Mainos

Peliesitykset kaudella 2018–2019

  • 97 610
  • 487

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta tänäänkin vastustaja oli lukenut Jokereiden pelin aivan täysin.

Tämä on mielestäni isoin yksittäinen asia valmennukselle kun pleijarit alkaa. Viime vuonna Jalonen juoksutti Jokerit kaksi kertaa betoniseinään kun luotti, että "oma tekeminen" riittää Tsskaa vastaan vieraissa. Ei riittänyt, eikä riitä tänäkään vuonna. Pelaamiseen on löydyttävä varianssia ja vastustajaa on horjutettava. Kliinisellä koulupoikakiekolla ei KHLssä voiteta mitään.
Vuosi sitten ekalta kierrokselta läpsyteltiin jatkoon melko heikkoa Sotshia vastaan, mutta tänä vuonna ollaan tuon taktisen ja pelitavallisen muutospaineen edessä jo sarjassa 1.
Marjamäki on tällä hetkellä syvällä, todella syvällä Zhamnovin(Spartak) ja Antipovin(Dynamo) takataskussa. Toivottavasti Marjamäellä on ymmärrys siitä, että tapa jolla on Jokerit on pelannut runkosarjaa ei riitä pleijareissa mihinkään. Koskee ihan kaikkia pelin osa-alueita maalivahdista erikoistilanteisiin, pelin avaamiseen, puolustamiseen ja hyökkäämiseen ja reagointiin pelin aikana. Siellä on sellaiset koutsit ja jengit vastassa, jotka tekevät kaikki temput voittaakseen. Tähän on oltava valmis myös Jokereiden.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Jara76 kun katsoo miten Jokereilla on viime aikoina mennyt ja yhdistää siihen maalivahtipelin, niin ei kannata haaskata elämän tiimalasista aikaa siihen, että vertailee Lokon ja Jokereiden loppuohjelmia. Kyllä se jännitys on siinä, pitääkö Jokerit neljännen sijan ja kotiedun. Toki varmaan pitää, koska meillä on vähemmän pelattuja pelejä kuin moskovan jengeillä ja jonkin verran etumatkaa.

Meidät on sementoitu neljänsiksi ja tullaan taas vaihteeksi tippumaan CSKAlle toisella kierroksella. On tää tyly sarja meidän kannalta.
 
@massaonvoimaa Viime kauden pudotuspeleissä Jokerit läpsytteli surkealla asenteella ne kaksi ensimmäistä peliä vieraissa. Se on ihan se ja sama, mikä on taktiikka jos kaksinkamppailuja ei kiinnosta voittaa. Jokerit hävisi viime kaudella pudotuspelinsä siihen, että alkoi pelaamaan vasta kolmannessa pelissä, ja antoi liikaa etumatkaa laajemman rosterin joukkuetta vastaan.

Tilanteesta tämän kauden Jokereilla olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toki voi mennä vastustajan tai minkä tahansa asian taakse, jos ei halua nähdä syytä 5vs5 peliesityksen putoamiseen. Se on kuitenkin varsin helppo huomata. Kun alkukaudesta esim Jokerien pakkien paineistus purettiin oikein ajoitetuilla puolustajien tai jopa koko viisikon toimilla, nyt se ei onnistu, vaikka vastustajan karvaus ei ole muuttunut. Ja miksi näin? Koska ajoitukset syötöissä ja kiekon hakemisessa sekä kiekollisessa ja kiekottomassa pelaamisessa eivät toimi. Välillä puolustajat tavallaan ylipelaavat jalalla, välillä saman tekevät hyökkääjät. Viisikkopelaaminen, mikä loisti alkukaudesta, on muisto. Helppo hyökkäys murenee jatkuvasti siihen, että kiekkoa ei kyetä toimittamaan eteenpäin. Joko siksi, että viisikko on hajallaan tai siksi, että syöttö viivästyy turhaan. Tästä se on kiinni, ei kannata muuta kuvitella. Ja miksi ei toimi? En tiedä. Arvaisin henkisen ja fyysisen väsymyksen aikaeroineen vaikuttavan. Maalivahtipelaaminen on sitten oma asiansa.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@massaonvoimaa Viime kauden pudotuspeleissä Jokerit läpsytteli surkealla asenteella ne kaksi ensimmäistä peliä vieraissa. Se on ihan se ja sama, mikä on taktiikka jos kaksinkamppailuja ei kiinnosta voittaa. Jokerit hävisi viime kaudella pudotuspelinsä siihen, että alkoi pelaamaan vasta kolmannessa pelissä, ja antoi liikaa etumatkaa laajemman rosterin joukkuetta vastaan.

Tilanteesta tämän kauden Jokereilla olen pitkälti samaa mieltä kanssasi.

@sporttipappa avasin tuon oman tekemisen liian suppeasti. Tarkoitin myös tuota asennepuolta. Jokerit tuli täysin Sotshi-moodissa tuohon sarjaan ja heräsi kun sarja oli jo ohi tai ainakin siinä vaiheessa että ehjä Rämö oli tarvittu sarjan jatkumiseksi pidempään.

@Cobol tuosta 5vs5 samaa mieltä. Ei silti poista sitä että erikoistilanteissa ja mv-peli hävitty jo hyvän aikaa. Etkä toki näin ole väittänytkään.

En vain usko että Jokerit pystyisi 5vs5 pelissä tekemään eroa pudotuspeleissä isoja joukkueita vastaan. Päinvastoin ainakin tällä hetkellä. Viisikot ei pysy tiiviinä ja omissa kolisee kuten eilen kahdesti.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
En vain usko että Jokerit pystyisi 5vs5 pelissä tekemään eroa pudotuspeleissä isoja joukkueita vastaan. Päinvastoin ainakin tällä hetkellä. Viisikot ei pysy tiiviinä ja omissa kolisee kuten eilen kahdesti.

Tällä hetkellä näin, mutta parhaimmillaan 5vs5 on se ainoa osa-alue, jossa Jokerit voi olla parempi kuin isot seurat. Valitettavasti pelit keväällä vain ratkaistaan maalivahtipelillä ja erikoistilanteilla, ja niissä Jokerit luultavasti tulee ottamaan isoilta perseeseen urakalla.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Jokereiden pitää pystyä huomenna virheettömämpään peliin. Eilen 1-3 maalissa pakit ajoi toisiinsa. Enemmän puhetta sellaisessa tilanteessa.
Ja tottakai yv paremmaksi. 2 kertaa 5-3 yv ja tuliko laskujen mukaan 2 laukausta yhteensä. 2 miehen yv on sellainen josta on tehtävä kerta kerrasta maali, piste.

Mielellään ruettaisiin pelaamaan jo heti kun peli alkaa. Eikä sitten kun on yksi erä aikaa.
Tai silloin kun ollaan 2-3 maalia takana.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tänään hyvää yyveetä. Tehokkuutta maalipaikoissa. Voittavaa maalivahtipelaamista = 2 pojoa ainut vaihtoehto. Tästä on hyvä lähtee vieraille maille.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vieläkin enemmän toivoisin maskia maalille ja laukauksia perään. Simple as that!

Tänään taas nähtiin että kun niitä vetoja toimitetaan vaan maalille eikä yritetä vaan takatolpalta tyhjiin niin kyllä ne sinne vaan rupeaa menemään.

Varsinkin O´Neill viettänyt Raipen kanssa liikaa aikaa kun haluaa vielä tuhannen ruplan paikastakin siirtää kiekon kaverille.
 

Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Viisikkopelaaminen, mikä loisti alkukaudesta, on muisto. Ja miksi ei toimi? En tiedä. Arvaisin henkisen ja fyysisen väsymyksen aikaeroineen vaikuttavan. Maalivahtipelaaminen on sitten oma asiansa.
Samoilla linjoilla. Alkukaudesta viisikkopelaaminen "pelipaikattomuuksineen" oli suorastaan timanttia. Itse olin lähes haltioitunut siitä, miten hienoa peli oli.

Tason laskuun varmaankin syynä edellä mainitsemasi asiat ja lisäksi se, että vastustajat on parantaneet omaa peliä ja oppineet pelaamaan Jokereita vastaan. Silti jotenkin sellainen fiilis, että eniten on kiinni omasta tekemisestä. Olisko väsyn päälle puolikuntoisia pelaavassa kokoonpanossa?
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelin lopputulos hirveä mutta eipä tässä huolta kannata isosta kuvasta ottaa. 40 minuuttia Jokerit oli vähintään yhtä hyvä kuin yksi idän parhaista. Sitten vastustajalla onnistui ihan kaikki ja Jokerit katseli vierestä...

Yksi peli, matka jatkuu...
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelin lopputulos hirveä mutta eipä tässä huolta kannata isosta kuvasta ottaa. 40 minuuttia Jokerit oli vähintään yhtä hyvä kuin yksi idän parhaista. Sitten vastustajalla onnistui ihan kaikki ja Jokerit katseli vierestä...

Yksi peli, matka jatkuu...
No jaa. Kyllähän Jokereilla on tällä kaudella tullut todella monta isoa ulospuhallusta. Jos siihen janalle tämän laittaa niin ei kannata huolestua. Sama trendi on ja pysyy. Henkinen selkäranka tällä jengillä ei kauhean kova omasta mielestäni ole. Keskimäärin kovissa peleissä fokus herpaantuu liian herkästi ja viisikkotekeminen alkaa falskata. Yksi omiin ja päät painuu. Tuohon päälle välttävä mv ja sarjan 17.tms alivoima.

Saarisen vastuun perään alkaisin myös kysellä. Onko av treeneissä nelikon tilalla pelkät hanskat ja mailat?

Anttilan puuttuminen ja pommi Mosekseen teki Jokereista tänään käytännössä 2 sylinterillä käyvän nipun.

Pleijareita ajatellen Mäellä ei tee mitään. Jormakka pelaa hyvin joka 7 pelin - tervemenoa muualle ensi kaudella. Ikoselta ei ole koskaan mitään tulosta saatukaan. Rotaatioon ei siis käytännössä ole varaa nelosketjua enempää. Tai on mutta ei siitä ole mitään hyötyä. Wärn on hyvä lisä neloseen ja Niemeltä voi odottaa jotain jos Anttila pelaa. Mäki,Jormakka ja Ikonen poppareilla.
 

Pazix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Siinä vaiheessa kun peli oli ratkennut niin lukemat repesi rumiksi. Ei tunnu missään. Tämä oli yksi jääkiekko-ottelu. Jos Jokereiden sijoitus olisi tällä hetkellä jotain kymmenen ja muut niin sitten olisin jo huolissani.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Neljäs peli kahdeksaan päivään ja Jokerit suorastaan luistelee vastustajalta jalat alta. Jopa Lepistökin näytti pikaluistelijalta Traktorin rähmäkäpälöiden rinnalla. Mutta eikös venäläisjengit syö rautaa, paskanna kettinkiä ja oksentele syksyllä yms jne, jotta ovat sitten nopeampia keväällä? Ainakaan Traktorin kohdalla tämä ei päde.

Kalninsille nollat ja Jesselle raivoisasta raatamisesta ansaittu maali. Vierasrundilta lopulta 6/8 pistettä mukaan, joten voidaan puhua onnistuneesta reissusta.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olihan tämä tämän iltainen isossa kuvassa kunnon dominointia vieraskentällä. Ei siinä Kalninsilla montaa mahdollisuutta ollut sössiä nollapeliä.

Ehkä suoritus ja hienoa että juuri Joensuu sai palkinnon, kova määrä duunia tänään.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt alkoi olla vähän sen näköistä tekemistä, jolla voidaan pleijareissa jopa voittaakin. Hyvä mv+tiviis viisikko. Hyökkääminen oli vajaata, mutta hieno voitto silti.
 
Neljäs peli kahdeksaan päivään ja Jokerit suorastaan luistelee vastustajalta jalat alta. Jopa Lepistökin näytti pikaluistelijalta Traktorin rähmäkäpälöiden rinnalla. Mutta eikös venäläisjengit syö rautaa, paskanna kettinkiä ja oksentele syksyllä yms jne, jotta ovat sitten nopeampia keväällä? Ainakaan Traktorin kohdalla tämä ei päde.

Kalninsille nollat ja Jesselle raivoisasta raatamisesta ansaittu maali. Vierasrundilta lopulta 6/8 pistettä mukaan, joten voidaan puhua onnistuneesta reissusta.
Samaa mieltä, erittäin onnistunut vieraskiertua huolimatta Barysin vieraana koetusta viimeisen erän romahduksesta. Tänään hoidettiin työ ammattimaisesti kuten kuuluikin huonompaa joukkuetta vastaan "peruspelillä".

Tänään pelaaminen oli kyllä pelailua koko pelin ajan. Siinä mielessä katsoin ehkä eri peliä kuin vaikka @YamahaGPR . Ensimmäisessä erässä vastustaja sai a-luokan tonteilta muutaman maalipaikan, loppupelin aikana ei. Vastustaja puolusti melkeinpä kilpikonnana, jota Jokerit ei murtanut millään, koska aitoa halua ei oikein ollut. Tätä kuvasti hyvin toisen erän lukuisat heitot maalineteen, joissa toivottiin että oma pelaaja saisi sen kiekon haltuunsa. Tämä ei tietenkään ole strategiana huono, koska "kun toimittaa kiekkoa maalille, hyviä asioita tapahtuu". Mutta määrätietoisempia ratkaisuja olisin itse kaivannut, ja pyrkimystä keskustaan josta pelit ratkaistaan.

Sinänsä siis @massaonvoimaa olen tosi eri linjoilla kanssasi. Ei tänään nähty joukkuetta joka haluaa voittaa. Tänään nähtiin Jokerit joka pelasi kuten ammattimaisen joukkueen kuuluukin pelata. Nuo "mv+tiivis viisikko" ovat perus oletus, eivät erityisesti voittavan joukkueen piirre.

Aika hyvältä näyttää jatkoa ajatellen. Joukkue osoitti vieraskiertuunsa aikana, että se pystyy keräämään itsensä kasaan. Toisaalta se osoitti, että voi yhden erän aikana romahtaa täysin. Eletään mielenkiintoisia aikoja.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sinänsä siis @massaonvoimaa olen tosi eri linjoilla kanssasi. Ei tänään nähty joukkuetta joka haluaa voittaa. Tänään nähtiin Jokerit joka pelasi kuten ammattimaisen joukkueen kuuluukin pelata. Nuo "mv+tiivis viisikko" ovat perus oletus, eivät erityisesti voittavan joukkueen.

Voitettiin kuitenkin vaikka et sitä halua nähnytkään. 46 torjuntaa vastustajan maalilla, omiin 17 torjuntaa ja 0 peli. Kyllähän tuo ennen kaikkea kielii sitoutumisesta ja asenteesta. Mistä ne tulevat? Halusta voittaa ja pelata joukkueelle. Katsot sitä Joensuun tuuletusta niin kyllä siinä raivoa purkautui ulos. Näitä asioita totesi niin jokerivalmennus kuin Mäkinen Viasatilla. Saat toki olla eri mieltä ei siinä mitään. Jokaisella on mielipiteensä.

0 peli ja tiivis viisikko eivät ole mikään perusoletus - ainakaan tämän kauden Jokereille eikä edes joka ilta KHLssä.
 
Voitettiin kuitenkin vaikka et sitä halua nähnytkään. 46 torjuntaa vastustajan maalilla, omiin 17 torjuntaa ja 0 peli. Kyllähän tuo ennen kaikkea kielii sitoutumisesta ja asenteesta. Mistä ne tulevat? Halusta voittaa ja pelata joukkueelle. Katsot sitä Joensuun tuuletusta niin kyllä siinä raivoa purkautui ulos. Näitä asioita totesi niin jokerivalmennus kuin Mäkinen Viasatilla. Saat toki olla eri mieltä ei siinä mitään. Jokaisella on mielipiteensä.

0 peli ja tiivis viisikko eivät ole mikään perusoletus - ainakaan tämän kauden Jokereille eikä edes joka ilta KHLssä.
Kyllä, pidän viestistäsi. Siitä olen eri mieltä, että joukkueella olisi ollut halu voittaa peli joukkueelle.

Katsot Joensuun toimia vihellyksen jälkeen, näet pikaluistelua aitioihin, halailua ilman aikomusta tapella, tai naamanvääntelyä lähikuvissa. Menee Jessen oman ketjun puolen keskustelulle, mutta todetaan se nyt tässä, että Jesse on roolinsa vanki. Pelaa liikaa oma fysiikkansa nähden. Vahvan voimahyökkääjän tehokas jääaika olisi sellainen 16 minuuttia per peli, eikä yhtään enempää. Tämä pitäisi Jokereissa ymmärtää, ja käyttää "Joensuun" roolissa esim ylivoimassa samanlaisia pelaajia kuin Joensuu, kuten esimerkiksi Anttila tai Platt.
 

Eram

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EVU
Minä näin pelissä kypsää ja ammattimaista tunnetilan hallintaa, jopa ehkä ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Koko kauden tunnetila on ailahdellut puolelta toiselle, lyönyt yli, josta monesti on seurannut romahdus jäähyinä, turhautumisina ja erityisesti isoina virheinä. Ylilyöntien jälkeen joukkueen rivien kokoaminen on näyttänyt olevan hankalaa, joissain peleissä täysin mahdotonta.

Eilinen esitys oli tunnetilaltaan ehkä vähän alle optimaalin ja ihan viimeinen puristus näytti puuttuvan, mutta paketti oli kasassa alusta loppuun ja käyrä nouseva loppua kohden. Energia kulutettiin pelaamiseen sen sijaan että olisi turhauduttu tuomaritoiminnasta vastustajan sikailuista, maalinedusväännöistä tai omista otteista.

Jos paketti pystytään pitämään tällä tavoin kasassa myös niissä otteluissa, joihin tunnelataus on jo lähtötasolla kovempi, mahdollisuudet on vaikka mihin. Itse näkisin tässä enemmän hallittua, kylmän viileää voitontahtoa kuin haluttomuutta.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Näissä keskusteluissa usein mielestäni mennään halkomaan hiuksia ja monelta unohtuu isompi kuva. Esim. Astanassa se kolmannen erän romahdus, sellaista joskus sattuu ja so what! Vastustaja teki tasan joka paikasta maalin mutta sitä ennen Jokerit oli pelannut hyvää kiekkoa kovassa paikassa vieraskaukalossa. Mielestäni ensimmäiset 40 minuuttia Jokerit oli jopa parempi yhtä idän suurista vastaan.

Vähän sama kuin pelaat Tigerin kanssa golfia. Itse teet seiska reiälle elämäsi ensimmäisen hole in onen ja Tiger joutuu taipumaan birdieen. Nyt sä sitten olet parempi pelaaja. Jep jep!
 

Lelle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voitto aina voitto ja pelissä oli hyvää. Itelle pisti silmää ajoittain avaus pelaamisen vaikeus ja maalinteko/yv takkuaa jonku verran..pisteet kotiin silti, hieno juttu!
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katselin tuossa vanhoja viestejä ja Jokerit on nyt pelaillut vähän sinne päin joulukuun alusta saakka. Tänään oli malliesimerkki siitä mistä olen jauhanut jo monta kuukautta. Viisikkopelillä Jokerit ei tee eroa yhteenkään vastustajaan niin paljon että tuollaisella mv-pelillä voitetaan. Vapaamatkustajia ja alisuorittajia on liikaa. Ei olla valmiita tekemään sitä sitä työmäärää mitä voittaminen vaatii.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös