Mainos

Peking 2022: Suomi

  • 248 559
  • 1 889
Suosikkijoukkue
Ässät
?
Tottakai on. Olympiakulta on olympiakulta. Ei sen arvo riipu siitä boikotoiko afrikan maat kisoja (Viren) tai onko Juhaug kisoissa tai joku loukkaantuneena tai jotkut pelaajat ei pääse osallistuun. Se on Aina poissaolijoiden tappio.

Koska olympiakulta on olympiakulta
Ai meinaat, että jos Saksa olisi kesänyt minuutin pidempään ja voittanut Olympiakultaa viime kisoissa, lajitietäjät ei olisi aina muistanut mainita, että kyseisissä Olympialaisissa ei ollut parhaat paikalla? Ainakin omissa keskusteluissa Saksan Olympiahopeasta tämä on tullut aina esille.

Noh, ehkä sitten kun me kisoja seuranneet pusketaan horsmaa nenän päästä ja tapahtuma on vain rivi historian kirjoissa, voi asia olla eri. Toki tämäkin on vähän niin ja näin, kun kisat on kuitenkin
 
RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Mä ajattelen pikemminkin niin, että mestaruus on aina mestaruus. Jos on paras paikalla olijoista niin se on kova saavutus, mutta omissa papereissa tällaisen olympiakullan arvostus ei silti ole suuri.
Näin myös itse ajattelen. Olympialaisissa kohtaa parhaat eli NHL-pelaajat. Ei sellaiset pelaajat, jotka eivät NHL:ään pääse pelaamaan. Silloin kohtaa kakkosluokan pelaajat. Nyt, kun parhaat eivät kohtaa, arvostus on pienempi.

Mahdollista kultaa kyllä arvostan, mutta en samalla tapaa kuin NHL-pelaajilla pelatussa turnauksessa. Itselleni se on näin ja muut saavat kyllä laittaa mahdollisen kullan ihan kärkipaikoille Suomen jääkiekkomaajoukkueen suorituksissa.

...

Kyllähän Suomi tulee olemaan vahvoilla sunnuntaina, ihan sama kumpi tulee vastaan. Ruotsia vastaan on pieni etu, kun kerran voitettu. Venäjää vastaan Jalonen taas pärjää hyvin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Luuletko että täällä ei ulistaisi vaikka Suomi voittaisi minkä tahansa turnauksen? Vaikka olisi aikakoneella tuotu kaikki parhaat pelaajat historiasta vastaamaan nykypäivän vaatimuksia niin tällä foorumilla olisi tietty oppositio joka keksisi vaikka väkisin jonkun asian millä mestaruus ei ole minkään arvoinen. Jos ei muuten niin pelataan se kortti että "jääkiekko ei kiinnosta kuin muutamassa maassa".

Aijai, taisit kertoa tässä juuri keskustelupalstojen karuimman totuuden.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Luuletko että täällä ei ulistaisi vaikka Suomi voittaisi minkä tahansa turnauksen? Vaikka olisi aikakoneella tuotu kaikki parhaat pelaajat historiasta vastaamaan nykypäivän vaatimuksia niin tällä foorumilla olisi tietty oppositio joka keksisi vaikka väkisin jonkun asian millä mestaruus ei ole minkään arvoinen. Jos ei muuten niin pelataan se kortti että "jääkiekko ei kiinnosta kuin muutamassa maassa".
Osut kyllä ytimeen tässä - varmasti löytyisi silloinkin sitkeitä nillittäjiä. Suomi, maailman vittumaisin kansa... Joskin on siitä hyötyäkin ollut, tästä loputtoma nuivasta ja pessimistisestä jurottamisesta.
 
Viimeksi muokattu:

RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
En oikein ymmärrä, miten joillekin ei muka ole merkitystä, pelaako parhaat pelaajat turnauksessa vai ei? Sen ymmärrän, jos joku pitää näitäkin hyvänä karkelona, mutta ei tämä vertaudu niihin Olympialaisiin, missä on parhaat paikalla.

Ainakin minulle tavanomaisesti Olympialaiset on se, missä tavanomaisesti katsotaan ketkä parhaista on parhaita tällä hetkellä. Tämä, mitä nyt lätkässä nähdään on jotain muuta. Nyt katsotaan, kuka saa kasaan parhaan jengin NHLn ulkopuolella ja sekin on ihan jees. Ei yhtä iso asia kuin parhaiden tason mittaus, mutta kuten sanoin. Ihan jees.
Erinomaisesti tiivistetty. Nyt on käytännössä lähes jokaiselta joukkueelta parhaista 1-4 kentät sivussa ja maalivahti kaivettu katsomosta ykkösvahdiksi. Tilalle tuotu "ihan ok" -tason pelaajia, jotka eivät pysty pelaamaan eliittitasolla. Tässä ei ole mitään vikaa, jääkiekko on aina ihan jees katsella, mutta vaikuttaa merkittävästi kisojen arvostukseen.

Minusta tämä on täysin selkeä juttu. Mutta ei tämä tarkoita etteikö kisat olisi silti ihan hyvät ja etteikö tätäkin mitalia voisi arvostaa. Totta kai voi, mutta ei samalla tapaa kuin vuosien 1998-2014 kisoja.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mutta ei tämä tarkoita etteikö kisat olisi silti ihan hyvät ja etteikö tätäkin mitalia voisi arvostaa. Totta kai voi, mutta ei samalla tapaa kuin vuosien 1998-2014 saavutuksia.
Kieltämättä Salt Lake Cityn olympialaisten kunniakas kuudes sija menee heittämällä tämän turnauksen mitalin edelle, silloin oli sentään NHL-PELAAJAT mukana.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
En oikein ymmärrä, miten joillekin ei muka ole merkitystä, pelaako parhaat pelaajat turnauksessa vai ei? Sen ymmärrän, jos joku pitää näitäkin hyvänä karkelona, mutta ei tämä vertaudu niihin Olympialaisiin, missä on parhaat paikalla.

Ainakin minulle tavanomaisesti Olympialaiset on se, missä tavanomaisesti katsotaan ketkä parhaista on parhaita tällä hetkellä. Tämä, mitä nyt lätkässä nähdään on jotain muuta. Nyt katsotaan, kuka saa kasaan parhaan jengin NHLn ulkopuolella ja sekin on ihan jees. Ei yhtä iso asia kuin parhaiden tason mittaus, mutta kuten sanoin. Ihan jees.
Olen nähnyt ja iloinnut niin paljon jääkiekon arvokisoja ilman NHL pelaajia, etten osaa kaivata sitä. En oikeastaan edes seuraa ovatko paikalla vai ei. Mulle se ei vaan ole ollut koskaan mikään lisäelementti.
 
RL1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raumam Boja
Ehkäpä lainaamasi kirjoittaja ei tarkoittanut vain Suomen saavutuksia kyseisissä kisoissa, vaan puhui turnauksista yleisesti.
Joo. Kirjoitin ensin väärin ja sitten korjasin sen vastaamaan turnauksia yleisesti. Roger Moore ehti kommentoida siinä välissä.

Noin yleisenä huomiona tuntuu kummasti herättävän tunteita tämän turnauksen arvostelu. Ei kai kritiikin pitäisi häiritä, jos ei takaraivossa ainakin jollakin tasolla tiedostaisi kisojen olevan kakkoskorin kisat...?
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Noin yleisenä huomiona tuntuu kummasti herättävän tunteita tämän turnauksen arvostelu. Ei kai kritiikin pitäisi häiritä, jos ei takaraivossa ainakin jollakin tasolla tiedostaisi kisojen olevan kakkoskorin kisat...?

Eikös tää ole kolmoskoria, kun keväällä MM-kisojen aikaan alkaa se huutaminen, miten nämä on kakkoskorin Karjala-höntsäkisat kun KAIKKI parhaat NHL-miehet ei ole mukana? Vain 75% maailman parhaista pelaajista on saatavailla ja ihan paskaa on jne.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen nähnyt ja iloinnut niin paljon jääkiekon arvokisoja ilman NHL pelaajia, etten osaa kaivata sitä. En oikeastaan edes seuraa ovatko paikalla vai ei. Mulle se ei vaan ole ollut koskaan mikään lisäelementti.
Ja se sinulle suotakoon. Vähän kuitenkin yllättävä näkemys laji-ihmiseltä.

Itselle taas parhaiden kisat ovat juurikin oikeastaan tuosta samasta syystä korkeassa arvossa. Kun niitä on nähnyt niin harvoin, niin niitä oikein odottaa ja myös arvostaa. On se vaan ihan saakelin hienon näköstä, kun kenttä on täynnä huikeita kiekkoilijoita. Esim. Torino 2006.... aijiaijia. Olihan se huikeeta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rush

Mutta mm-kisat ovat mm-kisat. Olympialaiset ovat olleet satunnaisten world cupien lisäksi ainoat kisat, jossa on perinteisesti olleet kaikki parhaat pelaajat mukana. Nyt kun ne NHL-pelaajat ovat 8 vuotta puuttuneet, se vaikuttaa merkittävästi ko. kisojen arvostukseen. Loogisesti ajateltuna tämä on aivan selvää.

Edelleen painotan, että kisoilla on merkitystä ja kulta on hyvä suoritus. Pelaajille upea tilaisuus edustaa maataan ja niin pois päin.
 
Jalkapallossa EM-kisat maistui aika monelle, vaikka kaikki parhaat ei olleet mukana. Ei kukaan ulissut yhtään kisojen tasosta tai arvostuksesta.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Jalkapallossa EM-kisat maistui aika monelle, vaikka kaikki parhaat ei olleet mukana. Ei kukaan ulissut yhtään kisojen tasosta tai arvostuksesta.
Ai ei? Eikö kukaan sanonut, että MM-kisat on kovempi juttu? Outoa. Itse ainakin rankkaan futiksessakin MM-kisat EM-kisojen edelle. Mutta siis sinäkö et?

Toki näissä oli tietenkin se pieni ero, että futiksessa kaikilla mailla oli parhaat pelaajansa mukana. Jos vaikka Valioliiga, LA Liga ja Serie A olisi pyörinyt EM-kisojen aikaan, niin olisikohan noussut keskusteluun?
 
Corecat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Svenska fotbollslandslaget
Perinteisesti NHL-pelaajat on loistaneet poissaolollaan olympialaisissa, vuosien 1998-2014 kisat on olleet siinä suhteessa poikkeuksia.
Tämä. Kyllä olisi hyvin maistunut olympiakulta mistä tahansa niistä aiemmista kisoista, joissa NHL ei ollut mukana. Ei ruotsalaistenkaan Lillehammerin kullan hekumointia ja postimerkkitehtailua hirveästi haitannut, että oli "kakkoskorin" kisat. Jos nyt ensin päästäisiin sieltä olympiakultien 0-kerhosta pois, niin voidaan sitten jatkossa levollisin mielin jahdata myös sitä mestaruutta parhaiden turnauksissa, jos ja kun niitä toivottavasti järjestetään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Rush

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ja juuri NHL-pelaajien takia olympialaisten arvostus on noussut alkaen vuodesta 1998. Kun NHL-pelaajia ei ole, arvostus ei ole niin korkealla.
Rehellisesti sanottuna epäilen tätä väitettä. Toki tiettyjen lajiniilojen mielestä nämä kisat ovat suunnilleen elokuun harjoituspelien arvoisia suorituksia, mutta noin yleisesti väitän että olympiaturnaus kerää suuren yleisön silmissä ison arvostuksen ja eiköhän nuo kisoissa olevat pelaajat ja valmentajatkin tajua sen miten ainutlaatuisesta asiasta on kyse.

Ja edelleen sieltä historiasta nousee isoon arvostukseen olympiaturnausten voittoja erilaisissa highlighteissa, veikkaan että esim. Forsbergin yhden käden rankkarimaali tai USA:n Miracle on Ice nousee ihan eri tavalla esille verrattuna nyt vaikka johonkin Kanadan unettavan tylsään läpsyttelyyn kohti olympiakultaa NHL-pelaajien keskellä Sotshin kisoissa.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ja se sinulle suotakoon. Vähän kuitenkin yllättävä näkemys laji-ihmiseltä.

Itselle taas parhaiden kisat ovat juurikin oikeastaan tuosta samasta syystä korkeassa arvossa. Kun niitä on nähnyt niin harvoin, niin niitä oikein odottaa ja myös arvostaa. On se vaan ihan saakelin hienon näköstä, kun kenttä on täynnä huikeita kiekkoilijoita. Esim. Torino 2006.... aijiaijia. Olihan se huikeeta.

Mutta mm-kisat ovat mm-kisat. Olympialaiset ovat olleet satunnaisten world cupien lisäksi ainoat kisat, jossa on perinteisesti olleet kaikki parhaat pelaajat mukana. Nyt kun ne NHL-pelaajat ovat 8 vuotta puuttuneet, se vaikuttaa merkittävästi ko. kisojen arvostukseen. Loogisesti ajateltuna tämä on aivan selvää.

Edelleen painotan, että kisoilla on merkitystä ja kulta on hyvä suoritus. Pelaajille upea tilaisuus edustaa maataan ja niin pois päin.
Myönnän, että tämä on vähän niin ja näin. Tottakai se on hienoa, että kaikista pelaajista saisi valita. Systeemi pitäisi aina olla sellainen, kaikkiin arvokisoihin.

Eriytän sitten taas tästä sitten sen, paljonko se häiritsee tai latistaa turnausta. Ehkä sitä fiilistä haen aina näissä yli sen seikan. Vaikea selittää.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Turha näiden kisojen arvoa on lytätä sillä perusteella, ettei änärimiehet ole mukana. Eikä sen perusteella saa mahdollista kultaa väheksyä. Ihan NHL:n oma vika, kun eivät mukaan "päässeet". Jos olisi ollut todellista halua olla tuolla mukana, ongelmat olisi ratkaistu ja änäri olisi tauolla nyt. Niin ne parhaat muistakin lajeista tuolla viilettää.

Jos pikkuisen positiivisen kautta ajatellaan niin Suomella olisi ollut ihan yhtälailla mahdollisuus vastaavaan tilanteeseen, jos änärimiehet olisi olleet mukana. Ihan heittämällä oltaisiin oltu heti jättiläisten takana yhdessä Ruotsin kanssa. En tiedä pelätäänkö täällä vähän sitä menestystä vai mikä se on että aina löydetään syitä sille miksi aina viime kädessä voitetaan väärin, jos voitetaan. Miksi ei vaan vittu oteta iloa irti siitä, että meillä on käytännössä ihan naurettavan hyvä maajoukkue tällä hetkellä. Aika ankeaksi kyllä elämä menee äkkiä, jos aina katsoo sitä puolityhjää lasia ja etsii esteitä omille onnen tunteille. Oli se itsellekin ennen kisoja helvetillinen pettymys että änäri ei ole mukana, mutta en ole niillä ajatuksilla enää kisojen aikana viitsinyt sitä ajatella. Koska se on täysin turhaa.
 
Avuton tunari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vähän kaikki.
Tästä on hyvä jatkaa kultapeliin, johon on kaikki valmiina--valmennuksen taso on loistava, maalivahti on hyvässä vireessä ja ketjujen peli kulkee.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ai ei? Eikö kukaan sanonut, että MM-kisat on kovempi juttu? Outoa. Itse ainakin rankkaan futiksessakin MM-kisat EM-kisojen edelle. Mutta siis sinäkö et?

Toki näissä oli tietenkin se pieni ero, että futiksessa kaikilla mailla oli parhaat pelaajansa mukana. Jos vaikka Valioliiga, LA Liga ja Serie A olisi pyörinyt EM-kisojen aikaan, niin olisikohan noussut keskusteluun?

Juuri näin.

Mielestäni hyvä mittari on myös pelaajien tunnettavuus. Tässä työpaikalla spekuloitiin ettei kukaan osaa nimetä edes kolmea pelaajaa/joukkue vastustajista vaikka kaikki ovat ihan lätkää seuraavia hemmoja.

Itse osasin nimetä Wallmarkin Ruotsista ja Shipatsevin Venäjältä,nyt aamun pelistä tuttu nimi oli moke-Rybar ja tämä Tepsin junnu. Toki tässä huomataan miten NHL/tähtiorientuitunutta lätkäkin on. SM-liigastakin lähtee helposti se 10 peluria/joukkue.

Eihän näin arvokisoissa ole ehkä koskaan ollut.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Myönnän, että tämä on vähän niin ja näin. Tottakai se on hienoa, että kaikista pelaajista saisi valita. Systeemi pitäisi aina olla sellainen, kaikkiin arvokisoihin.

Eriytän sitten taas tästä sitten sen, paljonko se häiritsee tai latistaa turnausta. Ehkä sitä fiilistä haen aina näissä yli sen seikan. Vaikea selittää.
Ehkä tää on vaan tällänen lasi puoliks tyhjä vai puoliks täynnä tyyppinen juttu, joka siten muka jakaa ihmisiä ja mielipiteitä.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös