Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 567 709
  • 3 676

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Torjunnat 39-23 ja maalit 2-5. Ihan isät vastaan pojat peli tämä oli. Toinen erä oli vähän vaikeaa, mutta harva joukkue tässä sarjassa pelaa 60 minuuttia hyvin 60 pelin ajan.

Ja huomiona, että vaikka toinen erä oli vaikeaa niin se voitettiin 1-2.

Nimenomaam tästä joukkueesta tekee erilaisen, että aiempina vuosina nämä pelit oltaisiin hävitty.

Tämä on henkisesti ihan erilainen joukkue kuin vuosiin. Mieleeni tulee mestaruuskauden 98-jengi, joka huokui itseluottamusta keväällä. Sellainen "nämä hoidetaan" kasvot pelattiin kentällä.

En tällä hetkellä pelkää pleijareissa ketään. Kaikki on voitettava ja kaikille pystyy häviämään. Tappara olisi varmaan haastavin, mutta olisi tavallaan hienoa kohdata ne ja mennä jatkoon voitoin 4-1. Puristella porkkanapöksypelko saman tien. En nimittäin usko, että Tapparakaan voittaa meitä neljästi.
 
Hombre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Die Mannschaft , Olli Jokinen
Jotenkin IFK:n pitäiisi nyt taktikoida Kärpät ja Tappara vastakkain välierissä. Mielestäni suurin kysymysmerkki pleijareissa tulee olemaan Stögön pelikirjan toimivuus, materiaalista tuo ei ainakaan jää kiinni.

Kyllä jo pelkästään tuon takia olisi otettava runkosarjan voitto. Meinaan uskallan väittää että Tappara hilaa itsensä kolmanneksi runkosarjassa. Toki IFK:n pitää saada itsensä eka välieriin asti. Puolivälieriin toivoisin vastaan Sporttia tai Pelsuja.

Edit. IFK-Ässät olisi kanssa erittäin mielenkiintoinen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tästä viestin jo otteluseurantaankin laitoin, mutta edelleen pitää ihmetellä itsekin omaa asennetta tilanteessa, jossa vastustaja tekee vaikkapa avausmaalin, kuten tänään jo heti ensimmäisestä paikastaan IFK:n pyörityksen jälkeen. Hirveä negatiivisuus ja masennus iskee itselle ja iskee se pelko tai vitutus jo valmiiksi siitä kuinka tämäkin ottelu nyt kustiin ja ne runkosarjan voitot ja muut jää haaveeksi.
Ehkä se on vain osa tätä IFK faniutta, että kun niitä juhlinnan aiheita ei kauhean suuresti historian varrelta ole budjeteista ja pelaajista huolimatta, niin sitä luottoa on vaikea rakentaa siihen, että kyllä täältä vielä noustaan kun pelikellossakin on se 59 minuuttia jäljellä...
Pessimisti ei pety, niinhän se menee.

Jälleen kerran jengi todisti epäilykset vääriksi ja otti selvän vierasvoiton HPK:sta ja olihan tuo mitä enemmän loppua kohti mentiin, niin enemmänkin jo isät vastaan pojat pelaamista. Mitä HPK.n pelaajistoakin katselee, niin ihan ymmärrettävää, että sieltä se kaasu loppui ja paremmat pelaajat alkoivat meiltä ottamaan enemmän roolia ja näkymään ratkaisun hetkillä.

Nyt voi jo kyllä viimeistään sanoa, että ollaan kahden joukossa runkosarjassa.

1. HIFK 53 109
2. Kärpät 53 108
3. JYP 54 97
4. Tappara 52 94

Ei sieltä enää JYP tai Tappara tai kukaan muukaan tule ohi nousemaan, joten Kärppien kanssa painitaan runkosarjan voitosta. Tappara kyllä pelottaa mahdollisessa välierävaiheessa, joten mielellään runkosarja menee siihen malliin, että sieltä se JYP, vaikka tulisi vastaan. SaiPakin on vähän vittumainen, mutta Tapparaa ei kiitos ennen finaaleita, jos pitää kohdata.
Tämä tietty taas aivan valtavaa keulimista ja ensin pitäisi hoitaa runkosarjakin alta pois, puolivälieristä puhumattakaan. Tässä kun tarpeeksi keulii, niin sieltähän tulee sitten Lahden paskansyöjät, jotka ensin telovat meiltä viisi kärkijätkää pois tai KalPa vittumaisen pelitapansa kanssa vastaan.

Meillä on kyllä aika paljon helpompi loppuohjelma, mutta Kärpätkin hoitaa kovia pelejä isoilla prosenteilla itselleen, joten keskinäinen matsi tulee olemaan todellinen steppi molemmille kohti runkosarjan voittoa.
Toivottavasti jos matseja tässä tullaan voittamaan, niin pelataan loppuun asti eikä anneta niiden 5-1 johtojen sulata 5-3 voittoihin viimeisillä minuuteilla, koska ensin ratkaisee tietysti pisteet, sitten kolmen pisteen voitot(yksi enemmän kuin Kärpillä tällä hetkellä) ja sitten maaliero, jossa Kärpillä on muutaman maalin etu tällä hetkellä.

Tälläistä yleistä pohdintaa tässä ajankuluksi. Hienot loppukahinat tulee Liigan runkosarjassa vähän kaikkialla. Runkosarjan voitosta, suorista playoffpaikoista ja kympin sakkiin pääsemisestä, joten elämme mielenkiintoisia aikoja.

Ehkä tässä pikkuhiljaa alkaa luottamaan jengiinkin, että vaikka vastustaja tekee sen ensimmäisen, niin vielä tullaan. Syytä alkaa olemaan.
 
hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laskeskelin tuossa, että HIFK:lle riittää lopuista runkosarjan otteluista 9 pistettä, jotta sijoitus runkosarjan kahden parhaan joukossa on varma. JYP ja Tappara eivät enää pelaa vastakkain, joten tarvittava pistemäärä on laskettu suhteessa siihen, että Tappara voittaa kaikki jäljellä olevat ottelunsa. Sijoitus kahden joukossa takaa kotiedun vähintään viimeiseen play off-sarjaan asti.

Mutta ei mennä asioiden edelle - erittäin mielenkiintoinen runkosarjan loppu edessä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Kaudella 2011-2012 HIFK teki liigassa 60 peliin 194 maalia, eli 3.23 maalia ottelua kohden. Tällä hetkellä 53 peliin 161 maalia, joka tekee 3,04 maalia ottelua kohden. Silloin maalintekijöinä Granlund 20, Peltonen, 24, Somervuori, 23, Ma Granlund, Kuhta 14, Petteri Wirtanen 14, Janne Pesonen 13, Mikko Kousa 12 ja Söderholm 8+39 joka taisi olla puolustajien uusi piste ennätys. Silloinkin tehtiin järkyttävä määrä maaleja runkosarjassa ja rosterin leveys maalintekoon oli vielä nykyistä laajempi. Tuloksena 4-0 tippuminen Jokereille, joka muutti pelaamisensa runkosarjaspelaamisesta aivan täysin. Runkosarjassa Jokerit lähti HIFK:ta vastaan avoimeen päästä päähän sotaan, joka oli Matikaisen Petun HIFK:lle oikein sopivaa. Pudotuspeleissä Westerlundin 5 pelaajan sumppu oman siniviivan tuntumassa oli HIFK:lle täysin tekemätön murtaa, koska pelitavasta ei löytynyt muita ratkaisumalleja murtaa tuota, kuin roiskia kiekkoja päätyyn. Muuten puskettiin siniviivaan ja tästä karmea määrä laatupaikkoja narreille. Tämän takia on mielestäni erittäin puusilmäistä ohittaa pelilliset asiat kommentoimalla: Hei ollaan tehty eniten maaleja Liigassa! Ihmisen muisti on niin kovin lyhyt.

Tällä kaudella noihin maalimääriin pääsevät Zaborsky 20, Luttinen 17, Partanen 16, Ikonen 15, Puustinen 11, Rask 10. Se huomionarvoinen ero tosin tämän kauden HIFK:ssa vs HIFK 2011-12 on se, että kärkikentistä löytyy fyysisyyttä ja vääntövoimaa ihan eri tavalla, kuin tuossa Jokereille tippuneessa nipussa, joten päätykiekkojen kautta meneminen ei ole tekemätön paikka. Silti näen tässä HIFK:n joukkueen pelitavassa hyvin paljon samaa, kuin tuossa kauden 2011-12 joukkueessa ja tämän takia vähän jopa (myönnän) ylikriittisesti seuraan tuota HIFK:n pelaamista. Liigassa on nyt muutama joukkue, jotka aivan varmasti lähtevät huomattavasti enemmän pelaamaan HIFK:n pelaamista pois, kuin mitä runkosarjassa. Tappara antoi tästä esimakua tällä viikolla jo runkosarjassa. Positiivinen asia on se, että Tappara kohdattiin viime keväänäkin pudotuspeleissä ja silloin Törmänen löysi lopulta lääkkeet Tapparan pelaamiseen. Tiputtiin ihan selkeästi materiaalin kapeudesta johtuvaan bensan ja loppumiseen + säälien tuomasta rasitusedusta. En siis näe tilannetta mitenkään äärimmäisen huolestuttavana. Mielestäni kuitenkin osa näistä kautensa jo luovuttaneen joukkueen kohtaamisessa on asenteen lisäksi myös näkynyt se, että hyökkäyksen rakenne ei ihan ole kunnossa. Huomionarvoista on se, että Törmänenkin on tämän myöntänyt. HIFK-JYP pelin jälkeisessä haastattelussa sanoi, että rakenne on välillä kunnossa ja välillä ei. Esimerkiksi tänään ja Tappara pelissä pelaaminen oli melkoista puskemista, kun selvästi sitä ensimmäistä runkosarjan voittoa haetaan ja vähän puristetaan. Ei pudotuspeleissä varsinkaan ensimmäsellä kierroksella se puristaminen yhtään vähene ja jos pelaaminen menee noin päättömäksi koohottamiseksi, niin hankala on maaleja tehdä.

Parasta kuitenkin tässä kaikessa on se, että pudotuspelit lähestyy ja näihin kysymyksiin saadaan vastaus. HIFK kohtaa väkisinkin yhden tiiviisti keskialuetta puolustavan joukkueen mikäli haluaa finaaleihin asti mennä. Todella toivon, että tämä pelitavallinen pohdintani on ihan täyttä paskaa.
Täyttä asiaa! Juuri siitä olen puhunut, että tällä pelityylillä (Tappara-matsissa sen näki, heikkoja vastaan ei huomaa), on vaikea voittaa kunnon trappia pelaavaa joukkuetta vastaan. Meidän suurimmat uhat ovat Kärpät, Tappara, SaiPa ja Lukko. Ellei Törmänen ole piilottanut jotain erikoista taktiikka olisi aika alkaa hioa sellaista.
 
baddinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
iiefkoo
Kaudella 2011-2012 HIFK teki liigassa 60 peliin 194 maalia, eli 3.23 maalia ottelua kohden. Tällä hetkellä 53 peliin 161 maalia, joka tekee 3,04 maalia ottelua kohden. Silloin maalintekijöinä Granlund 20, Peltonen, 24, Somervuori, 23, Ma Granlund, Kuhta 14, Petteri Wirtanen 14, Janne Pesonen 13, Mikko Kousa 12 ja Söderholm 8+39 joka taisi olla puolustajien uusi piste ennätys. Silloinkin tehtiin järkyttävä määrä maaleja runkosarjassa ja rosterin leveys maalintekoon oli vielä nykyistä laajempi. Tuloksena 4-0 tippuminen Jokereille, joka muutti pelaamisensa runkosarjaspelaamisesta aivan täysin. Runkosarjassa Jokerit lähti HIFK:ta vastaan avoimeen päästä päähän sotaan, joka oli Matikaisen Petun HIFK:lle oikein sopivaa. Pudotuspeleissä Westerlundin 5 pelaajan sumppu oman siniviivan tuntumassa oli HIFK:lle täysin tekemätön murtaa, koska pelitavasta ei löytynyt muita ratkaisumalleja murtaa tuota, kuin roiskia kiekkoja päätyyn. Muuten puskettiin siniviivaan ja tästä karmea määrä laatupaikkoja narreille. Tämän takia on mielestäni erittäin puusilmäistä ohittaa pelilliset asiat kommentoimalla: Hei ollaan tehty eniten maaleja Liigassa! Ihmisen muisti on niin kovin lyhyt.

Tällä kaudella noihin maalimääriin pääsevät Zaborsky 20, Luttinen 17, Partanen 16, Ikonen 15, Puustinen 11, Rask 10. Se huomionarvoinen ero tosin tämän kauden HIFK:ssa vs HIFK 2011-12 on se, että kärkikentistä löytyy fyysisyyttä ja vääntövoimaa ihan eri tavalla, kuin tuossa Jokereille tippuneessa nipussa, joten päätykiekkojen kautta meneminen ei ole tekemätön paikka. Silti näen tässä HIFK:n joukkueen pelitavassa hyvin paljon samaa, kuin tuossa kauden 2011-12 joukkueessa ja tämän takia vähän jopa (myönnän) ylikriittisesti seuraan tuota HIFK:n pelaamista. Liigassa on nyt muutama joukkue, jotka aivan varmasti lähtevät huomattavasti enemmän pelaamaan HIFK:n pelaamista pois, kuin mitä runkosarjassa. Tappara antoi tästä esimakua tällä viikolla jo runkosarjassa. Positiivinen asia on se, että Tappara kohdattiin viime keväänäkin pudotuspeleissä ja silloin Törmänen löysi lopulta lääkkeet Tapparan pelaamiseen. Tiputtiin ihan selkeästi materiaalin kapeudesta johtuvaan bensan ja loppumiseen + säälien tuomasta rasitusedusta. En siis näe tilannetta mitenkään äärimmäisen huolestuttavana. Mielestäni kuitenkin osa näistä kautensa jo luovuttaneen joukkueen kohtaamisessa on asenteen lisäksi myös näkynyt se, että hyökkäyksen rakenne ei ihan ole kunnossa. Huomionarvoista on se, että Törmänenkin on tämän myöntänyt. HIFK-JYP pelin jälkeisessä haastattelussa sanoi, että rakenne on välillä kunnossa ja välillä ei. Esimerkiksi tänään ja Tappara pelissä pelaaminen oli melkoista puskemista, kun selvästi sitä ensimmäistä runkosarjan voittoa haetaan ja vähän puristetaan. Ei pudotuspeleissä varsinkaan ensimmäsellä kierroksella se puristaminen yhtään vähene ja jos pelaaminen menee noin päättömäksi koohottamiseksi, niin hankala on maaleja tehdä.

Parasta kuitenkin tässä kaikessa on se, että pudotuspelit lähestyy ja näihin kysymyksiin saadaan vastaus. HIFK kohtaa väkisinkin yhden tiiviisti keskialuetta puolustavan joukkueen mikäli haluaa finaaleihin asti mennä. Todella toivon, että tämä pelitavallinen pohdintani on ihan täyttä paskaa.

Apassi kirjoittaa kuin suoraan omia ajatuksiani. Täsmälleen samoja juttuja olen miettinyt koko kauden.

Mutta onneksi muutama juttu puhuu Törmäsen puolesta vrt Matikaisen IFK

- Joukkue on nyt paljon fyysisempi mistä on paljon hyötyä playoffseissa. Suurin virhe minkä IFK teki mestaruuden jälkeen oli se että hankittiin lähes pelkästään taitoa ja heikentynyttä fyysistä osastoa paikattiin vain miikkatuomaisella.
- Husso on parempi maalivahti kuin Endras jonka pientä kokoa ja ylipelaamista Jokerit käytti silloin räikeästi hyväkseen.
- Törmäsen pelitavassa on useampia varaatioita. Vaikka IFK useimmiten hakee sitä pitkää ja nopeaa avausta niin ollaan nähty myös muita tapoja avata pelejä vaikka ei läheskään niin usein. Vrt Matikaisen pelitapa oli antaa kiekko MG:lle jota peluutettiin niin paljon puhki et saatiin matsi ratkaistua.
- Viime kaudella IFK petrasi todella paljon pudotuspeleihin ja pisti Tapparan todella koville vaikka kokoonpano oli mitä oli.

Mutta kyllä muakin jännittää lähteä pleijareihin kun tuntuu et IFK on edelleen pieni arvoitus. Vrt kevät 2011 kun jo runkosarjan loppupuolella IFK pystyi dominoimaan kaikkia vastustajia vastaan.
 
4

444

Kaudella 2011-2012 HIFK teki liigassa 60 peliin 194 maalia, eli 3.23 maalia ottelua kohden. Tällä hetkellä 53 peliin 161 maalia, joka tekee 3,04 maalia ottelua kohden. Silloin maalintekijöinä Granlund 20, Peltonen, 24, Somervuori, 23, Ma Granlund, Kuhta 14, Petteri Wirtanen 14, Janne Pesonen 13, Mikko Kousa 12 ja Söderholm 8+39 joka taisi olla puolustajien uusi piste ennätys. Silloinkin tehtiin järkyttävä määrä maaleja runkosarjassa ja rosterin leveys maalintekoon oli vielä nykyistä laajempi. Tuloksena 4-0 tippuminen Jokereille, joka muutti pelaamisensa runkosarjaspelaamisesta aivan täysin. Runkosarjassa Jokerit lähti HIFK:ta vastaan avoimeen päästä päähän sotaan, joka oli Matikaisen Petun HIFK:lle oikein sopivaa. Pudotuspeleissä Westerlundin 5 pelaajan sumppu oman siniviivan tuntumassa oli HIFK:lle täysin tekemätön murtaa, koska pelitavasta ei löytynyt muita ratkaisumalleja murtaa tuota, kuin roiskia kiekkoja päätyyn. Muuten puskettiin siniviivaan ja tästä karmea määrä laatupaikkoja narreille. Tämän takia on mielestäni erittäin puusilmäistä ohittaa pelilliset asiat kommentoimalla: Hei ollaan tehty eniten maaleja Liigassa! Ihmisen muisti on niin kovin lyhyt.

Tällä kaudella noihin maalimääriin pääsevät Zaborsky 20, Luttinen 17, Partanen 16, Ikonen 15, Puustinen 11, Rask 10. Se huomionarvoinen ero tosin tämän kauden HIFK:ssa vs HIFK 2011-12 on se, että kärkikentistä löytyy fyysisyyttä ja vääntövoimaa ihan eri tavalla, kuin tuossa Jokereille tippuneessa nipussa, joten päätykiekkojen kautta meneminen ei ole tekemätön paikka. Silti näen tässä HIFK:n joukkueen pelitavassa hyvin paljon samaa, kuin tuossa kauden 2011-12 joukkueessa ja tämän takia vähän jopa (myönnän) ylikriittisesti seuraan tuota HIFK:n pelaamista. Liigassa on nyt muutama joukkue, jotka aivan varmasti lähtevät huomattavasti enemmän pelaamaan HIFK:n pelaamista pois, kuin mitä runkosarjassa. Tappara antoi tästä esimakua tällä viikolla jo runkosarjassa. Positiivinen asia on se, että Tappara kohdattiin viime keväänäkin pudotuspeleissä ja silloin Törmänen löysi lopulta lääkkeet Tapparan pelaamiseen. Tiputtiin ihan selkeästi materiaalin kapeudesta johtuvaan bensan ja loppumiseen + säälien tuomasta rasitusedusta. En siis näe tilannetta mitenkään äärimmäisen huolestuttavana. Mielestäni kuitenkin osa näistä kautensa jo luovuttaneen joukkueen kohtaamisessa on asenteen lisäksi myös näkynyt se, että hyökkäyksen rakenne ei ihan ole kunnossa. Huomionarvoista on se, että Törmänenkin on tämän myöntänyt. HIFK-JYP pelin jälkeisessä haastattelussa sanoi, että rakenne on välillä kunnossa ja välillä ei. Esimerkiksi tänään ja Tappara pelissä pelaaminen oli melkoista puskemista, kun selvästi sitä ensimmäistä runkosarjan voittoa haetaan ja vähän puristetaan. Ei pudotuspeleissä varsinkaan ensimmäsellä kierroksella se puristaminen yhtään vähene ja jos pelaaminen menee noin päättömäksi koohottamiseksi, niin hankala on maaleja tehdä.

Parasta kuitenkin tässä kaikessa on se, että pudotuspelit lähestyy ja näihin kysymyksiin saadaan vastaus. HIFK kohtaa väkisinkin yhden tiiviisti keskialuetta puolustavan joukkueen mikäli haluaa finaaleihin asti mennä. Todella toivon, että tämä pelitavallinen pohdintani on ihan täyttä paskaa.
Kyllä ja ei. Pitää muistaa, että tuolla kaudella penkin takana hääräsi alaston mies moottorisaha kädessä ja hatullinen paskaa suussa. Matikainen ei ole koskaan osannut mukauttaa peluutustaan vastustajan mukaan ja Jokereita vastaan ainoa ratkaisu, jota edes yritti oli parhaan puolustusparin hajoittaminen. Westerlund vei työharjoittelijaa aivan 100000-0 ja Petu varmaan silloinkin mietti, että jollain tapaa tämä on työpaikkakiusausta ja lähti kauden jälkeen evakkoon.

Siinä olemme kuitenkin samaa mieltä, että playoffit ovat ihan oma maailmansa ja valmentajan merkitys kasvaa. Voittava valmentaja kaivaa vastustajan heikkoudet esiin ja osaa peluuttaa joukkojaan nimenomaan näitä silmällä pitäen. Törmäsellä on kohtalaisen vakuuttava track record eri liigojen pudotuspeleistä, joten en kantaisi muuntautumiskyvystä kovinkaan paljon huolta tässä vaiheessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nips...Naps
Parasta kuitenkin tässä kaikessa on se, että pudotuspelit lähestyy ja näihin kysymyksiin saadaan vastaus. HIFK kohtaa väkisinkin yhden tiiviisti keskialuetta puolustavan joukkueen mikäli haluaa finaaleihin asti mennä. Todella toivon, että tämä pelitavallinen pohdintani on ihan täyttä paskaa.

Hieno pohdinta kaiken kaikkiaan Apassi. Ja mielestäni pelitavallinen analyysisi oli totta ja samalla ehkä myös tarkennusta vaativaa.

Ehkä kannattaisi laittaa asioita mittasuhteisiin. Kauden alusta saakka on ollut ilmiselvää, että kannusta taistelevat - jälleen kerran - Tappara ja Käppärä. Molempien joukkueiden rosteri on sen naksun verran ylivoimaisesti parempi kuin seuraavan tason jengeillä (me. Jyp ja Lukko). Esmes the Pygmin saapuminen vahvistamaan Tapparan miehistöä laittoi punnuksia taas enemmän Tampereen suuntaan,

Pelitavallisesti HIFK on (yllätys) näyttänyt, että ns. pystysuunnan lätkällä voidaan voittaa myös nuuskamuikkusena himmailevat trap-joukkueet. Höpinät Saipasta/Lukosta/TPS:stä ei-toivottuna puolierävastustajana on mielestäni koomista. Nyt nähtävän HIFK:n ihanan soljuvilla peliesityksillä välieriin pääsy em. jengeistä lienee suurella todennäköisyydellä selvää.

Välierissä veri punnitaan. Tervetuloa Käppärä ja tervetuloa Tappara.

Molempien Liigan voittajiksi ennakoitujen heikko kohta on (edelleen) maalin suulla.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kannattaa tosiaan muistaa se, että kaudella 2011-2012 puikoissa hääri poliisi joka ei ymmärtänyt kiekollisesta pelistä yhtään mitään. Granlundi veteli punaiselta päätyyn ja joku perään, se siitä. Parhaan kuvan moottorisahamiehestä saa tämän kauden pelikaaneista, ei mitään järkeä koko touhussa.

En ottaisi sitä kautta verrokiksi mihinkään.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ihan viimeisenä haluaisin playoffeissa vastaan Tapparan, niin hemmetin paha se on ollut IFK:lle jo pidemmän aikaan, että mieluummin vaikka se Kärpätkin sitten! Ainoat huolenaiheeni pitkän kevään suhteen on Husso, joka on kärkimatseissa ollut hieman heikohko ja sitten tuo Zaborsky - Ramstedt parivaljakko. Ramun puolustustyöskentely on ollut viime aikoina liian heikkoa ja muutenkin tekeminen omaan silmään heikompaa tasoa. Zaborskyn taas pitää pystyä tekemään niitä maaleja, poffeissa kun paikkoja tulee yleensä huomattavasti vähemmän on tämän slovakin parannettava osumisprosenttiaan huomattavan paljon! Viime kauden playoffeja lukuun ottamatta Zabo ei ole koskaan ollut playoffeissa tehokas (en sano hyvä koska luonnollisesti en ole nähnyt miten on pelannut milloin missäkin seurassa kevään pelejä).
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Jaahas. Osa studaa Tapparaa pleijareissa, yks vinkuu kaikesta, jonkun mielestä peli keksitään uudestaan kun runkosarja päättyy, eilinen oli kuulemma puskemista.
Sitte faktat pöytään; Spåra pakotti Tapparan jatkoille, no se on Liigan paras vierasjoukkue, parempi kun IFK:n playoff-joukkue.
Skodattiin eilen 45 kertaa vieraskaukalossa kohti Kerhon Perhosta, josta viis byyriä, joo mut se oli puskemista ku maalit tuli lopussa, et väärin pelattu.
Ykkössenan taso ei riitä pleijareissa ketään vastaan ku ei viime keväänäkään pystyny tekeen tätä Tapparaa vastaan kun bojon per matsi.
Joo, mut kun tiputtiin, ni ei se silleen merkkaa ne just siin sarjas tehdyt pisteet.
Vittu, jos koko ajan pitää miettiä mikä voi mennä pieleen, varmaan joku sillon myös menee pieleen!
Koittakaa nyt luottaa jengiin ja Stögöön, kohta aletaan voittaa jotain suurta ☆☆☆ ps.
@Bafforosso se atk- peli on "pleikkari" nää on "pleijarit" "poffit" "play-offs" tai näin...ja lopeta se negailu♡♡
 
Kukaan ei varmaan väitä että playoffeissa (en nyt käyttänyt mitään noista antamistasi vaihtoehdoista) peli keksitään uudestaan. Pitäisi kuitenkin olla aika itsestään selvää kaikille (no ei nyt liiotella, ei ihan kaikille esim. meksikolaisille), että kun pelataan vähintään neljä kertaa peräkkäin samaa vastustajaa vastaan, niin peli on aika erilaista kuin runkosarjassa, jossa melko harvoin pelataan edes kahdesti samaa joukkuetta vastaan peräkkäin. Peli muuttuu taktisemmaksi, koska se voi.

En katsonut eilistä peliä, joten en sitä myöskään kommentoi. Mutta jos peli on ollut samanlaista kuin Tapparaa vastaan, en ihmettele lainkaan, jos joku on kokenut sen puskemisena. Nyt vastus oli paria kertaluokkaa heikompi, jolloin sama taso riittää voittoon. Yksinkertaiset laukaisumäärätilastot kertovat kaikille juuri sen, miten he sitä haluavat tulkita.

Mutta mulla on luotto tähän jengiin ja Stögöön. On ollut alusta asti. Jengi negailee, koska se on helpompaa. On myös helpompaa nostaa yksittäisiä pelaajia huomion keskipisteeksi - niin hyvässä kuin pahassakin - kuin ymmärtää kokonaisuutta.
 
nikozwan

Jäsen
Kannattaa tosiaan muistaa se, että kaudella 2011-2012 puikoissa hääri poliisi joka ei ymmärtänyt kiekollisesta pelistä yhtään mitään. Granlundi veteli punaiselta päätyyn ja joku perään, se siitä. Parhaan kuvan moottorisahamiehestä saa tämän kauden pelikaaneista, ei mitään järkeä koko touhussa.

En ottaisi sitä kautta verrokiksi mihinkään.

Tämä on totta. Törmäsen paras ase on se, ettei hän ole Matikainen. Lounaaksikin syö käsittääkseni ihan tavallista ruokaa, eikä mitään pöntöstä noukittua. #neveragain
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
Kukaan ei varmaan väitä että playoffeissa (en nyt käyttänyt mitään noista antamistasi vaihtoehdoista) peli keksitään uudestaan. Pitäisi kuitenkin olla aika itsestään selvää kaikille (no ei nyt liiotella, ei ihan kaikille esim. meksikolaisille), että kun pelataan vähintään neljä kertaa peräkkäin samaa vastustajaa vastaan, niin peli on aika erilaista kuin runkosarjassa, jossa melko harvoin pelataan edes kahdesti samaa joukkuetta vastaan peräkkäin. Peli muuttuu taktisemmaksi, koska se voi.

En katsonut eilistä peliä, joten en sitä myöskään kommentoi. Mutta jos peli on ollut samanlaista kuin Tapparaa vastaan, en ihmettele lainkaan, jos joku on kokenut sen puskemisena. Nyt vastus oli paria kertaluokkaa heikompi, jolloin sama taso riittää voittoon. Yksinkertaiset laukaisumäärätilastot kertovat kaikille juuri sen, miten he sitä haluavat tulkita.

Mutta mulla on luotto tähän jengiin ja Stögöön. On ollut alusta asti. Jengi negailee, koska se on helpompaa. On myös helpompaa nostaa yksittäisiä pelaajia huomion keskipisteeksi - niin hyvässä kuin pahassakin - kuin ymmärtää kokonaisuutta.
Ei nojata tilastoihin, vaan mutuillaan sitten jatkossa. Kun ihan sama yrittää löytää pelistä positiivista tai negatiivista, niin ikinä tilastot ei joidenkin besserwissereiden mielestä tue kentällä tapahtuneita asioita. Eihän ne statsit ole varmaan yks yhteen, mutta aika hyvin niistä osviittaa saa näkemänsä tueksi, esimerkiksi pelin virtauksen hallinnasta. Ainoa tilasto, mikä tuli itseĺleni täysin puskista, oli Taipaluksen vähäinen miinusmaalien määrä, jossa mielikuvani oli aika erilainen kuin tilaston näyttämä.
Mutta sekin on varmaan harhaa, kun oon tällainen meksikolainen puusilmä. Ja olen aina pitäny playoff-kiekkoa intensiivisesti ja taktisesti samanveroisena kuin Marraskuisen Tiistai-illan läpsyttelyä KalPaa vastaan Niiralanmontun molempien katsojien huokaillessa taustalla.
On se perkele, kun on näin vitun tyhmä vielä näin vanhana. Mut onneks meillä on täällä näitä älykkäitä vitsiniekkoja, niin on hauskaa kaikilla. (Tähän sulkuihin joku hauskuutus)
 
No sustahan äkkiä kuoriutui todellinen mielensä pahoittaja.
Jos sun mielestä laukaisumäärätilastoilla pystytään kumoamaan väite, että peli on näyttänyt puskemiselta, niin hieno homma. Älä kuitenkaan pahoita mieltäsi, jos joku oikein kehtaa olla eri mieltä asiasta ja helvetti vielä kehtaa pukea sen sanoiksi.
Varmistan nyt kuitenkin vielä, ettei tule väärinkäsityksiä: ovatko playoff-ottelut mielestäsi kaikilla mittareilla samanveroista kiekkoviihdettä kuin lokakuiset runkosarjaläpsyttelyt? Jos kyllä, voidaan lopettaa aiheesta keskustelu. Jos ei, niin miltä osin se on mielestäsi poikkeavaa ja mistä tämä voi mielestäsi johtua?
 
Stigu

Jäsen
Apassilta tosiaan hyvää pohdintaa. Itse näen tämän kauden jengissä analogiaa myös Nokan kakkoskauden 2009-2010 jengiin:

- Nokka oli edellisvuonna astunut remmiin, erittäin sekavan aikakauden jälkeen. Tuon kauden tulos oli ns. normikausi
- Toiselle kaudelle Nokka a) puhdisti joukkueen ns. turhista pelaajista ja b) ryhtyi ajamaan omaa pelitaktiikkaa sisään. Tulos edelleen ns. normikausi
- Kolmannelle kaudelle perusjengi pysyi kasassa, mutta mukaan tuli Ville Peltonen. Ja loppu on historiaa.

El kyllä Stögö vol II jengi pelaa hyvin, joskus jopa helvetin hyvin, mutta onkohan aika sittenkään ihan kypsä tuolle jengille? Ja kuka on villepeltonen? Tarvitaanko sellaista?

Pleijaripeliin liittyen, mielestäni harva koutsi muuttaa radikaalisti valmennustaktiikkaa pleijareissa (Ehkäpä Erkan juuri tuo legendaarinen 4-0 träppi IFKta vastaan on radikaalein muutos jonka ainakaan itse lähihistoriassa muistan). Enemmänkin peliä yksinkertaistetaan ja suoraviivaistetaan, painottaen vahvaa pelaamista molempien maalien edessä. Esim. Tapparan peli Helsingissä oli mielestäni jo erittäin lähellä pleijarikiekkoa, Stögön peli tullee muuttumaan radikaalimmin pleijareihin. IFK:n kohdalla tuo suoraviivaistaminen ja yksinkertaistaminen toivottavasti merkitsee sitä, että a) hyökkäyksessä vältetään noita kolmen pelaajan syvältä karvauksia ja b) pelaajat (esim. Ramu, Taipalus, ym) jättävät hasardisyötöt kokonaan pois ja c) kiekko puretaan omalta alueelta helpommin pois jos kunnon syöttölinjaa ei löydy. Jos tuollaiset muutokset tulevat tapahtumaan, niin kyllähän nimenomaan Stögön "vapaat kädet pelaajille"-pelistä tulee karisemaan yksi iso osa pois. Ja uskon, että näin tapahtuu, samahan tapahtu pleijareissa jo Airhockey-kaudella.

Mitä tulee vahvaan maalineduspelaamiseen pleijareissa, oman maalin pelaamisen (puolustuspeli+ Husso) osalta se on mielestäni jo kuosissa mutta vastustajan maalineduspelin suhteen on pari kysymysmerkkiä

- ykkösketju nykyisessä muodossaan (Za-Ra-Za): Saavat kyllä kiekon maalille, mutta eivät välttämättä itseään sinne.
- nelosketju (varsinkin jos Nykopp ei tervehdy): Saavat kyllä itsensä maalille, mutta eivät välttämättä kiekkoa

Nelosen osalta, kurioisteettina todettakoon, että esim.Liigassa erittäin korkealle arvostamani nelosketju, Jypin Salmio-Hotakainen-Nenonen on tehnyt tällä kaudella 63 pistettä, ja on selkeästi samanarvoinen JyPin muiden ketjujen kanssa. Itse olen ihmetellyt koko kauden Stögön nelosketjufilosfiaa, koska en ole ymmärtänyt minkälaista ketjua hän nelosessa hakee. No, tähänkin saadaan vastaus melko pian.

Ja prkl kun se Nykopp paranisi pleijareihin.
 
Pitänee varmaan vaihtaa lääkitystä, kun olen Stigun kanssa jostain samaa mieltä.
Mutta juurikin siis näin. Pelitapaa on vaarallista mennä muuttamaan suuresti yhtäkkiä, koska pelaajilla menee oma aikansa, että saavat uudesta ideasta kiinni. Sen sijaan pientä viritystä on tehtävä vastustajaa silmällä pitäen; se sama vastustaja kuitenkin kohdataan vähintään neljästi putkeen, joten juuri kyseistä vastustajaa vastaan on mahdollisuus reagoida pelitavallisesti. Yhden yksittäisen vastustajan heikkouksiin on helpompi keskittyä kuin neljäntoista erillisen.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Apassilta tosiaan hyvää pohdintaa. Itse näen tämän kauden jengissä analogiaa myös Nokan kakkoskauden 2009-2010 jengiin:

- Nokka oli edellisvuonna astunut remmiin, erittäin sekavan aikakauden jälkeen. Tuon kauden tulos oli ns. normikausi
- Toiselle kaudelle Nokka a) puhdisti joukkueen ns. turhista pelaajista ja b) ryhtyi ajamaan omaa pelitaktiikkaa sisään. Tulos edelleen ns. normikausi
- Kolmannelle kaudelle perusjengi pysyi kasassa, mutta mukaan tuli Ville Peltonen. Ja loppu on historiaa.

El kyllä Stögö vol II jengi pelaa hyvin, joskus jopa helvetin hyvin, mutta onkohan aika sittenkään ihan kypsä tuolle jengille? Ja kuka on villepeltonen? Tarvitaanko sellaista?

Pleijaripeliin liittyen, mielestäni harva koutsi muuttaa radikaalisti valmennustaktiikkaa pleijareissa (Ehkäpä Erkan juuri tuo legendaarinen 4-0 träppi IFKta vastaan on radikaalein muutos jonka ainakaan itse lähihistoriassa muistan). Enemmänkin peliä yksinkertaistetaan ja suoraviivaistetaan, painottaen vahvaa pelaamista molempien maalien edessä. Esim. Tapparan peli Helsingissä oli mielestäni jo erittäin lähellä pleijarikiekkoa, Stögön peli tullee muuttumaan radikaalimmin pleijareihin. IFK:n kohdalla tuo suoraviivaistaminen ja yksinkertaistaminen toivottavasti merkitsee sitä, että a) hyökkäyksessä vältetään noita kolmen pelaajan syvältä karvauksia ja b) pelaajat (esim. Ramu, Taipalus, ym) jättävät hasardisyötöt kokonaan pois ja c) kiekko puretaan omalta alueelta helpommin pois jos kunnon syöttölinjaa ei löydy. Jos tuollaiset muutokset tulevat tapahtumaan, niin kyllähän nimenomaan Stögön "vapaat kädet pelaajille"-pelistä tulee karisemaan yksi iso osa pois. Ja uskon, että näin tapahtuu, samahan tapahtu pleijareissa jo Airhockey-kaudella.

Mitä tulee vahvaan maalineduspelaamiseen pleijareissa, oman maalin pelaamisen (puolustuspeli+ Husso) osalta se on mielestäni jo kuosissa mutta vastustajan maalineduspelin suhteen on pari kysymysmerkkiä

- ykkösketju nykyisessä muodossaan (Za-Ra-Za): Saavat kyllä kiekon maalille, mutta eivät välttämättä itseään sinne.
- nelosketju (varsinkin jos Nykopp ei tervehdy): Saavat kyllä itsensä maalille, mutta eivät välttämättä kiekkoa

Nelosen osalta, kurioisteettina todettakoon, että esim.Liigassa erittäin korkealle arvostamani nelosketju, Jypin Salmio-Hotakainen-Nenonen on tehnyt tällä kaudella 63 pistettä, ja on selkeästi samanarvoinen JyPin muiden ketjujen kanssa. Itse olen ihmetellyt koko kauden Stögön nelosketjufilosfiaa, koska en ole ymmärtänyt minkälaista ketjua hän nelosessa hakee. No, tähänkin saadaan vastaus melko pian.

Ja prkl kun se Nykopp paranisi pleijareihin.

Nyt olisi syytä olla valmiutta menestyä tolla jengillä, koska ensi kaudeksi porukka hajoaa isoilta osin, ja aletaan rakentaa aikalailla uutta joukkuetta taas.

Mitä tulee Tapparaan mahdollisena vastustajana, niin näkisin että meidän kannalta on hyvä asia, että pitää ottaa se 4 voittoa. Viime kaudella Törmänen pääsi vajaavaisellakin jengillä aika hyvään otteeseen Tapparasta. Ei kuitenkaan vaan rahkeet silloin riittäneet lopulta. Nyt voisi riittää paremmin. Lisäksi meillä on paremmat veskarit, ja sekin toivottavasti kääntää vaakaa meille. Mutta joo, luotan että välierissä pelataan, ja parempihan se olisi jos vaikka Kärpät-Tappara pelaisivat keskenään semeissä.

Muutama viikko vielä ja poffit alkaa viimein! Jes!
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Näen täällä pöhinässä kaksi ongelmaa.

1) Täällä puhutaan välieristä. Newsflash, emme ole vielä siellä. Meidän pitää voittaa puolivälierät ja tapa miten se voitetaan siivittää usein joukkueen vauhtiin. Verrataan vaikka edellistä mestaruuskautta. Puolivälierien jälkeen meille ei olisi ollut enää pysäyttäjää. Joukkue hitsautui yhteen ja saatiin jumalmoodi päälle joukkueena. Edelleen voidaan hävitä katkerasti puolivälierissä ja se on helppoa kun puhuu välieristä.

2) Puolivälierät on eräänlainen peikko tälle runkomiehistölle. Väitän, että kun ja jos niistä on ajeltu ohi, niin tämän koko joukkueen jalka on ihan erilaisessa liikkeessä välierissä. Toisin on Käppärillä ja Tapparalla. Heillä ei ole kuin takaraivossa ajatus "Viime vuonna oli kyllä parempi jengi ja parempi veska". Vähän sellainen hikinen just ja just välieriin ja siellä ei välttämättä ole itseluottamus missään kuosissa.

Eli jälleen mennään siihen, että pleijarit ne on kuulkaa eri pelejä ne. Ne ratkaistaan henkisellä puolella. Kun henkinen puoli on kunnossa, niin tolppakiekot menee sisään, räkäsutaisut uppoaa, koska veska ei ole 100% pelissä sisällä.

Ja jos katsoo viime vuoden kevättä, niin Stögö osaa kaivaa jengistä latingin esille. Toivottavasti tänäkin vuonna.

Mulle riitti, että ollaan 1-3 sarjassa, niin varmistuu mahdollisimman paljon kotietuja ja pääsee mahdollisimman usein Nordikselle. Kävi miten kävi.

Kevät tulossa..huikeaa.
 
M.Rönkkö-83

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Islanders
Pientä pelkoa aiheuttaa kyllä se, että kotiotteluissa ollaan oltu pulassa silloin kun hyvä joukkue on heittänyt tuon puolustusmoden meitä vastaan. Noissa matseissa tarvittaisiin kuumia pelaajia lyömään kovalla prossalla kiekkoa maaliin niistä paikoista mitä siunaantuu. Torstaisessa Tappara matsissa näin ei käynyt.

Toivottavasti olen tässä asiassa väärässä, mutta hiukan näyttää, että esim. ramu on hyytymässä ihan parhaasta vireestään vaikka tässä kohtaa kautta pitäisi olla trendi toiseen suuntaan. Partanenkaan ei ole
samalla tasolla kuin syksyllä ja Elkins ei saa mistään sisään. Puustinen nyt on mitä on...saattaa pistää unelma vedon sisään tai sitten ei pääse edes paikoille.
Toivottavasti kyseiset kärkijätkät saisivat ennen poffeja onnistumisia, jotta itseluottamus hipoisi Nordiksen kattoa, kun tosipelit alkavat.

Poff vastustajista ajattelen, että ekalle rundille ois kyllä hyvä saada sääleistä vastustaja. Toivottavasti ollaan siis kahen sakissa runkosarjan päättyessä. Runkosarjan voitto tarkoittaisi aika varmasti sitä, että Tapparaa ei kohdata ennen finaaleja. Veikkaan Tapparan päätyvän sijalle 3 runkosarjassa.
 
Viimeisen 15 matsin kuntopuntarissa HIFK on kärjessä ja tilillä on vain yksi suora tappio. Se oli tuo Tappara-matsi. Pisteitä on tullut 40. Tehtyjä maaleja on 49, mikä on muuten eniten, ja päästettyjä on 25, mikä on taas vähiten. Jokaiselle jengille tulee joskus se suora tappio ja nyt tuo Tappara-matsi sattui olemaan se. Negaa löytyy näemmä joka asiasta.

Aika outoja saa muuten sattua että HIFK putoaisi kahden joukosta pois.
 
4

444

Näen täällä pöhinässä kaksi ongelmaa.

1) Täällä puhutaan välieristä. Newsflash, emme ole vielä siellä. Meidän pitää voittaa puolivälierät ja tapa miten se voitetaan siivittää usein joukkueen vauhtiin. Verrataan vaikka edellistä mestaruuskautta. Puolivälierien jälkeen meille ei olisi ollut enää pysäyttäjää. Joukkue hitsautui yhteen ja saatiin jumalmoodi päälle joukkueena. Edelleen voidaan hävitä katkerasti puolivälierissä ja se on helppoa kun puhuu välieristä.

2) Puolivälierät on eräänlainen peikko tälle runkomiehistölle. Väitän, että kun ja jos niistä on ajeltu ohi, niin tämän koko joukkueen jalka on ihan erilaisessa liikkeessä välierissä. Toisin on Käppärillä ja Tapparalla. Heillä ei ole kuin takaraivossa ajatus "Viime vuonna oli kyllä parempi jengi ja parempi veska". Vähän sellainen hikinen just ja just välieriin ja siellä ei välttämättä ole itseluottamus missään kuosissa.

Eli jälleen mennään siihen, että pleijarit ne on kuulkaa eri pelejä ne. Ne ratkaistaan henkisellä puolella. Kun henkinen puoli on kunnossa, niin tolppakiekot menee sisään, räkäsutaisut uppoaa, koska veska ei ole 100% pelissä sisällä.

Ja jos katsoo viime vuoden kevättä, niin Stögö osaa kaivaa jengistä latingin esille. Toivottavasti tänäkin vuonna.

Mulle riitti, että ollaan 1-3 sarjassa, niin varmistuu mahdollisimman paljon kotietuja ja pääsee mahdollisimman usein Nordikselle. Kävi miten kävi.

Kevät tulossa..huikeaa.
Pitää kuitenkin muistaa, että jos fanit ovat jo henkisesti välierissä, niin se ei tarkoita vielä sitä, että itse joukkue olisi. Mulla ei ole mitään syytä uskoa, että tuo porukka lähtisi puolivälieriin rotsi auki miettien, että tsiigatkaa sarjataulukkoa.
Muuten täyttä asiaa tämä viestisi.
 
Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
voi jo kyllä viimeistään sanoa, että ollaan kahden joukossa runkosarjassa.

1. HIFK 53 109
2. Kärpät 53 108
3. JYP 54 97
4. Tappara 52 94

Ei sieltä enää JYP tai Tappara tai kukaan muukaan tule ohi nousemaan, joten Kärppien kanssa painitaan runkosarjan voitosta. Tappara kyllä pelottaa mahdollisessa välierävaiheessa, joten mielellään runkosarja menee siihen malliin, että sieltä se JYP, vaikka tulisi vastaan.

Tässä taktikoinnissa on vaan se haittapuoli, että toimiakseen se vaatii, että kärkinelikosta kaikki hoitavat ensimmäisen PO-kierroksen. Tämä ei ole suinkaan varmaa ja esim "huonoa jaksoa" vetävä Jyp voi vaikka pudota, jolloin taktikointi johtaisikin sen ikävän skenaarion toteutumiseen.

Ainoa asia, joka itseä pelottaa on se, että peli sujuu liian aikaisin liian hyvin. Ollaan hirveessä lennossa nyt, kun sen pitäisi tapahtua PO-peleissä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään vieraissa Blues, perjantaina kotona Pelicans.
Kärpillä pe-la back to backit TPS:n ja Lukon vieraina.

Nyt saattaisi olla aika pirun kovat saumat ottaa sitä eroa Kärppiin ainakin lähtökohtaisesti. Toki Kärpät ollut vakuuttava, joten voi hyvinkin ottaa 6 pistettä myös.
 
Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Tänään vieraissa Blues, perjantaina kotona Pelicans.
Kärpillä pe-la back to backit TPS:n ja Lukon vieraina.

Nyt saattaisi olla aika pirun kovat saumat ottaa sitä eroa Kärppiin ainakin lähtökohtaisesti. Toki Kärpät ollut vakuuttava, joten voi hyvinkin ottaa 6 pistettä myös.
Tekisi meisseliä jos meillä olisi samalla pelimäärällä neljä pistettä tai yli enemmän kuin Kärpillä keskenäiseen lähdettäessä. Silloin ei tarttis puristaa mailaa niin pahasti, ja runk voitto edelleen omissa käsissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös