Mainos

Peking 2022 – maastohiihto

  • 93 426
  • 1 094

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Onhan tuossa puolensa ettei peru uuden Skiweekin osallistumistaan torstaina Olympiastadionilla.
Hiihtosirkus tarvitsee Pellensä sanoi Hyvärinen olympiaratiossa.
Iivo on saanut saunan päälle ja Pui jo.

Onhan Kläbölla kivasti hiukset, mutten erityisemmin pidä näistä yksinkertaistuksista old school vs. new school. Ne eivät kerro juuri mistään. Tekniikkaa ja taktiikkaa on arvostettu aina. Tekniikan merkitystä korosti mm. Veikko Hakulinen. Hakulinen olisi muuten näissä yhteislähdöissä taktisten ominaisuuksiensa vuoksi ollut erinomainen, Mäntyrannasta en ole ihan varma. Mieto oli hyvä, kun ei ollut johdossa, hän nimenomaan ei ollut mikään hiihdon strategi toisin kuin Harri Kirvesniemi. Myllylä nyt oli vielä oma tapauksensa.

Ei hiihdossa kv. tasolla pärjää ellei ole poikkeuksellisia kestävyysominaisuuksia, vaikka tuolla edellä vähän toista väläyteltiinkin. Ja niitä ominaisuuksia voi myös kehittää. Urheilu ja koko elämä on monen asian summa ja erotus.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Liittyyköhän tuo profiilien helpottaminen - sen lisäksi, että kaikkivaltias televisiointi helpottuu lyhyemmillä lenkeillä - myös siihen, että tuolla olisi samalla haluttu hieman suitsia hiihtäjien täysin lapasesta lähtenyttä EPOn käyttöä? Pyöräilyhän sai paljon tietyntyyppistä mainetta urheilijoiden veritulppakuolemien myötä 90-luvulla, hiihto taisi kaikesta huolimatta paremmin säästyä noilta.

Toki muistelisin ainakin erään Maikkarin legendaarisen urheilutoimittelijan vihjailleen kyseessä olevan salaliiton, jolla saadaan norjalaiset listan kärkeen, mutta ihan järjellä ajateltuna norskeilla taitaa olla niin paljon leveyttä kärjessä että sieltä varmasti löytyisi kärkihiihtäjiä ihan minkälaisiin profiileihin tahansa. Ja muistaakseni ulvangit ja daehliet pärjäsivät ihan mukavasti vanhoillakin latuprofiileilla (ja kovilla hemoglobiiniarvoilla).
Pohjoismaathan (en muista olivatko kaikki kolme suurta mukana) yrittivät saada pitkät matkat takaisin väliaikalähtöisiksi kisoiksi, niin FIS vastasi, ettei onnistu, koska kisa kestäisi liian kauan ja se ei TV-yhtiöille käy.

JA TV-yhtiöthän ne olivat myös syypäinä siihen, ettei voida kovin pitkiä lenkkejä hiihdättää, mikä on toki kustannukset tietäen suht' ymmärrettävää. Ja se on näköjään ihan mahdotonta, että hiihdettäisiin kahta eri lenkkiä vuorotellen esim. 50 km olisi helppoa hiihtää 4x (7,5 km+5km) lenkeillä. Tarkemmin, kun ajattelee niin arvokisoissahan ei tarvittaisi kuin kolme eri pituista lenkkiä (2,5 km (vain naisten viesti, jos edes siihenkään), 5 km, ja 7,5 km) joita sitten yhdisteltäisiin lajin mukaan. Normaalimatkoilla (10 km->) alle 5 km:n lenkin käyttäminen ovat FIS:ltä ihan puhdasta vittuilua pienemmille maille, tyyliin: saattehan te osallistua kisaan, mutta ette te maaliin saa hiihtää, koska kisa venyy silloin liikaa (yleensä puhutaan max. 15-20 minuutista).

Sen verran huomisesta naisten kisasta, niin on ihan 100 % varmaa, etteivät naiset hiihdä kuin maksimissaan 20 kilometriä, jos pakkaslukemat ovat lähellekkään tämänpäiväisiä.

Tokihan pakkanen sitten tulee peliin mukaan, kun kerrankin olisi ollut edes vähän rankemmat latuprofiilit ja olosuhteet pitkillä matkoilla eikä näitä "hopeasompatasoisia" latuprofiileita, niinkuin viime vuosina on arvokisoissa ollut.
 
Viimeksi muokattu:

Nilkkakiituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
PALLOKERHoo
Onhan Kläbölla kivasti hiukset, mutten erityisemmin pidä näistä yksinkertaistuksista old school vs. new school. Ne eivät kerro juuri mistään. Tekniikkaa ja taktiikkaa on arvostettu aina. Tekniikan merkitystä korosti mm. Veikko Hakulinen. Hakulinen olisi muuten näissä yhteislähdöissä taktisten ominaisuuksiensa vuoksi ollut erinomainen, Mäntyrannasta en ole ihan varma. Mieto oli hyvä, kun ei ollut johdossa, hän nimenomaan ei ollut mikään hiihdon strategi toisin kuin Harri Kirvesniemi. Myllylä nyt oli vielä oma tapauksensa.

Ei hiihdossa kv. tasolla pärjää ellei ole poikkeuksellisia kestävyysominaisuuksia, vaikka tuolla edellä vähän toista väläyteltiinkin. Ja niitä ominaisuuksia voi myös kehittää. Urheilu ja koko elämä on monen asian summa ja erotus.
Sarjassamme mahdotonta kommentoida olisiko Hakulinen pärjännyt sprintissä taktisen osaamisen puolesta. Klaebon taktinen osaaminen on kuulemma ja näemmä parasta A luokkaa. Sprintti valmentamisen edellä kävijä maa on Suomi miesten puolella. Team Sprintti on aivan oman lajinsa kaiken kaikkiaan. Kirvesniemi ei olisi nähnyt sprintti hiihtäessään kokonaiskuvaa, Mieto ehkä sprintterin verinen siinä missä tämä Bolsunohvi.

Toivoa soppii että 2020 luvulla lumimyrskyiset talvet näkyy hiihdon valtaavan lajina esimerkiksi pesäpallon valta-asemaa kesälajina.
Hiihtoallergisten ja hiihtoangstisten pitäisi saada luistavat sukset alle niistä peruskoulun ja armeijan hikilankuistaan.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura

Kläböllä ilmeisesti mahan kanssa ongelmia ja sen takia lopetti. Meinasi kuulemma katsoa 50km hotellihuoneesta, mutta kun näki, että muutettiin 30km päätti kokeilla.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat

Kläböllä ilmeisesti mahan kanssa ongelmia ja sen takia lopetti. Meinasi kuulemma katsoa 50km hotellihuoneesta, mutta kun näki, että muutettiin 30km päätti kokeilla.

magetröbbel (toi öö vähän väärin), jotenkin hieno on norjan kieli. Hyvä että kokeili. Arvostan tuollaista.

Myönnän toivovani, että Kläbo päihittäisi Bolsun, koska en niin hirveästi välitä Bolsun tyylistä. Ja on Johannes hyvä väliaikalähdöissäkin ja pidemmillä matkoilla, vaikka 30 kilsaa tällä kertaa meni miten meni ja magetröbbeli tänään. Minun silmissäni hän voitti viime vuonna 50 kilsaa.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja lisätään nyt vielä, että olihan Kläbö 15km pertsan väliaikalähdössä pronssilla. Ei voi puhua, etteikö mies pärjäisi myös niissä. Kläbolle on myrkkyä kova matkavauhti mitä pidetään massoissa. Kun taas sai itse päättää tahtinsa väliaikalähdössä, niin tuli pronssia. Eikö juuri vanhan liiton miehet ja kestävyysmiehet arvosta väliaikalähtöjä massalähtöjen yli?
Joo ei me vanhan liiton miehet oteta mitään muita kuin väliaikalähtöjä huomioonkaan. Näin ollen kisojen kuningas on Iivo, ja Bolsu sitten perintöprinssinä. Kläbö saa lupaavan juniorin erikoispalkinnon.
 
Hööty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Penguins
Ja lisätään nyt vielä, että olihan Kläbö 15km pertsan väliaikalähdössä pronssilla. Ei voi puhua, etteikö mies pärjäisi myös niissä. Kläbolle on myrkkyä kova matkavauhti mitä pidetään massoissa. Kun taas sai itse päättää tahtinsa väliaikalähdössä, niin tuli pronssia. Eikö juuri vanhan liiton miehet ja kestävyysmiehet arvosta väliaikalähtöjä massalähtöjen yli?
En oo väittäny, enkä väitä etteikö Kläbo olisi kova hiihtäjä myös väliaikalähdöissä. Ei kuitenkaa läheskään paras, joten hiihtokuninkaasta turha puhua. Se titteli on toki Bolshunivilla, Johaug kakkonen selvästi ja Iivo yhtä selvä kolmonen. IMO luonnollisesti tähän perään.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Minäkin! Hiihtokuninkaallisten järjestys mielestäni näissä karkeloissa:

1. Johaug (vielä matka jäljellä)
2. Bolsu
3. Iivo
4. Kläbo
 
Nilkkakiituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
PALLOKERHoo
magetröbbel (toi öö vähän väärin), jotenkin hieno on norjan kieli. Hyvä että kokeili. Arvostan tuollaista.

Myönnän toivovani, että Kläbo päihittäisi Bolsun, koska en niin hirveästi välitä Bolsun tyylistä. Ja on Johannes hyvä väliaikalähdöissäkin ja pidemmillä matkoilla, vaikka 30 kilsaa tällä kertaa meni miten meni ja magetröbbeli tänään. Minun silmissäni hän voitti viime vuonna 50 kilsaa.
Sama mieltä Seefeldistä, Iivo voisi harkita omaa tv showtaan. Joku paikallis tv innostuisi hetimmiten.Klaebot, Johaugit ovat
"Dingo tason tähtiä" kotimaassaan. Johaug on sietämätön tapaus immeisenä.
 
Pohjoismaathan (en muista olivatko kaikki kolme suurta mukana) yrittivät saada pitkät matkat takaisin väliaikalähtöisiksi kisoiksi, niin FIS vastasi, ettei onnistu, koska kisa kestäisi liian kauan ja se ei TV-yhtiöille käy.

JA TV-yhtiöthän ne olivat myös syypäinä siihen, ettei voida kovin pitkiä lenkkejä hiihdättää, mikä on toki kustannukset tietäen suht' ymmärrettävää. Ja se on näköjään ihan mahdotonta, että hiihdettäisiin kahta eri lenkkiä vuorotellen esim. 50 km olisi helppoa hiihtää 4x (7,5 km+5km) lenkeillä. Tarkemmin, kun ajattelee niin arvokisoissahan ei tarvittaisi kuin kolme eri pituista lenkkiä (2,5 km (vain naisten viesti, jos edes siihenkään), 5 km, ja 7,5 km) joita sitten yhdisteltäisiin lajin mukaan. Normaalimatkoilla (10 km->) alle 5 km:n lenkin käyttäminen ovat FIS:ltä ihan puhdasta vittuilua pienemmille maille, tyyliin: saattehan te osallistua kisaan, mutta ette te maaliin saa hiihtää, koska kisa venyy silloin liikaa (yleensä puhutaan max. 15-20 minuutista).

Sen verran huomisesta naisten kisasta, niin on ihan 100 % varmaa, etteivät naiset hiihdä kuin maksimissaan 20 kilometriä, jos pakkaslukemat ovat lähellekkään tämänpäiväisiä.

Tokihan pakkanen sitten tulee peliin mukaan, kun kerrankin olisi ollut edes vähän rankemmat latuprofiilit ja olosuhteet pitkillä matkoilla eikä näitä "hopeasompatasoisia" latuprofiileita, niinkuin viime vuosina on arvokisoissa ollut.
Tuo TV:n määräysvalta on tietysti nykyaikaa, mutta itse olen sitä mieltä, että ainakin väliaikalähdöissä riittäisi muutama nykyistä vähempikin väliaikapiste, hieman 80-luvun tyylillä siis. Ja niihinkään kohtiin ei tarvitsisi ihan nykyistä määrää kameroita per piste. Tuo tekisi kisasta helpomman seurata, niin katsojille kuin ohjaajallekin. Kamerakuviin pääsisi samalla myös hieman paremmin muutkin kovan ryhmän hiihtäjät kuin 3-4 kisan suurinta ennakkosuosikkia. Yhteislähdöissä saattaa olla vähän vaikeampi pärjätä ilman koko matkan kattavia kameroita, mutta luulisi että tuossakin voitaisiin nojata enemmän droneihin. Tuo saman pienen lenkin hinkkaaminen kun on pienempien korkeuserojen lisäksi myös usein aika puuduttavaa katseltavaa.

Samalla ainakin 10/15 km väliaikalähdöissä päästäisiin eroon sattumanvaraisten peesien merkityksestä. Tämähän ei onneksi ollut ongelma näissä kisoissa.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin… Se on vähän miten painottaa. Nämä kisat vaativat kestävyyttä ja hapenottokykyä (mihin ei yksilö välttämättä pysty edes vaikuttamaan) ja osa radoista arvostaa tekniikkaa ja taktista pelisilmää. Kläbön vapaan tekniikka on aivan uskomatonta ja lähes yhtä täydellistä mitä Iivon pertsa. Kläböllä taktinen silmä on aivan eri levelillä Iivoon ja oikeastaan koko hiihtomaailmaan. Sitten taas kestävyyspuolella ja hapenotossa Iivo pesee Kläböä.

Vähän turha vertailla näitä kahta hiihtäjää, kun ovat oikeastaan täydet peilikuvat toisistaan. Vanhan liiton miehet arvostaa tietysti kestävyyttä ja väliaikalähtöjä. Uuden sukupolven seuraajat arvostavat ehkä enemmän taktisuutta ja tekniikkaa. Näitä voisi pyöritellä maailman tappiin asti.
Niin no jos puhutaan taktisuudesta sprintissä. Mutta entäs taktisuus väliaikalähdössä? Vaikea myöskään puhua Bolshunovista, Niskasesta tai vaikka Krügeristä jotenkin teknisesti heikkoina koska loppukiri ei ole täydellinen.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Tuo TV:n määräysvalta on tietysti nykyaikaa, mutta itse olen sitä mieltä, että ainakin väliaikalähdöissä riittäisi muutama nykyistä vähempikin väliaikapiste, hieman 80-luvun tyylillä siis. Ja niihinkään kohtiin ei tarvitsisi ihan nykyistä määrää kameroita per piste.
Juurikin näin. Olen katsellut Youtubesta kutakuinkin kaikki sieltä kokonaisina löytyvät 1980- ja 90-lukujen arvokisahiihdot. Niin väliaikapisteitä on esim. miesten 15 km:llä kaksi tai korkeintaan kolme. Siihen suuntaan pitäisi mennä takaisin. Se pitäisi jännityksen yllä paljon nykyistä paremmin, kun ei ihan kokoajan tiedetä, mitä vauhtia maastossa mennään ja joutuu jännittämään, että tuleeko hiihtäjä x mutkan takaa silloin kuin pitäisi vai ei (kello käy ja Marja-Liisaa ei vain näy) ja ruutuaikaa saisivat tosiaan muutkin kuin ne 5-6 "kuuminta" hiihtäjää.
 
Viimeksi muokattu:

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Niin no jos puhutaan taktisuudesta sprintissä. Mutta entäs taktisuus väliaikalähdössä? Vaikea myöskään puhua Bolshunovista, Niskasesta tai vaikka Krügeristä jotenkin teknisesti heikkoina koska loppukiri ei ole täydellinen.

Kläbö on väliaikalähdössäkin taktisuudessa ihan omaa luokkaansa. Juurihan se nähtiin 15km pertsalla. Mitä Kläbö oli jäljessä ekassa väliaikapisteessä Iivoa ja Bolsua? 40 sekuntia? Sen jälkeen tulikin tasatahtia maaliin. En ole nähnyt Kläböltä kertaakaan selkeää taktista virhettä. Iivolta muistuu muutamakin taktinen virhe viimevuoden Oberstdorfista. Bolsu on varmaan kovin haastaja juuri taktiikan suhteen Kläbölle.
 
Onko se taktisuutta hiihtää kuin Matti Heikkinen 2018, vaikka lopputulos parempi olikin? Oliko Niskanen ja Bolshunov taktisesti huonompia vai?
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Onko se taktisuutta hiihtää kuin Matti Heikkinen 2018, vaikka lopputulos parempi olikin? Oliko Niskanen ja Bolshunov taktisesti huonompia vai?

Niin tässä tullaan nyt kysymykseen mihin vetää taktisuuden rajan. Onko se taktisesti taitavaa hiihtämistä, että tietää oman iskukykynsä ja millaisella vauhdinjaolla pärjää? Onhan selvää, että 15km pertsalla väliaikalähdössä Bolsun ja Iivon pitäisi taitojen puolesta pestä Kläbö 10 kertaa kymmenestä. Mielestäni taktisesti köyhempi hiihtäjä olisi lähtenyt liian kovaa alkuun "koska pakko pysyä Bolsun ja Iivon vauhdissa". Johannes ei tähän lähtenyt vaan tiesi omat rajansa ja kykynsä. Mutta joo, makuasioita nämä toki niinkuin lähes kaikkien ominaisuuksien rankkaaminen hiihdossa.
 
Mutta tällä perusteellahan voidaan myös kyseenalaistaa, onko Kläbo taktisesti paras sprintteri koska hänen kapasiteetillaan se kisa pitääkin voittaa. Koko juttu oli nyt tarttumista siihen Kläbon ylivertaiseen taktisuuteen. Voidaan miettiä vaikka Pellegrinoa joka ei näy mutta on aina oikeassa paikassa kun ratkotaan, kapasiteetti ei vaan riitä Kläboa vastaan. Tai kun sprinttejä seuraa, sieltä löytyy muitakin jotka tulee joukossa mutta loppusuoran auetessa ovat aina jotenkin siinä parhaalla paikalla.
 
Tottakai, mutta koska Kläbö jäänyt sprinteissäkään johonkin pussiin tai kolareihin? Siis koskaan? Hevosenkengässä osasi täälläkin hiihtää täydellisesti sen, kun otti takaa tulijoilta vauhdit pois ennen kuin itse avasi luukut.
 
Eihän sinne pussiin jää jos on nopeutta olla jäämättä. En minä Kläboa taktisesti heikkona pidä mutta onko mies jotenkin poikkeuksellinen tai ylivertainen? Hevosenkengissä tuo on nähty usein sekä hiihdon että yhdistetyn puolella, ei se mitenkään spesiaalia ole.
 
Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tottakai, mutta koska Kläbö jäänyt sprinteissäkään johonkin pussiin tai kolareihin? Siis koskaan? Hevosenkengässä osasi täälläkin hiihtää täydellisesti sen, kun otti takaa tulijoilta vauhdit pois ennen kuin itse avasi luukut.
Itseasiassa, mies pussitti itsensä Oberissa kuninkuusmatkan loppusuoralla.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Tässä oikein FIS:n typerä päätös tiivistyy. En vieläkään ymmärrä, mikä oli peruste 28 km tynkäkisaan ja päätös 2 h ennen kisaa. Todellista hölmöilyä. Terveys edellä kuulostaa hölmöltä, kun puhutaan kestävyysurheilusta ja huippu-urheilijoista. Monelle tämä kisa oli koko uran tärkein ja seuraava mahdollisuus 8 vuoden päästä.

Ok, Remillä penis jäätyi, mutta tuo menee enemmän urheilijan omaan piikkiin, jos ei osaa pukeutua sään mukaisesti.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS teki jälleen kerran väärän päätöksen, kun se muutti 50 kilometrin kuninkuusmatkan 28,4 kilometrin tapahtumaksi.

– Ihan ok oli hiihtää. Olisi voinut hiihtää täyden matkan. Ei tuo niin kylmä ollut.

Kilpailun alkua siirrettiin tunnilla ja matkaa lyhennettiin 21,6 kilometriä.

– Ehkä keli vähän helpotti. Tunnilla siirtäminen oli ihan ok. Olisi siinä 50 kilometriä ihan hyvin hiihtänyt.

Moni urheilija oli Hyvärisen kanssa samaa mieltä: 50 kilometriä olisi voitu hiihtää, sillä tuuli hieman rauhoittui ja pakkanen lauhtui.

En usko, että paleltumia tuli, eikä varmaan olisi ollut ongelmia, jos 20 kilometriä vielä jatkettu. Ilma lämpesi kisan aikana.

Hyvärinen oli toki varautunut erityisellä tavalla.

– Ylimääräinen kerrasto, kaksi pipoa päällekkäin ja kumihanskat alla.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikainen herätys huomenna. Naisten 30 km alkaa Suomen aikaan jo klo 5.00. Toivottavasti hiihdetään täysimittainen matka.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Tässä oikein FIS:n typerä päätös tiivistyy. En vieläkään ymmärrä, mikä oli peruste 28 km tynkäkisaan ja päätös 2 h ennen kisaa. Todellista hölmöilyä. Terveys edellä kuulostaa hölmöltä, kun puhutaan kestävyysurheilusta ja huippu-urheilijoista. Monelle tämä kisa oli koko uran tärkein ja seuraava mahdollisuus 8 vuoden päästä.

Ok, Remillä penis jäätyi, mutta tuo menee enemmän urheilijan omaan piikkiin, jos ei osaa pukeutua sään mukaisesti.

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS teki jälleen kerran väärän päätöksen, kun se muutti 50 kilometrin kuninkuusmatkan 28,4 kilometrin tapahtumaksi.

– Ihan ok oli hiihtää. Olisi voinut hiihtää täyden matkan. Ei tuo niin kylmä ollut.

Kilpailun alkua siirrettiin tunnilla ja matkaa lyhennettiin 21,6 kilometriä.

– Ehkä keli vähän helpotti. Tunnilla siirtäminen oli ihan ok. Olisi siinä 50 kilometriä ihan hyvin hiihtänyt.

Moni urheilija oli Hyvärisen kanssa samaa mieltä: 50 kilometriä olisi voitu hiihtää, sillä tuuli hieman rauhoittui ja pakkanen lauhtui.

En usko, että paleltumia tuli, eikä varmaan olisi ollut ongelmia, jos 20 kilometriä vielä jatkettu. Ilma lämpesi kisan aikana.

Hyvärinen oli toki varautunut erityisellä tavalla.

– Ylimääräinen kerrasto, kaksi pipoa päällekkäin ja kumihanskat alla.
Tätähän tämä nykyään on, kun mennään lähelle ääriolosuhteita. Lahdessa 2001 hiihdettiin 50 km (väliaikalähdöllä) kutakuinkin vastaavissa olosuhteissa kuin tänäänkin oli. Siellä jäi kilpailusta pois vain 7 hiihtäjää, joista yksi oli muuan dopingista ko. kisoissa kärähtänyt suomalainen. Tai silloin vain oltiin lujempia luonteeltaan.

Olen sitä mieltä, että on ihan idioottimaista käydä arvokisoissa lyhentelemään hiihdettäviä matkoja, jos ne kerran kyetään hiihtämään. Ne hiihtää, ketkä uskaltaa/haluaa, mutta matkoja ei käydä lyhentelemään. Se on nyt sitten vapaan tyylin taitajille voi, voi. Uusi yritys sitten olympialaisissa tällä matkalla ja tällä tyylillä sitten taas vuonna 2030, mikäli olen oikein ymmärtänyt.

Ja juuri tuli korvanappiin tieto, että naisten kisa alkaa jo klo 5 Suomen aikaa. Hiihdettävästä matkasta ei ole vielä tietoa. Eiköhän sekin lyhene, kun kerran sille linjalle nyt lähdettiin.

Kamik tuskin hiihdetään kuin max. 20 km, jos on pakkasta edes lähellekkään niin paljon kuin tänään.

Edit. Kaivetaan nyt yksi positiivinen asia tämän päivän kisasta: Ketään ei liputettu radalta pois sen takia, että kärki olisi tavoittanut kierroksella kiinni. Syynä tähän oli kisassa hiihdetty reilu 7 km:n lenkki ja reilusti alkuperäistä lyhyempi matka.
 
Viimeksi muokattu:

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Nyt kun Kläbo juuri keskeytti niin ihnettelen entistä enemmän niitä, jotka rankkasi hänet Iivon edelle. Oliko nyt sitten näiden kisojen vai kokonaisuuden kannalta. Ehkä kokonaisuutena on edellä Iivos, mutta jos ainoat kullat tulee sprinteistä niin minä en arvosta sitä niin paljon kuin kahta henkilökohtaista mitalia normimatkoilta.
No joo, mutta Kläbo saa kuulemma paljon enemmän naista. Se on se mikä ratkaisee.

Ei vaan, olen samaa mieltä. Toki myönnän samalla, että Kläbo on maailman kovin kirimies eittämättä.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Tottakai, mutta koska Kläbö jäänyt sprinteissäkään johonkin pussiin tai kolareihin? Siis koskaan? Hevosenkengässä osasi täälläkin hiihtää täydellisesti sen, kun otti takaa tulijoilta vauhdit pois ennen kuin itse avasi luukut.

Täytyy kyllä sanoa, että onnistumisprosentti on melko kova lajissa jossa nyt kuitenkin voi sauvat ja sukset kalista. Ehkä sekin päivä vielä tulee, että Kläbo isossa kisassa vetää vituralleen tai olosuhteet ympärillä kääntyy vastaan.

Se, että on kapasiteettia hallita kisaa monin tavoin toki auttaa 'tuurin' suhteen, ei tartte ottaa isoja riskejä tai taistella epävarmuuksia vastaan. Silti, taktinen pelisilmä sekä henkinen ja fyysinen kyky toteuttaa ruuhkabusseissa verrattain kovaa luokkaa. Myös kyky laskea kovaa ja tehokkaasti.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tuo saman pienen lenkin hinkkaaminen kun on pienempien korkeuserojen lisäksi myös usein aika puuduttavaa katseltavaa.
Puuduttavaa voi jonkun mielestä olla, mutta tämä ei nyt kyllä pidä miltään osin paikkaansa. Ladut ovat homologoidut pituudesta riippumatta, ja useimmiten lyhyemmillä lenkeillä nimenomaan haetaan sitä korkeuseroa enemmän. Tasaisen työpätkiä sitten pidemmällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös