Jeps, kauden avausottelu on nyt sitten nähty. Eka erä oli huonointa Pelikaanikiekkoa mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Tuhoton määrä pitkiä, helpotkaan syötöt eivät menneet omille ja tietysti se että Kerho rankaisi alle yhdeksään minuuttiin kolmesti. Erätauolla ajattelin että vaikka kauden alkua olen odottanut kuin kuuta nousevaa, niin tuollaisella pelillä kautta on vielä 167 tuskaista erää jäljellä.
Mutta mutta, toiseen eräänhän sitten luistelikin aivan toisen näköinen Pelicans, erähän oli oikeasti kotijoukkueelta hyvää kiekkoa, harmi vain että maalit jäivät yhteen. Eli tokalla tauolla fiilikset olivat, että tästähän voi vielä jotain tullakin.
Kolmas erä menee sitten taas synkempään kategoriaan, vaikkei nyt ihan niin huonoa ollut kuin eka erä. 1-4 -maalin jälkeen pelailtiin loppu pois Hpk:n kaunistellessa yhdellä.
Summa summarum. Ristiriitaiset fiilikset, miten pelin sisällä voi taso kotijoukkueella heittää noin paljon? Valmentajat kuitenkin peräänkuuluttavat tasaisuutta. Toki Hpk oli tänään hyvä pois lukien toinen erä. Vujtek vielä tuohon mukaan, niin Hpk saattaa olla jatkossa pelottavan hyvä.
Tallas oli vakuuttava, tosin aika paljon päästää reboundeja, niihin kun vaan eivät pelikaanit juuri päässeet. Hyvää työtä Hpk:n pakeilta. Grahnin piikkiin ei mielestäni tappiota voi missään nimessä laittaa, huippupelastuksilla muutama olisi voinut olla otettavissa, mutta torjui kyllä pahojakin. Debyyttinä ihan tyydyttävä. Tallasin mailapeli ei minuakaan vakuuttanut, mutta ehkä kontrasti Grahniin hämäsi, hänhän on mailan kanssa ihan loistava. Saattaa hyvinkin heittää tällä kaudella yhden tyhjiin. Tuomarista sen verran, että Rönniksi Rönn tuomitsi ihan ok pelin.
Minä en ainakaan vielä nähnyt sitä lupailtua suoraviivaisempaa Pelicansia, liikaa yhä hyökkäykset menivät kulmissa pyörimiseksi. YV oli varsin ponnetonta, liian vähän laukauksia tai sitten ne jäivät heittäytyvään kerholaiseen. AV aivan luokatonta, Kaaneilla neljä kakkosta ja peräti yhden aikana Hpk EI rankaissut. Alivoima seisovaa ja eipä ollut Hpk:lla vaikeuksia päästä alueellekaan. Neljän miehen linja valuu ihan liian helposti siniselle, keskialueella ei juuri minkäänlaista karvausta/häirintää. Tuohon pakko saada parannusta, muuten linja on kohta Grahnin/Rämön sylissä.
Taklauspelin ystävänä huomioin plusmerkkisenä asiana pelistä muutaman kovan niitin Pelikaaneilta (Mäkkäri, Widing). Niistä kun nyt ei vaan satu saamaan sarjapisteitä. Tulikohan tästä liian negatiivista vuodatusta? Lauantaina Kärppäluolaan tämäniltaisen toisen erän liikkeellä ja asenteella alusta asti, niin saattaa olla edessä mielenkiintoinen peli. Jos taas peli on ekan erän kaltaista niin se on noin 7-0 ja hyvää yötä. Peukut pystyyn ekan vaihtoehdon puolesta!