Katselin Ässä-matsin puuttuvat osat jälkikäteen, ja eilen kaikkia kolmea vuorotellen. Patafanit tuntuivat ottaneen kierroksia kunnolla. Toki heidän porukkansa oli kuriton, vaikkakin yritteliäs. Tyynein koko sakista oli Atu, mitähän mahtoi miettiä. Maalipaikkoja oli riittävästi (molemmilla) voittaakin, mutta NW ja huono viimeistely vesittivät. Pienestä kii. Saipamaiseen tapaan vieraista rokottivat Juhola (kauden 1. maali) ja Aaltonen (2. maali), ja ihan komeita häkkejä. Nimimiehet taas keskittyivät vääriin asioihin Järvistä myöten. Muuten patarosteri ei ole sen kummempi kuin puolella liigajoukkueista.
Sputnikit ansaitsivat niukan voittonsa. Maalipaikkoja oli hitusen enemmän ja nyt pomppikin pari kertaa. Viimeistely on kyllä koko lailla surkeaa, mikä korostuu yv:lla - varmaan liigan heikointa. Jo kiekon tuonti alueelle takkuaa ja usein ratkaisu on norsukiekolla päätyyn ja painimaan. Ei ihme, että monesti ei saada aikaan edes yhtä maalipaikkaa. Päinvastoin av-maali saattaa olla lähempänä. Saa nähdä paraneeko tilanne vielä kevään aikana. Muutama pelaaja jäi posilla mieleen, NW, Virtanen, Petman, Vainikainen... Bernhardt ja Zabo ovat jengin varmimmat suorittajat illasta toiseen ja hyvä niin. Kunhan muut ottaisivat mallia. Vainio taisi jo penkillä laskea jäljellä olevia aamuja tai miettiä jotain vielä mukavampaa.
Pari muuta matsia osoittivat, että nhl-apujen lähtö tasoitti aika lailla puntteja. Kerho oli ihan tasapäinen Kärppien kanssa loppuun asti ja hyvänä päivänä voi kaatua kuka tahansa. Toki Pelsu-Lukko oli varmempi esitys (vähemmän sekoilua) kaikin puolin, muttei ehjä kummallakaan. Top-6-jengejä kuitenkin.