Ilmoitukset

Nimimerkki Kärppäri on saanut viikon pelikiellon sisällöttömästä ja asiattomasta viestistään Kärpät-HIFK -sarjan ketjussa.

Nimimerkin Koffari viestien taso ei noussut jo annetun huomautuksen jälkeenkään, joten hänen kirjoitusoikeutensa palstalle on poistettu.

Nimimerkki Samart on passitettu viikon pelikieltoon HIFK-osioon kirjoitetusta henkilökohtaisesta hyökkäyksestä.

Sulje ilmoitus

Nimimerkki HokiOnSporttia huilaa viikon sääntöjen 9§:n perusteella. Provoilu-viestejä lenteli vähän ympäriinsä.

Nimimerkki M.O.R.O huilaa viikon sääntöjen 4§:n perusteella. Turha viesti löytyy Mestiksen finaalipari-ketjusta.

Sulje ilmoitus

Pelicansin juniorit

Viestiketju osiossa 'Pelicans' , aloittajana Shejbal, 07.12.2010 klo 14.44.

  1. Smitty#41 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ikuiset kakkoset ja ainaiset altavastaajat
    Pelicansin A-junnut teki saman ku miehet viime keväänä eli pudotti KalPan sääleistä kesälomille. Jatkoerä päätty tasan 1-1 ja voittomaalikisassa ainut onnistuja oli Pelicansin Jonne Jantunen. Pelsun A jatkaa puolivälieriin joissa vastaan asettuu rakas paikallisvastustaja ja runkosarjan voittanut HPK. Hyvä pojat!

    PS. Artturi Toivola iski muuten eilisessä ekassa pelissä hattutempun.
     
  2. Smitty#41 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ikuiset kakkoset ja ainaiset altavastaajat
    A-junnujen kausi päättyi viikonloppuna puolivälierähäviöön voitoin 3-1 Kerholle. Viimeistelyyn tuo viimeinen koitos kaatui sillä torjunnat meni lähes tasan mutta Pelsu sai kuparisen rikki vasta lopussa kahden maalin takaa-ajoasemassa ilman maalivahtia. Tuon jälkeen Kerho kävi vielä nakuttamassa kaksi häkkiä tyhjiin ja voitti siis 1-4.

    Positiivista on kuitenkin, että myös C-junnut pääsi playoffeihin voittamalla alemman jatkosarjan. Villi kortti-kierroksella vastaan asettuu Tappara. Hienoa että sekä A- että C-junnut pääsivät pleijareihin!
     
  3. Smitty#41 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Ikuiset kakkoset ja ainaiset altavastaajat
    A-junnut päätti ottaa aikuisista mallia ja rökittivät tänään Tapparan numeroin 7-3. Jospa se ketsuppipullo tästä junnuillaki aukeis. Tätä lauantaita ennen Pelsun A-junnuilla oli ollu ongelmii juuri maalinteossa eli jospa se tästä lähtisi :)
     
  4. NallePyh Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    se lahtelainen
    Junioreista harvemmin kirjoitellaan, vaikka olisi ehkä aihetta. Mainittakoon, että kaikki Pelicansin kilpajoukkueet (C1-A) pelaavat tällä kaudella ylempää SM-sarjaa. Ei liene kovin yleistä?

    Tuoreempi uutinen eiliseltä: 4 junioria valittu Pohjola-leirille ensimmäisten joukossa. Osaako joku sanoa, miten on aiempina vuosina? Ainakin sellainen mielikuva on, etteo tällaisia uutisia joka vuosi näe.

    Linkki Kiekkoreipas-merkkisen seuran sivuille.
    http://kiekkoreipas.fi/uutiset/2896...ittiin-ensimmaisten-joukossa-nelja-pelikaania
     
  5. nataS Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Lainaus:
    Eipä noita Pohjola-leirille valittuja hirveästi ole aiempina vuosina ollut. Viime vuonna oli esimerkiksi yksi. Nythän voi tulla vielä enemmänkin valintoja kuin tuo neljä kappaletta. 2003 syntyneet on Pelicansin junnuissa tosi hyvä ikäluokka.

    EDIT: Täsmennetään sen verran jälkeenpäin, että suoraan valittuja Pelicans-pelaajia oli viime vuonna tuo yksi kappale. Yhteensä Pohjola-leirille valittiin viime vuonne neljä Pelicansin pelaajaa eli kolme tuli Tulevaisuuden Tähdet -tapahtuman kautta.
     
    Viimeksi muokattu: 31.01.2018 klo 14.45
  6. EinoKeisari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Tuolla Brad Lambertilla ainakin kovat tilastot. On vieläpä ihan loppu vuodesta 2003 syntynyt. Eliteprospectin mukaan löytyy pelkästään Kanadan kansalaisuus. Tietääkö joku tarkemmin hänestä? Löytyykö Suomen passi?
     
  7. aatelisode Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
    Brad Lambert. Kaveri takonut tällä kaudella pisteitä kovemmalla pistekeskiarvolla kuin Aleksander Barkov samanikäisenä samassa sarjassa. Hänen isänsä on junnutoiminnassa mukana ja jokin aika sitten kertoi paikallisaviisissa lahtelaisesta junnukiekkoreenaamisesta ja sen huonosta laadusta
     
  8. EinoKeisari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Niin kellään ei ole tietoa, omistaako Suomen passia? Äiti tuon Uuden Lahden jutun mukaan lahtelainen, mutta syntynyt kait Kanadassa? On nimittäin tilastojen valossa kansallisestikin ihan kovan luokan lupaus kyseessä.
     
  9. nataS Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
  10. HOOLIGAN_ Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    1923 (1897), VGK & Kummitus
    Lainaus:
    Omistaa ellei sääntöjä ole muutettu. Ei Pohjola leirille ulkomaalaisille asiaa.
     
  11. nataS Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
  12. IcyPredator Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
  13. Pewros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi
    Brad omistaa Suomen passin. Toivottavasti myös tulee pelaamaan Suomen maajoukkueessa.
     
  14. Jarna90 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Lainaus:
    Taitaa olla Brad ikäluokan ehdotonta kärkeä Suomessa
     
  15. Pewros Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Suomi
    Lainaus:
    Ehdottomasti. Toivottavasti Pohjolaleiri vahvisti pojan leijonasydäntä. =)
     
  16. Turkoosisalpa Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
  17. Jarna90 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Lainaus:
    Lienee kovin lahtelainen ikäluokka näiden _96 maailmanmestareiden jälkeen. Hyvä että on valoa lahtelaisessa junnutuotannossa.
     
  18. Brett Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
    Mika Saarisen 6 vuotta sitten aloittama työ kantaa huikeasti hedelmää.
     
  19. EinoKeisari Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Mitä pelipaikkaa Lambert pelaa? Saadaanko hänestä vihdoin se kauan odotettu ykkössentteri?
     
  20. Parooni Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    C junnuissa 19 ottelua 47 pistettä, talenttia on. Toivottavasti saadaan isä ja poika pidettyä..
     
  21. Parooni Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Torstaina klo:13.30 alkaa A-nuorten pleijarit Iskulla, KooKoo vastassa. Vauhdikasta viihdettä, suosittelen! Vitosen kustantaa, kausarilla ja illan piletillä ilmaista huvia.
     
  22. Parooni Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    A jatkoon, KooKoo kaatuu ja seuraavaksi Kärpät..
     
  23. Shejbal Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Lainaus:
    Tässä on aihe jota olen ihmetellyt. Miksi lahtelainen jääkiekkoilija ei enää osaa luistella? Missä on esimerkiksi Lahtisen rytminmuutokset? Samaa puurtamista touhu on Vartiaisella, Björnisellä ja Siikosellakin. Eikä se Revonkaan luistelu silmiä hivellyt. Mitä on tehty väärin ainakin vuosiluokkien 1994-1998 kanssa? Ainoana valopilkkuna (liigaan nousseista) on Mäkitalo, jolla on edes jonkinlainen aavistus miten luistellaan.

    Ennen lahtelaisella juniorilla sentään ainakin putki liikkui, vaikka jostain muusta taidosta saattoi puuttuakin. Onneksi tulevissa ikäluokissa on asia korjaantumassa, ainakin mikäli jotain on Pohjolaleirin peleistä päätellä. Brad Lambertilla (voiko tuolla nimellä tulla muuta kuin kiekkoilija) oli luistelussaan hyvä meininki. Myöskin muilla lahtelaispojilla luistin kulki.
     
  24. Jarna90 Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Pelicans
    Mäkitalohan teki kovia tehoja myös Heinolassa. Liigassa varmaan tuo fysiikka suurin este pelipaikan ottamiselle liigassa. Vaikea kuvitella, että vielä ensikaudella syrjäyttää Siikosia, Björnisiä, Tyrväisiä, Mustosia pelaavasta rosterista. Toisaalta lienee kuitenkin potentiaalinen kaveri tulevaisuutta ajatellen kuten Toivolakin. Lienee Mäkitalon ja Toivolan paikka ensikaudella suurelta osin Heinolassa. Sikäli hyvä, että Peliitat näyttäisi säilyvän Mestiksessä
     
  25. Quattro Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Tyräsmiehet
    Lainaus:
    Erittäin hyvä pointti ottaa esiin. Olen kanssasi täysin samaa mieltä ja ihmetellyt itsekin asiaa. Ja juuri nämä neljä esimerkkiäsi ovat ihan liigan huonoimmasta päästä tässä ehkä tärkeimmässä perustaidossa.