Olipa kärsimysnäytelmä. Paljon voi laittaa heikon ylivoiman ja toisen erän säntäilyn piikkiin. Asenteesta tämä ei mielestäni jäänyt kiinni, vaikka moni niin väittääkin.
Avauserä oli hyvää pelaamista. Lukko hallitsi kiekkoa ja loi paikkoja, joista ei vain tehty, koska vedot olivat heikkoja ja maalineduspelaaminen ponnetonta.
Toisessa erässä sama ralli jatkui ~7-10 minuuttia, minkä jälkeen KooKoo pääsi vastahyökkäyksestä johtoon. Ennusmerkit olivat kuitenkin ilmassa jo hieman aiemmin, kun Lukko alkoi turhautua ja juosta pitkin kenttää. Oletin, että 0-1 toimii hyvänä herätyksenä, mutta mitä vielä: sama sekoilu jatkui, ja oli vain ajan kysymys, milloin helähtää uudestaan. 0-3 olikin sitten jo liki kuolinisku.
Päätöserää voi kuvailla vain yhdellä sanalla: farssi. Aivan käsittämätöntä, että ylivoimaa höylätään toistakymmentä minuuttia ilman maalia. Ja vielä kolmeen otteeseen päästiin pelaamaan kahden miehen yv:tä!
Tällaiset otteet kertovat ikävä kyllä siitä, että joukkueessa on merkittäviä heikkouksia. Ensinnäkin on todettava, että pakisto pelaa ajoittain aivan käsittämätöntä hasardikiekkoa. Kun peli on 0-0 tai 0-1, ei ole mitään syytä unohtaa viisikkopelaamista. Toiseksi hyökkäyspelaaminen tyrehtyy jatkuvasti siihen, että kukaan ei ota aloitetta ja ammu napakasti. Laukausten laadussa on myös parantamisen varaa, mistä pääsemmekin kolmanteen kohtaan eli ylivoimapelaamiseen. Miten voi olla, että viivalla pelaa ukkoja, joiden ei voi edes olettaa ampuvan suoraan syötöstä? Vuoron perään Reunanen, Heinola ja Krejcik käyvät toimimassa syöttöseininä ilman minkäänlaista laukaisupelotetta. Vastustaja haistaa tämän ja keskittyy tukkimaan keskustan. Seurauksena on staattista pyörittelyä ja alibisyöttöjä, kunnes joku pelaajista ahdistuu ja ampuu maskittoman vedon veskarin syliin. Repeat.
Tällä kaudella on nähty kaksi kohtuullisen toimivaa ylivoimakuviota. Niihin ovat osallistuneet Rony Ahonen ja Eetu Koivistoinen, joilla kummallakin on vain keskiverto laukaus. He kuitenkin käyttävät sitä kutiaan, jolloin ylivoimapelaamiseen tulee dynamiikkaa, joka puolestaan saa av-nelikon liikkeelle. Ja tadaa, syntyy ripareita, syöttösuuntia ja maaleja.
Loppukauden osalta on ensiarvoisen tärkeää, että pelaamista yksinkertaistetaan. Edelleen voidaan pelata aktiivista kiekollista peliä, mutta se ei saa lipsahtaa holtittomaksi hyökkäysinnoksi. Ylivoimaa on suoraviivaistettava. Koivistoinen oikean puolen viivapelaajaksi ja Ahonen kakkosylivoimaan. Maalille trafiikkia, hallittuja vetoja ja toivottavasti irtokiekoista maaleja.
Vielä on mahdollisuuksia, mutta pelaamisen rakenteen pitää parantua. Tiistaina voitto Jukureista, niin taas ollaan tilanteessa, jossa suora pudotuspelipaikka on hyvinkin todennäköinen.
