Pekka Virta – Lukon päävalmentaja

  • 651 018
  • 3 414

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nyttenhän näitä kommentteja lukiessa tulee sellainen fiilis, että kun Kapanen on poissa niin Virta ei enää pysty tai halua pelata viime kauden tyylistä jääkiekkoa.
Tämä on mielenkiintoista nähdä. Virtahan myönsi kauden aikana ihan julkisesti, että kun Sami tuli tälle kaudelle mukaan valmennusryhmään niin pelitavan suhteen uskallettiin ottaa riski, koska pääomistaja seisoo täysin valitun pelitavan takana. Omien sanojensa mukaan Virta olisi halunnut peluuttaa jo aiemminkin erilaista (avoimempaa, viime kauden tyylistä?) kiekkoa, mutta tulosvastuun takia mentiin 1-0 voittoja suosivalla kiekottelulla.

Käytännössä peleihin ei lähdetty voittamaan vaan välttämään selkeä tappio. Tuo oli aikanaan hyvinkin perusteltu lähtökohta ja onkin hyvä muistaa, mistä lähtökohdista Virta aikanaan lähti KalPassa kiekonhallintaan perustuvaa pelitapaa rakentamaan: kuinka sinnitellä huonommalla materiaalilla mukana pelissä?

On hienoa, että Virta halusi ja uskalsi uudistaa KalPan pelitapaa viime kaudella. Tavallaan tuossa on myös pieni kyseenalaistamisen paikka: menikö Virta etenkin KalPaan palattuaan pelitavallisesti siitä missä näki aidan olevan matalin? Kiekottelulla ja kulmahyrrällä saavutetaan tasapaksua menestystä, ei hävitty paljoa mutta peli oli tylsää eikä sitä kuuluisaa "upsidea" juurikaan ollut. Kapasen hypättyä penkin taakse uskallettiin ottaa riski ja päivittää pelitapa sellaiseksi, että todellinen menestys oli mahdollista. Toisaalta voi kyllä ajatella, että parilla edellisellä kaudella luotiin pohja tälle kaudelle (mikä on totta etenkin puolustuksen kasvettua huimasti) ja aiemmilla kausilla tämän kauden tyylinen peli olisi tuottanut katastrofin.

Raumalla on isompi budjetti ja menestystä odotetaan, joten kiusaus tappioiden riskin minimoimiseen voi olla viime kautta suurempi. On mielenkiintoista nähdä, lähteekö Virta rakentamaan perustuksia ja välttämään rökäletappioita ja tappioputkia vai suoraan viime kauden tyylisellä isommalla riskillä hakemaan menestystä.
 

Right Wing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katsoin Pernon suuren pojan haastattelun Kiekkoareenasta - voimaannuin. Hyvä tästä vielä tulee! Ei ehkä vielä ensi kaudella, mutta sitten alkaa tapahtua. Miehellä on Lukon muotoinen sydän!
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katsoin Pernon suuren pojan haastattelun Kiekkoareenasta - voimaannuin. Hyvä tästä vielä tulee! Ei ehkä vielä ensi kaudella, mutta sitten alkaa tapahtua. Miehellä on Lukon muotoinen sydän!

Samaa mieltä. Nyt vaan kärsivällisyyttä, niin Peksissä on meidän toinen mestarivalmentaja.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ironista että juuri Lukko palkkaa valmentajan joka on saanut potkut Turusta ja Porista. Pekalla on selvästi länsirannikon tripla haussa.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Olishan tuokin jo pari kuukautta ja n. 15 peliä enemmän kuin viime kaudella. Mut eiköhän joku tuon ketjun avaa ihan varmuuden vuoksi ja perinteitä vaalien ensi kaudellakin.

...mutta sekään ei lienee katkeroituneiden ja pelokkaiden pikkuveljen kannattajien ongelma.
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvä fiilis on Pekka Virrasta. Malttia vaan seurajohdolta ja faneilta, niin uskon, että hyvä tulos tulee ennemmin tai myöhemmin.

Tervetuloa Virta Raumalle ja Lukkoon!
 

Surprise Me

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gus Polinski - Polka king of the midwest
Minä vuonna?

Laita nyt se korkki kiinni jottei käy isompia vahinkoja. Isi voi soittaa sen poliisin vaikka sinä vaan vähän sitä äitiä kuristat. Huonosti soitettu saatana.
23.11.2017
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hehheh, hyvin alkaa homma Lukon peräsimessä, heti ensimmäisessä runkosarjaottelussa toimintakiellossa. No onneksi sen jälkeen on vielä 59 peliä aikaa näyttää kyntensä...
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Liigakausi 2016-2017 on päättynyt otteluun, jossa nyt käsiteltävänä olevana tapahtuma on sattunut. Liigan kurinpitosääntöjen 3 luvun 5 §:n mukaan toimintakiellot kärsitään vastaavissa otteluissa kun ne on hankittu, ellei rangaistusta annettaessa toisin määrätä.
Ei Liigassakaan luoteta Lukon pääsevän finaaleihin.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Hehheh, hyvin alkaa homma Lukon peräsimessä, heti ensimmäisessä runkosarjaottelussa toimintakiellossa. No onneksi sen jälkeen on vielä 59 peliä aikaa näyttää kyntensä...

Sarjaohjelmaa ei ole julkaistu, mutta suottaapi olla Ässiä vastaan.

Siitä se kausi sitten lähteekin sopivasti pieleen, kun ei ole paikalla :)

Ele ei muuten selvinnyt päätöksestä ...
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei kannata sitä keskisormea heilutella. Haistattaisi Virtakin vittua niinkuin kunnon miehet tekevät.
 

Elkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Teepeeäs
Ensi kaudella on Virralle annettava työrauha, eikä odottaa liikaa. Vasta kausi 2018-19 kertoo missä mennään. Ensi kaudella voidaan odottaa vain suoraa play off paikkaa.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Liiga kusee omaan nilkkaansa, kun tämä rangaistus muistuttaa uuden kauden alkaessa siitä, että Tapparan mestaruusmaalia edelsi päivänselvä korkea maila, jota ei vihelletty. Virran korkea keskisormi sitten sanktioitiin taannehtivasti...
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
Ensi kaudella on Virralle annettava työrauha, eikä odottaa liikaa. Vasta kausi 2018-19 kertoo missä mennään. Ensi kaudella voidaan odottaa vain suoraa play off paikkaa.

Ensimmäisellä kaudella Suora playoff paikka olisi kova suoritus. Antakaa vielä enenemmän aikaa oikeasti. Menestystä tulee 2-3 vuoden päästä ehkä.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ensimmäisellä kaudella Suora playoff paikka olisi kova suoritus. Antakaa vielä enenemmän aikaa oikeasti. Menestystä tulee 2-3 vuoden päästä ehkä.
Niinhän se olisi, mutta täällä odotukset ovat aina sitä luokkaa, että siellä kuuden joukossa on keikuttava koko kausi ja kahta tappiota ei saa tulla putkeen. Jos edellisiä yrittäjiä peilaa, niin Vuoresta en sano mitään, Dufvan ekalla kaudella oltiin runkosarjan 10., Uraman ekalla kaudella runkosarjan 11., Toivolan ekalla kaudella runkosarjan 8. ja Rautakorven ekalla kaudella, joka tosin alkoi takamatkalta Marraskuussa Lukko oli runkosarjassa loppujen lopuksi sijalla 5. Näistä Dufva ja Urama sentään toivat pronssia Raumalle, Toivolan kaudet päättyivät sääleihin ja Rautakorven Lukko oli loppusijoituksissa sijoilla 5. ja 4. Jos Virran Lukko onnistuu keikkumaan koko kauden siellä kympin sakissa, niin voidaan sanoa että projekti on alkanut hyvin. Pudotuspeleissä sitten kaikki on taas auki, jos joukkueesta löytyy terävä kärki ja hyvä maalivahti, kuten RD:n Lukko ekalla kaudella näytti.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Lukon resursseilla pitäisi aina olla runkosarjassa kuuden joukossa oli valmentajan eka vuosi tai ei.

Nyt kun ei ole mitään omaa identiteettiä niin paletti menee uusiksi aina, kun valmentaja vaihtuu. Toivottavasti tämä on myös tajuttu toimistolla ja urheilujohtajan rekrytointiin panostetaan kunnolla. Jos hommassa on jatkuvuutta ja kaikki tekee töitä sen eteen niin tuollainen kuuden sakkiin sijoittuminen ei ole edes mikään ihmeellinen tavoite.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei kannata sitä keskisormea heilutella. Haistattaisi Virtakin vittua niinkuin kunnon miehet tekevät.

Virta oli Länsi-Suomen mukaan näyttänyt Timo Favorinille oksennuselettä mielipiteenä tuomarilinjasta. Tästä Timo oli luultavasti pahoittanut mielensä ja laittanut rapoa eteenpäin.

Minusta aika huonoa pelisilmää Liigalta, tiukan finaalisarjan tappio alla, eikä tuomarit todellakaan kovin hyvin onnistuneet. Tuollaisen olisi minusta voinut antaa mennä läpi ja perustella Favorinille ratkaisu tarpeen mukaan.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kiihkeässä tilanteessa tunteet saavat helposti vallan ja tulee tehtyä jotain harkitsematonta. Asiasta on Liigan sisällä puhuttu paljon ja varsinkin valmentajien odotetaan käyttäytyvän sivistyneesti. Onhan kyseessä kuitenkin tapahtuma, johon toivotaan lapsiperheiden saapuvan.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Liiga kusee omaan nilkkaansa, kun tämä rangaistus muistuttaa uuden kauden alkaessa siitä, että Tapparan mestaruusmaalia edelsi päivänselvä korkea maila, jota ei vihelletty. Virran korkea keskisormi sitten sanktioitiin taannehtivasti...
Onko tämä päivänselvä korkea maila?
IMG-20170428-WA0011

E: Ja en ole Tappara kannattaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös