Pekka Rautakallio Ässien päävalmentajaksi

  • 263 852
  • 976

Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä Rockystä kelpo UTJ:n saisi, tosin entiset valmentajat seuraavan valmentajan esimiehenä ovat aina vähän vaarallinen yhdistelmä. Mieluummin niin, kuin että räjäytetään taas pakka uusiksi ja aloitetaan taas melko lailla "nollasta", saadaan edes jotain jatkuvuutta ja pysyvää näkemystä tähän touhuun.

(Edelleen kyllä epäilen myös sitä, että Hirsimäki lähtee muutaman vuoden sisällä, vaikka täällä aika harvat tähän ajatukseen tarttuivat.)
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä Rockystä kelpo UTJ:n saisi, tosin entiset valmentajat seuraavan valmentajan esimiehenä ovat aina vähän vaarallinen yhdistelmä. Mieluummin niin, kuin että räjäytetään taas pakka uusiksi ja aloitetaan taas melko lailla "nollasta", saadaan edes jotain jatkuvuutta ja pysyvää näkemystä tähän touhuun.

Toi UTJ on kyllä toisaalta aika mystinen käsite suomikiekossa. Musta vähän tuntuu, että jos kaveri palkataan tällä hetkellä liigaan UTJ:ksi hän saattaa aika äkkiä luulla olevansa isompi kuin seura. Olikos Ruuttu Bluesin UTJ? Entä Summanen? Aika heikkoja mainittujen kavereitten aikaansaannokset oli Espoossa. Jospa tuo "pelaajakoordinaattori" tittelinä sittenkin sopisi paremmin suomalaiseen ajatusmalliin. Itse olisin kovin tyytyväinen, jos Ässät ilmoittaisi palkanneensa vaikkapa Pekka Rautakallion, Tuomas Grönmannin tai Jukka Suutarin pelaajakoordinaattoriksi vastuualuenaan sopimusasiat ja joukkueen rakennus ja kehitys yhdessä valmennuksen ja toimivan johdon kanssa. UTJ:na en välttämättä haluaisi nähdä heistä ketään.

Jotta pysyttäisiin aiheessa edes jollain tavalla, niin kunnioitan Rockyn ilmoitusta siitä, ettei hän jatka missään muodossa Ässien parissa ensi vuonna. Tällä ilmoituksella valtamediassa hän haastaa mielestäni joukkueen pelaamaan valmentajalleen. Pystyn myös tällä hetkellä hyväksymään sen, että vuoden päästä hän pyörtää päätöksensä ja jatkaa organisaatiossa jollain postilla, mikäli kaikki osapuolet näin haluavat. Rockyssä on paljon hyvää, mutta en ole ihan varma, miten nämä nykyajan "velliperseet" kiekkoilijat, (enkä nyt viitannut arvostamaani palstakirjoittajaan), pystyvät vastaanottamaan tuon Rockyn aika kovankin kritiikin, varsinkin kun sen saa viellä kaikki lukea SK:n sivuilta.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Toi UTJ on kyllä toisaalta aika mystinen käsite suomikiekossa. Musta vähän tuntuu, että jos kaveri palkataan tällä hetkellä liigaan UTJ:ksi hän saattaa aika äkkiä luulla olevansa isompi kuin seura. Olikos Ruuttu Bluesin UTJ? Entä Summanen? Aika heikkoja mainittujen kavereitten aikaansaannokset oli Espoossa. Jospa tuo "pelaajakoordinaattori" tittelinä sittenkin sopisi paremmin suomalaiseen ajatusmalliin. Itse olisin kovin tyytyväinen, jos Ässät ilmoittaisi palkanneensa vaikkapa Pekka Rautakallion, Tuomas Grönmannin tai Jukka Suutarin pelaajakoordinaattoriksi vastuualuenaan sopimusasiat ja joukkueen rakennus ja kehitys yhdessä valmennuksen ja toimivan johdon kanssa. UTJ:na en välttämättä haluaisi nähdä heistä ketään.

No jotta tuosta UTJ:sta on ylipäätään mitään hyötyä, niin toki hänellä pitää olla myös laajat valtuudet. Toimari keskittyköön enemmän tuohon finanssipuolen pyörittämiseen ja siinä toimessaan vastaa edesottamuksistaan hallitukselle. Vastaavasti UTJ vastaa siitä, mitä operatiivisella osastolla tapahtuu. Mukaan lukien valmentajien skouttaaminen - niin edustukseen kuin junnuihinkin. UTJ myös päävalmentajan kanssa laatii sen pelitavan jolla organisaation kaikki joukkueet noin pääpiirteissään pelaavat ja koordinoi sitten siihen konseptiin sopivat pelaajat. Pelkästä pelaajatarkkailijasta on turhan suureellista käyttää mitään UTJ:n titteliä.
Osittain olen jopa kiekkoanalyytikko Sihvosen kanssa samaa mieltä siitä, että ilman pätevää pelitaustaa on kovin huono ryhtyä liigatason päävalmentajaksi ja ilman pätevää valmennustaustaa on huono ryhtyä pyörittämään kokonaisen organisaation jääkiekkotoimintaa.
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tämä on suunnitelmallisuutta, toimitaan Aholan strategian mukaan.

Just. Eli aluksi huudetaan paikallislehden sivuilla, että tuska ja ahdistus poistui valon tieltä ja este poskettoman sponsoritulvan edestä poistui Aholan myötä.

Nyt sitten, kun minkäänlaisia tulevaisuuden suunnitelmia ei ole esitelty, urheilupuoli ui edelleen syvissä vesissä(AUK ja Yetman ovat toki mielestäni loistohakuja, mutta tulivat, kun eivät muualle kelvanneet, eli se siitä suunnitelmallisuudesta), niin kerrotaankin, että Aholan strategialla mennään edelleen... Siis mitä vittua? On käynyt selväksi, että Ässien sikariporras on sekaisin, mutta viekää nyt joku lääkitys tuonne Murskatielle... Voi jeesus sentään. Onko tämän tarkoitus sitten se, että jos tämä kausi menee täysi vituralleen, niin voidaan vielä tämä vuosi pistää Aholan strategian piikkiin? Huh huh...

Nyt näköjään sai tällä kertaa Rautakallio tarpeekseen. En jaksa uskoa tätä koti-ikävä teoriaa alkuunkaan. Toivottavasti kuitenkin Rockylla mielenkiinto riittää tämän kauden haltsaamiseksi. No, saas nähdä mitä kultapossukerho seuraavaksi keksii...
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Samoin me kirjoittajat kirjoitamme omien kokemustemme kautta, objektiivisuuteen on mahdotonta päästä. Tästä syystä toivoisin, että sinun kirjoituksissasi esiintyisi enemmän "Minun mielestä..." fraasi. Toisaalta ymmärrän sinun katkeruutesi Ässiä ja nykyistä valmennusta kohtaan, et pysty jättämään henkilökohtaisia tunteitasi sivuun. Ehkä sinun kannattaisi siirtyä enemmän kirjoittamaan vaikka tuonne Kärppien osastoon??

Ihmettelen, että keskustelupalstalla pitää lopettaa keskustelu...

Hehe, kukas se täällä aikoinaan levitti omaa Pena-propagandaansa pää märkänä. Duban sopimuksen ulososto, omien poikien ja muiden onnistujien ulostamiset ja Pulliaisen roskispelaajat tilalle. Kaikki nämä voitiin todeta paskapuheeksi, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin Ässät pystyi pitämään pelaajiaan, jotka olivat etuaskeleita ottaneet.

Sitten kun nämä huutamasi sopimukset tupsahtelivatkin ulos, niin sitten ne oli liian kalliita ja ei ne omat jätkät loppujen lopuksi kovin kaksisia olleetkaan.

Että kyllä täällä taitaa nyt olla pukki kaalimaan vartijana...
 
Viimeksi muokattu:

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sääliksi käy Ässiä ja en oikein tiedä miten suhtautua arvostamaani Rockyyn. Monesti olen Rockyn tavannut ja jutellut kaiken kaikkiaan hieno heppu, mutta nyt meni kyllä jotakin väärin. Tuo näyttää huonolta, ei tarvitse olla kovin fiksu kun ymmärtää, että Rockyn rooli loppuu lyhyeen.

Olen täysin ulkopuolinen, enkä tiedä Ässien tilanteesta mitään ja siis tuota taustaa vasten en myöskään halua mitään huonoa/pahaa Ässille, Mutta. Olisiko tämä kuitenkin signaali siitä, että edes päävalmentaja ei luota menestykseen ja sitä kautta jatkuvuuteen.

Rockyn selitys perheestä OK, mutta miksi se tulee juuri kun kauden asetelmat ovat selvillä ? Eihän Pori nyt maankohoaman syystä kovin paljon pidemmälle ole Stadista irronnut tämän vuoden aikana.
 
Olisiko tämä kuitenkin signaali siitä, että edes päävalmentaja ei luota menestykseen ja sitä kautta jatkuvuuteen.

Rocky on ollut reilun vuoden talossa. Kyllä siinä ajassa varmasti oppii Ässien kokoisen organisaation toimintatavoista sen verran, että osaa tehdä omat johtopäätökset toiminnan menestysmahdollisuuksien tasosta.
 
Velli_Ketola

Jäsen
Suosikkijoukkue
---
Onko tämän tarkoitus sitten se, että jos tämä kausi menee täysi vituralleen, niin voidaan vielä tämä vuosi pistää Aholan strategian piikkiin? Huh huh...

Ei vaan tämä laitetaan suoraan sen piikkiin ettei Rautakallio peluuttanut huikeassa kunnossa ollutta Pirosta enempää vaan kohteli miestä kuin tämä muka olisi epäonnistunut. Tämän kostonaan Piros sitten torppasi Ässien kaikki ulkomaalaishankinnat melkein viimeisille metreille asti ;)

Rautakallion poistuminen tämän kauden jälkeen organisaatiosta taas on pelkästään jatkumoa sille toiminnalle joka aloitettiin jo ennen kuin mies tuli Ässiin eli Karri Kiven ajamista sisään päävalmentajan "tuuliselle" paikalle Porissa. Nyt rocky katsoi parhaaksi puhdistaa ilman heti kauden kynnyksellä ettei asialla aleta turhaan pommittamaan kun pelit ovat käynnissä. Ilmeisesti ainoita jotka näkevät tässä tapahtumassa huolestuttavia merkkejä ovat kannattajat koska pelaajien suunnalta tällaisia viestejä ei ole tullut eikä niitä tuskin ole odotettavissakaan koska kuten sanottua peli jatkuu sellaisenaan kuin oli aiemmin jo suunniteltukin.

Toki olisin itsekin nähnyt rockylle muutakin käyttöä Ässissä päävalmentajapestin jälkeen :(
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Just. Eli aluksi huudetaan paikallislehden sivuilla, että tuska ja ahdistus poistui valon tieltä ja este poskettoman sponsoritulvan edestä poistui Aholan myötä.

Nyt sitten, kun minkäänlaisia tulevaisuuden suunnitelmia ei ole esitelty, urheilupuoli ui edelleen syvissä vesissä(AUK ja Yetman ovat toki mielestäni loistohakuja, mutta tulivat, kun eivät muualle kelvanneet, eli se siitä suunnitelmallisuudesta), niin kerrotaankin, että Aholan strategialla mennään edelleen... Siis mitä vittua? On käynyt selväksi, että Ässien sikariporras on sekaisin, mutta viekää nyt joku lääkitys tuonne Murskatielle... Voi jeesus sentään. Onko tämän tarkoitus sitten se, että jos tämä kausi menee täysi vituralleen, niin voidaan vielä tämä vuosi pistää Aholan strategian piikkiin? Huh huh...

Nyt näköjään sai tällä kertaa Rautakallio tarpeekseen. En jaksa uskoa tätä koti-ikävä teoriaa alkuunkaan. Toivottavasti kuitenkin Rockylla mielenkiinto riittää tämän kauden haltsaamiseksi. No, saas nähdä mitä kultapossukerho seuraavaksi keksii...

Rauhoitu nyt hieman. Aholaa arvostetaan edelleen Ässien organisaatiossa, hän toi suunnitelmallisuutta ja tiukkaa talouskuria Ässiin. Luottamus Aholaan katosi silloin kun hän seisoi Suhosen takana ja uhkaili organisaatiota mm. teollisuusedustajien lähdöllä, hän kuvitteli itsensä korvaamattomaksi. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että Aholan tekemä strategia toimi. Eikä ihmiset kärjistä kaikkia asioita kuten sinä teet. Eli nyky hallitus on käyttänyt Aholan tekemää strategiaa päivitettynä omana ohjenuoranaan. Eihän pyörää tarvitse jatkuvasti keksiä uudestaan. Kysessähän on Ässien strategia, jonka Ahola on alunperin kirjoittanut ja nyky hallitus päivättänyt.

Ässien tiedotustoiminta on edelleen surkeaa ja siksi täälläkin saa velloa erilaiset huhut vapaana, jolloin ne muuttuvat totuudeksi. Jos Ässät olisi tiedottanut selkeästi strategiastaan, niin sinäkin olisit voinut olla rauhassa. Mielestäni organisaatiossa pitäisi olla asiansa osaava tiedottaja, joka muokkaisi Ässien tiedotuksen hieman tehokkaamaksi ja ennen kaikkea positiivisemmaksi.

Nyt täytyy hieman vetää takaisin omia sanomisiani eilen aamulta, kun puhuin Rautakallion syystä vetäytyä. Silloin uskoin Rautakallion jäävän pois oman mukavuutensa vuoksi, mutta nyt en enää usko. Kuulin eilen pelissä, ettei taustaorganisaatio tiennyt hänen lopettamisaikeista ja tämä vahvistui tämän päivän SK:ssa, kun Hirsimäki kertoi olleensa tietämätön asiasta. Rautakallio selvästi viestittää organisaatiolle tyytymättömyyttään sen toimintaan ja mielestäni toimi aika raukkamaisesti tässä tilanteessa, kun kauden alla lehden kautta ilmoitti tällaisen ilmoituksen. Nyt organisaatiossa joka tapauksessa kuohuu ja tämä vaikuttaa negatiivisesti joukkueeseen sekä luo epävarmuutta. Mikäli tämä olisi ollut suunnitelmallisesti toteutettu, niin ymmärtäisin julkistamis ajankohdan hyvinkin (vrt. Blues).

Olet siinä oikeassa, että Ässien taustaorganisaatio on urheilulliselta osastolta sekaisin, liikaa harmaita eminessejä, jotka ajavat omia agendojaan. Rautakallion lopettaminen johtuu juuri tästä syystä ja mielestäni tämän pitäisi herättää nyt vihdoin ja viimein Ässien päättäjät toimimaan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt täytyy hieman vetää takaisin omia sanomisiani eilen aamulta, kun puhuin Rautakallion syystä vetäytyä. Silloin uskoin Rautakallion jäävän pois oman mukavuutensa vuoksi, mutta nyt en enää usko. Kuulin eilen pelissä, ettei taustaorganisaatio tiennyt hänen lopettamisaikeista ja tämä vahvistui tämän päivän SK:ssa, kun Hirsimäki kertoi olleensa tietämätön asiasta. Rautakallio selvästi viestittää organisaatiolle tyytymättömyyttään sen toimintaan ja mielestäni toimi aika raukkamaisesti tässä tilanteessa, kun kauden alla lehden kautta ilmoitti tällaisen ilmoituksen. Nyt organisaatiossa joka tapauksessa kuohuu ja tämä vaikuttaa negatiivisesti joukkueeseen sekä luo epävarmuutta. Mikäli tämä olisi ollut suunnitelmallisesti toteutettu, niin ymmärtäisin julkistamis ajankohdan hyvinkin (vrt. Blues).

Epäilin jo eilen "oman elämän" olevan Rockylle vain tekosyy ja nyt sain siihen vahvistuksen. Tilanne ei tosiaan näytä hyvältä kun Hirsimäkikin sanoo lukeneensa Rockyn päätöksestä lehdestä. Joko Rocky on toiminut todella äkkinäisesti keskustelematta kenenkään kanssa tai sitten henkinen sodankäynti johtohenkilöiden välillä on jo alkamassa. Oli Hirsi nimittäin lukenut Rockyn päätöksestä lehdestä tai ei, ei hänen olisi pakko kertoa siitä toimittajalle eli joko Hirsi on todella taitamaton median kanssa tai sitten Rocky yritetään härskisti nimetä näytelmän konnaksi. En osaa päättää kumpi vaihtoehto on pahempi.

Helvetin perkele, siinä analyysini tilanteesta.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Oli Hirsi nimittäin lukenut Rockyn päätöksestä lehdestä tai ei, ei hänen olisi pakko kertoa siitä toimittajalle eli joko Hirsi on todella taitamaton median kanssa tai sitten Rocky yritetään härskisti nimetä näytelmän konnaksi. En osaa päättää kumpi vaihtoehto on pahempi.

Aluksi sanon, että oikeassa jääkiekko-organisaatiossa tj ei lukisi lehdestä uutista siitä, että valmentaja ei aio jatkaa tehtävässään/koko organisaatiossa kauden jälkeen. Mutta onko varaa syyttää vain nyt Rockya? Alpoa ja Tamia rakastava oppositio saa nyt tuulta purjeisiinsa, mutta eikö peli ollut samaa myös toisinpäin.

Eikö Rautakallio kuullut Milleristä vasta lehden uutisesta? Nimi lienee mainittu varmaan, mutta siis että hankittiin. Jos luottamuspula on täydellinen, voi omaankin toimintaan tulla puutteita. Edelleen olen silti sitä mieltä, että tällaiset asiat tulisi ensin puhua organisaation sisällä, sitten vasta ulkopuolella.

Peliasioissa Rocky on mielestäni pärjännyt suht. ok, vaikka Alpo nyt sai kasaan maagiset 3 pistettä enemmän. Harjoituspelit ovat harjoituspelejä, mutta eilinen Ilves-peli näytti ihan oikeasti jääkiekolta, jossa Ässät oli jopa hallitsevampi osapuoli. En käynyt laskemaan puolihitaita ja puolinopeita, mutta mielestäni pelin rytmityksessä tehtiin todella paljon asioita oikein. Ilveksellä tosin oli peli alla, mutta kuitenkin.

Vain jäämällä jumbosijalle Rockyn aikakausi saadaan kokonaisuudessaan miinusmerkkiseksi minun papereissani. Virheitä tekevät kaikki, eniten en ymmärrä case-Pellistä viime kaudelta, mutta jotain Ässissä on tehty oikein. Se, että jos 100 %:sti kaikki eivät tyylistä tykkää ja joku menee muualle, niin aina voi heiluttaa asemalla ja toivottaa hyvää jatkoa. Ei siellä mitään facebook-kavereita olla hakemassa.
 
Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tämä lupaa kieltämättä huonoa alkavalle kaudelle, kun valmentaja (jota kaavailtiin urheilutoimenjohtajaksi) kertoo jo kauden alussa, ettei TJ:llä ole tarpeeksi hyvin homma hallussa, jotta viitsisi jatkaa. Herrasmiehen tavoin, mutta kuitenkin.

Ahola veteli aikanaan isoista naruista ja jätti operatiivisen puolen (talous + markkinointi) Jukalle, joita hän on esimerkillisesti hoitanutkin. Nyt en tiedä, kuka ne organisaation suuret linjat sanelee. Ei luultavasti kukaan? Ja missä se Kasken mafian puheenjohtajaksi nostama kaveri luuraa? Ei ainakaan kauhean medialle perso mies taida olla.

No, toivottavasti tämä ongelma ratkeaa itsekseen ilman julkista riitelyä, ja saadaan ehkä vielä Rautakalliokin suostuteltua Porissa pysymään. Pitkän linjan ässäkannattajana alan henk. koht. kyllä kypsymään siihen, että kriisejä tulee viiden vuoden välein ja aina keksitään pyörä uudestaan.

Nyt on kuitenkin kohtuullinen joukkue kasassa, joten aivan metsään tuskin tulevalla kaudella mennään. Ässien talous on ilahduttavasti kasvussa sekin, joten Hirsimäen ja kumppaneiden (kukas se markkinointikaveri olikaan?) panostus näyttää tuottavan tulosta.

Edit: vali-vali pois.
 
Viimeksi muokattu:

Salama85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pekka Rautakallion hyökkäys Ässä-organisaation johtoa kohtaan

Aivan juuri näin...

Rautakallio mies, joka on pelannut lätkää nuoresta iästä lähtien ja sen jälkeen toiminut valmennustehtävissä useiden vuosien ajan eri seurajoukkueissa ja maissa. Piti muutaman sapattivuoden ja tuli Ässien perämiseen, kun mestarismies Suhonen jätti pallin vapaaksi. Nyt vuonna 2010 toisen kauden alkajaisiksi 57-vuotiaana äijän käppänä toteaa lehdistölle kaikkien selän takana ettei usko, että nykyisessä elämäntilanteessa ei jatkaminen Ässissä missään muodossa ole mahdollista. Miksi? Perhe on Helsingissä ja Pekka itse Porissa. Eikä hän ollut ymmärtänyt kuinka raskasta tämä voisi todellisuudessa olla. Tästä voidaan siis rivien välistä suoraan lukea, että nyt on täysi sekasorto päällänsä koko organisaatiossa tai ei oikeastaan pelkästään tästä vaan siitä ettei Pekka ollut ilmoittanut Hirsimäelle antavansa tällaista kommenttia lehtijuttuun etukäteen. Johtuuko tämä siis siitä, että Pekka on päättänyt v*ttuillakseen Ässäjohdolle jättää tämmöinen asia täysin kertomatta, kun aikaa seuraavan kauden 2011-2012 on aikaa vielä reilu vuosi ja näin hyökätä ja aiheuttaa täydellinen paniikki seuran sisälle? Vai olisiko Pekka vastanut rehellisesti, kuten yleensäkin, toimittajan esittämään kysymykseen, että jatkuuko ura Ässissä kauden jälkeen UTJ:n tehtävissä? Mielestäni tämä on reilusti tehty, että vastaa kysymykseen ettei jatku missään muodossa ja antaa näin ollen Ässien johdolle aikaa tehdä päätöksiään muiden nimien kanssa tulevaisuutta ajatelle.

Voidaan myös kysyä miksei Hirsimäki tai joku muu ole kysynyt Pekalta, että aiotko jatkaa seurassa tämän kauden jälkeen jossain muodossa, jos vastaus olisi tässä vaiheessa niin tärkeä.

Nämä ihmiset jotka pyörivät ammattilaisjääkiekon parissa pelaajina tai muissa rooleissa, niin eikö heille voi tosiaan perhe mennä ammatin edelle milloinkaan? Pitäisikö vaan purra hammasta ja kestää monta vuotta, että väliäkös sillä missä perhe menee, mukavaahan tämä on yksin pyöriä jossain keskusta kaksiossa ja iltaisin soittaa hyvät yöt. Aki Berg tuli aikoinaan maitojunalla änäristä kotisuomeen parhaassa peli-iässä. Miksi? Perheen takia. Ei mielestäni ole kenenkään tehtävä kyseenalaistaa yhdenkään arvoja ainoastaan sen vuoksi, että ovat julkisuudessa esillä.

Raukkamaista olisi ollut, että Pekka olisi sanonut tuossa kesän aikana lehdistölle että lähdenpä nyt kävelemään ja jättänyt koko nipun ihan oikeasti vaikeaan paikkaan. Se, että ilmoittaa ettei jatka enää seuraavan kauden jälkeen ei mitenkään vähennä kenenkään arvostusta tai auktoriteettia joukkueen sisällä.

Mielestäni tällainen salaliittoteorioiden luominen lehtijuttujen ja kuulopuheiden perusteella on turhaa, mutta toki antaa sisältö päivittäiselle lukemiselle. Täytyy vielä todeta, että tämä on tietenkin omaa näkemystä asiaan ilman faktoja.
 
Tuamas

Jäsen
Tämä "episodi" on jälleen kerran osoitus siitä, että Ässissä kaivattaisiin entistäkin selvemmin yhtenäistä tiedottamislinjaa ja parempaa kommunikaatiota seuran sisällä.
 
Hattivatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tiedottamiseen liittyvät prosessit ja yrityksen sisäisen kommunikaatiokulttuurin luonti kuuluvat toimitusjohtajan tehtäviin. On ollut helppo huomata, että nämä eivät ole Hirsin vahvoja alueita. Mitkä ovat?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Raukkamaista olisi ollut, että Pekka olisi sanonut tuossa kesän aikana lehdistölle että lähdenpä nyt kävelemään ja jättänyt koko nipun ihan oikeasti vaikeaan paikkaan. Se, että ilmoittaa ettei jatka enää seuraavan kauden jälkeen ei mitenkään vähennä kenenkään arvostusta tai auktoriteettia joukkueen sisällä.

Mielestäni tällainen salaliittoteorioiden luominen lehtijuttujen ja kuulopuheiden perusteella on turhaa, mutta toki antaa sisältö päivittäiselle lukemiselle. Täytyy vielä todeta, että tämä on tietenkin omaa näkemystä asiaan ilman faktoja.

Miksi Rautakallion piti kertoa tämä asia lehdistön välityksellä ja miksi juuri ennen kautta?

Jos kyse olisi ollut suunnitellusta toiminnasta, ymmärtäisin asian täysin. Rautakallio lähtee, Kivi jatkaa, homma julkaistaan. Nyt Hirsimäki, taas kerran, takeltelee lehdistön kanssa jotain uuden valmentajan etsimisestä jne. Tämä aiheuttaa pommin varmasti joukkueessa spekulointia, Rautakallion kohteluun tyytymättömät pelaajat ruokkivat tätä spekulointia kopissa jne. ja joukkueen keskittyminen siihen olennaiseen häiriintyy.

Toinen juttu on uuden valmentajan etsiminen, taas uusi huhumylly. Nyt pitäisi nopeasti rauhoittaa tilanne, tehdä Kiven kanssa sopimus ja julkistaa se. Tämä rauhoittaisi tilanteen joukkueen parissa, pelaajat tietäisivät kenelle pelaavat.
 
piru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tiedottamiseen liittyvät prosessit ja yrityksen sisäisen kommunikaatiokulttuurin luonti kuuluvat toimitusjohtajan tehtäviin. On ollut helppo huomata, että nämä eivät ole Hirsin vahvoja alueita. Mitkä ovat?

Ihmettelikö joku että Hirsimäki nosti lehden kautta Rockyn lehti-ilmoituksen esille. Sehän oli täysin hänen tapansa toimia yleensäkin. Suojaa aina vain omaa tekemistään kaikin keinoin kokonaisuuden kustannuksella. Olen taas entistä vakuuttuneempi siitä että Ässien suurin ongelma on juuri Hirsimäki, täysin itsetunnoton, yhteistyökyvytön ja epäluottava tyyppi. Saa mennä takas tämpereelle ja olis pitänyt laittaa sinne jo ajat sitten (matinkanssasamallakyydillä).

"Mut hei talous" tyypit voivat jättää kertomatta sen liirumlaarumin et ollaan plussalla, ei varmasti olla, edes taloudellisesti, vaikka kirjanpito siltä saatiin vielä kerran näyttämäänkin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
nämä eivät ole Hirsin vahvoja alueita. Mitkä ovat?

No talous tietenkin. Ei sinne puskuriin olisi noin paljon rahaa kertynyt ilman hopeavuotta ja sen jälkeistä tiukkaa taloutta. Joku toinen olisi voinut pistää rahat palamaan heti. Urheilullinen tulos olisi todennäköisesti ollut sillä tavalla parempaa mutta sitä ei tiedetä paljonko rahaa kirstussa olisi tällä hetkellä. Nyt tiedetään.

edit: sori "piru" :)
 
Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Miksi Rautakallion piti kertoa tämä asia lehdistön välityksellä ja miksi juuri ennen kautta?

Jos kyse olisi ollut suunnitellusta toiminnasta, ymmärtäisin asian täysin. Rautakallio lähtee, Kivi jatkaa, homma julkaistaan. Nyt Hirsimäki, taas kerran, takeltelee lehdistön kanssa jotain uuden valmentajan etsimisestä jne. Tämä aiheuttaa pommin varmasti joukkueessa spekulointia, Rautakallion kohteluun tyytymättömät pelaajat ruokkivat tätä spekulointia kopissa jne. ja joukkueen keskittyminen siihen olennaiseen häiriintyy.

Toinen juttu on uuden valmentajan etsiminen, taas uusi huhumylly. Nyt pitäisi nopeasti rauhoittaa tilanne, tehdä Kiven kanssa sopimus ja julkistaa se. Tämä rauhoittaisi tilanteen joukkueen parissa, pelaajat tietäisivät kenelle pelaavat.

Tästä samaa mieltä. Oudot tapahtumat organisaatiossa ei ole tosiaankaan poistuneet, vaikka pahan akseli on tuhottu urheiden Batistinisotureiden toimesta.

Pekkahan sanoi, että voi hyvin mielin jättää joukkueen Karrin ja kumppaneiden osaaviin käsiin. Haastattelusta jäi selkeästi sellainen kuva, että näin on sovittu. Ja se olisi ihan OK. Mutta ei, meidän TJ ei tiedä asiasta hevonpaskaa ja lukee asian lehdestä. Ei helvata helvatta....

Nimenomaan, nyt pitää sitten tehdä Kiven kanssa sopimus ja nopeasti, jotta ne ketkä eivät välttämättä Karrin juttuja osta, ymmärtävät nostaa kytkintä kauden päätteeksi. Osaltaan se rauhoittaisi, mutta ennenkaikkea selventäisi asioita.

Enkä tiedä, kuka tällä hetkellä olisi parempi ja sopivampi koutsi, kuin Kivi. Eli Karri tietää, mitä sekoilua Ässien organisaation touhu pahimmillaan on ja osaa sen varmasti sisäistää, ennenkuin nimensä paperiin vetää. Tuntee pelaajat hyvin, osaa myös haistaa myös Mestiksen suuntaan (Savinainen).
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nimenomaan, nyt pitää sitten tehdä Kiven kanssa sopimus ja nopeasti, jotta ne ketkä eivät välttämättä Karrin juttuja osta, ymmärtävät nostaa kytkintä kauden päätteeksi. Osaltaan se rauhoittaisi, mutta ennenkaikkea selventäisi asioita.

Huono lainaus minulta, mutta... Nyt ei ole oikea aika spekuloida valmentajalla tai tehdä sopimuksia valmentajien kanssa. Nyt juuri tilanne lienee se, että joukkue ei vahvistu ennen kauden alkua, joten nyt on oikea aika keskittyä 10 ensimmäiseen liigapeliin. Mikäli noitten pelien tulos on odotettavissa olevaa selkeästi huonompi, pisteillä mitattuna alle 12 pistettä, voidaan aloittaa keskustelu valmennuksesta ja sen mahdollisesta upgreidaamisesta tai revisioinnista, mutta näillä mennään nyt ne ekat mainitsemani kymmenen peliä. Valmennussopimukset keritään tekemään marras- joulukuussa, pelaajistoa voidaan vahvistaa tarpeen mukaan lokakuun aikana jos ja kun akuuttia tarvetta on ja hyviä kandidaatteja löydetään, mutta nyt keskitytään torstaihin ja nakkiareenan kauden avaukseen. Näin ainakin toivoisin tehtävän.
 
Niin, mutta tiedätkö sinä, mitä tuo Rockyn paljastus vaikutti joukkueeseen? Ja miksi Rocky puhui hyvin selkein sanoin, että Karri nousee pääkoutsiksi, jos kerran toimitusjohtaja lukee Satakunnan Känsästä nämä jutut. Ja onneksi lukee, eikä vain Aamulehteä, muuten ei Jukkis tietäisi varmaan vieläkään, että Rocky lähtee kauden jälkeen.

Tottakai tärkeintä on ehdottomasti nämä 10 ekaa peliä. Jos ne menee päin vittua, niin suattaapi olla, että Rocky saa viettää joulunsa ihan rauhassa Espoossa. Ja korostan, varsinkin tämän lähtöilmoituksen jälkeen.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Niin, mutta tiedätkö sinä, mitä tuo Rockyn paljastus vaikutti joukkueeseen? Ja miksi Rocky puhui hyvin selkein sanoin, että Karri nousee pääkoutsiksi, jos kerran toimitusjohtaja lukee Satakunnan Känsästä nämä jutut.

Syy Rockyn "julkituloon" lienee se, ettei Kivi ole kovin tyytyväinen asemaansa. Näinpä hän on useamman kerran kesän kuluessa lipsautellut vaihtavansa maisemaa tonne Espoon suuntaan, kun kerran tie täällä on pystyssä. Kaveri kun liikkuu kuitenkin maajoukkuevalmentajan statuksella ja Lauri Marjamäki on kuulemma halukas jatkamaan yhteistyötä seurajoukkuetasollakin. Tässä on nyt annettu Karrille tikkari julkisesti, eli motivoitu häntä jatkamaan tai ainakin olemaan tekemättä sopimusta mihinkään muualle. Pahin hommahan tossa Karrin lähdössä olisi se, että maalivahtivalmentaja Lehtonen menisi samassa junassa. Yhtä kaikki, Hirsimäki tietää tasan tarkkaan Rockyn tulevaisuudensuunnitelmat. Eikä Ässiin ole tullut yhtään pelaajaa ilman Rockyn siunausta tällä kaudella, niin Salonen, Santavuori, Miller, Malkamäki, Mielonen kuin Mutanenkin omaavat kaikki Rockyn siunauksen.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Tämä "episodi" on jälleen kerran osoitus siitä, että Ässissä kaivattaisiin entistäkin selvemmin yhtenäistä tiedottamislinjaa ja parempaa kommunikaatiota seuran sisällä.

Miten se parantaisi asioita jos joku tiedottaja nyt sitten selittelisi asiat parhain päin? Ässät tarvitsis toimitusjohtajan, jolla on jotain hajua sekä henkilöstöjohtamisesta, taloudenpidosta että myös jääkiekosta - etenkin kun sitä urheilupuolen erikoisosaajaa ei näy ei kuulu. Kulisseissa kiehuu mitä ilmeisimmin aika tavalla, koska Rocky päättää tässä vaiheessa kautta tulla esiin tällä tavoin. Jos asiat olisivat kunnossa, niin Rocky olisi vain todennut toimittajalle, että nyt keskitytään viemään kausi kunnialla läpi ja sen jälkeen katsotaan kuka tekee mitäkin ja missä.
 
Näitä toimitusjohtajia, jotka osaavat henkilöstöjohtamisen, taloudenpidon ja jääkiekon, ei vaan helposti löydy. Mielestäni nyt pitäisi palkata urheilupuolelle osaaja ja jättää tj:lle talous ja henkilöstöjohtaminen.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Miten se parantaisi asioita jos joku tiedottaja nyt sitten selittelisi asiat parhain päin?

Yksi organisaation ammattitaidon mittareista on se miten se esittää itsensä ulospäin. Täydellisesti johdettua seuraa ei ole varmasti olemassakaan, ongelmia ja ristiriitoja on kaikkialla, mutta silti Suomessakin on seuroja joista ei koskaan päästetä julkisuuteen epämääräisyyksiä. Nykyisessä mediaympäristössä tämä on vieläpä korostuneen tärkeää, toiminnasta pitää luoda uskottava kuva ja niinpä Ässät onkin esim. pelaajamarkkinoilla joutunut kärsimään seuran sekavasta imagosta. Kuka nytkään haluaisi seuraan jossa tj lukee päävalmentajaa koskevia uutisia lehdestä?

Tietenkään hyväkään tiedottaja ei ratkaisisi kaikkia seuran ongelmia, mutta kyllä se vaan olisi tässäkin tilanteessa eduksi mikäli tarpeeton huhuilu ja kriisitunnelmien lietsonta olisi jäänyt minimiin sillä ettei julkisuuteen olisi päästetty ristiriitaisia tietoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös