Mainos

Pelipaidat 2017–2018

  • 105 089
  • 299

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Jännä nähdä millaiset Suomi 100v paidat JYPiltä tulee, kun sellaiset kuitenkin lauantaina on.
Hah, minä taas en jaksa uskoa että JYP tajuaa mitään erikoispaitoja lähteä tekemään. Eiköhän vedetä koko peli normaaleilla pelipaidoilla, korkeintaan lämmittelyssä jotkut hassut paidat.

En kovin paljoa odotuksia lataa tuolle juhlaottelulle. Mielestäni JYP ei ole ikinä ottanut juhlapeleistä irti kaikkea potentiaalista, vaan teema näkyy lähinnä ottelun Facebook-tapahtuman nimessä. Esimerkiksi Pihlmanin juhlat olivat mielestäni aika vaisut lämmittelypaitoja lukuunottamatta. Eiköhän tuo Suomi100-pelin ainoa erikoisuus ole veteraanin pudottama aloituskiekko.

Ilves taitanee vetää potin kotiin näissä itsenäisyyden juhlaotteluissa. Paita on hieno, ja Suomen pelinumero kruunaa kaiken. Toivottavasti Suomi painaa yhden maalinkin. Joku tilastomerkintä pitää ottaa vaikka tahallaan jäähyn muodossa.
 

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Raumalla on myös onnistuttu tekemään juhlapaidasta äärimmäisen puhdas ja tyylikäs. Harmi, että sitä käytetään vain avauserässä.

Instagram

Kuvalinkki Instagramiin.
 

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
SaiPalta niin järkyttävät Suomi 100 -paidat, että kotisivujen uutisestakin otettu kuva pois. Twitteristä löytyy:
SaiPa Twitterissä: "#SaiPa - #PelicansFi 2.12. kello 17.00.#Suomi100 #Suomi100ekarjala. #Meidaenpojat https://t.co/7dQb9qE77y"
On komea. Häiritsee kyllä kun en muista minkä putiikin vanha logo tuo on. Saattoi olla Suomenniemen S-market.
Saipan paita näyttää ihan siltä kun logo ois otettu Sparta Prahalta / Södertalje SK:lta ja pelipaita Leksands IF:ltä
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tietysti jäävi sanomaan, mutta mr. Tuomisto onnistui Ilveksen juhlapaidassa noin kympin arvoisesti. Myös Eemeli Suomi # 100 hauska veto. Tulevaisuuden tietokilpailukysymys. "Kuka Liigapelaaja on pelannut pelinumerolla sata?"
 

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Hah, minä taas en jaksa uskoa että JYP tajuaa mitään erikoispaitoja lähteä tekemään. Eiköhän vedetä koko peli normaaleilla pelipaidoilla, korkeintaan lämmittelyssä jotkut hassut paidat..
On tulossa ja käsittääkseni koko pelin paidat. Paidat huutokaupataan pelin jälkeen suoraan hallilla.
 

butler

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyi helvetti, kun on ruma toi SaiPan paita. Raumalla ja Tampereella (ainakin 50 prosenttia) sen sijaan on onnistuttu hyvin.
 

Sundomstå

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Raumalla on myös onnistuttu tekemään juhlapaidasta äärimmäisen puhdas ja tyylikäs. Harmi, että sitä käytetään vain avauserässä.

Instagram

Kuvalinkki Instagramiin.

Tämä oli kyllä tyylikäs. Mun tietojen mukaan Sport EI REAGOI mitenkään paidoissaan tulevassa Suomi 100-pelissään lauantaina HPK:ta vastaan...noloa...
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
TPS:n valkosiniset paidathan olivat samalla retropaidat ensimmäisen triplan ajalta.
 

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Ilveksen paidat ovat kyllä hienot ja tuo Eemeli Suomen pelinumero 100 on hyvä lisäys tuohon vielä.
SaiPan ovat kyllä aika karseat.
Lukon paidat ovat myös ihan hienot.
Jukureiden paidat trendistä poikkeavat, mutta ihan hyvin selitettävissä päämajakaupungilla.

TPS:n valkosiniset paidathan olivat samalla retropaidat ensimmäisen triplan ajalta.

Kyllä ja toisen ja kolmannen erän paidat olivat vierasversiot Tepsin perjantai kotipelipaidoista.
 

EMS78

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Komppaan aikaisempia kommentteja...Ilveksen juhlapaidat on tosi komeet ja iso peukku Ilvekselle sekä Liigalle Eemeli Suomen pelinumerosta. Jos on aikaa, niin täytyy vähän kattoa tuota Ilveksen peliä jälkikäteen.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näistä nähdyistä juhlapaidoista Lukon paita on hienoin. Yksinkertaisen tyylikäs, ja mikä tärkeintä, näyttää kuitenkin Lukon paidalta eikä leimallisesti joltain erikoispaidalta. Voisi olla vaikka Lukon vieraspaita. Loistava suoritus.

Ja kyllähän IFK:n sininen paitakin toimii, kun värit on otettu logosta. Tuohan olisi oikein hieno, jos jengi ei olisi niin tottunut punaiseen. Ilmeisesti siitäkin tuli hieman sanomista, kun sininen on perinteisesti Jokereiden väri. Hieno paita silti tämäkin.

Ilveksen paita on muuten ihan ok, mutta paidassa lukee seuran nimi ihan turhaan. Sitä ei Ilveksen paidassa tavallisestikaan ole, ja se tekee paidasta täyteen ahdetun näköisen. Tyylikkäämpää olisi ollut ilman, koska Ilveksen logossa on ihan muita värejä kuin sinistä ja valkoista.

Tepsin paitaa en oikein laske varsinaiseksi juhlapaidaksi, kun se on tosiaan sama kuin 80- ja 90-lukujen vaihteen paita. Sinänsä tuo paitamalli on kuitenkin yksi Tepsin historian hienoimpia. Jortikan ensimmäisen triplan ensimmäisenä vuonna taisi olla käytössä vielä se 80-luvun kammottava kultaharkkologo, joten tuo taisi olla syksystä 1989 eteenpäin. Yksi tuollainen originaali löytyy minunkin kaapistani.

Siinä siis kehut, sitten haukkuja. Kun näin Jukureiden lumipukupaidan, luulin, ettei siitä kammottavampaa juhlapaitaa pysty kukaan tekemään. Paita näyttää siltä, että pelaaja on saanut joko linnunpaskat tai kurat niskaan. Pelkkä valkoinen olisi ollut parempi, ja muutenkin kaikenlainen talvisotiminen on niin väsynyttä, että hohhoijaa.

Mutta SaiPa pystyi pistämään tuostakin paremmaksi omalla juhlapaidallaan. Kamala sekasikiö, jossa on nykyiset mainokset ja vanha logo ties miltä ajoilta. Nolointa on ehkä kuitenkin Ville Kohon kapteeninnatsat - mitä muuten sanoo Puolustusvoimat? Ehkä eivät jaksa tuohon tarttua, kun ei ole virkapuku, mutta todella väsynyt idea ja ruman näköistäkin. SaiPa olisi voinut tehdä Ilves-tyyppisen ratkaisun, jossa logo säilyttää värinsä mutta paita on muuten sinivalkoinen. Tai sitten olisi voinut hakea ideaa 80-luvun lopusta, jolloin sininen oli SaiPan vierasväri. Noista olisi varmasti saatu parempi paita aikaiseksi.

Tasapuolisuuden nimessä odotukset eivät ole kovin korkealla myöskään KooKoon juhlapaidasta, joka julkaistaan muistaakseni lauantaina. Musta ja oranssi eivät sovi millään yhteen sinisen ja valkoisen kanssa, joten paidan suunnittelija saa olla aikamoinen velho, jotta lopputuloksesta tulee onnistunut. Tänä vuonna KooKoon normipaidat ovat kyllä todella siistit, joten sikäli voisi toiveita elätellä, mutta eiköhän sieltä tule sellainen paita, jossa toinen puoli on mustaoranssi ja toinen sinivalkoinen. Tai sitten sinivalkoisia "somisteita" eri puolilla oranssimustaa paitaa.

Toivottavasti näitä Suomi-juhlapaitoja nähdään seuraavan kerran vasta 200-vuotisjuhlissa, sen verran väsynyttä meininkiä on.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen paita on muuten ihan ok, mutta paidassa lukee seuran nimi ihan turhaan. Sitä ei Ilveksen paidassa tavallisestikaan ole, ja se tekee paidasta täyteen ahdetun näköisen. Tyylikkäämpää olisi ollut ilman, koska Ilveksen logossa on ihan muita värejä kuin sinistä ja valkoista.

Paidassa lukee tuo ILVES kaiketi sen vuoksi, että vaikutteita on haettu Suomen jääkiekkomaajoukkueen eri paidoista, joissa SUOMI -teksti vaakunan/logon ylä- tai alapuolella on ollut aika usein.

Pari esimerkkiä:
https://cdn.shopify.com/s/files/1/1...mi_uusi_logo_Front_1024x1024.png?v=1492414626
http://www.funstuffstore.com/cat/images/team_finland_reebok_pelipaita_reebok_text_1504_d97.jpg
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Paidassa lukee tuo ILVES kaiketi sen vuoksi, että vaikutteita on haettu Suomen jääkiekkomaajoukkueen eri paidoista, joissa SUOMI -teksti vaakunan/logon ylä- tai alapuolella on ollut aika usein.

Pari esimerkkiä:
https://cdn.shopify.com/s/files/1/1...mi_uusi_logo_Front_1024x1024.png?v=1492414626
http://www.funstuffstore.com/cat/images/team_finland_reebok_pelipaita_reebok_text_1504_d97.jpg

No joo, olet oikeassa, tuota on varmaankin haettu. Mutta eihän noista ainakaan jälkimmäistä kannata ottaa minkään paitasuunnittelun malliksi, tuo Suomi-tekstihän on ihan kammottava, kun logossa lukee kuitenkin Finland. Tuo 60-luvun maajoukkuepaita on sen sijaan hieno, siinä punainenkin toimii hyvin.

Ilveksen logo on niin erivärinen ja erottuva, että paita olisi kannattanut pitää todella minimalistisena. Kyllä kaikki tajuavat tuosta kissasta, että seuran nimi on Ilves. Ja kun liigapaidoista usein valitetaan, että ne ovat niin täyteen ahdettuja, niin juhlapaitojen kohdalla voisi tehdä piristäviä poikkeuksia.
 

-ja-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen logo on niin erivärinen ja erottuva, että paita olisi kannattanut pitää todella minimalistisena. Kyllä kaikki tajuavat tuosta kissasta, että seuran nimi on Ilves. Ja kun liigapaidoista usein valitetaan, että ne ovat niin täyteen ahdettuja, niin juhlapaitojen kohdalla voisi tehdä piristäviä poikkeuksia.

Onhan toi nyt täyteen ahdettu, ei meinaan ole mainoksen mainosta... sille pitäisi mielestäni antaa enemmän arvostusta, kun mitä se on tähän asti saanut! Mielipiteitä on monia ja niin sen pitää ollakkin, tyhmää sekin olis jos kaikilla olis samanlaiset juhlapaidat. Saas nähdä onko Ilves hommannut vielä mainoksettomat housunpäälliset ja sukat, vahva veikkaus on että on! Ja se asettaa riman todella korkealle!
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Saas nähdä onko Ilves hommannut vielä mainoksettomat housunpäälliset ja sukat, vahva veikkaus on että on! Ja se asettaa riman todella korkealle!

On, niistäkin oli twitter-tilillä maininta. Hyvin taitavat olla integroidut.

"Koko juhlaottelun peliasu on sinivalkoisissa väreissä: tummansiniset pelihousut ja pelisukka mukailee pelipaidan hihaa."
 
Viimeksi muokattu:

Pardus

Jäsen
Kärpät ei ole myöskään tiedottanut mitään lauantain paitoihin liittyen. Lauantai julistetaan toki ulkoilmaottelun paidat.
Ulkoilmaottelu on myös Suomi100 -ottelu, joten täysin ymmärrettävää että Kärpät käyttää juhlapaitoja kahdesta Suomi100 -ottelusta vain siinä hienommassa (eli ulkona pelattavassa). Valkoiset paidathan sieltä on tulossa, kun HIFK:lla on siniset.

Alla on lista kaikista Suomi100 -otteluista, joten vielä tässä on viikonloppu aikaa loppujenkin joukkueiden paitajulkistuksille:
Liiga juhlistaa satavuotiasta Suomea 15 ottelun juhlaviikolla | Uutiset | Liiga

Uutinen on julkaistu 29.10. eli kaikilla joukkueilla on ollut ainakin kuukausi aikaa reagoida juhlaotteluiden järjestelyihin ja juhlapaitojen teettämiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Minä en Turussa, Raumalla tai Jyväskylässä olisi ollenkaan huolissaan. Kärppien paita julkaistaan huomenna ja mikäli vanhat merkit paikkaansa pitää niin sen jälkeen noita Saipan hirvityksiä ei muista kukaan vaan puheenaiheena on Kärppien paita. Ja se ei välttämättä ole sillain hyvässä mielessä.
 

butler

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Minä en Turussa, Raumalla tai Jyväskylässä olisi ollenkaan huolissaan. Kärppien paita julkaistaan huomenna ja mikäli vanhat merkit paikkaansa pitää niin sen jälkeen noita Saipan hirvityksiä ei muista kukaan vaan puheenaiheena on Kärppien paita. Ja se ei välttämättä ole sillain hyvässä mielessä.
Mutta nyt on sentään kerrankin Kärpillä kilpailua, kun SaiPa täräytti kovat piippuun. Haastetaan edes jollain osa-alueella.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Kärpät ja HIFK pelaavat tiistaina vain ensimmäisen erän erikoispaidoissa, ja sitten palaavat takaisin normipaitoihin.

Harmi sinänsä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös