Mainos

Parhaita JYP-muistoja vuosien varrelta

  • 16 328
  • 101

Hurraa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Argumentit, Avtomobilist, FCV, Happee, JyP, Lohi
Yhtä-äkkiä tuli mieleen JYPin alkuajoilta kannattaja, joka hyväksi käytti ottelun hiljaisia hetkiä. Taustamusiikkia ei mielestäni soitettu ihan samalla tavalla kuin nykyään. Hallin ollessa siis hiljainen hemmo kajautti erittäin kuuluvalla, hieman nasaalilla ja venyttävällä äänellä: "JYPi tekeeeeeee, JYPi tekee maaaaaaaliiin". Muistaako kukaan muu? Muitakin hiljaisen hetken huutelijoita tietysti oli, mutta tuo nasaali venytys on jäänyt mieleen.

Tämmöinen vastaava tuli mieleen. Ajoittuu tosin 2000-luvun taitteeseen, mutta yksi sellainen ei kovin säkenöivä peli osui kohdalleni. Muistan elävästi hetken kun silloinen Sambaryhmäkin on hetken hiljaa, kuuluu vain luistinten rapinaa. Hiljaisuuden rikkoo vastapäädystä(nykyinen Valmetin pääty) todella kova huuto. "PELIÄ PERKELE". Tämä aiheutti tietynlaista tilannehilpeyttä ja ymmärsin jotenkin Sambaryhmän jäsenten tunnistavan kyseisen miesäänen.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat
Isoimman, ja henkilökohtasimman JYPiin liittyvän muiston on oltava tämä.
Viinanhuuruinen vierasreissu JYPin fanibusilla Hartwall areenalle 5.4.2012 Jokerit - JYP välierään muutti mun elämän. Pihlman oli vienyt JYP johtoon toisessa erässä ja erätauolla kaljalla yks stadin pelle tuli tökkimään mun Pilen fanipaitaa selkään, että ihan paska pelaaja. No sillä oli Ridan pelipaita ja aloin siitä vittuilemaan. No juttu lähtikin sitten luistamaan niin hyvin, ettei menty edes katsomaan kolmatta erää enkä ehtinyt edes fanibussiin, vaan jäin tyypin kanssa helsinkiin ryyppäämään. Muutama vuosi sitten menin tyypin siskon kanssa naimisiin. Tämä stadin pelle toimi bestmäninä :D
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ukrainan maajoukkue

Kova juttu kaiken kaikkiaan. Ison riskin kuitenkin otit. Olihan se Ridan pelipaita kuitenkin... (hymiö)..
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Näitähän löytyy paljon, mutta aloitetaan vanhimmasta päästä. 1984-1985 , valmentajana nuori Erkka Westerlund, nousu kauden päätteeksi Liigaan ensimmäistä kertaa oli jotain aivan uskomatonta. KalPa voitettiin ratkaisupelissä ja Salevan Henkka taisi voittaa pistepörssin, en silloin armeijan takia päässyt jokaiseen peliin, mutta kevään ratkaisu peleihin sain liput.

Seuraavana vuonna totuteltiin Liigaan , halli oli aina täynnä, ja muistan sen kannustuksen, joka jatkui koko pelin ajan, silloin taisi syntyä JYP ilmiö sanonta. Samaan aikaan toiminnan aloitti radio Jyväskylä, josta kuunneltiin Tynin selostuksia.

Suurimpia tunne ilmiöitä aiheutti Aran aikakausi, ja etenkin kausi 1991-1992, runkosarja voitettiin ja Jokereille taivuttiin finaaleissa, joka silloin tuntui pahalta, sarjan katkaissessa pelissä Selänne oli aika pitelemätön, lähtönopeus oli käsittämättömän kovaa luokkaa, Jokeri fanit osasivat vittuilun taidon, no myöhemmin päästiin kyllä kuittailemaan takaisin. Linkki ja Riihijärven Jussi olivat loistavia siihen aikaan, taisivat päästä maajoukkueeseen sinä vuonna. Seuraavan vuonna tuli pronssia.

13.9. 2001 ottelu Ässiä vastaan jäi mieleen hiljaisella hetkellä ennen pelin alkua , sillä kunnioitettiin terroristi hyökkäysten uhreja USAssa, ikänään en ole ollut niin hiljaisessa hetkessä, niin suuren yleisön kanssa. Samana vuonna solmittiin sopimus lupaavan junnun Jarkko Immosen kanssa, Petr Ton paukutti hyvin tehoja, se ei vaan riittänyt poffeihin asti.

Mestaruusvuonna 2009, oli kaikki palikat kohdillaan, joukkue, valmennus ja kannustus. Me katsottiin viimeistä finaalia Matsi baarissa, ja tunnelmat oli pelin aikana, ja sen jälkeen riehakkaat, kaupungilla oli täysi hulina, joka jatkui koko yön. Mestaruusjuhla oli hieno, mutta Aren aukio ahdas paikka. Kärpät oli hienoa voittaa, kotihallissa olisi tietysti ollut vielä parempi, mutta ei sitä silloin mietitty.

Toinen mestaruus jäi mielee Perrinin ja koko joukkueen taistelusta, välierissä Jokeri pelit oli tosi tasaisia, Pesosen ja Viitasen ratkaisumaaleissa tuntui että hallin katto lähtee ilmaan, Ruudun Jarkon ulosajo hermostutti Jokeri fanit lopullisesti, ottelu oli hetken poikki kun tavaraa lensi jäälle. Perrinin jatkoaika maalin Lahdessa muistan aina, jotenkin näytti että kiekko lerpattaa ohi, mutta siellä se yläkulmassa oli, tämän jälkeen ei hetkeen ole oikein mitään muistikuvia, sitä vain hypittiin ja huudettiin. Voitonjuhla hallin pihassa oli hieno tapahtuma, joukkuetta sai kyllä odotella, kun ne tuli traktori kyydillä kaupungin läpi.

Paljon on tapahtumia jo unohtunut, tässä joitain parhaiten mieleen jääneitä, mihinkään järjestykseen en näitä osaa laittaa, jokainen tapahtuma on siinä hetkessä ollut iso, ja toivottavasti niitä tulee vielä paljon lisää.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
91-92 kaudella tuo runkosarjan voiton ratkeaminen on jäänyt mieleen. Taisi olla niin, että ennen viimeistä kierrosta JyP HT, TPS ja Jokerit olivat kaikki kiinni runkosarjan voitossa ja jos en väärin muista, niin Jokerit kärjessä.

Viimeisellä kierroksella Hippoksella olivat vastakkain JyP HT ja TPS, kun taas Jokerit pelasi Joensuussa häntäpään JoKP:ia vastaan. Tulospalvelu toimi tuohon aikaan kuuluttajan varassa ja Hippos räjähti, kun Joensuusta tuli tietoa kotijoukkueen johtomaalista kolmannessa erässä. Riihijärvi, Lindroos ja kumppanit voitti Hantta Virran kipparoiman TPS:n ja Riihijärvi ratkaisi ensimmäisen runkosarjan voiton tyhjiin. Saattaa olla tuo peli vieläkin jollain VHS:llä.

Finaalisarjan ainoa voitto ja Gudaksen pommi jatkoajalla muistuu myös mieleen tuolta samalta kaudelta.

Edit: Ei muuten ollut viimeinen Jussin maali tyhjiin. Roikkukiekko kädellä alas yksin maalin edessä ja Svobodan puikoista sisään.
 
Viimeksi muokattu:

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Ensimmäisenä tulee aina mieleen Harri Pesosen maali jatkoajalla JYP-Kärpät finaalisarjan ekassa pelissä. Se odotus, kun huomasi, että Tarkki on kujalla ja kuinka Harri huomasi irtokiekon ja melu hallissa sen jälkeen. Edellisen kerran olin ollut katsomassa mitapelipeliä Hippoksella, kun JYP pelasi Ässiä vastaan pronssista ja odotus oli ollut julmetun pitkä.

Viitasen viivapommit pleijareissa. Tärkeitä maaleja joiden myötä voitettiin kaksi mestaruutta.

Hubacekin pomppinen pitkin pleijarikevättä, kun ketju Hubacek-Hytönen-Louhivaara onnistui maalinteossa.

Darryl Boycen pommivaihdot niin SaiPaa kuin Kärppiä vastaan saman kevään pleijareissa. Jumalauta sitä energiaa ja niittejä. Vastustajat olivat täysin ihmeissään, että noihan taklaa, kun joka puolelta sateli pommia Boycen ja muun ketjun toimesta.

Nolan Yonkman niistämässä kukkoilevia pikkupoikia ja Joe Finleyn alistaminen.

Janne Kolehmaisen 2-0 maali Växjön verkkoon. Siinä käytiin niin ääripään tunteissa, kun eka oli jo Växjö tasoittanut, kunnes maali hylättiin.

Joskus ihan muksuna jäänyt etäisesti mieleen 8-2 tms. voitto Tapparasta pleijareissa. Hauskaa oli, vaikka silloin juuri pelistä mitään ymmärtänyt ja muistikuvat on oikeastaan ihan muista asioista kuin itse pelistä. Mutta sieltä jostain se JYP-fanius lähti.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
Darryl Boycen pommivaihdot niin SaiPaa kuin Kärppiä vastaan saman kevään pleijareissa. Jumalauta sitä energiaa ja niittejä. Vastustajat olivat täysin ihmeissään, että noihan taklaa, kun joka puolelta sateli pommia Boycen ja muun ketjun toimesta.
Tuo SaiPa-sarja jäi myös mieleen siitä et olikohan muuan Miika Lahti joka teki ekaan pariin peliin enemmän maaleja/pisteitä kuin Saipan huippuvahvistus Chad Rau koko sarjan aikana. Tämä jos mikä vitutti saimaalaisia somessa. (ja heti hyvänä kakkosena tuli meidän jyväjemmarien (joita myös JYP-kannattajiksi kutsutaan) junttius)

En nyt ihan tarkalleen muista, mutta "Rambo" taisi tehdä suunnilleen parissa pelissä yhtä paljon maaleja mitä pitkän runkosarjan aikana yhteensä.

Hyviä hetkiä.
 
Toniii

Jäsen
Sopiiko tähän sanonta Jonnet ei muista Janne Leppästä? En ole koskaan käyttänyt, tulipa kokeiltua. Voi niitä aikoja.

Hitto kun jostain löytäisi sen JYP-HIFK -matsin jälkeisen Aravirran haastattelun. Meni jotenkin tyyliin: "Näin Leden silmissä katseen, että päästä minut kentälle".
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3

Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28

Hedonist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tämä peli oli aivan mahtava. Vaikka toki saikin pelätä koko ajan, että ”pakkohan sen kiekon on kohta mennä maaliin”. Yksi parhaimmista muistoista Kärppiä vastaan, ehdottomasti. Otteluseuranta | Kärpät - JYP 19.12.2017 | Liiga
Tuli vilkaistua tuon pelin laukaisukarttaa. Vaikka Kärpillä oli laukauksia valtava määrä, niin maalin edestä niitä ei juuri ole. Yonkman & co pitivät huolen, ettei sinne ollut mukava hyökkääjän mennä.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Tämä peli oli aivan mahtava. Vaikka toki saikin pelätä koko ajan, että ”pakkohan sen kiekon on kohta mennä maaliin”. Yksi parhaimmista muistoista Kärppiä vastaan, ehdottomasti. Otteluseuranta | Kärpät - JYP 19.12.2017 | Liiga

Pieni edge kyllä hyökkäysosastolla nykypäivään :D. Immonen-Nättinen-Suomela-Hytönen senat. Laidoillakin euroopasta palannut Louhivaara, Puustinen, Miklik ja Rooba :D. Puolustus on kyllä kovin keskinkertainen ja pidän nykyistä puolustusta ainakin paperilla kovempana. Käytäntö on kuitenkin eri.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Hassua kyllä yksi parhaista muistoista liittyy peliin, jonka lopputulosta en enää muista. Nuoruuteni suosikkipelaaja Leo Gudas oli tässä pääosassa.

Peli oli JYP - Ilves ehkä vuonna 1992. JYPillä oli ollut pitkä myllytys päällä Ilveksen alueella. JYPin pelaajat olivat jo aloitusvalmiudessa hyökkäysalueella, mutta Ilves viivytteli omien pelaajiensa tuomista aloitukseen. Gudas päätti sitten hassutella ja kävi siniviivalle istumaan. Sen jälkeen tuomarit vihelsivät Ilvekselle pelinviivytysrangaistuksen ajanpeluusta. Sakari Pietilä Ilveksen päävalmentajana huuti pää punaisena tuomareille vaihtoaitiossa.

Miksi sitten tällainen muisto on jäänyt niin elävästi mieleen? Syynä on tietenkin Gudas. Kenenkään muun tekemänä istumistemppu ei olisi ollut samanlainen. Gudas sai yleisön nauramaan ja Pietilän kuumenemaan. Jollekin toiselle tuomarit olisivat saattaneet antaa jäähyn epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä, mutta Gudakselta sallittiin sellaisia tempauksia, mitä muilta ei. Pelityyli oli usein sääntöjen rajamailla ja usein myös rajoja ylittävä. Vastustajat kuumenivat, minkä jälkeen tuomarit osoittelivat jäähyaitiota. Temppujen lisäksi Gudas teki myös paljon pisteitä.

Olen aika varma, että JYP voitti tämän Ilves-pelin, mutta täyttä varmuutta ei ole. Sattuukohan joku toinen muistamaan pelin?
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Paljon noita löytyy, mutta näistäkin löytyy ihan hyvää videota. Harmi kun ei löydy 22.2.2011 kohtaamista HIFKia vastaan.

Pari kohtaamista narreja vastaan mestaruuskauden runkosarjassa. 2012 poffit sitten myöskin mainittava.

Kyllä tuon 22.2.2011 kärkiottelun ja Vatasen shown lehdistötilaisuuden voi heittää vielä. Rambo ja Vadu pelaajista hyvää settiä ja ei Tyni ihan luistintarinaa ostanut. Dufvan "edes valmentaja ei saa pilattua lahjakkaan pelaajan kehittymistä" taattua Ristoa.

Viimeksi muokattu:

Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019
La 9.10.2021 JYP-Kalpa 5-4

...tuli vaan jostain mieleen.

Myös yksi ikimuistoisempia pelejä mitä paikanpäällä todistanut, on 9.1.2018 ollut CHL-välierä Trineciä vastaan Hippoksella. Laadukasta peliä puolin ja toisin, todella tasaista vääntöä ja lentokoneellinen hyvin marinoituja tsekkiläiskannattajia Jyväskylässä pitämässä mekkalaa - tiistai-iltana(!)

Vähän toisenlainen peli mitä perus liigakierroksen tiistainysvääminen jotain Saipaa tai Jukureita vastaan.
 
L.Stanley

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Calgary Flames
Hassua kyllä yksi parhaista muistoista liittyy peliin, jonka lopputulosta en enää muista. Nuoruuteni suosikkipelaaja Leo Gudas oli tässä pääosassa.

Peli oli JYP - Ilves ehkä vuonna 1992. JYPillä oli ollut pitkä myllytys päällä Ilveksen alueella. JYPin pelaajat olivat jo aloitusvalmiudessa hyökkäysalueella, mutta Ilves viivytteli omien pelaajiensa tuomista aloitukseen. Gudas päätti sitten hassutella ja kävi siniviivalle istumaan. Sen jälkeen tuomarit vihelsivät Ilvekselle pelinviivytysrangaistuksen ajanpeluusta. Sakari Pietilä Ilveksen päävalmentajana huuti pää punaisena tuomareille vaihtoaitiossa.

Miksi sitten tällainen muisto on jäänyt niin elävästi mieleen? Syynä on tietenkin Gudas. Kenenkään muun tekemänä istumistemppu ei olisi ollut samanlainen. Gudas sai yleisön nauramaan ja Pietilän kuumenemaan. Jollekin toiselle tuomarit olisivat saattaneet antaa jäähyn epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä, mutta Gudakselta sallittiin sellaisia tempauksia, mitä muilta ei. Pelityyli oli usein sääntöjen rajamailla ja usein myös rajoja ylittävä. Vastustajat kuumenivat, minkä jälkeen tuomarit osoittelivat jäähyaitiota. Temppujen lisäksi Gudas teki myös paljon pisteitä.

Olen aika varma, että JYP voitti tämän Ilves-pelin, mutta täyttä varmuutta ei ole. Sattuukohan joku toinen muistamaan pelin?
Ollaan oltu samassa pelissä. En minäkään tulosta muista, mutta Jyppi voitti selkein numeroin. Huono arvaus olisi 6-2. Ilves sai tuossa tilanteessa toisen jäähyn putkeen eli Jyppi pääsi 5-3 ylivoimalle. Gudaksen touhut sai illan kovimmat aploodit. Hieno mies ja hienoja muistoja.
 
Tepi#45

Leksa oli kyllä melkoinen tapaus. Oli myös omia suosikkeja tuohon aikaan.

Vastustajat ja vastustajien kannattajat olivat varmasti hermo pinnassa, mutta omat rakasti Gudasta.

Tässä muuten lainaus vuoden 2008 Keskisuomalaisen jutusta jonka oli kirjoittanut Ilkka Kulmala, sopii hyvin viestiketjun teemaan:

"- Ei voi olla totta. 818 ääntä. Uskomatonta. Te siis muistatte vielä minut.

Puhelun aikana Gudas ei lakkaa ihmettelemästä kuulemaansa. Hänkö todella on poiminut suurimman saaliin JYP:n kaikkien aikojen kentällisen äänestyksessä?

Mutta miksei Leoa muistettaisi. Voimakastahtoinen ja -otteinen pelaaja on syöpynyt mieliin niiltä ajoilta, jolloin JyP HT taisteli SM-mitaleista. Gudas oli se kaveri puolustuksessa, joka takatukka hulmuten loi omalla esimerkillään ryhtiä koko ryhmään. Pieni virne naamallaan mies taklasi lujaa (toisinaan kyynärpäät hieman ylhäällä) ja aiheutti ansaittua hämmennystä vastustajien rivistöissä.

Välillä Gudas sai aikaan kaaosta omissakin joukoissa. Mies oli veijarin prototyyppi.

- Kaikenlaisia kujeita Leksa järjesti. Jos ei muuta keksinyt, hän väänsi suihkussa veden jääkylmälle juuri kun toisella oli pää täynnä shampoota, pelikaveri Jyrki Jokinen muisteli.

- Mutta loistoseppä Gudas oli. Harmi vain, että hän ei tuolloin osannut ollenkaan englantia."
 
jypinfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SaPKo, D-Kiekko <3
Hassua kyllä yksi parhaista muistoista liittyy peliin, jonka lopputulosta en enää muista. Nuoruuteni suosikkipelaaja Leo Gudas oli tässä pääosassa.

Peli oli JYP - Ilves ehkä vuonna 1992. JYPillä oli ollut pitkä myllytys päällä Ilveksen alueella. JYPin pelaajat olivat jo aloitusvalmiudessa hyökkäysalueella, mutta Ilves viivytteli omien pelaajiensa tuomista aloitukseen. Gudas päätti sitten hassutella ja kävi siniviivalle istumaan. Sen jälkeen tuomarit vihelsivät Ilvekselle pelinviivytysrangaistuksen ajanpeluusta. Sakari Pietilä Ilveksen päävalmentajana huuti pää punaisena tuomareille vaihtoaitiossa.

Miksi sitten tällainen muisto on jäänyt niin elävästi mieleen? Syynä on tietenkin Gudas. Kenenkään muun tekemänä istumistemppu ei olisi ollut samanlainen. Gudas sai yleisön nauramaan ja Pietilän kuumenemaan. Jollekin toiselle tuomarit olisivat saattaneet antaa jäähyn epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä, mutta Gudakselta sallittiin sellaisia tempauksia, mitä muilta ei. Pelityyli oli usein sääntöjen rajamailla ja usein myös rajoja ylittävä. Vastustajat kuumenivat, minkä jälkeen tuomarit osoittelivat jäähyaitiota. Temppujen lisäksi Gudas teki myös paljon pisteitä.

Olen aika varma, että JYP voitti tämän Ilves-pelin, mutta täyttä varmuutta ei ole. Sattuukohan joku toinen muistamaan pelin?

Ollaan oltu samassa pelissä. En minäkään tulosta muista, mutta Jyppi voitti selkein numeroin. Huono arvaus olisi 6-2. Ilves sai tuossa tilanteessa toisen jäähyn putkeen eli Jyppi pääsi 5-3 ylivoimalle. Gudaksen touhut sai illan kovimmat aploodit. Hieno mies ja hienoja muistoja.
Oisko tämä? Nopeasti katsottuna en löytänyt muuta kotivoittoa Ilveksestä Gudaksen JYP-ajalta. Ottelut - Suomi-kiekon ennätykset ja tilastot
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hassua kyllä yksi parhaista muistoista liittyy peliin, jonka lopputulosta en enää muista. Nuoruuteni suosikkipelaaja Leo Gudas oli tässä pääosassa.

Peli oli JYP - Ilves ehkä vuonna 1992. JYPillä oli ollut pitkä myllytys päällä Ilveksen alueella. JYPin pelaajat olivat jo aloitusvalmiudessa hyökkäysalueella, mutta Ilves viivytteli omien pelaajiensa tuomista aloitukseen. Gudas päätti sitten hassutella ja kävi siniviivalle istumaan. Sen jälkeen tuomarit vihelsivät Ilvekselle pelinviivytysrangaistuksen ajanpeluusta. Sakari Pietilä Ilveksen päävalmentajana huuti pää punaisena tuomareille vaihtoaitiossa.

Miksi sitten tällainen muisto on jäänyt niin elävästi mieleen? Syynä on tietenkin Gudas. Kenenkään muun tekemänä istumistemppu ei olisi ollut samanlainen. Gudas sai yleisön nauramaan ja Pietilän kuumenemaan. Jollekin toiselle tuomarit olisivat saattaneet antaa jäähyn epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä, mutta Gudakselta sallittiin sellaisia tempauksia, mitä muilta ei. Pelityyli oli usein sääntöjen rajamailla ja usein myös rajoja ylittävä. Vastustajat kuumenivat, minkä jälkeen tuomarit osoittelivat jäähyaitiota. Temppujen lisäksi Gudas teki myös paljon pisteitä.

Olen aika varma, että JYP voitti tämän Ilves-pelin, mutta täyttä varmuutta ei ole. Sattuukohan joku toinen muistamaan pelin?

Nämä on sellaisia asioita miksi liiga joskus aikoinaan oli niin mielenkiintoinen. Tämä vaihtojen viivyttäminen ja muu venkoilu oli ihan normi kauraa melkein joka pelissä.

Samoin muistaa että Hippoksella sai aika usein todistaa jonkun Hantta Virran minuutti tolkulla jatkuvaa säksättämistä tuomareille. Samaa hommaa teki Jutila ja monet muut. Isoista ovista lähti kiukulla Summasta ja milloin Jukka Seppo tai Kölli Kortelainen.

Nykyään pyritään saamaan peli sutjakkaasti erätauolle 60X talvessa että saadaan myydä kaljaa. Siltä se peli näyttääkin.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Myös yksi ikimuistoisempia pelejä mitä paikanpäällä todistanut, on 9.1.2018 ollut CHL-välierä Trineciä vastaan Hippoksella. Laadukasta peliä puolin ja toisin, todella tasaista vääntöä ja lentokoneellinen hyvin marinoituja tsekkiläiskannattajia Jyväskylässä pitämässä mekkalaa - tiistai-iltana(!)

Vähän toisenlainen peli mitä perus liigakierroksen tiistainysvääminen jotain Saipaa tai Jukureita vastaan.
Tämä ei sovi missään nimessä parhaat JYP-muistot -ketjuun, mutta samainen pelihän muistetaan myös siitä, ettei Miklik mahtunut yllättäen JYPin pelaavaan kokoonpanoon. Seuraavana päivänä JYP ilmoitti Miklikin sopimuksen purusta, vedoten Miklikin henkilökohtaisiin syihin.

Pari kuukautta myöhemminhän asioiden todellinen puoli valkeni, kun Miklikin rattijuopumus tuli suuren yleisön tietoon. Olihan se surullista, että playoff-pelin aattona pelaaja valitsee peliin valmistautumisen sijasta dokaamisen vastustajan fanien kanssa. Kotimatkalla sitten kolaroidaan sponsoriauto, laitetaan hanttiin poliisimiehille kieltäytymällä puhalluksesta ja myöhemmin oikeudessa vedotaan vielä siihen, että en voinut olla humalassa, kun en suostunut antamaan näytettä. Sitä en jaksa muistaa, minkälainen tuomio lopulta tuli, mutta ikäviin JYP-muistoihin Miklikin jälkimmäinen visiitti päättyi.
 
nro33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Muutamia mieleenjääneitä Jyp-muistoja 80-luvulta:

Ensimäinen nähty Jypin peli pikkupoikana 80-luvun alussa JyPHT-Fops ulkojäällä. Peli päättyi 4-4. Katsomoon lensi kiekko jonka onnistuin nappaamaan muistoksi pelistä. Tuolloin Jyp jäi sydämeen.

Ei niin hyvä muisto, JyPHT-Jokerit karsinnan kotipeli Kuopion hallissa, kun Jokerit eivät suostuneet pelaamaan ulkojäällä. Olikohan se 1-5 Jokereille ja ankea bussimatka keski-suomeen.

Jypin ensimäinen sm-liigamatsi 1985 Ilvestä vastaan on jäänyt kanssa ikuisesti mieleen. Ilves meni ensimäisessä 2-0 johtoon. 2-0 maalin jälkeen jälkeen alkoi Jypin nousu ja ensimäisen erän jälkeen tilanne oli Jypille 3-2. Peli päättyi lopulta 8-3. Hallissa oli hirveä meteli.

89 hopea oli kova ja etenkin voittoisat playoff sarjat Hifkiä ja Ilvestä vastaan oli hienot.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös