Täällä näyttä ainoa merkittävä asia olevan taas tuomarit. Minä en halua mitenkään erottua joukosta, joten otetaan siihen nyt ensimmäiseksi kantaa. Päivän selväähän on, että tänään linja ei ollut mitää nollatoleranssia sen kertoo jo jäähy määräkin. Mutta mitään oikeusmurha mallisia ratkaisuja en voi kyllä tuolta kaivaa puolin enkä toisin. Ja ei tuo peli mennyt sallivasta linjasta huolimatta miksikään roikkumiseksi.
Mutta itse peli oli kyllä todella viihdyttävä ja jännittävä, meinasi olla välillä liiankin jännittävä. Ensimmäinen erä oli Pelicansilta ehdottomasti parasta, ja sen jälkeen alkoi olla vähän vaikeampaa. Kuitenkaan missään vaiheessa ei todellista paniikkia onneksi ollut päällänsä. Vaikeinta tuntui tänään olevan Koivusen kentällä voittomaalista huolimatta. Normaalisti näillä kavereilla kulkee kiekko lavasta lapaan ajatuksenlailla, mutta tänään oli monesti todella tuskaisen oloista. Eniten pisti silmään Jepen useammat koomailut kiekon kanssa.
Kyllä se vaan tuo Leinon kenttä on valtavan kova. Peli ei tainnut ikinä heidän ollessaan jäällä pyöriä Jokeri päädyssä. Tai ainakin siltä tuntui. Ja maestro itsekin on kyllä aika uskomaton kaveri. Mies ei vaikuta ollenkaan nopealta, vaan tuntuu aina vaan liukuvan. Silti kiekkoa ei saa pois. Ja aina hänen ollessaan kentällä kiekko tuntuu jotenki mystisesti vain ajautuvan hänelle. Kaikissa mahdollisissa tilanteissa, syötöissä, irtokiekoissa, pompuissa, puruissa jne. Onneksi ei tänään saanut muuta aikaan kuin ollut mukana Jokerien kaikissa maaleissa.
Vielä erityismaininta yleisölle. Hallissa oli paras tunnelma mitä olen koskaan kokenut, ja sentään on koko liiga ajan tullut pelit katsottua. Pesee viime kevään Tepsin pudotuksenkin helposti. Yleisölle kuuluu myös kiitos siitä, että tämä liina kokeilu oli jonkinasteinen suksee. Hyvältähän tuo näytti kun porukka oikeasti käytti niitä, joskin joukkue mahdollisti sen omalla pelillään. Kaikkiaan meteliä riitti ja koko halli tuuletti maaleja seisoaltaan, tällaista lisää.