Pikkaraisella tuntuu olevan sellainen ajatusmalli, että kun pidetään samaa hyökkäyskolmikkoa vaan kasassa, niin kemia löytyy jossain vaiheessa toistojen kautta. Itse uskon enemmän, että oikean roolituksen kautta löytyy ja monesti natsaa heti, jos on kemiat kohdillaan. Esim. Dykin itseluottamus tuntui horjuvan siitä, kun Lundell painoi maaleja. Broadhurts ei juuri ammu, niin Dykille tulee tontteja.
Sallisen ongelma tuntuu olevan nyt vähän sama. On selkeä pelikirjan toteuttaja ja nyt kun pelaa Borgströmin ja Leskisen kanssa, niin on aika hukassa. Kaverit tykkäävät kuskata kiekkoa ja tehdä kyniä jopa aika vaarallisilla alueilla.
Tuohimaaa tuntuu olevan parempi niissä peleissä, kun tulee vetoja enempi.