Pelicans kaudella 2020–2021

  • 571 706
  • 2 265

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Bartosakia näköjään lyödään Jatkoajan taholta aika paljon tuon mt-/alkoholiongelman takia. On hyvä muistaa pari asiaa. Nuo kaksi ongelmaa ovat monesti vahvasti toisistaan riippuvaisia. Hoitamaton mielenterveysongelma kasvattaa riskiä alkoholismille, ja monesti alkoholismista parantuminen vaatiikin, että hoidetaan myös sitä juurisyytä siellä takana. Toisaalta alkholismi altistaa mielenterveysongelmille.

Nuo ovat siis risteinä Bartosakin menneisyydessä, eikä sitä voi kiistää. Hänen kohdallaan on kuitenkin hyvä muistaa se, että hän on itse myöntänyt nuo ongelmat ja hakenut sekä myös saanut niihin apua. Se on lähtökohta niistä parantumiselle. Kyllähän kerran päihdeongelmasta kärsinyt on aina keskivertotallaajaa suuremmassa riskissä retkahtaa sille tielle uudestaan, mutta Ruotsissa vietetty aika näytti, että ei ole mitään syytä olettaa, että se riski olisi realisoitumassa.

Kolikolla on myös toinen puoli. Se positiivinen.

Olen läheltä nähnyt, miten voimaannuttavaa on se, että ihminen myöntää tuon kaltaiset ongelmansa, taistelee niitä vastaan ja myös voittaa ne. Ja jos Bartosak on tuohon pystynyt, on hän jo nyt yhdenlainen mestari ja tietää sen itse. Ja oikein valjastettuna tuo on merkittävä henkinen voimavara, mistä ei maalivahdin tontilla ole haittaa.

Toivotaan Bartosakille menestystä Lahdessa. Hänellä on kaikki edellytykset olla ensi kauden paras maalivahti Liigassa.
 
aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Lahdesta ja Pelicansista kun on kyse niin automaattisesti kaivetaan kaikki paska ja huono esiin. Hyvillä asioilla nyt niin väliä.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Muistan erään maalivahtivalmentajan sanoneen haastattelussa, että liigatasolla pelaavat maalivahdit (hän taisi puhua NHL-vahdeista) ovat fyysisiltä ominaisuuksiltaan niin lähelle identtisiä, että ne erot maalivahtien välille tulevat paljolti henkisistä ominaisuuksista. Eli siitä, kenellä pysyy keskittyminen kasassa, kuka kestää paineet, kuka pystyy hetkessä nollaamaan päästämänsä maalin, kenelle ei tule hyvänolontunne, kuka tekee jokaisen rutiinitorjunnan/rännikiekon katkon/avauksen aina viimeisen päälle huolellisesti, ym.

Jos asia on näin, niin veikkaan Bartosakin olleen omassa elämässään sen verran kovemmissa taisteluissa tai paineissa, että ne ovat vain tuoneet kovuutta, eivätkä em. haasteet kauheasti hetkauta.
 
Henriq

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Kun ei Niemelällä näy vielä omaa ketjua (eikä itsellä ole puhtia avata laadukasta sellaista), haluaisin nostaa uuden koutsimme odotuksia huomioimalla Ahokkaan aikaansaannokset Kookoossa viime kaudella.
Vielä sai Jussi tämmöistä huomiota:

Niemelä ja Ahokas (ennen viime kautta) ovat molemmat liigaan tullessaan 'vain' juniorijoukkueen päävalmentajina kunnostautuneet, tosin loistavilla meriiteillä (mm-pokaalit). Itselleni ainakin Ahokkaan tulokset Kookoossa olivat jättiyllätys.

Olisiko Tommi Niemelästä samantasoiseen suoritukseen kaudella 2020-21.. ?
 
surfa

Jäsen
Onkohan nämä myöhemmin julkistetut sopimuksetkin jollain korona-optioilla varustettuja?

Tässä vaan alkaa olla taas sen verran varustelua, että jos eivät ole ja kausi alkaakin sitten joskus tammikuun lopulla, niin mitäs sitten? Ei tarvi huolehtiä enää peliesityksistä?
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

bastor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lainaanpas tuolta toiselta osiolta Pelsuja koskevat jutut. Taas vähän peräkkäisiä pelejä.

Pelicansin ottelut jakautuvat seuraavasti:

Koti

Ti 5
Ke 3
Pe 12
La 10

Vieras
Ti 4
Ke 9
To 3
Pe 5
La 9

Peräkkäisten päivien pelien lepoetutaulukko:

+7 (3/5/0/1) TPS
+5 (8/2/0/5) Sport
+4 (6/1/1/2) Ässät
+3 (7/1/2/3) JYP
+1 (5/1/1/4) HPK
+1 (5/1/0/5) Jukurit
+1 (5/2/1/5) KooKoo
+0 (5/2/2/5) Lukko
-1 (1/1/1/2) Kärpät
-2 (4/1/2/5) Ilves
-2 (3/2/2/5) Tappara
-3 (3/3/1/8) HIFK
-3 (7/0/4/6) SaiPa
-4 (2/0/2/4) KalPa
-7 (2/0/2/7) Pelicans

Lepoetu tarkoittaa tässä sitä, että toinen joukkue on pelannut edellisenä päivänä ja toinen ei. (EDIT. CHL-pelejä ei ole huomioitu). Positiivinen luku tarkoittaa, että joukkue pelaa enemmän pelejä levänneenä väsynyttä vastaan kuin päinvastoin. Suluissa olevat luvut vasemmalta oikealle: lepoetupelit kotona, lepoetupelit vieraissa, lepohaittapelit kotona, lepohaittapelit vieraissa. TPS on ainakin tässä pelissä voittaja: vain yksi peli väsyneenä levännyttä vastaan, ja kahdeksan peliä väsynyttä vastaan levänneenä.

Huomasin muuten näitä laskiessa, että KooKoolla on ainoana joukkueena kahden viikon joululoma. Muut sulattelevat kinkkua jo perinteisellä tapaninpäivän kierroksella 26.12., mutta KooKoo lomailee aina 5.1. asti.

Hypoteesini näitä molempia asioita selittämään on sama: joukkueet saavat esittää toiveita otteluohjelmaa luodessa. TPS on ehkä toivonut mahdollisimman vähän lepohaittapelejä, siinä missä KooKoo on halunnut pitemmän joululoman.
 
lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Fiksua antaa tuossakin ”tasoitusta” ja pelata edellisen päivän pelattu peli painaen jaloissa.
Noin henkkoht noi useat viikonloppu ja varsinkin lauantaipelit alkoi maistua puulta jo viimekaudellakin.
Voi toki johtua viimekauden pelin tasosta? Mutta kuitenkin tuli jo kavereiden kanssa keskusteluissa ilmi että liian useana lauantaina se sotki liikaa varsinkin lauantain tekemisiä. Toki eihän sinne pakko ole mennä mutta kun on ollut tapana käydä pelit katsomassa vaikka TV;stäkin näkyis. Vähempikin kotipelimäärä siis riittäis viikonlopuille.
 
Bobby

Kyllä se nyt vaan lisää mm. Alkoholin menekkiä ja porukkaa hallissa, vaikkei se aina juhlalta tuntuisikaan :)
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kumpikohan lopulta tuo enemmän rahaa kassaan, voitot vai kalja?

Ei ne peräkkäiset pelit nyt onneksi automaattisia tappioita ole. Ei ne estä menestystä jos joukkueella kulkee. :)

Itse ainakin olen tyytyväinen valittuun strategiaan vaikken numeroista täysin perillä olekaan.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Noin henkkoht noi useat viikonloppu ja varsinkin lauantaipelit alkoi maistua puulta jo viimekaudellakin.
Voi toki johtua viimekauden pelin tasosta? Mutta kuitenkin tuli jo kavereiden kanssa keskusteluissa ilmi että liian useana lauantaina se sotki liikaa varsinkin lauantain tekemisiä. Toki eihän sinne pakko ole mennä mutta kun on ollut tapana käydä pelit katsomassa vaikka TV;stäkin näkyis. Vähempikin kotipelimäärä siis riittäis viikonlopuille.
Miten ihmeessä voi maistua puulta kun viime kaudella pelattiin ainoastaan 5 lauantai kotipeliä, joista niistäkin yksi oli Tallinna :D

Sehän on perjantain ohella sekä bisneksen, että tuotteen kannalta paras päivä pelata.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Sharks, Rafael Nadal, Die Mannschaft
Lauantaipelit maistuvat itselle kyllä oikein hyvältä, sillä Helsingistä on töiden jälkeen hieman kiire tulla katsomaan pelejä perjantaisin (jotka tietenkin ovat taas yrityksille parhaita pelejä).
Näkisin tulevan kauden ohjelman olevan erittäin hyvä.
 
lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Miten ihmeessä voi maistua puulta kun viime kaudella pelattiin ainoastaan 5 lauantai kotipeliä, joista niistäkin yksi oli Tallinna :D

Sehän on perjantain ohella sekä bisneksen, että tuotteen kannalta paras päivä pelata.

Muistin väärin...Taskin olla enemmän ne perjantai kuin lauantai pelit? My bad.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onhan tuo lepoetu merkinnyt muistaakseni aika paljon viime kausina Pelicansille, mutta ei minulla mitään tilastoja ole esittää. Tuntuu kyllä kohtuuttoman kovalta pelata seitsemän kertaa vieraissa väsyneenä levännyttä joukkuetta vastaan. Noista otteluista ei lähtökohtaisesti ole hirveän paljon odotettavissa.

Ymmärrän talouspuolen, mutta kai tässäkin joku tasapaino olisi hyvä säilyttää talouden ja urheilullisuuden välillä?
 
bastor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itselle nuo lauantain kotipelit sopivat erinomaisesti. Töiden takia ei juurikaan yleensä ole mahdollisuutta päästä arkena paikan päälle.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Onhan tuo lepoetu merkinnyt muistaakseni aika paljon viime kausina Pelicansille, mutta ei minulla mitään tilastoja ole esittää. Tuntuu kyllä kohtuuttoman kovalta pelata seitsemän kertaa vieraissa väsyneenä levännyttä joukkuetta vastaan. Noista otteluista ei lähtökohtaisesti ole hirveän paljon odotettavissa.

Ymmärrän talouspuolen, mutta kai tässäkin joku tasapaino olisi hyvä säilyttää talouden ja urheilullisuuden välillä?
Tätä samaa lepoetukärsimystä taisi olla myös kaudella 2018-19. Tilastoja en jaksa kaivaa, mutta mututuntumalla väitän. Silloin se ainakaan sarjataulukkoon heijastunut millään tapaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös