Mainos

Pelipaidat kaudella 2016–2017

  • 146 370
  • 415

Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Onpas hienot kolmospaidat. Pelicans on mielestäni ollut jo useamman kauden Liigan tyylikkäin peliasunsa kanssa. Lisäpisteet minulta tuosta omaperäisestä väristä.

Oulussa taas jatketaan kaudesta toiseen oksennuksen jalanjäljillä. Kunnon sekametelisoppa, eikä mainoksia edes yritetä saada näyttämään hyvältä. Sekavuutta lisää myös se, että mainokset ovat eri joka ikisessä pelipaidassa. Junno on vääntänyt lottokonetta mitkä firmat osuvat kenenkin pelipaitaan, ja mainokset asetellaan tikkaa heittämällä eri puolille paitaa. Sen lisäksi että logo on halpahallimaisesti painettu paitaan, on se myös selvästi mainoksia pienempi. Tässä Junnolle ilmainen vinkki Jyväskylästä viime vuosituhannen lopulta. Linkki vie kauden 1998-99 pelipaitaan. Tuollaisella logon sijoittelulla saa vielä pari sponsoria lisää paitaan, ja lisää tulosta viivan alle josta oululaiset jaksavat aina muistuttaa. Naurua myös sille että nyt vasta ollaan Oulussa keksitty numeroiden brodeeraaminen, joka pitäisi mielestäni olla ihan pakollinen lisä pelipaidoissa joka seuralla. Kuten myös logossa, jota Oulussa ei olla vielä tohdittu brodeerata.

Kokonaisuutena tuo Kärppien paita on niin saatanan ruma, että jos joku väittää tuota ylpeydellä kantavansa, taatusti valehtelee.
 
Suosikkijoukkue
Liikunnan Riemu, Tshekki
Ässien vieraspaitojen hihanumerot ovat aivan järkyttävän surkeat! Siis todella epäselvät! Mustalla pohjalla mustat numerot ohuilla valkoisilla reunaviivoilla höystettynä. Ei mitään järjen häivää! Tavallista kiekkokatsojaa tämä ei nyt voisi vähempää kiinnostaa, mutta ajattelin lähinnä tilastoijia. Ei paljon hihanumeroista apuja tule, jos selkänumeroa ei jostain syystä (paita tungettu housuihin tms.) näy.
Sitten jokavuotiseen aiheeseen. Joku täällä haukkui,ihan aiheesta varmaan, Kärppien paidat. Mainosten asetteluun en ota kantaa, mutta selkänumerot ja hihanumerot ovat esimerkillisen hyvät! Saisi tästä kaikki liigajoukkueet ottaa mallia. Numerot näkyvät todella selkeästi.
 
Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilistä Ilves-KooKoo peliä katsellessani piti oikein ihastella KooKoon vieraspeliasua. Selkeä, mainoksien väri sovitettu hyvin peliasuun ja kaikinpuolin tyylillä tehty.
 
Liitteet

  • kookoo_01.jpg
    kookoo_01.jpg
    524,3 KB · kertaa luettu: 652
  • kookoo_02.jpg
    kookoo_02.jpg
    368 KB · kertaa luettu: 681

Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Kokonaisuutena tuo Kärppien paita on niin saatanan ruma, että jos joku väittää tuota ylpeydellä kantavansa, taatusti valehtelee.
Tähän erilainen näkökanta: KalPalla oli muinainen Atria- pelipaita niin saatanan ruma että tämä Kärppien paita on kun helluntaipuku siihen verrattuna, siis meillä oli oikeasti ruma pelipaita , mutta silti sitäkin kannettiin alkuirvistelyn jälkeen todella ylpeänä, sillä se oli meidän ikioman KalPan ikioma saa-ta-nan- ruma pelipaita.
Siinä kuin kauneus on rumuuskin katsojan silmässä, paita tuntuu itsestään saatanan ruman komealta kun tietää mitä arvoja sen sisällä on ja mitä siihen liittyy. KalPalla tuo atria mallisto ei edes ollut oma seuran väri, ja meikäläisten kaljamahat näytti se yllä kuin kävelevältä makkarapaketilta. Lopuksi sitä oli itseasiassa ylpeä bratwursti.

Oululaisten paidat nyt sentään ovat oman seuransa väriset eikä logo ole kainalon alakuopassa kuten kaikista hirveimpinä aikoina meillä oli, piti kaivella milloin kainalkuoppaa millon persettä että viiden sentin logokin löyty.
Nämä asia tekevät kannattajalle hänen rakkaan pelipaitansa, eikä loppujenlopuksi ole mitään väliä miten kammottava hirvitys paita desigmallisesti on.
Kauneus ja hirveys ovat kannattajan sisällä, hirviö rakastaa seuraansa , tästä käänteinen yhtälö kaunotar ja hirviö : D
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Olisiko tästä virityksestä kuvaa? Eikös KalPalla ollu muuten joskus täysin valkoinen paita, tai siis kirjava johtuen mainoksista, mutta pohjaväri täysin valkoinen? Itse diggailen KalPan edellistä, puna-keltaista logoa ( ei susilogo), ei taida olla enää missään käytössä?
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Olisiko tästä virityksestä kuvaa? Eikös KalPalla ollu muuten joskus täysin valkoinen paita, tai siis kirjava johtuen mainoksista, mutta pohjaväri täysin valkoinen? Itse diggailen KalPan edellistä, puna-keltaista logoa ( ei susilogo), ei taida olla enää missään käytössä?
Olikohan kyse tästä? Muistan nuo jostain vanhoista lätkäkorteista, on kyllä kieltämättä suhteellisen rumat paidat. Noista korteista on kiva katsoa kuinka älyttömiä joskus nuo paitojen viritelmät ovat olleet.
 
Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Olisiko tästä virityksestä kuvaa? Eikös KalPalla ollu muuten joskus täysin valkoinen paita, tai siis kirjava johtuen mainoksista, mutta pohjaväri täysin valkoinen? Itse diggailen KalPan edellistä, puna-keltaista logoa ( ei susilogo), ei taida olla enää missään käytössä?
Raimoton tossa jo toikin historiamme erikoisimman virityksen esille. Toi punainen "pehmeä" punakilpi vuosilta 1980-94 on ollut seuran retrotuotteissa esillä eli jälkikäteen tehdyissä pelipaidoissa hopeakaudelta 1991 sekä ekalta liigajoukkueelta nousun jälkeen 1986.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mikäli oikein muistan tuon KalPan Atria-paidan niin varsinaisesti se ei minusta ole edes lähelläkään ruminta pelipaitaa. Siinä oli vaan se ongelma että vihreä-valko-punainen värimaailma oli täysin seuran logosta poikkeava ja sitten se logokin oli vielä piilotettu jonnekin kainaloon. Mutta varsinaisesti se itse paita ei minusta ollut mikään kuvottavan ruman näköinen tilkkutäkki. Jos seuran nimi olisi "Kuopion Atria" niin sehän olisi jopa ihan tyylikäs kokonaisuus...

Kyllä minusta tuota rumempia paitoja on liigassa ollut. Esim. kun Niinimaa pelasi joskus Kärpissä niin se paita oli aivan järkyttävän näköinen sekasikiö. Siinä oli osa mainoksista niin isolla (ja tietenkin jollakin valkoisella tai punaisella pohjalla) että käytännössä se koko paidan väri muuttui vähänkin kauempaa katsottuna. Muilla Kärpillä oli mustakeltaiset paidat niin Niinimaa veti puna-valkoisella.
 
Koge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Oli pakko googlata tämä ja aika käsittämätönhän tuo Niinimaan paita on ainakin etupuolelta. Ei voi puhua edes tilkkutäkistä, kun punaiset ja valkoiset alueet ovat niin isoja.
 
Visiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue, Kuopion KalPa
Äänestys kumpi on rumempi? Tässä meinaa nyt pitkäaikainen kunniatila meinaan joutua kyseenalaistetuksi!

edit.kuten tiedetään on katkeraa aina jäädä hopealle, joskus pitää maistaa mestaruutta vaikka asia olisi mikä. Kärppä- ihmiset jos ketkä tajuavat voittamisen kulttuurin, tässä haastetaan nyt KalPan kaikkien aikojen hirveintä pelipaitaa ykköstilastaan, haastajaksi asiassa sopii Kärppien kaikkien aikojen rumin paita jos mikä!
Haaste on heitetty, kuka avaa äänestyksen? Työt tasan, minä esitin ja Oulusta avataan syksyn kuumin äänestys! Nyt kunnon kisa pystyyn, lukijamäärät huippuun ja mestaruus katkolle : D
 
Viimeksi muokattu:

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suzanne Hanrahan, Ogie Ogilthorpe
Tepsi on ainakin kahtena edellisenä kautena pelannut yhden pelin ensimmäisen erän noissa pinkeissä paidoissa.

Muistaakseni Blues pelasi montakin peliä noissa hieman pinkillä tuunatuissa paidoissa/varusteissa, pinkki ei kuitenkaan ollut paidan pääväri.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Muistaakseni Blues pelasi montakin peliä noissa hieman pinkillä tuunatuissa paidoissa/varusteissa, pinkki ei kuitenkaan ollut paidan pääväri.
Oliko jopa niin että koko roosanauha-kampanjan ajan pelasivat pinkillä Blues-logolla.

Olikohan kyse tästä? Muistan nuo jostain vanhoista lätkäkorteista, on kyllä kieltämättä suhteellisen rumat paidat. Noista korteista on kiva katsoa kuinka älyttömiä joskus nuo paitojen viritelmät ovat olleet.
Ei muuten puutu kuin Castrol - öljy-yhtiön mainos tuosta paidasta. Niin "pelottavasti" sopii nuo Atria-mainoksen värit yhteen Toyotan hihalogon kanssa. (tuolloinhan Toyotan ollessa vielä ralliautoilussa mukana Castrol oli suurimpia kys. merkin sponsoreita...)
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
re: SaiPan vieraspaidat:

Näin niinkun tilastoijan näkökulmasta kaikki paidat joissa on typerä poikkiraita numeron yli/ali aiheuttavat automaattisesti ärsyyntymistä. Etenkin jos vielä hihanumero on suttuinen.

Kauhean kiva olisi myös jos kotimaan sarjoissakin tuomarit aktiivisesti nostelisivat pelaajien paitoja housuista pois.
 
Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Toi SaiPan paidan poikki viiva härdelli on vielä rumakin vielä kaiken lisäksi. En
käsitä miksi piti lähteä muuttamaan paitaa viimekaudella tähän malliin. 13-14 paidat oli selkeät ja omaan silmään hienommat ilman raitaa. Toivottavasti ottavat sen mallin ensi kaudeksi.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
TPS:n paidat ovat tällä kaudella todella tyylikkäät, kun mainosten sijoittelu on toteutettu selvästi ammattimaisesti, ja logon koko sekä asettelu ovat kohdillaan: http://www.jatkoaika.com/sites/default/files/styles/iso960/public/media/Hietanen/Hietanen 16-17/20160930_Tappara_TPS/20160930_105.jpg?itok=JaFpFkS2 (Linkki ohjaa Jatkoajan verkkolehden kuvakoosteen kuvaan Tappara-TPS-ottelusta 30.9.2016.)

Jos jotain pieniä kehitysehdotuksia keksimällä keksii, olkapää-hiha-akselilla voisi kulkea jonkinlainen musta raita - ihan vain visuaalisena erotuksena harjoituspaitoihin. Flyers-tyyppisiin nimilaattoihin totuttelu vienee lisäksi aikansa, mutta kokonaisuus on kyllä kerrassaan onnistunut. Hienoa, TPS!
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Jos jotain pieniä kehitysehdotuksia keksimällä keksii, olkapää-hiha-akselilla voisi kulkea jonkinlainen musta raita
Tai Adidaksen kolmi raitaa kylkeen, kuten World Cupin paidoissa. Toki tuo ei ole Adidaksen paita, mutta sellainen sopisi tuohon kyllä.

Katsoin ensin, että näemmä Eric Fehr on tässä kuvassa. Hetki meni tajuta, että eihän perkele Fehr tietenkään ole tuossa kuvassa. Eikä sellainen Kerho-kasvatti mihinkään Turkuun menisikään pelaamaan.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tällä kaudella on monen jengin paita mennyt eteenpäin. Liigassa on jopa ihan siedettäviä paitoja. Kattokaapa esim. jokaisen Sveitsin joukkueen paitoja, tai CHL:ää. Huhhuh. Kärpät on Mona Lisa.
 
stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Olenkohan ainoa jonka mielestä Tepsin peliasu on tylsän ja aneemisen näköinen kun siitä löytyy vain mustaa ja valkoista? Toki se voittaa tilkkutäkit 100-0, mutta vähän väriä tuo minusta kaipaa.
 
BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Valtosta ja uimalakin jälkeen
Jospa vaikka kaksi kultaista tähteä, yksi viittä SM-liigan mestaruutta kohti, olisi mukava poikkeuksen tekevä yksityiskohta ja samalla nyökkäys loistavalle menneisyydelle.
.

nöyryys vetää sanattomaksi... (lue huumorilla, ei provo)

omalta kohdaltani en tykkää Sportin vieraspaidasta, se näyttää "lääkärin takilta"
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olenkohan ainoa jonka mielestä Tepsin peliasu on tylsän ja aneemisen näköinen kun siitä löytyy vain mustaa ja valkoista? Toki se voittaa tilkkutäkit 100-0, mutta vähän väriä tuo minusta kaipaa.

Tämä(kin) on puhtaasti makuasia, mun mielestä taas tuo on vieraspaitana Liigan siistein, nimenomaan niitä harvoja paitoja jotka eivät näytä miltään tilkkutäkiltä, ja väritys on sopivan tylysti pelkistetty kahteen hienoon väriin. Onhan tuo mustavalkoisuus omalla tavallaan tylsä ratkaisu eli sikäli ymmärrän tuon ''vähän väriä kaipaa'' kommentin.

Olin aika hämmästynyt kun ekaa kertaa näin nuo TPS:n paidat, sen verran minimaalisesti on mainoksia meinaan, ei ihan se mihin on Liigan pelipaidoissa tottunut. Sinänsä paitoja on ihan mukava vertailla puhtaasti ulkonäöllisesti ja onhan monen joukkueen paidat aivan järkyttäviä tilkkutäkkejä joissa jopa härskisti joukkueen pyhimmän eli logon kustannuksella tehdään kompromisseja, mutta kun ajattelee että seurat saavat isoja rahallisia korvauksia noista mainoksista, niin se vähän kaventaa tuota tilkkutäkki -näkökulmaa.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti

Tylsähän tuo Tepsin paita on. Mutta käypäs avaamassa otteluketju tämän päivän matsille HIFK-Tappara, vajaa kaksi tuntia alkuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös