Mitä SaiPassa on meneillään? Pekka Virralta mystinen avautuminen – Kärppien valmentaja haukkui tuomarit
Mitä SaiPan kulisseissa on meneillään? Pekka Virralta mystinen avautuminen – Kärppien valmentaja haukkui tuomarit
Pekalta erikoisia lausuntoja julkisuuteen. Ettei vaan pikkuseuran totuus lyö Pekan kasvoille, SaiPan budjetilla ei rakenneta Liigan kärkipään seuraa, kun TJ Markkasen mukaan palkanmaksukin saattaa pian tökkiä.
Olen tällä kaudella aika paljon seurannut Pekka Virran esiintymistä lehdistötilaisuuksissa ja kyllä sieltä paljastuu yhä enenevässä määrin jonkinlainen turhautuminen, mikä tietysti on tuossa sarjatilanteessa täysin ymmärrettävää. Tämänpäiväinen tilitys antaa ymmärtää, että joku tai jotkut olisivat Virran selän takana kertoneet asioita seurajohdolle. Mielenkiintoinen tilanne joka tapauksessa Lappeenrannassa.
Kun Virta siirtyi täksi kaudeksi SaiPaan, niin moni odotti varsinkin Lappeenrannan suunnalla, että SaiPan peli paranee aivan varmasti. Kun tuota joukkueen nimilistaa kesällä katsoin, niin ei se kyllä järin vakuuttavalta silloinkaan vaikuttanut. Lisäksi joukkueen johtohahmo Jarmo Koskiranta on ollut pitkään loukkaantuneena, mikä on ollut yksi syy joukkueen ehkä odotettua heikompiin otteisiin. Muitakin loukkaantumisia on ollut paljon.
Kun olin katsomassa elokuussa Pitsiturnausta, niin silloin oli menossa todellinen kuherruskuukausi SaiPan ja Virran välillä. Peli oli hienon näköistä ja turnausvoitto tuli ja SaiPaa alettiin sijoittelemaan selkeäksi pudotuspelijoukkueeksi. Hype lähti vähän käsistä ja syksyllä liigapeleissä arki iski vasten kasvoja. Joukkue on kärsinyt paljon niukkoja tappioita. Voidaan silti oikeasti kysyä, että voiko SaiPalta realistisesti odottaa parempaa sijoitusta.
Mielenkiintoista seurata, että mitä Lappeenrannan suunnalla tapahtuu. Uskon, että Virralle annetaan työrauha, koska kaikki muu olisi typeryyttä. Eihän Virran alku Raumallakaan ollut mitenkään paras mahdollinen.