Mitä ihmeen siimaa se on, että aivan jatkuvasti laitetaan pelaamaan sentterin kanssa, jonka kanssa hänellä ei ole lainkaan kemiaa ja jonka kanssa on viimeiset kaksi vuotta mennyt tuloksellisesti heikosti. Ja kun Laineen slumppi tuli päälle, niin sen kun vain jatketaan pään hakkaamista seinään saman sentterin kanssa pelistä toiseen, mutta vähitellen peliminuutteja vähentäen. Tuossa ole kyllä minkäänlaista siiman antamista. Selkeä tapa laittaa pelaaja mahdollisimman hankalaan asetelmaan statukseensa nähden (kun vertaa Laineen tulokseen kahden ensimmäisen kauden aikana).
Tässä asetelmassa Jetsien on todella helppoa tarjota Laineelle todella paljon heikompaa sopimusta kuin monet ovat ehtineet ennakoida, ja saada yleinen hyväksyntäkin asialle. Avainasiana edelleen se, että miksi on ylipäätään kahden ensimmäisen kauden jälkeen Lainetta väkisin peluutettu Littlen kanssa, vaikka peli ei vain yksinkertaisesti toimi näiden kahden kesken? Jos ei kerran Scheifelen kanssa haluta kokeilla (vaikka tekikin hänen kanssaan hurjaa jälkeä tulokaskaudellaan), niin miksei olla peluutettu vaikkapa Lowryn tai Coppin kanssa Lainetta? Tuo Littlen kanssa peluuttaminen vaikka väkisin huokuu kyllä sellaista agendaa, tai sitten Mauricen typeryyttä, että oksat pois. Ja vaikea on kyllä uskoa Mauricen olevan niin typerä. Itse lasken hänet keskitason NHL-valmentajaksi, joka pärjää tällä hetkellä hyvin suhteellisen hyvän pelaajamateriaalinsa takia. Valmentajana aika mielikuvitukseton dump and chase-valmentaja, joka on sinänsä myös myrkkyä Paten tyyppiselle pelaajalle.