Mainos

Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2016–2017

  • 248 884
  • 2 290

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tällä pelaamisella tulee tänäänkin tappio satavarmasti. Alku oli tosin hyvää aktiivista pelaamista mutta sitten taannuttiin huonolle tasolle. SaiPa vei peliä ja hyökkäsi laadukkaasti. Lisäksi huolestuttavaa on tunteen puuttuminen. Missä on maalille ajot ja kähinät. Edes taklauksia ei näy. Tätä on jatkunut jo aivan liian kauan. Saman toistoahan tää alkaa jo olemaan mutta olkoon.

Ei pelkkä kova harjoittelukaan voi kaikkea selittää. Kyllä ne muutkin kovaa vetää ja silti lusitin liikkuu.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Sanottava se on, että tällä hetkellä varjojen mailla vaeltelevat Somervuoren lisäksi myös Lahti ja pitkälti myös Kapanen.

Toivottavasti nyt nähtäisiin ryhtiliike jo tämän pelin aikana ja toivottavasti tosiaan kokenut osasto ottaisi tuon joukkueen reppuselkään.

Itse itseäni lainaten.

Ryhtiliike toisen erän toisella puolikkaalla tapahtui: nähtiin pari maalia ja useita hienoja suorituksia. Näillä vaikeilla hetkillä jokainen yksittäinen onnistuminen on todella tärkeä.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Näin aavistuksen jo tunnetta, jopa muutaman taklauksen. Vielä on kaukana parhaasta vireestä, mutta ehkä tuo pieni riskitason nosto ja fyysisiempi pelaaminen sai vähän eforttia aikaan.

Todella mielenkiintoista mihin suuntaan kääntyy kolmannessa erässä.

Turtiainen, älä muuta mitään! Tai no, vielä vaan härskimmin iholle!
 

Ralph

Jäsen
Jo pari viikkoa on peli näyttänyt siltä, että ratkaisuhetkillä on se tarvittava terävyys puuttunut. HPK pitää kiekkoa, mutta kun se hyvä maaliin johtava syöttö tai oma laukaus pitäisi lähettää, niin kiekko polttaa lavassa ja tilanne jää tussuksi.

Terävyyttä poijjaat!
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Noniin, peli parani toisen erän puolenvälin jälkeen. Mikä parasta, se näkyi myös tulostaululla. Liikettä alkoi löytymään ja jonkin verran sitä puuttuvaa tunnettakin. Kyllä se vaan niin on, että jos tunne puuttuu pelistä niin se vaikutta koko tekemiseen ja sitä kautta pelaamiseen. Eikä tähän aina tarvita vastustajan apua vaan sen tunteen saa itsekin aikaan sillä, että pelaa tilanteet loppuun, varsinkin maalien edustoilla, ja lisäksi alkaa taklaamaan.

Toivotaan nyt, että vähintään tämä taso pidetään ottelun loppuun asti ja otetaan tärkeät 3 pistettä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Toisen erän jälkimmäinen puolisko oli viihdyttävämpi kuin viimeiset 6 ottelua yhteensä. Alkoi jostain rohkeutta ja tunnetta löytyä. Toivottavasti homma jatkuu, se näytti siltä hyvältä Kerholta, mikä on sarjan parhaimpia jengejä.

Lehtivuorelle 21 pistettä täyteen ja tasoihin yhdeksän kauden takaisen piste-ennätyksensä kanssa.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kolmannessa erässä liike säilyi ihan mukavasti. Oli paikoin aika vauhdikaskin peli ja onhan tuollaista huomattavasti mukavampi katsoa kuin pelkkää seisoskelua. Liike aiheutti myös sen, että takakarvaus onnistui hyvin ja näin voitiin häiritä SaiPan hyökkäyksiä. Eihän tuossa erässä mitään erikoista esitetty mutta ei ollut tarviskaan vaikka jännäksi menikin. Kolme pistettä on kuitenkin pääasia.

Toivon mukaan liikettä löytyy tästä edespäinkin niin silloin voidaan voitosta taistella joka pelissä. Ylivoima on parantunut sitten alkukauden, aktiivisesti haetaan laukaisupaikkoja ja kiekkoa pidetään liikkeessä. Eihän toki vieläkään mitään huippua ole, parantunut kuitenkin.
 

Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Orange Hockey is back!
Enkä tarkoita vain itseäni :)

Hyvä mieli jäi tämän päivän pelistä ja varsinkin toisesta erästä, kuten muutkin on aiemmin kommentoineet.
Kokonaisuutena tähän asti Kerho on pelannut jopa hieman paremmin, mitä itse odotin ensimmäiset 3/4 kaudesta. Ollaan sijalla 4 runkosarjassa, kun itse veikkasin, että ehkä 6. oltaisiin runkosarjan päätteeksi ja varsinkin loppukaudesta noustaisiin sarjassa. Hyvin on siis mennyt. Viime pelit ennen tämänpäiväistä menivät taas vähän huonommin, mutta toivottavasti oli vain hetkellistä väsymystä tms.

Nyt alkoi sitten se kaikkein tärkein osa runkosarjaa eli viimeinen 1/4. Itse olen sitä mieltä, että nyt kannattaisi panostaa todella paljon harjoitteluun pelien lisäksi huippukunnon hakemiseksi ennen playoffeja. Itse vetäisin pelaajien harjoitusmäärät ihan maksimiin helmikuun ajaksi, jotta saataisiin pieni kilpailuetu muihin joukkueisiin pelaajien kuntopohjassa ennen kuin lähdetään playoffeihin maaliskuun loppupuolella. Pelit tietty myös täysillä, vähän niinkuin pelattaisiin jo playoffeja. Pelaajien kannattaisi käydä helmikuu myös aktiivisesti oma-alotteisesti salilla ja hoitaa lihashuolto kunnolla. Maaliskuun alussa sitten pikkuhiljaa vähemmän harjoittelua ja viimeinen viikko ennen playoffeja lepoa ja ei-fyysisiä harjoitteita, YV ja AV kuntoon jne. Yhdet suhteellisen kovatempoiset harjoitukset tietty ennen playoffeja.

Omasta mielestäni playoffeihin lähdettäessä (varsinkin paras 7 sarjoihin) ei ole hirveästi merkitystä, että kummalla on kotietu tai että oletko ollut 2. vai 4. vai 6. runkosarjassa, kunhan 6 parhaan joukossa olet. Se mikä ratkaisee on päivän kunto ja se huippukunto maaliskuulle pitäisikin nyt pystyä luomaan helmikuun aikana. Tämän todisti mm. Ässät mestaruuskaudellaan. Playoffit pelataan kuitenkin tiheään tahtiin ja pelikirjan lisäksi tärkeää on pelaajien kuntopohja. Nyt vaan kunnolla töitä helmikuun ajan, niin tulos on luultavasti erinomainen maaliskuussa!
 

Ikikerho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oli viihdyttävä peli, missä oli myös tunnettakin jo vähän mukana. O'brienille voisi kirjoittaa jo loppukauden sopimuksen, sen verran hyvin ainakin omasta mielestäni pelaa. Olisi ollut kiva nähdä jos O'brien olisi hippoihin lähtenyt mukaan, mutta eiköhän sitten tulevaisuudessa sekin myös nähdä. Ensi viikolla kärpät ja kookoo vastassa, 6pistettä noista kahdesta kun ottaaa niin tyytyväinen voi olla.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt oli tosiaan tunnetta mukana. Siellä väännettiin ja painittiin, etenkin Turtiainen ja Sillanpää.

Palve oli myös hyvällä ilmeellä mukana, jos näitä kliseitä käyttäisi. Kapaselta tarkka veto ja tärkeään paikkaan osuma.

Liike ja kiekollinen peli olivat huomattavasti parempaa kuin muutamissa aiemmissa otteluissa. Ehkä se tästä. Tahto ja liike. Kerhon peli elää niistä. On se tullut jo selväksi.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Lehtivuorelle 21 pistettä täyteen ja tasoihin yhdeksän kauden takaisen piste-ennätyksensä kanssa.

Sakari Manninen pisti myös yhden kauden maaliennätyksensä rikki. Kasassa nyt siis 12 maalia ja 29 pistettä. Piste-ennätys (36) pitäisi myös mennä uusiksi jos ei mitään loukkaantumista tapahdu.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Hiukan on raikkaamman näköistä. Tosin pahoja paikkoja sai Kärpätkin. Ihan perus Kerhoa tuolla hyökkäyspäässä, hyökkäyksiä tyrehtyy kun asetellaan, odotellaan ja viritellään kutia ja sen jälkeen siellä kerkeää koko kärppä katsomokin peittämään tuon vedon. Suoraan syötöstä vetoja, mutta turha toive se on. :)

Edit: Karjalainen kyllä pomputteli pahasti. Toivottavasti heräsi.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Halpa on taas kerran maalin hinta omiin. Kärppuen 1-1 maali oli ensimmäinen hyökkäys koko erässä kerhon myllytyksen keskellä ja heti helähti.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Hyvältähän tuo peli näyttää, mutta perkele sentään tuota tehottomuutta. Kärpillä erässä kaksi maalipaikkaa ja molemmista sisään.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Henkilökohtaiset virheet (lue: turha nysvääminen) kostautuu. Siihen päälle oma tehottomuus, niin tulos on odotettava.

Sääli sinänsä, koska nyt pelataan kuitenkin pirteästi.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Voi helvetti kun vituttaa taas. Kerho vie, mutta Kärpät johtaa. Miksi? Miksi aina näin? Miksei voitaisi voittaa joskus edes sillain, kuten hallintakin kertoo?

- Rynnäs ja muuta vastustajan maalivahdit vie, mutta on laukauksetkin paskoja. Oskari vetäs ylös ekan kerran ja heti helähti.
- Vastustajat rankoo helvetin kovalla prosentilla. Ei omat maalivahditkaan ole ottanut voittavia koppeja.
- Vastustajat painaa vain enemmän hommia.
- Vastuuta siirrellään aina kun mahdollista. Laukauksia nysvätään ja muutenkin hierotaan.
- Kolme kanukkia sisään näyttämään kuinka pelataan helvetti.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Juu nyt kyllä vituttaa ja rankasti toisen erän jälkeen. Pitkästä aikaa todella hyvää peliä Kerholta, mutta kun ei omista paikoista tee, niin Kärpät käy iskemässä lähes ainoista paikoistaan. Ensimmäisessä maalissa Porseland nukkui ja toisessa sekoili Tuulola, kalliita virheitä. Kai tässä pitäisi olla innoissaan kun Kerhon pappaketju saa jo paikkoja aikaiseksi, jopa huippupaikkoja. Hagman tarvitsee kolmanteen erään ilmeisesti vähän vielä tyhjempää maalia mihin iskeä... Onko Lahti ollut kentällä?

Noh, peli näyttää hyvältä. Tylympi vaan pitää olla maalipaikoissa jatkossa, molemmissa päissä.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Halpa on taas kerran maalin hinta omiin. Kärppuen 1-1 maali oli ensimmäinen hyökkäys koko erässä kerhon myllytyksen keskellä ja heti helähti.
Jep. Kärpillä 4 paikkaa ja 2 maalia. Kerholla 10 paikkaa ja 1 maali. Tämän kauden tarina taas minikoossa tämä peli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös