Peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 759 645
  • 16 044

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Kyllähän tuo hyökkäyspeli on pidempään jo "sakannut" tai jäänyt vähän vajaaksi. Zagi on pitänyt huolensa, että ollaan voitettu. Hakulisen puuttuminen näkyy. Myös sen ykkössentterin puuttuminen näkyy. Hakulisen loukki sekoitti ketjut esim. Repo-Somppi-Nyman oli hyvä kokonaisuus.

Puutoksi on kompensoitu hyvin. Kauheasti ei voi valittaa, kun kärjessä ollaan. Huolestenut lähinnä ja kevättä ajatellen pitäisi saada laajuutta hyökkäyspeliin.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Posia se, että Lukolla on tullut tulosta ihan kiitettävästi vaikka aika moni pelaaja alisuorittaa:

Kestner ei ole vielä herännyt kunnolla
Saarela ollut hienon alkukauden jälkeen pimennossa
Repolla ei ole ihan omalla tasollaan vielä
Reunanen ei voi muuta kuin parantaa
Pavelka sama kuin edellinen
Fontainen tahtikin hidastunut, mutta eiköhän rytmi hänellekin löydy jossain vaiheessa.

Somppi on herännyt tällä viikolla enkä näe yhtään syytä ettei jatka vähintään samalla tasolla.
Paras pelaaja ja kapteeni Hakulinen on palaamassa kokoonpanoon ja oletettavasti jatkaa siitä mihin jäi.

Ainoa "ylisuorittaja" on ollut Mattila, mutta ei hänenkään tasossa ole mitään viitteitä laskusuunnasta pitkässä juoksussa.

Jos saataisiin kaikkien edellämainittujen alisuorittajien pelin tasoa 5-10% ylöspäin niin mikään ei pidättelisi enää.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Maaliodottoma ei huomioi laukauksen laatua. Eikä myöskään sitä, onko maalipaikassa Karjalainen vai Klemetti. Eli pelaajan laukauksen laatua ei tuossa huomioida ollenkaan.
Tuossa oli jossain kohtaa merkittävästi vetoja joita ei merkitty lainkaan vedoiksi. Perstuntumalla väitän että tuota ilmenee vieläkin. Maaliodottamaa vastaan ei ole mitään, mutta jos tuossa vieläkin on merkittäviä puutteita datassa, niin aika turhaa sen käyttö
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Todella harvoin tulee jätettyä peli kesken, nyt täytyy kuitenkin myöntää ettei viimeistä erää tullut katsottua. Sen verran heikkoa oli. Ja oli ilmeisesti ihan hyvä päätös.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Todella harvoin tulee jätettyä peli kesken, nyt täytyy kuitenkin myöntää ettei viimeistä erää tullut katsottua. Sen verran heikkoa oli. Ja oli ilmeisesti ihan hyvä päätös.
Sivusilmällä katsoin minäkin kolmannen erän, sen jälkeen kun alussa ei sitä odottamaani ja luulemaani kavennusta tullutkaan.

Keskityin pääasiassa riemuitsemaan maailman vittumaisimman jalkapallonpelaajan ja toiseksi vittumaisimman jalkapallomaajoukkueen putoamista Marokolle.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Mitenkäs muuten Ylitalo oli jäänyt pois matkasta? Tuliko kipeäksi tai jotain? On vetänyt sellaisella itseluottamuksella muutaman pelin, että Pärri ei valitettavasti pysty millään tuomaan samaa määrää energiaa neloseen.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Eipä noilla muillakaan kärkiporukoilla ihan putkeen tänään ole mennyt, tosin Tappara-KalPa on kesken, mutta Kalpa johtaa.
Hyvä havainto, kuten joku viisas sanonut ei tarvitse olla hyvä, vain paras paikalla olleista.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Eipä noilla muillakaan kärkiporukoilla ihan putkeen tänään ole mennyt, tosin Tappara-KalPa on kesken, mutta Kalpa johtaa.
Niin, no, sieltä se Tapparan tulosyksikkö vain otti homman haltuun ja käänsi pelin kotijoukkueelle. Siinä se ero Lukolla nyt on tän hetken p/o-sarjakärkeen.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
PTDT in memoriam 23.-30.9.2023
Niin onhan tuosta jo vuorokausi kun Lukon tulosyksikkö teki saman tempun, eivätkä edes antaneet mennä voittolaukauskilpailuun asti.
Somppi on hyvä keskushyökkääjä ja erikoistilannepelaaja, mutta pystyn kyllä luettelemaan kahdeksisen pelaajaa, joilta odotan häntä enemmän tehokkuutta ja ennenkaikkea tulosta silloin kun ollaan takaa-ajoasemassa. Ei minun silmissäni vielä samanlainen rooli ja vastuu kuin Savinaisella, Kemiläisellä, Lehterällä.

Me juostiin eilen 50 minuuttia KalPan perässä, ja Kainulainenkin tänään käytännössä myönsi, että eilen 2 p oli ansaittua enemmän.

TBK päästi ensin kaksi ohoh-maalia omiin, ja kun paita vaihtui tuttuun kirveskuvioon, niin johan alkoi sama kone jyskyttää kärsivällisesti tilanteita vieraspäätyyn ja se tuotti kolme maalia, joista yksi hylättiin niin kuin pitikin. Tapparalle silti pelitapahtumiin nähden ansaittu voitto. Montakos kertaa me muuten ollaan tällä kaudella noustu voittoon kahden maalin takaa?
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eilisen matsin maaliodottoma 2.82 - 1.72.

Kauden heikoimpi lukemia,kuten aiemmin kirjoitin on Lukon päähän maaliodottoma kasvanut. Tuo näkyy väistämättä myös pistetahdissa, vaikka Zagi paikkaa paljon.

Tiistaina onkin vastassa ennakkoon täysin sekaisin oleva HIFK, hyvä mahdollisuus Veltsulle näyttää, että pelin rakenne on edelleen kunnossa.

Mitään aallonpohjaa Lukolle ei ole tullut, eikä ole Zagin pelatessa tulossakaan. Alkukauden rallattelu on kuitenkin ohi ja Lukon pelillinen etumatka on kurottu kiinni. Positiivista on se, että Lukon ykkösyv pyörii nimimiehillä erittäin hyvin. Tuohon päälle maaginen mv-peli, niin pinnoja ropisee myös nihkeitä iltoina.
 

Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Näyttää olevan Somppi tänään sivussa.
Fontaine - Mattila - Kainulainen - Päivärinta sentteristöllä.

Säkkiselle kauden avaus liigassa.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tärkeimpänä se, että Taponen on HIFK:lta sivussa. Halonen on vielä luokkaa Jukuria heikompi kassari.

Tänään Lukko iskee maaleja, siellä on todellinen seula maalilla. Katsoin Halosen tilastoja, niin aivan umpisurkea. Torjuntaprosentti 84 pinnaa ja viimeksi kun kehissä oli meni 6 sisään. Sitä edellisessä pelissä imaisi 2 maalia 7 minuuttiin ja vaihtoon.

Maalivahtipelissä tulee olemaan valtava ero Lukon hyväksi.
 
Suosikkijoukkue
Lugu
Tärkeimpänä se, että Taponen on HIFK:lta sivussa. Halonen on vielä luokkaa Jukuria heikompi kassari.

Tänään Lukko iskee maaleja, siellä on todellinen seula maalilla. Katsoin Halosen tilastoja, niin aivan umpisurkea. Torjuntaprosentti 84 pinnaa ja viimeksi kun kehissä oli meni 6 sisään. Sitä edellisessä pelissä imaisi 2 maalia 7 minuuttiin ja vaihtoon.

Maalivahtipelissä tulee olemaan valtava ero Lukon hyväksi.
Kaikkien aikojen jinxaus.
 
Suosikkijoukkue
Lugu
Nieminen-Kainulainen-Kestner. Ei nyt perkele.

Itse laittelisin ehdottomasti:

Karjalainen-Mattila-Kestner (Kessulle onnistumisa, kantais hedelmää jatkossa.)
Saarela-Fontaine-Nyman (Potentiaalia tuloksentekoon)
Ikonen-Kainulainen-Nieminen (Hankkikoon bokseja)
Ylitalo-Päivärinta-Säkkinen (Lisää boksia)
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nieminen-Kainulainen-Kestner. Ei nyt perkele.

Itse laittelisin ehdottomasti:

Karjalainen-Mattila-Kestner (Kessulle onnistumisa, kantais hedelmää jatkossa.)
Saarela-Fontaine-Nyman (Potentiaalia tuloksentekoon)
Ikonen-Kainulainen-Nieminen (Hankkikoon bokseja)
Ylitalo-Päivärinta-Säkkinen (Lisää boksia)
Itse laittaisin:
Nieminen-Mattila-Karjalainen (katsotaan Niemisen peliä kärkiketjuissa)
Nyman-Fontaine-Kestner (Nymanin pelikäsitys on ollut aika hyvällä tasolla)
Saarela-Kainulainen-Ikonen (Ikonen rouhii ja Saarela-Kainulainen tykittää, kukaan ei hirveästi vaan peliä osaa tehdä)
Ylitalo-Päivärinta-Säkkinen tai laiturit toisinpäin, ihan miten haluaa.

Mahdollisesti Niemisen ja Saarelan voisi vaihtaa myös päittäin.

Tai sitten lyödään nuorisolle kunnolliset näytönpaikat:
Nieminen-Mattila-Kestner
Nyman-Päivärinta-Karjalainen
Saarela-Kainulainen-Säkkinen
Ikonen-Fontaine-Ylitalo
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tänään Lukko iskee maaleja, siellä on todellinen seula maalilla. Katsoin Halosen tilastoja, niin aivan umpisurkea. Torjuntaprosentti 84 pinnaa ja viimeksi kun kehissä oli meni 6 sisään. Sitä edellisessä pelissä imaisi 2 maalia 7 minuuttiin ja vaihtoon.
Halonen luultavasti pitää nollan tänään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös