Pelicans kaudella 2020–2021

  • 573 486
  • 2 265

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Tämähän on peruja sieltä Matikaisen kaudelta kun oli tehnyt aikanaan "suurelle ja mahtavalle" hinkipinkille oharit päävalmentajapestinsä aikana. Kehäkolmosmedia ei Matikaista juuri muusta muistanut ja sama levy on jäänyt sittemmin päälle muidenkin kausien ajaksi.
 
rice cooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hippoksen Minardi, Suomi
Tämähän on peruja sieltä Matikaisen kaudelta kun oli tehnyt aikanaan "suurelle ja mahtavalle" hinkipinkille oharit päävalmentajapestinsä aikana. Kehäkolmosmedia ei Matikaista juuri muusta muistanut ja sama levy on jäänyt sittemmin päälle muidenkin kausien ajaksi.

Niin, ottamatta kantaa juuri tuohon tapaukseen, niin toimittelijat tuppaavat ammattikuntana olemaan pitkämuistista mutta henkisesti lyhytmunaista porukkaa. Lähtöoletuksenaan kuvittelevat aina kaikkien haluavan olla näiden "kavereita", mutta sitten jos joku ns vtut välittää heistä saati vttuilee, niin tästä syntyvän katkeruuden sammuttaa joskus vasta alzheimer sekä unohdus. Sama piirrehän esiintyy runsaana myös virkamiestasolla, mistä kaikesta lie kertoo sekin, mutta kuviteltua arvovaltaa ei sieltäkään puutu. Enkä muuten ikinä ole mieltänyt Jatkoaikaa "kehäkolmosmediaksi", sieltäkö tätäkin hommaa nykyään pyöritetään?

Niin tai näin, niin luulisin mahdollisen Me vs. muut -asetelman sopivan Pelicansille oikein hyvin. Lahdesta ei ainakaan itselleni muutenkaan ihan ekana tule mieleen ammattipöyristyjät tai imagostaan tarkat konsensusihmiset. :littipeukku:
 
Viimeksi muokattu:

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kyllä Bartosak näyttää IG tilinsä perusteella ihan stabiilille kaverille tällä hetkellä. Siellä ajellaan muksun kanssa sähköautolla ja käydään moraveckin kanssa pyöräilemässä. Jatkoajan toimitus ei taida tietää, että Mt ja alkoholi ongelmiin voi saada apua ja niistä voi päästä yli ja eteenpäin.
Eikös Bartosak iskenyt uransa hetkeksi tauolle kokonaan että sai apua ongelmiinsa ja sitä kautta saamaan elämäänsä takaisin raiteilleen? Enemmän toki saa klikkejä jutuille joissa pöyhitään kaikkea vanhaakin paskaa otsikkotasolta lähtien. Eiköhän nykyään olla herätty mt-ongelmiinkin niin että niihin löydetään kaikenlaista toimivaa apua jotta arki saadaan sujumaan sen vanhanliiton meiningin sijaan jossa lyödään hullunpaperit kouraan ja todetaan toivottomaksi tapaukseksi. Kyllä joku ongelmistaan avoimesti puhunut Robin Lehnerkin vaikuttaa saatanan kovapäiseltä jätkältä luuserin sijaan.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Kyllä. aloitti kauden Trinecissä kunnes alkoholiongelmat tulivat marraskuussa?, laittoi homman pauselle ja keväällä sitten jatkoi matkaa Modoon ja sieltä uuteen nousuun. Nyt matka jatkuu Lahteen ja toivottavasti nousu jatkuu edelleen.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Juttelin kaverin kanssa joka on pelannut tsekeissä ja se sanoi että siellä on niitä kuppikuntia, ei vaan sellaisella tsekit vs muut vaan ihan siis tsekkien omia kuppikuntia sen mukaan missä on syntynyt, eikä niihin pääse ihan helposti. Tietyillä alueilla syntyneet ja eläneet viettää illat keskenään ja siellä kuluu aikalailla olutta. Oikeastaan sinne piireihin otettiin mielummin ulkomaalaisia, kun toiselta alueelta tulleita tsekkejä. Tietty siinä joillekin jää putki päälle, etenkin jos muuten tuntuu raskaalta. Tässä myös perustelu sille miksi tsekin usein palaavat kasvattajaseuraansa, tai uskollisesti ainakin samalle alueelle.
Tämä pitkä perustelu siis vain siksi että uskon Bartosakille tekevän hyvää päästä pois niistä ympyröistä, jonnekin muualle kuin kotinurkkiin sen tutun porukan kanssa istumaan iltaa.

Kaikista tällaisista voi toipua, jos muut asiat saadaan kuntoon. Vaikea sanoa mistä kaikki on Bartosakilla johtunut, kun ei tiedetä kaikkia taustoja.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä mä olisin Harin pitänyt täällä vielä, mutta epätodennäköiseltä jatko näytti koko ajan. Jos Björninen sattuisi vielä lähtemään, niin onhan tuo keskikaista taas äärettömän ohut. Hieman riippuu siitäkin, pelaako tuo tsekki laidassa vai keskellä.

YV-taitoa menetettiin roppakaupalla.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Harmi. Vaikea on löytää vastaavaa markkinoilta. Tosin voihan se olla että Harilla oli pre-korona sopimus joka osoittautui liian kalliiksi tms. Vähän tätä osasi odottaa, mutta loppuun asti toivoin ettei se menisi näin. Nyt joukkue huutaa kakkossentteriä tai jos Cerveny vetää keskellä, niin ykköslaituria. Ei, Iikka ei riitä ykköslaituriksi koko kaudeksi [prove me wrong].
 
FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Eipä yllättänyt. Itse en juurikaan syttynyt Hariin täällä pelatessa.

Sama vika täällä. Oli kiekolla erittäin epävarma, hidas liikkeeltään eikä nuo kiekolliset ratkaisut muutamia yv-vaihtoja lukuunottamatta missä poikkikentän syöttö Aaltoselle onnistui menemään nelilön lävitse riitä nostamaan Haria omissa papereissani top 6 roolin ratkaisijaksi. Vielä kun Tanus ja Nieminen saadaan veks ja tilalle uutta ukkoa niin alkaa näyttämään ihan hyvältä näillä resurseilla.
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vielä kun Tanus ja Nieminen saadaan veks ja tilalle uutta ukkoa niin alkaa näyttämään ihan hyvältä näillä resurseilla.

Tämän virren voisi pikkuhiljaa antaa olla ja antaa kavereille uusi mahdollisuus. Nieminen etenkin näistä on todella hyvä pelaaja, ja juuri mainitsemillasi resursseilla parempaa ei ole tilalle saatavilla.
 
FeedTheMule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Detroit Red Wings
Tämän virren voisi pikkuhiljaa antaa olla ja antaa kavereille uusi mahdollisuus. Nieminen etenkin näistä on todella hyvä pelaaja, ja juuri mainitsemillasi resursseilla parempaa ei ole tilalle saatavilla.

No Niemisestä tosiaan näkyi jo viime kaudella, että potentiaalia on varastossa ja yrityksen puutteeseen ei ainekaan tule kaatumaan, joten Oton soisi noista kahdesta vielä jatkavan. Tosin tulosurheilussa pitäisi myös yrityksen realisoitua pisteiksikin jollakin aikavälillä, että kyseistä pelaajaa voi pitää vahvistuksena. Lähtökohtaisesti kuitenkin näytöiltä 3. ketjun energiahyökkääjä tällä hetkellä.
 
Wenzel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelikanat
Eli elokuussa Laukkanen pääsee metsästämään mahdollisesti kahta kärkisentteriä sekä top-6 puolustajaa. Siinä riittääkin työtä.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Saattaa olla että Tyrväinen pelaa keskellä, kun laitureista alkaa olla ylitarjontaa. Näin ollen hyökkäys olisi yhtä sentteriä vaille valmis, vaikka Björninenkin lähtisi.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ja päättelet mistä että se meni näin päin?
Hari esitti lupaavia otteita alkukaudesta ja oli juuri sellainen yv-moottori, joka Pelicansilta on puuttunut. Lisäksi keskikaista on nyt todella heiveröinen, miksi oltaisiin haluttu luopua miehestä? Todennäköisesti siellä taustalla painoi muut kuin pelilliset syyt.
 
egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Hari oli tosiaan mainio alkukaudesta, näki että siihen kiekollisen johtotähden rooliin olisi ollut mahdollisuuksia, en tiedä sitten mikä siinä tosiasiassa oli että fiilis meni täällä. Kuitenkin teki paljon duunia, vaikka varsi ei olekaan älyttömän voimakas, mutta yritti paljon vääntää jne. Niin ja sellaisia pieniä, peliä edistäviä syöttöjä, niitä teki paljon, sellaisia mitä suuri yleisö ei pakosti huomaa, mutta ketjukaverit yleensä arvostaa.
Uskon että olisi ollut ihan hyvä kakkossentteri, tai ykköseenkin jos Björninen lähtee.
 
VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Harmi. Vaikea on löytää vastaavaa markkinoilta. Tosin voihan se olla että Harilla oli pre-korona sopimus joka osoittautui liian kalliiksi tms. Vähän tätä osasi odottaa, mutta loppuun asti toivoin ettei se menisi näin. Nyt joukkue huutaa kakkossentteriä tai jos Cerveny vetää keskellä, niin ykköslaituria. Ei, Iikka ei riitä ykköslaituriksi koko kaudeksi [prove me wrong].

Tosiasia on myös se, että Pelicansin budjetilla ja koronatilanteessa on melko hankala löytää budjettiin sopivaa ykköslaituria, joka on Iikkaa kovempi. Sellaiseen en usko (prove me wrong). Rahaa paloi melkoisesti kuitenkin jo Cervenyyn ja Bartosakiin.
 
Lin44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koko liiga
No Niemisestä tosiaan näkyi jo viime kaudella, että potentiaalia on varastossa ja yrityksen puutteeseen ei ainekaan tule kaatumaan, joten Oton soisi noista kahdesta vielä jatkavan. Tosin tulosurheilussa pitäisi myös yrityksen realisoitua pisteiksikin jollakin aikavälillä, että kyseistä pelaajaa voi pitää vahvistuksena. Lähtökohtaisesti kuitenkin näytöiltä 3. ketjun energiahyökkääjä tällä hetkellä.
Oton kautta varjosti useampi loukkaantuminen. On todella vaikea sanoa, mihin olisi pystynyt ilman niitä, kun todella monta peliä niiden takia skippasi. Kahden viimeisen loukkaantumisensa välissä Nieminen oli todella hyvässä vireessä. Ensin mestiksessä useampi monen pisteen ilta, ja sitten liigassakin niitä maaleja alkoi tulemaan. Ikävästi vain sitten loukkaantui taas aivan loppukaudesta.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Harihan oli tosiaan alussa hyvä ja tehokas, mutta sen jälkeen kun erotettiin Aaltosesta niin katosi täysin kuvasta. Olisiko viimeiset 14 peliä mennyt tehoin 0+1.

Toki edelleen olen sitä mieltä, että viime kauden perusteella ei voi ketään pelaajana lopullisesti tuomita. Niin pahaa sekasortoa se oli ja valmennuksen puolesta tuupattiin pelaajia maanrakoon.

Pidemmän aikaahan se oli tiedossa, ettei Hari jatka. Nyt on vaan mielenkiintoista nähdä onko Cerveny hommattu laitaan vai keskelle. Tulevat hankinnathan tämän varmasti näyttää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: flow

egar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AC Milan, FC Lahti
Tosiasia on myös se, että Pelicansin budjetilla ja koronatilanteessa on melko hankala löytää budjettiin sopivaa ykköslaituria, joka on Iikkaa kovempi. Sellaiseen en usko (prove me wrong). Rahaa paloi melkoisesti kuitenkin jo Cervenyyn ja Bartosakiin.

Totta.
Toivon kyllä että Iikka tosiaan pelaa tasaisen kauden, silloin on Liigan vaarallisin hyökkääjä. Tai joo, jos pelaa ääripään "tasaisen kauden", niin vaihtaa joulua ennen jonnekin pois tehoilla 2+4. Ei parempaa tosiaan löydy tässä tilanteessa, jollei joku arpa jostain farminfarmista tai yliopistoliigasta tule, mihin en Pelicansin skouttaamisella kyllä usko. Tuntuvat panostaneet käymään tuolla lähempänä kalassa.

Luulisi kyllä että sen verran alkaa ikää olemaan että ailahtelu päättyisi ja vetäisi nyt sen elämänsä kauden jonka jälkeen onkin hyvä lähteä jonnekin Ruotsiin tai Sveitsiin rahastamaan, kuten esim. Toni Rajala.
 
Jarnan Rysty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitenkä tuo Markus Fagerudd tuohon toiseksi rightin offensiiviseksi pakiksi Bergmanin taakse? On ilmeisesti liigaan siirtymässä ja ihan kelpo statsit allsvenskanissa ja sieltä suunnilta meille tullut pelaajaa jo tässä pitkin kevättä. Ässiin tuota myös spekuloitu, mutta voisi sopia tuohon meidänkin pakettiin aika kivasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös