Pahoittelut, että oon täällä vieraissa pöydissä huutelemassa, mutta pakko sanoa. Ensinnäkin, Pantse on mulle ihan tuntematon suuruus (kuvan nähnyt ja tiennyt, että valmentaa Kerhoa) mutta muuten en ole nähnyt juttuja tai mitään muutakaan. Eilen kuitenkin sai paljon face-timea lähetyksessä Tepsiä vastaan ja onhan tuossa varsin fotogeeninen häiskä. Tapahtui kentällä mitä tahansa ilme ei värähtänyt mihinkään, lasittunut katse ja poissaoleva habitus, poikkeuksen tähän apatiaan toi ilmeinen purkan maistuminen. Olisi voinut ihan hyvin olla joku sketsihahmo.
Kuitenkin pitkään ollut Kerhossa koutsina niin onko aina ollut vastaava habitus?
Saahan tänne tulla, ei sitä kukaan kiellä. Asiallisesti kun käyttäytyy, niin se on jopa poikeuksellisen mukavaa, että tullaan osallistumaan. Enempi täällä kun käy niitä, jotka lähinnä tulee vittuilemaan, vittuilun vuoksi. Ei täältä ole ketään haukuttu pois, jos ei itse ensin ole ollut provoilemassa.
Mutta asiaan, niin kyllähän toi Pantteri on juurikin tuollainen ollut koko sen ajan, mitä on penkintakana ollut. Sitten muistaa vielä lehdistötilaisuudessa kertoa miten yritettiin, hyvä peli, ei oltu valmiina, yms. jargonia. Mitä kukaan pelin nähnyt, ei voi allekirjoittaa tosissaan, ei varsinkaan kun on just tullut kuokaan oikeen kunnolla ja peli ollut täyttä paskaa.
Tästä Pantterin ulkonäöstä ja olemuksesta on kuitenkin käyty aiemminkin keskustelua ja sinällään, oli minultakin hieman ala-arvoista tuo ulkoiseen habitukseen tarttuminen, se kun ei tee kenestäkään hyvää/huonoa valmentajaa vaikka näyttäisi tai toimisi miten julkisuudessa. Tällä kertaa vaan tuo kokonaisuus on ehkä se helpoin tarttumapinta ja tavallaan kruunaa tuon kokonaisuuden, kun mikään meriitti ei koko kaudella puhu osaamisen puolesta.
Vähän toki käy Pantteria sääliksikin, mutta fiksu tajuaisi silloin myös lähteä, tai tehdä jotain asialle. Hieman sitä Elomoakin sääli viimekaudella TPS:n koutsina, mutta sitten ne sen omat toilailut ja kommentit jyräsi sen säälin yli. Pantteri on tavallaan kuin Elomo viimekaudella, mutta nyt on saatu "nauttia" tästä vielä pidempään, tosin baarissa ei ole tietääkseni rähinöinyt, sääli, olisi edes vähän väriä tässäkin kurjuudessa. Eikä edes voisi kummoisemmin enää omaa tasoaankaan, tuollaisilla toimillaan laskea, se kun on tullut jo aika tavalla kaikille selväksi.
Tähän sopinee loppuun se: "Tappelisi edes!"