Mainos

Peking 2022 – maastohiihto

  • 93 421
  • 1 094

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pärmäkoskella sauva rikko jäänyt medialta huomioimatta.

Tuosta ei jäänyt jossiteltavaa, Krista oli niin limiitillä, että mitään voimia takaa-ajoon ei ollut.

Kristalla oli 10 km perinteisellä se täysosumahiihto huikealla kalustolla, joka toi pronssimitalin. Muuten Kristan taso oli aika lailla samaa kuin kauden aikana, eli kärki menee hieman liian kovaa. Kepa oli koko ajan pari napsua edellä.

Tulevaisuuteen herättää hieman huolta naisten puolella se, että Kepa ja Krista ovat uransa ehtoopuolella. Nuoria kaivataan esiin taustalta. Ruotsilla, Venäjällä ja Norjalla on selvästi lahjakkaampia nuoria hiihtäjiä. Sama tilanne on myös miesten puolella.

Suomella ei ole Poromaan 21-v ja Fridan 22-v kaltaisia lupauksia, jotka ovat parhaimmillaan 2-3 seuraavissa Olympialaisissa. Monelta unohtuu, että Kläbo ja Bolsukin ovat vasta 25-v.
 
Suomella ei ole Poromaan 21-v ja Fridan 22-v kaltaisia lupauksia, jotka ovat parhaimmillaan 2-3 seuraavissa Olympialaisissa. Monelta unohtuu, että Kläbo ja Bolsukin ovat vasta 25-v.

Meinasin jo hyökätä vastaan meidän Iivolla, mutta samalla itselläkin unohtui, että Iivohan on jo kolmekymppinen. No eiköhän tuo vielä Cortinan 2026 viidellä kympillä taistele voitosta.
 
Nilkkakiituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
PALLOKERHoo
Tuosta ei jäänyt jossiteltavaa, Krista oli niin limiitillä, että mitään voimia takaa-ajoon ei ollut.

Kristalla oli 10 km perinteisellä se täysosumahiihto huikealla kalustolla, joka toi pronssimitalin. Muuten Kristan taso oli aika lailla samaa kuin kauden aikana, eli kärki menee hieman liian kovaa. Kepa oli koko ajan pari napsua edellä.

Tulevaisuuteen herättää hieman huolta naisten puolella se, että Kepa ja Krista ovat uransa ehtoopuolella. Nuoria kaivataan esiin taustalta. Ruotsilla, Venäjällä ja Norjalla on selvästi lahjakkaampia nuoria hiihtäjiä. Sama tilanne on myös miesten puolella.

Suomella ei ole Poromaan 21-v ja Fridan 22-v kaltaisia lupauksia, jotka ovat parhaimmillaan 2-3 seuraavissa Olympialaisissa. Monelta unohtuu, että Kläbo ja Bolsukin ovat vasta 25-v.
Enimmäkseen radio selostuksen perusteella vaikea kommentoida näkemättä olisiko nelossijaan asti riittänyt
Kristan suoritus.
Juujärveltä muuten erittäin hienoa esiintymistä Ylen puolella niin radio kuin TV.
Olympiahengen mukaista lajista riippumatta.
 
Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes

Vaikka Krista haastattelussa meinasi että oli voimia ihan hyvin ja sauvarikkoon meni mitalitaistelu, en usko hetkeäkään että olisi pystynyt taistelemaan pronssista ilman sauvarikkoa. Minun silmään näytti roikkuvan jo ennen sitä jahtaajaporukan hännillä aika limiteillä.

Muutenkin Kristan haastatteluista ihmettelin hieman noita "olin elämäni kovimmassa kunnossa" -puheita. Kai se oli kovempi edellisissä? Nyt tuntui että pronssi oli ihan maksimi itselleen parhaalla matkalla, muuten ei erotyisen vakuuttavaa. Ehkä nuo puheet on vaan tuollaista kaunistelua kun kyseessä viimeiset olympialaiset hänen kohdallaan ainakin erittäin todennäköisesti.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat

Jokainen vähänkin hiihtoa ymmärtävä näki jo pitkään, että Krista olisi ollut ilman sauvarikkoakin ensimmäinen tuosta jahtiporukasta putoava hiihtäjä - ei niin mitään jakoa mitaleille.

Kristalla tuntuu ottavan turhan koville, kun ei enää olekaan naisten ykköshiihtäjä Suomessa ja aina pettyessään suoritukseensa hän löytää vikaa jostain muualta kuin itsestään. Hupaisin esimerkki lienee Rukan sprintti, jossa hän haukkui Digginsin taktiikan, kun veti alun liian kovaa ja pilasi Kristan mahdollisuudet jatkoon. Krista oli ainoa, joka seurasi tuota irtiottoyritystä ja molemmat putosivat.

Mutta joo - Krista on edelleen ykköskorin hiihtäjä Suomessa, ei kahta sanaa, ja antanut suomalaisille monta ilonhetkeä vuosien varrella, mutta kansainvälisesti ei tahdo vauhti riittää enää kuin pistesijoille.
 
Viimeksi muokattu:

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Jokainen vähänkin hiihtoa ymmärtävä näki jo pitkään, että Krista olisi ollut ilman sauvarikkoakin ensimmäinen tuosta jahtiporukasta putoava hiihtäjä - ei niin mitään jakoa mitaleille.

Kristallia tuntuu ottavan turhan koville, kun ei enää olekaan naisten ykköshiihtäjä Suomessa ja aina pettyessään suoritukseensa hän löytää vikaa jostain muualta kuin itsestään. Hupaisin esimerkki lienee Rukan sprintti, jossa hän haukkui Digginsin taktiikan, kun veti alun liian kovaa ja pilasi Kristan mahdollisuudet jatkoon. Krista oli ainoa, joka seurasi tuota irtiottoyritystä ja molemmat putosivat.

Mutta joo - Krista on edelleen ykköskorin hiihtäjä Suomessa, ei kahta sanaa, ja antanut suomalaisille monta ilonhetkeä vuosien varrella, mutta kansainvälisesti ei tahdo vauhti riittää enää kuin pistesijoille.
No kyllä se nyt riitti vielä henkilökohtaiseen olympiamitaliin.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Niin korjasin vain ton sun Krista bashin. Se otti 10 päivää sitten olympiamitalin väliaikalähdöstä, eli kyllä se vauhti riittää edelleen parempaan kuin vain pistesijoihin.
Juu - näin pääsi käymään....
 
Nilkkakiituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
PALLOKERHoo
Suurin mitalisaalis sitten Sarajevo 84 ja Oslo 52
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Suurin mitalisaalis sitten Sarajevo 84 ja Oslo 52

Tietysti matkoja on nyt enemmän, kun mukana ovat sprintti ja parisprintti. Tulevaisuudessa myös varmasti sekaviesti, joka saattaa olla mukana jo ensi vuonna Planicassa.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tulevaisuudessa myös varmasti sekaviesti, joka saattaa olla mukana jo ensi vuonna Planicassa.
Tuskinpa tulee Planicaan mukaan. MM-kisojen ohjelma on todella tiivis, minkä takia kisoista pitäisi joko tehdä pidempiä tai karsia jotakin pois. Muuten tulee B-luokan kilpailu, johon kärkimaat laittaisivat kakkoskorin hiihtäjiään, sitä tuskin kukaan haluaisi.

Se on toki totta, että sekaviesti varmasti arvokisaohjelmaan tulee, koska ajan henki sitä vaatii ja pienempien maiden hiihtäjät saisivat enemmän startteja. Kunhan vaan ei Falunissa kokeiltavalla 4x5km vapaalla tyylillä ole se malli, jolla matkaa ajetaan eteenpäin, tuossa ei ole mitään järkeä. Puhtaasti naisten kisa.

Pitäisin todennäköisenä, että sekaviestistä tulee kisojen avauslaji ja MM-kisat aloitetaan pari päivää aikaisemmin.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Ei yleensä jaksa näitä klikkijuttuja lukea kun näissä ei ole yleensä ole mitään järkevää. Tässä nyt oli mielestäni ihan asiallinen kommentti Johaugin voittoon liittyen. Ei tämä ainakaan nosta Johaugin arvostusta.

Kommentin antanut Norjan yleisradioyhtiön NRK:n hiihtokommentaattori Torgeir Björn. Jos joku haluaa lukea jutun niin varsinainen asia on spoilerissa.

Johaug otti irtioton juottopisteellä siinä vaiheessa kun Andersson ja Diggins ottivat juomaa. Kirjoittamattoman ns. herrasmies säännön mukaan tuossa vaiheessa ei oteta nykäisyä. Johaug otti. Ja kun Johaugilta kysyttiin Björnin kommenteista oli vaan sanonut että jos heillä olisi ollut voimia olisivat ottaneet kiinni. Voitto ei varmasti ratkennut tuohon mutta paskasti hoidettu. Muistuu mieleen Ranskan ympäriajo jostain 2000 luvun alusta jossa oli kaksi ylitse muiden Armstrong ja Ullrich. Jossain ylämäessä Armstrongin pyörän ohjaussarvi tarttui katsojan pitämään muovipussin sankaan ja mies kaatui. Ullrich huomasi tämän ja hidasti vauhtia niin että Armstrong sai miehen helposti kiinni ja tämän jälkeen taas jatketiin "köröttelyä" normaalisti.

Johaug olisi voinut hoitaa tuon toisin ja luultavasti olisi silti voittanut. Tyylitajua on tai sitä ei ole. Multa voi tulla kysymään jos ei tiedä. Myös Johaug.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach

Jaa-a, en näe tuollaisessa yhtään mitään kritisoitavaa. Ollaan kuitenkin olympiakisoissa eikä missään hippo-hiihdoissa. Yhtä lailla voisi kritisoida, että miten ruotsalaiset kehtasivat tehdä Torinon lätkäfinaalissa maalin, kun suomalaiselta katkesi maila. Kun paikka tulee, niin silloin isketään tai sitten saa iankaikkisesti nieleskellä voitettuja hopeita ja urhoollisia taisteluja.
 
Samaa mieltä. Menee samaan sarjaan kuin jenkki Brennanin itkut medialle siitä, että Kepa ei suostunut vetämään ja hän joutui tekemään työt. Tuossa voi vain vetää aasinlakin päähän ja miettiä uutta taktiikkaa seuraavaan kisaan.

Johaug oli kisassa aivan ylivoimainen, taktiikka oli siis hyvin yksinkertainen. Muut jäivät suoraan vetoon ja ero oli valtava.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin, en tiedä mitkä on hiihdossa kirjoittamattomia herrasmiessopimuksia, mutta jos tämä on sellainen niin mielestäni nolo ratkaisu. Tottakai kilpaillaan täysiä ja tosissaan mutta kai senkin voi tehdä "sovittujen" normien sisällä.

Se taas että joku ei suostu vetämään letkaa on täysin eriasia eikä mielestäni liity mitenkään tähän asiaan.
 
Backis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carolina Hurricanes
Samaa mieltä @Harzan ja @Hagi kanssa. Jos lähdetään juomapisteestä tekemään herrasmiessäännöillä aluetta jossa ei saa ottaa spurttia, sitten samaan kategoriaan pitää lisätä varmaan sauvarikot ja muut. Ei mitään järkeä. Itsekin rikon tuota sääntöä massahiihdoissa kun hyödynnän juomapisteiden ohitukset aina kun mahdollista, jotta pääsee kerralla yleensä ohi isosta määrästä hiihtäjiä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Suomi tosiaan onnistui tällä saralla ja sai kilpailuetua muihin. Kaikin puolin nappiin hoidettu ja varsinkin maastohiihdon puolella nuo vierailut ja lumianalyysit yms kantoivat hedelmää. Suomi oli huollon puolella selkeä ykkönen alussa Venäjän kanssa ja Saksa keksi hyvät pulverit myöhemmin kisojen aikana.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Jaa-a, en näe tuollaisessa yhtään mitään kritisoitavaa. Ollaan kuitenkin olympiakisoissa eikä missään hippo-hiihdoissa. Yhtä lailla voisi kritisoida, että miten ruotsalaiset kehtasivat tehdä Torinon lätkäfinaalissa maalin, kun suomalaiselta katkesi maila. Kun paikka tulee, niin silloin isketään tai sitten saa iankaikkisesti nieleskellä voitettuja hopeita ja urhoollisia taisteluja.

Jep. En kyllä ole koskaan vielä kuullut, että joku tuossa jäisi odottelemaan, että joku on saanut juomansa juotua.

Jos esimerkiksi olisi 10 hiihtäjän letka ja viimeinen päättää juoda, niin pitäisikö inttityyliin huutaa edessä menevälle, että perä jää!
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Kai nuo herrasmiessäännöt vähän kilpapyöräilystä kumpuaa. Siellähän jos joku kärkiryhmästä kaatuu, niin muu ryhmä ajelee hiljakseen niin kauan että kaatunut on saanut ryhmän kiinni. Tai näin ainakin oli joskus 20 vuotta sitten, kun lajia seurasin.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tuo IS:n jutussa mainittu esimerkki Ranskan ympäriajosta on mielestäni vähän eri asia muutenkin. Jos hiihdossakin katsoja kävisi tönäisemässä hiihtäjän nurin, niin ehkä siinä kohtaa voisi olla herrasmiesmäistä muiden odotella että pääsee mukaan kisaan. Mutta juomapisteet ja suksien vaihdot kuuluvat mielestäni lajiin ja ei niissä voi olla mitään sääntöjä sen suhteen että pitäisi odotella.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Nyt kun sanoitte niin kyllä mä jotenkin ymmärrän herrasmiessäännöt juottopisteellä, noin ajatuksena.

Mutta olympiakisat, kullasta taistellaan, ja itte oon aina (tai ainakin useasti, pitkään) miettinyt noiden nimenomaan olevan iskun paikkoja. Joissa joku voi tehdä ratkaisuja, joissa kannattaa olla hereillä ettei napsahda ilmaiseksi sitä 7 sekunnin eroa joka täytys sitten kauhoa kiinni.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siis isku juotossa on ihan tyypillinen massalähtöjuttu miten jengi on siitä nyt alkanut loukkaantumaan? 15 km kisoissa ei isommin juottoja harrasteta ja kun lasketaan maailmancup ja arvokisat yhteen niin pidempiä massalähtöjä on kolme tai neljä kaudessa (paitsi jos jossain tourilla keksitään taas hienoja tasamaahöntsiä) että toki ei näitä toki sillain paljoa nähdä mutta juottoon kiristäminen on aina ollut kovien tyyppien tapa kiusata ahtaalla olevia. Kohtahan joku norjalainen on varmaan sitä mieltä että pitäisi hiihdellä sinne loppusuoralle että Kläbokin voi ottaa sen voiton.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Minä olen odotellut, milloin Cornelius Horan hengenheimolaiset iskevät hiihtokisoihin. Toivottavasti ei ikinä - suomalaisia kuitenkin härkkisivät.
 
Puliveivaamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Flyers & Barca
En ole ikinä ymmärtänyt mitään herrasmies sopimuksia. Säännöt ovat ainoita sopimuksia, joilla on merkitystä, kaikki muu on täyttä paskaa. Muutenkin ihan yhdentekevää Johaugin kannalta, kun olisi voittanut joka tapauksessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös