Mainos

Peliesitykset kaudella 2015–2016

  • 189 457
  • 987

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Jaa-a en tiedä miten sielä fanipäädyssä tilanne näkyi, mutta hienosto Blomqvisti malttoi ja malttoi hieman veivata ja sitten syöttö Laakson lapaan. Tätä edelsi Vänttisen hieno loppuun asti pelaaminen. Vänttinen on kyllä äijä, tuollaisia pelaajia kun saisi pari lisää.
Joo siis toi oli kyllä täysin Vänttisen ansiota toi 2-0 maali. Siis juuri tuollaista loppuun asti pelaamista tarvitaan, Muutenkin nyt pelaajat on kiekonnälkäisiä ja pirteänä taistelevat kiekosta ja irtopaloista. Juuri näin se pitää, tila ja aika pois ja kiekko liikkeelle.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tepsi pelin löysyyden jälkeen on nähty kolme hyvää kotiottelua, joista kahdessa kaadettiin viime kaudella voittamattomiksi jääneet vastustajat. Nyt on kuitattu ne Kerho- ja KooKoo pelien menetetyt pisteet ja ollaan taas 10. sijan rajoilla olevassa pistetahdissa. Vieraspelaamisen on viimeistään nyt alettava toimimaan, sillä loppukuulta vaaditaan ainakin kolme pistettä vieraista, jotta ei taas jäädä jälkeen. Myös KalPalta olisi otettava kotona kolme pistettä, niin että loppukuun viidestä jäljellä olevasta pelistä tulisi vähintään kuusi pistettä. Mieluummin tietenkin enemmän.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Hieno voitto kyllä, mutta se olisi tärkeää että ei tule näitä yksi voitto ja kaksi tappiota tai jopa enemmän perään heti sitten, mutta joo se on positiivista että ollaan kaadettu Saipa ja Kärpät nyt, paljon on tosiaan kiinni tuosta vieraspelaamisesta, sieltä pitää alkaa tulemaan pisteitä ainakin jotain. Pakiston hankintoja ei kyllä tarvitse kritisoida, siinä hommassa on toimisto onnistunut. Oma veikkaus on että Newtonille tai Laaksolle tungetaan kultainen potta päähän jokusen pelin jälkeen, sellainen fiilis on. Järvinen on tekemässä Toivosia eli parantamassa otteitaan koko ajan. Tuohon kun saisi pari hyökkäyksen kärkihankintaa onnistumaan ja voittavan kakkosmolarin niin olisi oikeasti jo ihan kova nippu kasassa. Nämä johtavat hyökkääjät kuitenkin pystyvät kääntämään sen maalin pelin voitoksi hyvin usein. Sarja on meinaan tällä hetkellä supertasainen viimeisestä sijasta sääleihin asti ja jokainen pinna on erityisen tärkeä.

Taistelevaa, aktiivista ja suoraviivaista pelaamista kyllä ja jotain eroa on tapahtunut viime kauteen nähden nimittäin jokkue ei väsähdä enää kesken pelin. Se päätön kaahauskiekko mitä välillä harrastettiin viimekaudella väsytti kyllä pelaajat hyvin usein. Tuossa touhussa on nyt jotain järkeä ja toivottavasti homma pysyykin näin...
 

Tuima

Jäsen
Pakisto on ollut kyllä koko kauden aikana hyvä. Nyt se on kulminoitunut näihin kahteen mieheen, kiistattomaan ykköspakkipariin, Laakso & Newton. Peltolaltakin hienoa fyysistä peliä ja pari hyvää laukaisua. Brennan isännöitsijänä. Ai että, jag tycker.

Blomqvistilta tänään hienoa malttamista maalinedustalla kun syötti Laakson byyrin. Itse soisin mielummin Männikölle sen "option loppukaudesta". Hieno pelimies. Kokemus puhuu. Kokemusta ei voi koskaan olla liikaa jengissä.

Syön omat sanat, jotka KK pelin jälkeen päästin ilmoille: "0/12p". Hyvin meni pahimmilla vastustajilla täytetty viikko!
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hienoa että yv ja av toimi tänään.

On huomattavan paljon todennäköisempää voittaa tiukkoja pelejä kun ei aina tule omiin kahta tai kolmea maalia vastustajan ylivoimilla ja itse ei saa tehtyä yhtään yv-maalia.

Ei se paljon helpota otteluohjelma kun seuraavaksi Tappara vieraissa.
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
Tuohon kun saisi pari hyökkäyksen kärkihankintaa onnistumaan ja voittavan kakkosmolarin niin olisi oikeasti jo ihan kova nippu kasassa.

Jotain realismia. Sportin budjetilla ei hankita pari kärkihyökkääjää ja maalivahdin. Mikäli Luceniuksen saikku kestää pitempään voi koeaikaa varmasti jatkaa, ellei Blomqvist sillä aikaa lunasta hänen paikkaansa. Mahdollisesti voidaan yhtä hyökkääjää vielä katsella, mutta maalivahtia ei tule (saa ottaa talteen), ellei sitten Godla ala dominoimaan Mestistä ja tehdään suora vaihto Hermeksen kanssa. Tähänkään en oikein usko. Hieman huvittavaa myös, että Hostikkaa oltais ottamassa avosylein takaisin, joka ei saanut viime syksynä ilmapalloakaan kiinni. Ensimmäinen voitto tais tulla joskus joulun tienoilla. Tämän jälkeen alkoi kiekot jotenkuten tarttua, mikä oli pitkälti seurausta siitä, että sai enemmän vastuuta. Niemi on nyt pelannut 7 erää. Kalpaa vastaan pelasi ihan hyvin, HPK:ta vastaan piti nollan (sen yhden erän). Lukkopelissä 3. ja 5. maali olivat täysin hänen maalejaan. Kaksi ensimmäistä oli joksenkin otettavissa, mutta ei mitään selviä imurointeja. En sano että Niemi on loistava maalivahti, en tiedä onko hän sitä, sillä tuolla peluutuksella ei ole ollut mahdollisuuttakaan päästä kohtalaiseen torjuntavireeseen.

Mitä tulee Sportin muihin hankintoihin ja näiden kritisointiin, niin täytyy muistaa, että muun muassa Newton, Laakso, Vänttinen, ehkä myös Karvinen ovat ylittäneet kaikki odotukset. Järvinen hakee vielä tasaisuutta, mutta alkaa pikkuhiljaa näyttämään hyvältä ykkösveskalta. Helppo toki ulkopuolisena ihemtellä, ettei Toivoselle (väitetysti) tarjottu jatkoa, mutta pakko uskoa, että joku pätevä syy tälle löytyy.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Pakisto on ollut kyllä koko kauden aikana hyvä. Nyt se on kulminoitunut näihin kahteen mieheen, kiistattomaan ykköspakkipariin, Laakso & Newton. Peltolaltakin hienoa fyysistä peliä ja pari hyvää laukaisua. Brennan isännöitsijänä. Ai että, jag tycker!
Joku txt-scoutti voisi pian sanoa, että ihan sysipaska, kun välillä soi omissa enemmänkin, mutta todellisuudessa on kyllä huikea tämän kauden puolustus vs viime kauden puolustus.

Jos miettii, millasessa kusessa oltiin juuri puolustuksen suhteen viime kaudella ja kuinka helvetin vakuuttavaa se on nyt, niin huh huh! Ero on kyllä ihan, kuin yöllä ja päivällä.

Viime kaudella kaikenmaailman Tarkkaset, Valkoset ja Uitot sähläämässä, GeneMattia unohtamatta.

Jos noita vertaa Newtoniin, Laaksoon ja Peltolaan, aika perkeleen kaukana ollaan viime kaudesta kyllä nykypäivänä.
Lisäksi vielä Gröndahlin aivan käsittämätön "yhdessä yössä sähläristä ammattilaiseksi" uudelleenpäivitys kaverin aivoihin ja Salon todella miehekäs sisääntulo, joka ei kyllä jätä ketään kylmäksi.

Olen kyllä ainakin ihan sanaton tosta meidän puolustuksen tasosta tällä kaudella. Tätä voi sanoa jo hyvällä sydämellä ammattilaismiehistöksi.... Niin ja ettei unohdu, pakko vielä mainita viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä PUKKA! Ja iso hymiösmiley perään.
 

Winger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Helppo toki ulkopuolisena ihemtellä, ettei Toivoselle (väitetysti) tarjottu jatkoa, mutta pakko uskoa, että joku pätevä syy tälle löytyy.
Mä haluaisin uskoa, että Toivonen on sanonut hintalappunsa, jonka jälkeen ei ole ollut edes järkeä tarjota mitään ja Hankyn on sittemmin ollut helppo huudella, että tarjousta ei ole tullut. Mutta faktaa mulla ei ole asiasta.
 

Sporttia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Lainaus: Mä haluaisin uskoa, että Toivonen on sanonut hintalappunsa, jonka jälkeen ei ole ollut edes järkeä tarjota mitään ja Hankyn on sittemmin ollut helppo huudella, että tarjousta ei ole tullut. Mutta faktaa mulla ei ole asiasta.

Viimeisimmän Urheilusanomien mukaan asia on juuri noin. Hannu Toivosesta kertovassa jutussa on kommetti Jämsältä, miksi Sport ei tarjonnut sopimusta:

"Menneet ovat menneita, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta lähteä mukaan kilpailuun Toivosesta. Olen erittäin iloinen, että hän on noussut Ilveksessä tänä syksynä vieläkin korkeammalle tasolle. Hän on täydellinen ammattilainen, josta ei ole pahaa sanaa sanottavana."

Pitää kompata muita kirjoittajia Sportin puolustajista, että sillä osastolla on tullut edistystä. Tällä kaudella muun muassa eivät ole vastustajat päässeet hakkaamaan reboundeja sisään Sportin maalin edestä, mikä oli tuttu näky viime kaudella.

Yleisesti puolustuspelissä olen kiinnittänyt huomiota siihen, että vastustajan pakkien vetoja ei saada kovin aktiivisesti blokattua ja Sportin hyökkääjä antaa tilaa vastustajan pakille. Vastaavasti hyökkäyspuolella Sportin pakkien vedot saadaan kohtuu usein blokattua.
 

infidel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Royals Up! #Pukkaparty
Joku txt-scoutti voisi pian sanoa, että ihan sysipaska, kun välillä soi omissa enemmänkin, mutta todellisuudessa on kyllä huikea tämän kauden puolustus vs viime kauden puolustus.

Jos miettii, millasessa kusessa oltiin juuri puolustuksen suhteen viime kaudella ja kuinka helvetin vakuuttavaa se on nyt, niin huh huh! Ero on kyllä ihan, kuin yöllä ja päivällä.

Viime kaudella kaikenmaailman Tarkkaset, Valkoset ja Uitot sähläämässä, GeneMattia unohtamatta.

Jos noita vertaa Newtoniin, Laaksoon ja Peltolaan, aika perkeleen kaukana ollaan viime kaudesta kyllä nykypäivänä.
Lisäksi vielä Gröndahlin aivan käsittämätön "yhdessä yössä sähläristä ammattilaiseksi" uudelleenpäivitys kaverin aivoihin ja Salon todella miehekäs sisääntulo, joka ei kyllä jätä ketään kylmäksi.

Olen kyllä ainakin ihan sanaton tosta meidän puolustuksen tasosta tällä kaudella. Tätä voi sanoa jo hyvällä sydämellä ammattilaismiehistöksi.... Niin ja ettei unohdu, pakko vielä mainita viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä PUKKA! Ja iso hymiösmiley perään.

Boldaus oma.
On nuo kaikki ominaisuudet Gröndahlilla jo aiemmin, mutta helposti moni on nähnyt vaan Arin virheet. Tasaisuutta on tullut hirveän paljon, eli huonoja päiviä vähemmän ja painajaisia ei ollenkaan.
Joillekin pitää antaa aikaa kasvaa. Luojan kiitos jatkiksen kirjoittajat eivät valmenna :D
 

muuttohaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Wasa Royals
On nuo kaikki ominaisuudet Gröndahlilla jo aiemmin, mutta helposti moni on nähnyt vaan Arin virheet. Tasaisuutta on tullut hirveän paljon, eli huonoja päiviä vähemmän ja painajaisia ei ollenkaan.

Olen säännöllisin välein yrittänyt muistuttaa itseäni ja palstaveljiä tästä, mutta pakko myöntää, että aika monesti usko on horjunut. Siinä mielessä allekirjoitan Patin näkemyksen, että tuo muutos tapahtui kuin yhdessä yössä. Ensimmäiset n. 3-4 ottelua näytti, ettei mikään ollut muuttunut viime kaudesta, mutta yhtäkkiä kaikki palaset vain kolahti paikoilleen. Jos pitäisi veikata, niin uskon, että Pukalla on ollut aika iso vaikutus tähän.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Gröndahlihan oli Mestiksessäkin yhtä kautta lukuunottamatta aika keskinkertainen, jolla kuitenkin oli potentiaalia olla iso ja ilkeä peruspakki. Sanoi usein itsekin, että hänen pitäisi oppia hyödyntämään kokoaan paremmin, mutta vasta Tomekin alaisuudessa on ottanut harppauksia eteenpäin kovuudessa. Viime kaudella muistan, että häntä oli rohkaistu pelaamaan kiekon kanssa enemmän, mutta ei hänestä miksikään kiekolliseksi pakiksi ollut. Tälle kaudelle sitten roolia on taas muutettu, ja kun on saanut rutiinia pelata tällä tasolla, on myös itseluottamus noussut ja sitä kautta tasaisuus.

Täytyy sanoa, että itse en olisi näin kauaa Arin kanssa odottanut, mutta onneksi odotettiin. Kuitenkin jo viides kausi Sportissa ja vasta nyt alkaa lunastamaan potentiaaliaan. Veikkaanpa, että jos Sportissa olisi ollut viimeisinä Mestis vuosina parempi valmentaja, olisi Gröndahlin taso noussut paljon aikaisemmin ja pelaisi nyt jossain muussa Liigajoukkueessa.

Tässä samalla voi myös ihmetellä aika monen nimimerkin puheita Niemen ulosheittämisestä yhden heikomman pelin jälkeen ja moni olisi vielä ottamassa tilalle jotain Hostikkaa, jonka annettiin imuroida viime kaudella ties kuinka kauan, ennen kuin alkoi näyttää Liigavahdilta.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Ari on uudelleenohjelmoitu tehdasasetuksiin takaisin ja asennettu samalla Volkswagenin sähläämisiä poistava modifiointikitti. :)

No joo, oli aika heikko taas. Silti aika perkeleen kova päin naamaa litsari, eikä edes välttämättä litsari vaan nyrkinisku meille jokaiselle toi lähes mystinen yliyön tasonnosto. Valmennus tiesi taas jotain, mitä me amatöörit ja hätähousut ei tiedetty.

Toivottavasti monen muun kohdalla saadaan nauttia samanlaisesta tasoloikasta.

Jos ihan rehellisiä ollaan, ainakin mun pitäs nostaa jo kovaa kättä ylös ja myöntää osittain jopa rumakin uskonpuute kaveria kohtaan ja pyytää ihan nöyrästi vaikka alasti seisten pakkasessa anteeksi Arskalta dissaamista. No, olihan siihen tietty aihettakin välillä, mutta olisi tietysti voinut uskoakin kaveriin.

Tää ei ollut kuitenkaan eka kerta saman kaverin kohdalla. Olihan hän Mestiksessä jo lähes lynkattu, kunnes nousi tärkeimpien pakkien riviin.

Tässä olisi nyt taas hyvä kasvojenpesun aika itse kullekin, ettei ihan heti aleta nillittämään foorumeilla, jos joku ei onnistu heti alkumetreillä.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Tässä samalla voi myös ihmetellä aika monen nimimerkin puheita Niemen ulosheittämisestä yhden heikomman pelin jälkeen ja moni olisi vielä ottamassa tilalle jotain Hostikkaa, jonka annettiin imuroida viime kaudella ties kuinka kauan, ennen kuin alkoi näyttää Liigavahdilta.
Tämä. Hostikka ei todellakaan olisi mikään vastaus eikä korvaaja Niemelle. Jos jotain otetaan Järviselle kaveriksi, niin heti kunnollinen hankinta ja jos ei muuhun rahat riitä sen hankinnan jälkeen, niin silloin mennään näillä. Sportilla ei ole varaa alkaa häviämään pelejä vain sen takia, kun kakkosveskarin taso on luokkaa surkea.

En uskalla kehua Arskaa liikaa. Annetaan vielä se viisi peliä ja jos taso pysyy tuollaisenaan tai parempana, niin ehkä voi jo aavistuksen verran kehua, että eteenpäin on menty!
 

Mäxä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hö. Oltais ansaittu ainakin yks piste. Nyt oli paikoitellen oikeinkin mukavan näköistä peliä. Bertrand yrittää ja yrittää mutta palkintoa ei vain tule. Blomqvist väläytteli paikoitellen.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Taas käytiin heittämässä yksi vieraspeli, josta ei kyllä olisi ansaittukaan mitään, mutta vastustajan peruuttelun takia melkein saatiin.

Ensimmäinen erä oli taas niitä kuuluisia "liigahistorian paskimpia". Hyvin oli näköjään valmistautuminen taas onnistunut, kun oikein sunnuntaista lähtien oli keskitytty siihen, että tänään surkea vierassaldo paranee.

Melkein jokainen puolustaja oli tänään todella hasardi. Gröndahl taisi olla ainut, jolta ei jäänyt mitään pahempaa sössimistä mieleen. Laakso ja Peltola paukutti jatkuvasti lähimmän karvaajan säärisuojia ja sitten oltiin jo kusessa omaan päähän. Muutenkin erityisesti Laaksolta tuli jo viime viikolla monta turhaa ja vaarallista kiekon menetystä. Lisäksi oma pelaaja meinaa karata omassa päässä. Saisi hänkin nyt palata edes sille kiekkovarmalle tasolle, jota esitti pari viikkoa sitten.

Hyökkääjistä Lucenius on onneksi mukana enää ensi viikon. Ei mitään käyttöä.
Koivisto oli tänään toisessa ja kolmannessa erässä Sportin energisin hyökkääjä ja helposti paras peli häneltä tällä kaudella.

Muuten ei jäänytkään oikein ketään kunnolla mieleen. Aika HMV tasoa oli tuo meidän tämän päivän hyökkäys. Järvinen piti Sportin näinkin hyvin pelissä mukana.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Tuosta joukkueesta puuttuu edelleen "Fleury", joka pistää sitä kiekkoa vastustajan persuksen kautta vastustamattomasti maaliin. Jos uusi "Fleury" jostain tänne löytyy, uskoisin joukkueen taistelevan tosissaan säälipleijaripaikasta.

Luce tuskin enää ensi viikon jälkeen joukkueessa jatkaa.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Ihan hyvää aktiivista pelaamista pari erää suurimman osan ajasta, Tapparan fanitkin tuntuivat tykkäävän, no kai nyt tykkäävät kun pisteet jäävät himaan. Pahuksen tehotonta taas vaihteeksi ja toisaalta Tapparakin pääsi tonteille, itse asiassa vieläkin paremmille, mutta Järvinen nappasi taas hyviä koppeja. Josko tuosta Koivistosta tulisi vielä kova luu tälle kaudelle? Kova on ainakin yritys. Arska pistää häkkejä liukuhihnalta wtf? Hieno oli kyllä laukaus...
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Henrik Koivistolta todellakin kauden ylivoimaisesti paras peli. Jaksoi painaa, jaksoi luistella ja teki niitä fiksuja ratkaisuja. Lucenius pelasi sinällään OK ottaen huomioon, että tuli taas taukoa peleistä, mutta aika paljon saa tapahtua seuraavassa neljässä pelissä, että jatkoa voisi edes harkita. Verorajakin tulee vastaan, joten olisiko aika katsastaa olisiko hyvää ulkkaria meille tarjolla?
 

t.m.a.l

Jäsen
Suosikkijoukkue
SPORT
Henrik Koivistolta vahvaa suorittamista jo edelliset kolme peliä, toivotaan, että saa pian palkinnon.

Overall tuosta porukasta puuttuu tällä hetkellä ykköspyssy. Siis Lucen saappaisiin joku tarttis saada. Tällä hetkellä Bertrandista ei ole kantamaan sitä viittaa. Voisi nousta uudestaan jos saisi pyssyn rinnalleen. En tiedä onko Bert alkanut keskittymään liikaa "muiden osa-alueiden" parantamiseen eli fyysisempään pelaamiseen vai mikä on, mutta ei tällä hetkellä loista kuten viime kaudella. Tavallaan ei ole yllättävää, koska veti niin helvetin äärirajoilla tä 110% viime kaudella, ettei mitään järkee. Eihän tuollaista kukaan jaksa loputtomiin.

Aivan kuin se Gavrusin lähtö olis syönyt vähä Callen huumoria pois. Mulle tuli silloin jotenkin sellanen fiilis. Ei sillä, etteikö Calle olisi hyvin pelannut, mutta ei vaan tällä hetkellä kykene ottamaan muuta joukkuetta reppuselkään.

Peltolasta ei olisi kyllä millään uskonut, että valuu pakkihierarkiassa tyyliin seiskapakiksi! Oliko kova kolaus, ettei päässyt jatkamaan KHL:ssä? En tiedä onko lähtenyt ylimielisesti selväksi ykköspakiksi jo kesällä kun nyt ei oikeen kulje. HUOM! Kaikki muut menee ohi.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Blomqvist ja Männikkö ihan turhia molemmat. Heti kun sairastuvalta palaa porukkaa, niin ulos vaan.

Luce pelasi ihan hyvin, mutta pelaamattomuus näkyy. Pidentäisin try-outia.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Varmaan ekaa kertaa koskaan totean, että nyt täytyy katsoa tuloksen taakse. Surkean avauserän jälkeen hyvä vieraspeli Tampereella. Tappara pelasi tosin kyllä huomattavasti passiivisemmin kuin Vaasan pelissä, mikä ehkä osittain auttoi Sportia saamaan peliä aikaiseksi, mutta kyllä tällä esityksellä on vieraista jatkossa pojoja otettavissa. Maalit jäi uupumaan, mutta muuten saatiin oivallista syöttöpeliä aikaan, nähtiin mm. Gröndahlilta pari hyvää nousua, joista toisesta syntyi maalikin.

Taas taisi keskittyminen herpaantua ja hyvänolontunne hiipiä liikaa tasoitusmaalin jälkeen, kun kauaa ei saatu tilanteesta nauttia, kun Tappara kävi kävellen tekemässä voittomaalin. Suorin jaloinhan siinä taas puolustettiin. Ilman tätä olisi ehkä ollut ainakin piste tienattuna.

Lucenius tuo kyllä paljon oivallusta Sportin peliin, mutta ei ole kyllä vielä esittänyt mitään sellaista, mihin rooliin häntä on suunniteltu. Jos meillä olisi ylimääräistä rahaa niin mahtuisi kyllä mun Sportiin, mutta ei ihan kärkiukko ole kyllä. Koiviston pelaamista on yllä kehuttu. Yritteliäämpi ollut joo, mutta kiekolliset ratkaisut enimmäkseen huonoja. Ellei meillä olisi loukkaantumisia niin voisi käväistä Mestiksessä.
 

kistrand

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Hitsi, oli meiltä paras vieraspeli tähän asti. Etenkin toinen erä olie avain mainio. Sääli että me aina päästämme maalin niin nopeasti sen jälkeen kun olemme itse tehneet. On varmasti psyykkisesti raskasta kun on taistellut itseensä tasoihin ja sitten heti soi omissa.
 

everon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, KHL Jokerit, sympatiat Kärpät
Blomqvist ja Männikkö ihan turhia molemmat. Heti kun sairastuvalta palaa porukkaa, niin ulos vaan.

En mä nyt turhista puhuisi, mutta muuten kyllä samaa mieltä. Se olisi eri asia, jos nämä miehet toisivat oikeasti jotain konkreettista tulosyksikköön. Pelkkää leveyttä ei kannata loputtomasti hankkia näillä resursseilla. Kokkolan ihmemieskin palaa kohta kaukaloon :)
 

keskipohja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Spårt joka ei vielä ole olemassakaan.
Männikkö on suoraan sanottuna niin ohi parhaan myyntipäivän kuin olla voi.
Pesonenkin oli parempi.

Blomqvist sitä vastoin on yllättänyt minut,on ollut kahdessa viimeisessä ottelussa näkyvimpiä hyökkääjiä.
Se että asia on noin on tietenkin aika ankea tilanne joukkueen kannalta.

Tv:n kautta ei aina saa selvää kuka Sportissa eilenkin jakoi karmaisevia virhesyöttöjä omalla kenttäpuoliskolla suoraan vastustajan lapaan mutta jos valmennus ehti huomaamaan suosittelen kaverin/kaverien penkittämistä.

Pukka tuntuu aika usein menettävän kiekon hyökkäyspäässä ja joutuvan luistelukilpaan kohti omaa maalia...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös