Pelicans-HPK 12.9.2003 Lahden jäähalli

  • 9 366
  • 99

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Dynaamisen menon ilmentymö

Viestin lähetti ervatsalo
Niin, kyllähän Hämppälinnassa ollaan hyvinkin ajan hengessä mukana. Ensimmäisenä tämän huomaa siitä, että Rinkulan katsomoiden istumapaikoilla on selkänojalliset tuolit.

Niin, täällä ollaan ajan hengessä niin hyvin mukana että selkänojat on ilmestynyt seisomakatsomoihinkin porukan veltostuttua.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Viestin lähetti Jussih

Olisiko Lahdessa siis uutta nimeä Kiekkoreippaan, Lahden reippaan, Reipas Lahden, Hockey reippaan ja mitä niitä vielä oli jälkeen päätetty epätoivoissaan vedota jo korkeampien voimien apuun? Jos näin on, ei hanke ole vallan reisille mennyt sillä onhan nykyinen viritelmä pysynyt pystyssä jo yli puoli vuosikymmentä ilman konkurssia, joka lienee lahtelaisen urheiluelämän epävirallinen ennätys.


Nyt ovat maailmankirjat sekaisin. Vinkuva hämeenlinnalainen ottaa kantaa toisten joukkueiden taloudellisiin kysymyksiin, vieläpä hieman piikitellen. Tsot tsot. Moista ei passaa tehdä, muuten voi kaivosta kurkistaa vaikka näkki. Tai Cobol...

Olisi muuten räyheetä jos ykköskentän sentteriksi kuulutettaisiin joskus Jeesus Nasaretilainen. Osaiskohan tuo jalkakikkaa? Tai rystylättyä? Ja kääntäisiköhän se toisen posken maalin edessä kun hikistä CCM:ää nenulle hierottaisiin? Pistää ajattelemaan...
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Kertokaapas lahtelaiset, mikä katsomolohko esimerkisi sijaitsee siinä päädyssä, johon HPK pelaa kaksi erää. Sen jälkeen voittekin ryhtyä valmistautumaan hirvittävään ryminään ja ryskeeseen sieltä suunnalta...
 
F

Flonaldo

204-205, pelkkiä istumapaikkoja tarjolla. Veikkaisin paljon Hämptonilaista populaatiota löytyvän myös seisomapaikoilta.
 

ELaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tervetuloa hämeenlinnalaiset 12-tien varteen liftaa, otan kyytii(tuun Nokialta). Vien myös takaisin vaikka perille kotiin jos ei kyyti tunnu liian kylmältä. Ps. jalkakikka puree.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Sinä päivänä Simo vaatehuoneelta oli kussut Jari Puikkosen aamiaismuroihin

Ihan niin kuin edellä onkin jo mainittu, kauden avaavaan Pelicans-otteluun Lahteen lähtee jokseenkin edustava, HPK:n kannattajista koottu Kauno Saarioiden rellestävä retkue.

Vaikka normaalisti Kauno Saario tapaa varsinkin vierasotteluissa lotrailla kunigas alkoholin kanssa sekä pitää kovaakin mekkalaa, ei perus-Kauno Saariota kannata missään nimessä pelätä, vaan hänet tulee ottaa vastaa ihan niin kuin normaalitkin kiekon seuraajat. Kauno Saario on perusluonteeltaan avoin ja suvaitsevainen, eikä hän ikinä sorru väkivaltaan. Kauno Saario on yleensä aina paikalla kun tapahtuu, vaikka monasti Kauno onkin tavattu pelin kriittisimmillä hetkillä nauttimasta huurteista hallin oluthanojen ääreltä.

Mitäpäs itse ottelusta? Sehän on vain läpihuutojuttu valmistautuessamme lauantaiseen Ässät-ottelun jälkeiseen lämminhenkiseen illanviettotapahtumaan. Jos nyt jotakin pitäisi veikata lopputulokseksi, sanoisin numeroiden 0-7 olevan mäkimontun jääpalatsissa perjantaina enemmän kuin lähellä totuutta.

----

Pienenä pojankoltiaisena ihailin yli kaiken mäkihyppääjä Jari Puikkosta. Kuinka ollakaan, eräänä kauniina päivänä sain kuin varkain tilaisuuden hyvän ystäväni kanssa päästä näkemään mistä se Jari oikein ponnisti kultaan ja kunniaan, eli pääsimme Lahden kuuluisan betonisen suurmäen juurelle.

Me pojatpa päätimme koittaa onneamme huomattuamme tornin juurelle kerääntyneen sankan vinosilmäisten ihmisten joukkion, jotka selvästi olivat aikeissa nousta hyppyrimäen huipulle.

Soluttauduimmekin kuin desantit ikään tuohon vinosilmäisten pulisevaan ryhmään ja pääsimmekin hissiin joka sitten kohta veisi meidät ylös tuon kauniin betonisen rakennelman huipulle.

Huipulle päästyämme olimme kuin ekstaasissa. Näkymät olivat mahtavat ja lahtelainen maailma avautui alapuolellamme kaikissa kauneissa väreissään.

Ehdin tokaista vielä kaverilleni jotakin tyyliin "tuosta se Puikkonenkin on täräyttänyt monet hypyt", kunnes takaamme kuului saatanallinen rääkäisy "mitäs helvetin porukkaa te olette ja mitäs vittua te täällä teette???! Alas täältä ja niinkuin olis jo!!!"

Käännyimme pelästyneenä huutajaa kohti ja järkytykseni oli sanoinkuvaamaton. Komentaja oli itse Jari Puikkonen.

Omistaako se saatanan Puikkonen sen mäen?! Vittumainen mies. Ja tuurihyppääjäkin vielä.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Master God
Kertokaapas lahtelaiset, mikä katsomolohko esimerkisi sijaitsee siinä päädyssä, johon HPK pelaa kaksi erää. Sen jälkeen voittekin ryhtyä valmistautumaan hirvittävään ryminään ja ryskeeseen sieltä suunnalta...

Täältä löytyy tarpeellista tietoa kaikille epätietoisille Lahteen tuleville lätkän ystäville.

Lisäys: Kalja (0.4 l) maksoi viimeisessä harkkapelissä neljä euroa.
 

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Allekirjoittanut sai työvuoron muutettua ja se on autonkeula käännettävä huomenna kohti jäähallia. Pitkästä aikaa näkee kiekkoa livenä. Toivottavasti hallissa on hyvä tunnelma.... Mikä on kyllä pienoinen ihme Lahden jäähallissa.

Nyt huudetaan!!! Pelicans voittoon!
 

dean

Jäsen
"Herroille" Ervatsalo,Jussih:

Herätkää,aikuistukaa,säilyttäkää suhteellisuudentaju...
Kyseessä on sentään vain jääkiekko,toki tuo peleistä mainioin.
 

rinkeli22

Jäsen
Nyt se sitten alkaa, ja kyllä tässä avauksessa taitaa nyt niin käydä, että Pelikaani korjaa pinnat kotiin..

Kerholla ei ole homma toiminut alkuunkaan harkkapeleissä. Ei ole syytä olettaa, että se nyt toimisi. Se ottaa nyt aikansa ennen kuin Kerhon kone lähtee käyntiin, ja painajaisissani pelkään pistepussin näyttävän nollaa viiden ensimmäisen pelin jälkeen. Kuudennessa pelissä Rinkelinmäelle saapuu siihen asti todennäköisesti tappioitta pelannut Ilves, joka saa kokea heräilevän karhun vihan..

Pelicans lähtee kauteen asetelmasta, jossa se on valmiiksi tuomittu "asiantuntijoiden" taholta jäämään pudotuspelien ulkopuolelle. Näin ollen suosikin viitan tähän otteluun pukee HPK, ja paineettomasti ensimmäistä kotipeliään hurmoksessa pelaava kotijoukkue passittaa tylysti Kerhon kotimatkalle ilman pisteitä.

Toivonpa luonnollisesti olevani väärässä, mutta pelkään tämän pelin kääntyvän Kerholle ainoastaan Tallasin epäinhimillisillä huippupelastuksilla..
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Viestin lähetti dean
"Herroille" Ervatsalo,Jussih:

Herätkää,aikuistukaa,säilyttäkää suhteellisuudentaju...
Kyseessä on sentään vain jääkiekko,toki tuo peleistä mainioin.


Niin, ilmoitan kuuliaisimmin ottavani ns. onkeeni arvokkaat neuvosi.

On kuitenkin huomattava, että noudatan omasta mielestäni jo kahta mainitsemistasi kolmikantaehdotuksistasi.

Nimittäin. Puhuin juovani alkoholijuomia pelin tiimellyksessä. Suomen laki määrittelee alkoholin lailliseksi nautintoaineeksi kaikille 18 vuotta täyttäneille. Koska täytän tämän ehdon, tulkitsen itseni aikuiseksi.

Koska alkoholin nauttimista pidetään kuitenkin joissain piireissä, kuten pääministeriskenessä, sopimattomana, lupaan olla ihmisiksi ja aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriötä lähimmäisilleni.


Suhteellisuudentajuni koordinoinnista on huomattava se seikka, että ennustelin pelin olevan joltistakin räpellystä. Tämä siis koskee myös liigan sekä runkosarjavoittajien kuningaspultin, HPK:n otteita, että kotijoukkueen Lahden Pelicansin vastaavia.

Näkisin, että olen tässä asiassa hyvinkin tasapuolinen ja suhteellisuudentajuinen

Asian ollessa tällä tolalla, onkin todettava, että nyt minun pitäisi ainoastaan herätä. Fiksuna nuorenamiehenä en viitsi viisastella, että olen tätä kirjoittaessa hereillä, enkä siis unessa.

Käsitin tarkoittamallasi heräämisellä uskonnollista heräämistä. Jos olen ihan rehellinen, on todettava, että olen viimeksi käynyt uskonnollisissa tilaisuuksissa viime vuosituhannella.

Asiaan olisi syytä tehdä parannus, jotten joudu helvettiin sysiä lapioimaan tahi sitten laskemaan Tuonelanjokea ilman apuvälineitä.
Olisi mielestäni sangen inhaa laskea em. jokea, koska käsitykseni mukaan ko. kymi on jokseenkin kivinen ja vuolasvirtainen. Varustautumattomana hommassa saattaisi alkaa ns. kasvamaan kyrpä otsaan, pään, polvien ja kyynärpäiden hakatessa kiviin kuin pajatson kylkeen konsanaan.

Asian tässä valossa siis lupaankin tehdä joitain merkittäviä toimenpiteitä uskonnollisen heräämiseni tiimoilta.

Loppukaneettina lausun vielä kiitoksen sanat sinulle arvon Dean, sait minut hiljentymään perimmäisten kysymysten äärelle. Kiitos.

Täältä tähän
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
ervatsalo: Deanin kommentti sai aikaan täälläkin aamun parhaat naurut. Onnittelen ilmiömäisestä suorituksesta pystyä kirjoittamaan tuon jälkeen. Minä en pysty.

Toivottavasti tänään saadaan kunnon jääkiekkoviihdettä aikaan vaikka kyseessä onkin ensimmäinen peli. Harjoittelut on harjoiteltu nyt pitäis pelata Hokia. Kysymys lahtelaisille: Onko lehdissä tai muualla ilmoiteltu miten liput ovat käyneet kaupaksi? Ajattelin vaan että pitääkö täällä Helsingin päässä ruveta metsästämään ennakkopilettiä vai vieläköhän ennen matsin alkua on seisomapaikkaa tarjolla.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Mielenkiintoista nähdä jatkaako Hannu Väisänen hyvää pelaamistaan ja harjoituspeleissä onnistunutta maalintekoa. Parempaa paikkaa ei paljoa tämän hetken Kerhosta löydy kuin Kucharcikin ja Laakkosen vierestä. Sikälimikäli JJ hänet tuossa ketjussa pitää...

Mukava on myös nähdä kuinka pitkään Mäkiaho on tällä kertaa kentällä ennenkuin pimahtaa.
 

jone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
"Mukava on myös nähdä kuinka pitkään Mäkiaho on tällä kertaa kentällä ennenkuin pimahtaa."

En tiedä kuinka tosissasi heitit tuon kommentin, mutta Mäkiaho taitaa kaikesta huolimatta keskittyä siihen jääkiekon pelaamiseen eikä rähinöimiseen. Miksi tapella itseään suihkuun, kun peli kulkee ja maaleja syntyy kovaan tahtiin? Mäkiaho onkin todennut ainakin paikallisissa lehdissä, että nyt keskitytään pelaamiseen.

Fläppis:
Ei ollut tän päivän etlarissa ainakaan mitään mainintaa lippujen ennakkomyynneistä, mutta eipä tuolla tiedolla taida enää mitään väliä olla.

Oma näkemykseni illan pelistä on, että varmasti aika tasaista ja maalirikasta kiekkoa nähdään Lahden jäähallissa tänään. Pelicans teki viimeisesissä harjoituspeleissä paljon maaleja ja ainakin Leksandia vastaan maalipaikkoja olisi ollut vielä huomattavasti useampaakin kuin 6 osumaan. Toisaalta puolustuskin oli välillä sen verran pahasti tuuliajolla, että maaleja on syytäkin tehdä paljon, jos meinaa voittaa. Veikataan tähän lopuksi Pelicansin voittoa lukemin 6-4.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Viestin lähetti Fläppis
Toivottavasti tänään saadaan kunnon jääkiekkoviihdettä aikaan vaikka kyseessä onkin ensimmäinen peli. Harjoittelut on harjoiteltu nyt pitäis pelata Hokia. Kysymys lahtelaisille: Onko lehdissä tai muualla ilmoiteltu miten liput ovat käyneet kaupaksi? Ajattelin vaan että pitääkö täällä Helsingin päässä ruveta metsästämään ennakkopilettiä vai vieläköhän ennen matsin alkua on seisomapaikkaa tarjolla.

Ei ole varmaankaan tullut mitään tietoa myydyistä lipuista. Hämeenlinnasta on kuitenkin tulossa varmasti porukkaa, joten saattaisi olla jopa parempi hankkia ennakkoon.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Viestin lähetti jone
En tiedä kuinka tosissasi heitit tuon kommentin, mutta Mäkiaho taitaa kaikesta huolimatta keskittyä siihen jääkiekon pelaamiseen eikä rähinöimiseen. Miksi tapella itseään suihkuun, kun peli kulkee ja maaleja syntyy kovaan tahtiin? Mäkiaho onkin todennut ainakin paikallisissa lehdissä, että nyt keskitytään pelaamiseen.
En nyt ihan naama peruslukemilla, mutta kyllähän Mäkiaho on itsekin tuota sinunkin kirjoittamaasi mantraa hokenut koko uransa ajan, kuitenkin samalla "jatkuvasti" rähinöiden ja hölmöillen itsensä ulos kaukalosta. Ei ihmiset mihinkään muutu.
 

Peter Gabriel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Emmäkääm Mäkkäriin enää oikein jaksa uskoa. Sillä yhdellä Hämeenlinnan kaudella mies nakutti 22 häkkiä ja sai voimahyökkääjän leiman mediassa. Mies rupesi sätkynukeksi ja seuraava kausi meni ihan pelleilyksi. uuden jäähyennätyksen mies muistaakseni teki ja vielä tuuletteli sen päälle... Seuraavana kautena kaveri sitten jo "kaapattiinkin" HIFKiin, jonka jälkeen touhu on ollut aika tasapaksua.

Mihin se muka yht´äkkiä muuttuisi?
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Mielestäni ei Mäkkärin tarvitse muuttua mihinkään. Liigasta ei montaa samanlaista äijää löydy. Antaa Mäkkärin pelata ja hoidella muut hommat siihen kaupanpäälle. Jos Mäkkäriä on ainoastaan maalintekijäksi kaavailtu niin on jossain mennyt hieman mopo puuhun.
 

jone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Peter Gabriel
Emmäkääm Mäkkäriin enää oikein jaksa uskoa. Sillä yhdellä Hämeenlinnan kaudella mies nakutti 22 häkkiä ja sai voimahyökkääjän leiman mediassa. Mies rupesi sätkynukeksi ja seuraava kausi meni ihan pelleilyksi. uuden jäähyennätyksen mies muistaakseni teki ja vielä tuuletteli sen päälle... Seuraavana kautena kaveri sitten jo "kaapattiinkin" HIFKiin, jonka jälkeen touhu on ollut aika tasapaksua.

Mihin se muka yht´äkkiä muuttuisi?

Puolustellaanpa sitten vähän Mäkiahoa. Totta on, että Mäkkäri on kunnostautunut viime kausina enemmän pelikieltojen, tappeluiden ja kovan pelin kautta kuin pisteitä tekevänä pelaajana. Tähän ei välttämättä ole tullut muutosta yht'äkkiä, vaan viime kevään ja tämän syksyn aikana. Mäkiaho on keskittynyt Pelicansissa ollessaan enemmän juuri pelaamiseen ollen suht tehokas. Viime kaudella näin pari peliä, joissa Mäkiaho pelasi ja pelasikin ihan kohtuullisesti siihen nähden, että peliaikaa ei ollut Tapparassa liikaa liiennyt. Kaksi harjoituspeliä tällä kaudella nähneenä voin todeta miehen olevan paljon kovemmassa kunnossa kuin viime kaudella. Toki kumpaakaan peliä Mäkkäri ei pelannut loppuun, joten pientä pelkoa on, että liian usein palaa pinna. Toisessa pelissä pari iskua kyynerpäällä taklaamaan tulleelle Sportin pelaajalle ja tuloksena pelirangaistus Mäkkärille ja Sportin pelaajalle ei tainnut tulla edes kakkosta. Viimeisessä harjoituspelissä Leksandia vastaan kolmannessa erässä Mäkkäri suuttui Ruottalaisen tökkimiseen tjsp. ja antoi palaa muutaman iskun verran. Tuloksena tästä täysin yksipuolisesta iskujenvaihdosta Mäkkärille 2+10 min. ja swedulle 2+2 min. --> Pelicans ylivoimalle.

Kyseessä siis pelkästään harjoitusottelut, joissa satuin katsomaan juuri ne pelit, joissa Mäkkärillä paloi pinna. Sen verran kokeneesta kaverista on kyse, että pelien mennessä hyvin, ei turhia rähinöintejä nähtäne. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että peli kulkee sekä Mäkkärillä itsellään, että Pelicansilla.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Viestin lähetti jone
Sen verran kokeneesta kaverista on kyse, että pelien mennessä hyvin, ei turhia rähinöintejä nähtäne. Ja tällä hetkellä näyttää siltä, että peli kulkee sekä Mäkkärillä itsellään, että Pelicansilla.

En allekirjoita. Kyllä sillä vati menee nurin ensimmäisen viiden kierroksen aikana. Montaakaan kaukalossa niin totaalisen puupäistä kiekkoilijaa en ole nähnyt kuin Toni on. Toki ikää on tullut miehelle, ja se yleensä tuppaa rauhoittamaan. Mutta jos elämänasenne on ollut alkaen Metropolin vessasta että "--ttuks kyyläät. Nyt tulee", niin ei sellaista kautta kyllä Toni-pojalta nähdä etteikö sumenisi. Kyse on vaan siitä että koska?

Itse veikkaan että tänään, päähän kohdistunut "ihan puhdas taklaus, kaveri vaan kyyristyi. Ei osannut ottaa vastaan. Neiti. Keep your head up."

Tai voihan olla että Toni on kasvanut ihmisenä, lähimmäisenä, ystävänä sekä joukkuepelaajana.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HPK Tänään:

34 Joni Puurula, Maalivahti
35 Rob Tallas, Maalivahti AK

1. kenttä

14 Tuomas Eskelinen, Vasen puolustaja AK
38 Teemu Aalto, Oikea puolustaja AK

26 Janne Laakkonen, Vasen laitahyökkääjä AK
23 Tomas Kucharcik, Keskushyökkääjä AK
22 Hannu Väisänen, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

36 Marko Tuulola, Vasen puolustaja
4 Tuomas Immonen, Oikea puolustaja

9 Jyrki Louhi, Vasen laitahyökkääjä
67 Anders Burström, Keskushyökkääjä
11 Tony Virta, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

3 Vladimir Sicak, Vasen puolustaja
12 Aki Heino, Oikea puolustaja

32 Janne Lahti, Vasen laitahyökkääjä
25 Harri Suutarinen, Keskushyökkääjä
10 Mika Skyttä, Oikea laitahyökkääjä


4. kenttä

5 Olli Korkeavuori, Vasen puolustaja
21 Max Kenig, Hyökkääjä

20 Joni Lappalainen, Vasen laitahyökkääjä
31 Juha-Pekka Loikas, Keskushyökkääjä
16 Olli Sillanpää, Oikea laitahyökkääjä

Sicak joutuu siis edelleen pelaamaan Johnnyn kanssa. Väisäsellä jatkuu pelit huippupaikassa Laakkosen ja Kuhan kanssa.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olen todella tyytyväinen kokoonpanoon. Hienoa, että vanhoihin kaavoihin ei olla turvauduttu, vaan pakka on pistetty monella tapaa uusiksi.
Aivan erityisesti mieltä lämmittää Eskelisen nostaminen ykköskenttään. Arvostan sitä miestä todella nopeuden ja taklaustaidon vuoksi, joten olen jo ehtinyt kaivata hänelle isompaa roolia. Katsotaan, kuinka homma pyörähtää tuolla miehistöllä käyntiin.
Burströmin rinnalla Virta ja Louhi; toimii eittämättä, uskon. Ja Immosen asettaminen 2-kenttään on loistava ajatus. Etenkin Tuulolan kanssa, jonka kokemus antaa Immosellekin tukea.
Jännä nähdä, miten Lahti, Suutarinen ja Skyttä lukevat toisiaan. Nopeutta riittää kaikilla, joten uskoisin, että sen suhteen yhtälö on ookoo.
Sicak ja Heino yhdessä - se voi olla hyväksi tai ei. Molemmilla pakeilla on maalintekointoa, joten toivotaan, että miehet eivät törmäile kovin usein vastustajan maalin takana toisiinsa.
Neloskentällisestä ei osaa vielä sanoa, täytyy nähdä trion tekemisiä ennen kuin tulee mielipiteitä mieleen.
 

mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ai niin. Unohdin kertoa, kuinka peli päättyy. Kerholle 3-1.
Maalintekijät: Louhi, Kucharcik ja Burström.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös