä asiassa hyviä: kulmissa. Siinä kohtaa kävi ainakin itsellä mielessä, että sitä saa mitä tilaa. Ja kaiken hyvän lisäksi jääkiekkoväki muualla tuli siihen tulokseen, että jääkiekko on karmeassa tilassa, mailaviidakko pitää saada pois. Suomalaiselta ajattelumallilsta katosi käytännössä pohja pois.

Toivottavasti tässä käy nyt päinvastoin kuin 1995 MM-kullan jälkeen. Siitä lähti liikkeelle kehitys, joka on johtanut nykyiseen tilanteeseen. Nyt Suomi onnistui voittamaan kiekkoa hallitsemalla, joten jos tämä ajattelu löisi laajemminkin läpi, niin ollaan varmasti oikealla tiellä ja pelkkä asenteiden muutos auttaisi.

Mikä sitten on eri pelitapojen suhde toisiinsa, se on tietysti toisenlainen keskustelun aihe, ja äärimmäisen vaikea sellainen. Eihän kiekon pitämiseen painottavat valmentajatkaan samalla tavalla joukkueitaan peluuta. Mutta jos otetaan esimerkiksi vastakkain Risto Dufva ja Pekka Virta, ja tulokset, niin veivauksen määrä suuntaan jos toiseen on niin suurta, että ei siitä mitään suurta johtopäätöstä pääse tekemään. Paitsi värittyneiden lasien läpi. Molemmat ovat onnistuneet työssään varsin hyvin täysin erilaisilla pelitavoilla.

Jos pitää kärjistää (ja heitellä itsestäänselvyyksiä), niin olennaisinta on mielestäni toimiva kokonaisuus ja ymmärrys prosessin tärkeydestä ja siitä, paljonko tarvitaan aikaa. Pelitavalla saadaan etua suhteessa muihin vasta sitten, jos osaava valmentaja saa aikaa ajaa sitä sisään. (Peikkona tässä on aina se, että jos ei tulekaan tulosta voittojen muodossa, niin missä kohtaa loppuu usko? Maajoukkueelta odotetaan aina menestystä, seurajoukkueelta ei välttämättä jne.) Ideaalitilanteessa osaava valmentaja tuo oman toimivan pelitapansa joukkueeseen ja hankkii sellaisia pelaajia jotka parhaalla mahdollisella tavalla sopivat pelitapaan. On paljon esimerkkejä SM-liigastakin, jossa valmentajat saavat käsiinsä joukkueen, joka on jonkun toisen rakentama, ja käy niin että siitä toisen joukkueesta ei saa mitään irti. Tai niin päin, että kun valmentaja siirtyy toiseen seuraan, hän vie mukanaan pelaajia siihen uuteen seuraan.

 

[siffa]

Näissä prosenteissa mua häiritsee se, että mistä ihmeestä ne tulevat? Eihän noilla ole mitään faktaa taustalla vaan ne on vain ihan hatusta vedettyjä. Faktojen sijaan taustalla on länsimaiselle kulttuurille tyypillinen halu hallita kaikkea ja saada kaikki kontrolliin. Nyt voittaminenkin on kontrollissa kun on muka pystytty määrittelemään voittamisen prosentit.

Olit lainannut minun kirjoitustani. Minun oli useaan otteeseen väitetty, mm. sinun toimestasi, korostavan yksin pelikirjan vaikutusta pelin lopputulokseen. Kirjoitin Tamin moneen kertaan toistamat prosenttiluvut sen takia, että olen aina ollut sitä mieltä, että pelaajien vaikutus on ensisijainen menestystekijä. Tamin arvio on yksi arvio ja toiset ovat sitten esittäneen muunlaisia prosentteja. Se on otettava vain ohjeellisena keskimääräisenä Tamin arviona. TPS:n mestaruus Kai Suikkasen johdolla ja sitten täysi floppi Heikki Leimen valmentamana kertoo taas valmentajan suuresta merkityksestä lopputuloksiin.

Jukka Jalosen loistavat menestykset Vancouverin olympialaisissa ja Slovakian MM-kisoissa nostavat Jukka Jalosen valmentajuuden merkitystä menestystekijänä lopputulokseen. Suomen joukkueet eivät kuuluneet kummassakaan turnauksessa pelaajamateriaaleiltaan kisojen kärkijoukkueiksi. Hyvät menestykset Jalosen pelikirjalla antavat olettaa, että Suomessa jatketaan "meidän pelillä" enenevässä määrin myös SM-liigassa ja alemmilla sarjatasoilla kuten myös juniorijääkiekossa.