Mainos

Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 5 195 924
  • 18 893

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
A]3
Jos Laine tekee 50 maalia, pelaa samalla sitä suht heikkoa kokonaisvaltaista peliään ja omissa soi 30 kertaa niin Canadiens on silti Laineen osalta kivasti plussalla. Jos Laine tekeekin 20 maalia, pelaa sitä suht heikkoa kokonaisvaltaista peliään ja menee ne samat 30 maalia omiin niin tilanne ja tilastopuoli onkin jo aika eri.

Eli, jos oletetaan Laineen kuuluisan kokonaisvaltaisen pelin olevan edelleen mitä on, korostuu siinä se hänen tuottama maalimääränsä entisestään. 50 on ihan eri kuin 20.

Jos katsoo taaksepäin, niin todella hankala on ollut löytää tasakentin toimivaa kentällistä Laineen ympärille. Valitettavasti tämä johtaa jos jonkinlaisiin virityksiin ja jatkuviin muutoksiin kentällisten osalta, kun yhden pelaajan puutteita yritetään peittää. 30 maalia ja jonkinlainen kyky ottaa vastuuta oman kentällisen pelaamisesta on mielestäni jo hyvä suoritus. Kyky ottaa vastuuta tarkoittaa tässä sitä, että ketjurulettiin ei tarvitse lähteä. Lähinnä punaisena lankana tässä vastauksessa oli se, että Laine huonoimmillaan sekoittaa useamman kentällisen pelaamista, kun ruletti pyörii.
 
Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
On tuo jääkiekko niin yksilön kuin sitä kautta joukkueen kannalta sen verran numeropeliä vs terminologiapeliä kuten kokonaisvaltaisuus, että onhan sillä nyt isosti väliä.

Jos Laine tekee 50 maalia, pelaa samalla sitä suht heikkoa kokonaisvaltaista peliään ja omissa soi 30 kertaa niin Canadiens on silti Laineen osalta kivasti plussalla. Jos Laine tekeekin 20 maalia, pelaa sitä suht heikkoa kokonaisvaltaista peliään ja menee ne samat 30 maalia omiin niin tilanne ja tilastopuoli onkin jo aika eri.

Eli, jos oletetaan Laineen kuuluisan kokonaisvaltaisen pelin olevan edelleen mitä on, korostuu siinä se hänen tuottama maalimääränsä entisestään. 50 on ihan eri kuin 20.
Onko Laineen kausi onnistunut jos kykenee pelaamaan piste per peli-tahdissa mutta joutuu teurastetuksi CF%-tilastoissa?
Samalla edistyneiden tilastoiden näyttävän muiden ratkaisupelaajien pelaavan 5vs5-pelissä huonoimmat pelinsä nimenomaan Laineen rinnalla?
Tältä se nimenomaan näyttää kauden 2021-22 osalta ja pitkälle myös seuraavalta. Mutta yleinen konsensus kuitenkin on että nuo kaksi kautta olivat hyviä Laineen osalta sillä pisteitä kuitenkin tuli.
Mikäli Montrealissa pelataan pinna per peli, omissa kuitenkin kolisee huomattavasti enemmän Laineen kentällä ollessa kuin mitä vastustajan päädyssä ja Dach,Suzuki & vaikka Caufield pelaavat huonoimmat pelinsä Paten ketjussa niin onko Laine silti vahvistus?

Koska tätä se Columbuksen aika oli. Hyvältä näyttää teksti-tv:ssä, mutta kun katsoo tuloksen taakse niin tilastot muuttuvat ikäviksi.

Haima

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässälähettiläät
Laineen peliä viime kausina katsoessa on pitkälti kyse siitä, että kotisohvalla odottelee Laineen jengille ylivoimaa. Niin piinaavan näköistä (ja ansaitusti vähäistä) on 5vs5 pelaaminen ollut.

Jospa tällä kaudella saataisiin parannus.

Kolmannessa vaihdossa ekassa treenipelissä ainakin purjehti näyttävästi koko kentän läpi vastustajan maalin taakse, ja Centre Bell kuhisi innostuksesta.
 
stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Nojoo, tilastot eivät varsinaisesti tue Laineen yv-erinomaisuutta suhteessa pistetahtiin tasakentällisin. Kahdella viime Columbus-kaudella (jos lasketaan pois viimeisin vajaa kausi) tuli kumminkin tehopisteitä 56 ja 52 joista ylivoimalla vain 14 ja 16 noista. Yv-maaleja noina kausina tuli 5 ja 8 joista tuo 5 on suorastaan alakanttiin kun kumminkin teki 26 maalia tuolla kaudella.

Laine on viimeksi ylivoimalla ollut merkittävä pelote toiseksi viimeisellä Winnipeg-kaudella 2018-2019. Tuon kauden jälkeen ei ole kymmentä yv-maalia eikä 20 yv-pistettä mennyt rikki kertaakaan.
 
Cotopaxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa

Pahalta näytti, meniköhän se kausi sitten siinä. Jotenkin tuon näki jo kaukaa kun Pate koittaa purjehtia kahden pelaajan kapeasta välistä molemmat jalat levällään, että kohta sattuu...
Vähän vaikea tuota täysin vastapuolen piikkiin ainakaan on laittaa, kun luistin pysyy staattisesti samassa paikassa jossa on jo ennen törmäystä. Kyllähän siinä vähän ehkä jalka kääntyy epäedullisesti Patea kohti, mutta en tiedä, jotenkin vaikea tuossa nyt ymmärtää tuota Laineenkaan tyyliä harjoitusottelussa lipua jalka metrin verran sivussa kropasta koittaen pujotella kahden AHL -jyrän välistä. Ikävä kyllä ei jotenkin jaksa juurikaan yllättää edes tämä mutta onhan se nyt jumalauta sääli.
 
Parthicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Aiheuttajana vielä joku nelosketjua johtava AHL-keskinkertaisuus. Eikä saanut edes rangaistusta tilanteesta. Edes kakkosta. Ja kun aivan oikein käytiin kouluttamassa kaveria, Habsille seitsemän minuuttia alivoimaa.

Ammattituomarit ei tosiaan takaa oikeudenmukaisuutta.
 
Wellman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild
Onhan nää pre-season pelit turhia ja juuri näin riskialttiita näille isomman palkan pelureille.
Koko kausi huipentuu playoffeihin, joten kärkinimet kerkeävät nämä muutamat "harkkamatsit" vetää alkukaudestakin. Näissä pre-season -peleissä on kuitenkin edelleen mukana paljon näitä, jotka haluavat näyttää tärkeyttään ja ansaita sen pelipaikan, joten ylilyönnitkin ovat mahdollisia.
Sillä ei ole mitään väliä oliko tämä rangaistuksen arvoinen tai saiko penalttia, mutta pahalta tää näyttää Laineelle tällä hetkellä. Täysin turha peli, mutta johtaako sitten siihen et on suurimman osan runkkarista saikulla?

Edit. Ja kyllä, Laineelta turhaa jalat levällään menoa.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Pahan näköisesti taittui jalka videon perusteella. Voi perhana sentään...
 
Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Olipa tosiaan hämmentävä tilanne. Kuvakulma etenkin takaa näytti hyvin miten leveällä Laineen jalat oli vaikka vastustajien väli oli käytännössä olematon. En nyt edes vahvoilla laseilla saa tuota valitettavasti millään vastustajan piikkiin.

Toivottavasti selviää säikähdyksellä ilman isompaa loukkaantumista.
 
Veljkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sortavalan Palloseura, Kalevan Pallo, Leijonat
Taas saadaan Laineen omaksi viaksi. Kahtokaa nyt tuo video vaikka 100 kertaa uudelleen. Apina ite seisoo staattisesti paikoillaan eikä kerkee mukaan, niin seisovilta jaloilta pysäyttää Laineen vetämällä suoraan polveen.

20 ottelua pelikieltoa apinalle
 
Eli kaveri vetää jalat levällään, niin saat seisovin jaloin pysäyttää tämän vetämällä polveen? Hakemalla kontaktia jalkaan?
 
Jindebyne

Jäsen
Laine vetää ikäänkuin kahdella kaistalla jalat levällään tommoseen rakoon ja sitten ihmetellään ettei vastustaja päässyt alta pois?

Karrikoiden toki ilmaistu, mutta kyllä tossa voi Lainekin ottaa melko pitkän katseen peiliin miten noihin tilanteisiin mennään ihan jo oman uran jatkon kannalta.
 
Vastustaja päässyt alta pois? Itehän toi vastustaja hakee kontaktin menemällä Laineen suuntaan. Hakee sen kontaktin, joka meni ihan pisin vittua
 
Cotopaxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa
Taas saadaan Laineen omaksi viaksi. Kahtokaa nyt tuo video vaikka 100 kertaa uudelleen. Apina ite seisoo staattisesti paikoillaan eikä kerkee mukaan, niin seisovilta jaloilta pysäyttää Laineen vetämällä suoraan polveen.

20 ottelua pelikieltoa apinalle
Niin, kuten itse sanoit niin tämä Apina tosiaan seisoo paikallaan(!), ja Laine sitten itse luistelee päin tätä kaveria. Ei hän millään tavalla hae varsinaisesti kontaktia jalkaan, vaan koittaa pysäyttää laineen siniviivalle mikä on hänen ainoa tehtävänsä tuossa kohtaan. Se että Laineella on todella epäedullisesti jalka ojossa metri kaupalla oman kroppansa sivussa on täysin hänen omaa hölmöyttään.
 
Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Eli kaveri vetää jalat levällään, niin saat seisovin jaloin pysäyttää tämän vetämällä polveen? Hakemalla kontaktia jalkaan?

Ei missään nimessä saa ja tiedät sen itsekin siinä missä kuka tahansa muukin. En vain löydä klipistä mitään törkeää kontakin hakua jalkaan vastustajan puolelta. Näytti omaan silmään enemmänkin normaalilta pelitilanteelta jossa kävi nyt ikävästi osittain Laineen omankin toiminnan takia, kun jalkojen asento oli tuollainen. Ei tuo mikään tarkoituksellinen polvinouto ollut.
 
Veljkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sortavalan Palloseura, Kalevan Pallo, Leijonat
Niin, kuten itse sanoit niin tämä Apina tosiaan seisoo paikallaan(!), ja Laine sitten itse luistelee päin tätä kaveria. Ei hän millään tavalla hae varsinaisesti kontaktia jalkaan, vaan koittaa pysäyttää laineen siniviivalle mikä on hänen ainoa tehtävänsä tuossa kohtaan. Se että Laineella on todella epäedullisesti jalka ojossa metri kaupalla oman kroppansa sivussa on täysin hänen omaa hölmöyttään.
Joo kyllä ei :D
 
Ei tuo nyt polvinouto varsinaisesti ollut, mutta olis kerenny ja voinu jättää vetämättä tuohon tyyliin. Edelleen suoraan jaloille... Olkoon nyt vahinko tai ei, mutta typerä ratkasu tältä apinaltaki.
 
Veljkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sortavalan Palloseura, Kalevan Pallo, Leijonat
Niin, kuten itse sanoit niin tämä Apina tosiaan seisoo paikallaan(!), ja Laine sitten itse luistelee päin tätä kaveria. Ei hän millään tavalla hae varsinaisesti kontaktia jalkaan, vaan koittaa pysäyttää laineen siniviivalle mikä on hänen ainoa tehtävänsä tuossa kohtaan. Se että Laineella on todella epäedullisesti jalka ojossa metri kaupalla oman kroppansa sivussa on täysin hänen omaa hölmöyttään.
Joo kyllä tää apina ite hakee sen kontaktin. Katohan vielä se pätkä uudelleen. Pieni leikkaus Laineen linjalle ja jalkaan kopsahtaa
 
Viimeksi muokattu:

Jindebyne

Jäsen
Vastustaja päässyt alta pois? Itehän toi vastustaja hakee kontaktin menemällä Laineen suuntaan. Hakee sen kontaktin, joka meni ihan pisin vittua
Cotopaxi tuon yllä jo avasikin lähes identtisesti miten olisin itse vastannut, joten en viitsi toistaa samoja asioita.

Sen voin lisätä, että klipissä näkyy kuinka laidalla menee toinen Canadiensin ukko, jolle tämä puolustaja oletti Laineen syöttävän ja oli mailan asennosta päätellen valmiina katkaisemaan tätä syöttöä, sitten Laine lähteekin purjehtimaan tämän taklaajan toiselta puolelta josta tuli toinen Maple Leafsin pelaaja tilanteeseen ja tätä ei taklaaja odottanut todennäköisesti Laineen peliasennon ja pienen tilan vuoksi, joten ehkä siinä pieni painopisteen muutos siirtyy taklaajalla tuolle puolen, mutta nimenomaan inhimillinen painopisteen muutos ei tosiaan mikään polven haku, joten menee omissa kirjoissani ihan normaalin puolustuspelaamisen puitteissa.

Tämän paremmin en valitettavasti pysty jatkossakaan mielipidettäni perustelemaan enkä ole mikään Laine-vihaaja, en toivo kenellekään urheilijalle loukkaantumisia. Eri mieltä toki saa ja pitääkin olla jos siltä tuntuu.
 
Tupu331

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
Pahalta näyttää kyl nyt. Pate on kova peluri parhaillaan, mut näyttää siltä et jalkapäivät jää välistä jos vertaa vaikka Barkoviin, Hintziin, Raneen tai Ahoon. Kaveri etenee yhtä leveellä asennolla mitä pituutta löytyy, paska juttu kyllä silti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös