Mainos

Peliitat 2020–2021 – Petäjän toinen

  • 85 001
  • 254

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Nähtävästi voittoputki on karkoittanut muut palstalaiset. Lienee sen merkki, että homma toimii ja aihetta ritisointiin ei ole. Perjantaina suorastaan hunajalta maistunut voitto sarjajohtajasta. Hieno peli kokonaisuutena. Ainoastaan takaiskumaalin jälkeen oli kotvan aikaa paletti sekaisin. Tuon kaltaisella puolustamisella kun pystyttäisiin Forssassakin pelaamaan.

Voitto Kiekko-Espoosta lämmittää itseäni hiukan, mutta ei tarpeeksi. Lauantaina Forssasta on raavittava voitto hinnalla millä hyvänsä. Espoo päästiin haastamaan ilman mitään paineita. Moni nuori pelaaja on varmasti jo mielessään nylkemässä vorssalaisjoukkuetta, mutta pelistä tulee kaikkea muuta kuin helppo. Jo Heinolan pelissä FPS sai luotua useita vaarallisia hyökkäyksiä, joissa vain surkea viimeistely esti enemmiltä takaiskuilta.

Sarjanousija FPS on kerännyt itseluottamusta ja hurmosta voittamalla viime pelinsä. Lisäksi joukkue pääsee nyt kotijäälleen. Valmentaja Asko Rantanen vanhana kehäkettuna osaa valmistautua toiseen kohtaamiseen Peliittoja vastaan paremmin. Joukkue on työteliäs ja kokenut. Taitoa sieltä myös löytyy. Paperilla kokemusetu on roimasti FPS:n puolella.

Viime kohtaamisessa vihernuttujen vanha tuttu Paavo Tyni tuntui pystyvän tekemään lähes mitä tahtoo. Loistavia avauksia, hyviä syöttöjä ja järjesti FPS:n ensimmäisen maalin.

En tiedä pystyykö vorssalaisia vastaan pelaamaan samaan tapaan puolustuspeliä kuin Kiekko-Espoota vastaan. Sen verran erilainen on FPS:n tyyli pelata. Pelitempo on huomattavasti verkkaisemman oloista. Tuohon Peliittojen pitää pystyä iskemään. Viime kohtaamisessa Peliitat luisteli vihulaiselta jalat alta, mutta sittemmin tyytyi pelin verkkaisempaan tempoon ja sehän vain Fopsille sopi.

FPS on pystytty päihittämään sarjapelissä, harjoituspelissä kuin Suomen Cupissakin aiemmin. Tätä saldoa ei lähdetä nyt rikkomaan.
 
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Kylläpä on tulossa mielenkiintoinen runkosarjan loppu. Pelit menevät kokonaisuudessaan aika rajusti ristiin, joten ennakoitavuus on aika ohkaista tällä hetkellä.

Peliitat tänään KOOVEE:ta vastaan oli kokonaisuudessaan hyvä, vaikka lopussa meinasikin mennä jännäkakka-osastolle. Jää on ihan käsittämättömän huono, joten toivottavasti kesän aikana tuolle saataisiin viimeistään tehtyä jotain.
 

J Lehtinen 26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heinolan Peliitat
Eipä taida päästä katselemaan pelejä enään hallilla...ensi syksynä sitten varmaankin kyllä.

Toivoisin, että Peliitat saisi tehtyä jonkinlaisen pitkäntähtäimen suunnitelman tulevaisuutta ajatellen. Rahoitus, pelaajat, valmennus.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Eipä taida päästä katselemaan pelejä enään hallilla...ensi syksynä sitten varmaankin kyllä.

Toivoisin, että Peliitat saisi tehtyä jonkinlaisen pitkäntähtäimen suunnitelman tulevaisuutta ajatellen. Rahoitus, pelaajat, valmennus.

Tuota kaivataan. Suurvisiiri Liukkosen mukaan tällainen onkin käynnissä. Tähtäin vuodessa 2025. Ensi kausi mennee varmasti suht samaan tapaan kuin tämäkin. Taloutta elvytellään.

Kunpa Heinolaan saataisiin sitoutettua runkopelaajia useammaksi kaudeksi. Paikallisia kykyjä, pitkällä tähtäimellä Lahdesta tai muualta Liiga-paikkaa havittelevia tai Vierumäellä opiskelevia.

Raha olisi se paras motivaatio. Kun hieman pientä palkkiota pystyttäisiin tulevaisuudessa hyville pelaajille tarjoamaan.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Vantaalta 0-4-vierasvoitto. Vielä on siis toivoa. Perjantaina kaikki peliin sarjakärkeä vastaan. Kattellaan ja kuulostellaan mihin se riittää.

Kaikki likoon. Muuta en vaadi.
 
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Ei ole Peliitoilla omissa käsissä enää, mutta ainakin jättivät tänään positiivisen muistijäljen kentälle. KOOVEE:n nimeen varmaan Heinolassa moni huomenna vannoo ja rukoilee.
 

waida

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Kaksi pistettä saa Forssa huomenna napata maksimissaan mikä Peliitat mielii jatkopeleihin. Toki onhan tuossa vielä Hermekselläkin mahdollisuus lörähtää ulos.
 

puupenkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat(HeKi), HIFK, Pelicans
Kiitos Peliitat!
Onhan ollut hienoa ja samalla raastavaa seurata pelejä kuvaruudun välityksellä. Onneksi on tämä vaihtoehto ollut saatavilla.

Tiukasti tuli seurattua peliä Forssasta tänään ja uskoa koitteli tilanteessa 5-1. Onneksi KOOVEE voitti koitoksen.
FPS pelasi hienon jakson koronatauon jälkeen ja olisi myös varmaan ansainnut jatkopelit esityksillään, mutta nyt kävi näin.

Kausi jatkuu.
 

J Lehtinen 26

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heinolan Peliitat
Huikea viikko takana, oikeen tunteiden vuoristorataa, kyllä kannattaa seurata Mestistä, yleisöön uppoaa kyllä nämä pelit!

Tähän samaan hengenvetoon täytyy kiittää Peliittoja ja Petäjää, ei näytä pojilla puntti tutisevan!!! Nyt vaan uutta pökköä pesään ja kiekkobuumia Heinolaan!
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Peliittojen fanimatkalla Tampereella pari kautta sitten porukka palasi kotiin päällään Kooveen fanivermeitä. Nyt niitä on ollut ilo liehuttaa.

Huikea ja uskomaton viikko Peliitoilta raskaan TuTo-tappion jälkeen. Täydet pisteet kahdelta kovalta vastustajalta.

Näin tässä klassisesti kävi. Monta kertaa on ollut ennen kauden alkua odotuksia pudotuspelipaikasta. Nyt se tapahtui kun sitä vähiten osasi odottaa. Petäjä kasasi loppukesästä kirpputorilta löytämistään osista mopon, viritti sen ja lähti moottoritielle, jossa kyyti muita vastaan piisasi.

Toki kausi on ollut poikkeuksellinen ja SaPKo ja RoKi joutuivat päättämään kauden kesken. Kaikesta huolimatta hienoa, että pelit Heinolassa pitkästä aikaa keväällä jatkuu muissa kuin karsintapelien merkeissä.

Moni pelaaja on Peliitoissa saanut mahdollisuuden näyttää kykynsä ja onnistunut siinä Petäjän alaisuudessa hyvin. Toivottavasti moni pelaaja saataisiin jatkamaan joukkueessa. Lopuille riittää varmasti kysyntää muualla.

Petteri Haverille erityismaininta. Osoitti suurta johtajuutta Kiekko-Espoota vastaan nousten esiin kovimmassa ja tärkeimmässä paikassa.

Nyt lähdetään katsomaan kuinka pitkälle rahkeet tulee riittämään. Altavastaajana on helppo lähteä. Paineet on vastustajalla. Näinkö sieltä onnistuttaisiin saamaan taas kerran TuTo pudotuspelipariksi.
 

Tanhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, Ilves
IS tietojen mukaan Hannes Hyvönen tulisi Heinolaan. Onko aprillipäivä vähän etuajassa?
 

Big Bear

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkue
Vuosien varrella on Heinolassa nähty kokeneita ja vähemmän kokeneita valkkuja ja aina se on vähän korkeamman käsissä ollut millä yhtälöllä hommat toimii ja millä ei. Hyvönen on aina oiva mahdollisuus, mutta ympärille olisi kiva saada kokemusta. Mikkelin tyylinen kolmen kopla toimikoon esimerkkinä siitä mitä ei haluta.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Vuosien varrella on Heinolassa nähty kokeneita ja vähemmän kokeneita valkkuja ja aina se on vähän korkeamman käsissä ollut millä yhtälöllä hommat toimii ja millä ei. Hyvönen on aina oiva mahdollisuus, mutta ympärille olisi kiva saada kokemusta. Mikkelin tyylinen kolmen kopla toimikoon esimerkkinä siitä mitä ei haluta.
Kun kuulin tuosta Hyvösen pestistä joku päivä sitten, niin en kyllä ollut uskoa, että voiko pitää paikkansa? Alkaa mennä Suomi-kiekossa (Mestis/Liiga) valmennuspestit aika oudoiksi näiden toki kokoneiden pelimiesten Hyvösten ja Jokisten palkkausten myötä suoraan edustusjoukkueisiin ilman juurikaan valmennuskokemusta. Toki ei pidä tuomita etukäteen ja onhan näillä ainakin jotain markkina- ja media-arvoa.
 

Accompagnato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, sympatiat Pelsuille ja HPK:lle
Hyvönen lienee toiminut Kärppien U16-valmentajana ja muutenkin tehnyt nuorten pelaajien kanssa koulutushommia, joten ainakin kokemusta nuorten pelaajien kanssa toimimisesta siis on jonkin verran. Heinolassa sitä tarvitaan, koskapa tuskin tänne entisiä liigajyriä tulee tulevaisuudessakaan joukkueellista. Niillehän voisi muuten sitten palkata vaikka Pasi Nurmisen. Hymiö.

Itselläni ei ole minkään sortin käsitystä Kärppien U16 -joukkueen menestyksestä Hyvösen valmennuksessa, Eikä Hyvösen otteista penkin takana muutenkaan, joten josko jollain tällaista tietoa niin olisi mukava kuulla.

Tänään toki vielä jännitetään tätä kautta ja sitä kuinka pitkään se jatkuu.
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Hyvönen lienee toiminut Kärppien U16-valmentajana ja muutenkin tehnyt nuorten pelaajien kanssa koulutushommia, joten ainakin kokemusta nuorten pelaajien kanssa toimimisesta siis on jonkin verran. Heinolassa sitä tarvitaan, koskapa tuskin tänne entisiä liigajyriä tulee tulevaisuudessakaan joukkueellista. Niillehän voisi muuten sitten palkata vaikka Pasi Nurmisen. Hymiö.

Itselläni ei ole minkään sortin käsitystä Kärppien U16 -joukkueen menestyksestä Hyvösen valmennuksessa, Eikä Hyvösen otteista penkin takana muutenkaan, joten josko jollain tällaista tietoa niin olisi mukava kuulla.

Tänään toki vielä jännitetään tätä kautta ja sitä kuinka pitkään se jatkuu.
Käsittääkseni Hyvönen on toiminut kauden apukoutsina Suomi-sarjassa ja kauden apukoutsina U16 SM-sarjassa. Liekö Hyvösellä sitten mitään koulutusta tai valmentajatutkintoa, mutta kova on hyppäys joka tapauksessa päävalmentajaksi Mestikseen. Tähänkö sitten ollaan menossa Mestiksessä, että "palkataan" kokemattomia koutseja, kuten myös Liigassakin näköjään. No aika näyttää?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös