Pallokerhon otteet kaukalossa kaudella 2015–2016

  • 219 284
  • 1 648

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
"En mä tarvi mitään, voitto riittäisi." Tokaisi pikkupoika Petron haastattelussa 12.11.
To 12.11. HPK - TPS
La 14.11. HPK - Kärpät
Ti 17.11. HPK - Tappara
La 28.11. HPK - SaiPa
Menihän siihen tovi, kunnes pojan toivomus toteutui kotipelien osalta. Kyllä tällä voitolla jaksaa taas pitkään loppuvuoden pimeydessä, vähän kuin söis D-vitamiinia, samanlainen voima. Joulupukki on sittenkin olemassa!
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllähän tuo peli nyt asteittain on parantunut, ei sitä voi kiistää. Nyt päästään alueelle tasaisesti useammin viemällä kontrolloidusti se kiekko alueelle ja tästä jopa saadaan luotua jopa tilanteita. Pakeilla vielä hieman hakemista tuossa kiekon toimittamisessa maalille asti, usein nyt joudutaan heittämään kiekkoa viivalta päätyyn, kun ei päästä ensimmäisen blokkaajan ohi, toki hyvä tämäkin ettei siihen ensimmäistä kaveria päin lauota. Tässä SaiPa pelissä myös oman alueen puolustus oli parempaa kuin aikoihin, toki osansa tästä voi ottaa piikkiinsä vaisu SaiPa.

Hopponen on ihan hyvä ollut tuossa ykkösessä, vähän nallipyssy kaveri vielä on, mutta tuo vähän särmää tekemiseen ja laajuutta sitten muihin kenttiin ja tasaisuutta. Edelleen tuo Jasun toiminta lämmittää sydäntä kovasti. Laurikainen on kyllä loistohankinta tuonne. Varma kuin mikä, vaikka tuo yksi ihmeellinen moka tuossa olikin.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä SaiPa pelissä myös oman alueen puolustus oli parempaa kuin aikoihin, toki osansa tästä voi ottaa piikkiinsä vaisu SaiPa.

Pistäisin myös osittain Laurikaisen piikkiin. Kyllä pakisto edelleen mokailee (ainahan erheitä sattuu), mutta vähäisemmäksi tuo on menossa nyt. Varmaan mukavampi pelailla, kun kassariin voi luottaa.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Pistäisin myös osittain Laurikaisen piikkiin. Kyllä pakisto edelleen mokailee (ainahan erheitä sattuu), mutta vähäisemmäksi tuo on menossa nyt. Varmaan mukavampi pelailla, kun kassariin voi luottaa.
Jep, mutta sanoisin, että verrattuna aikasempiin peleihin niin kakkoskiekkojen siivous oli selvästi parempaa. Pakisto on selvästi petrannut oman pään peliä, mutta on tuo avauspelaaminen silti aika karseaa katsottavaa. Syöttöketjut puuttuu poislukien Mannisen ja Polakin ollessa kentällä. Ehkä ainut kaksikko joka saa tasaisesti luotua syöttöketjuja ja sitä kautta maalintekopaikkoja.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pakisto on selvästi petrannut oman pään peliä, mutta on tuo avauspelaaminen silti aika karseaa katsottavaa. Syöttöketjut puuttuu poislukien Mannisen ja Polakin ollessa kentällä. Ehkä ainut kaksikko joka saa tasaisesti luotua syöttöketjuja ja sitä kautta maalintekopaikkoja.

Niinpä. Kyllähän tuo koko kauden on sitä peliäavaavaa pakkia huudellut tuo rosteri. Näinhän se on, ettei nuorten Tuulolan, Saaren tai Haarasen eväät vielä tällä kaudella tuohon rooliin riitä. Ehkä tulevilla sitten. Kakkoskiekkojen putsaus on varmasti parantunut myös Laurikaisen myötä. Ei samalla tavalla tiputtele kakkoskiekkoja kuin Myllyniemi. Kädet kyynärpäitä myöden ristiin, ettei Edmontonista soitella.

Ja kyllähän Kerhon hyökkäyspelin vaaralliset elementit ovat lähes täydellisesti olleet Polak ja Manninen. Ainoa pari joka saa kiekon tosiaan toistuvasti vastustajan alueelle ja vielä paikkojakin luovat. Manninen on sitä tyyppiä joka ajoittain saa paikkoja aikaan ihan pelkillä omilla suorituksillaankin, mutta turha sitä tehoilua on Manniseltakaan joka ilta odotella. Kerhon parhaita kaappauksia pitkään aikaan tämä mies kyllä.

Itse pistäisin kyllä Jasun Hahlin poissaolosta huolimatta takasin ko. parin peliä tasapainottamaan ja Arkiomaan sitten sille yhdelle senan paikalle. Muille ketjuille se kova puolustuspeli ja muuten kaikki egut samaan koriin. Paajaset, Liedekset ja Koivistot tehoilevat kuitenkin ihan mukavasti, joten pientä apua olisi tehojenkin suhteen tuolta duunarisakilta olisi odotettavissa.
 
Viimeksi muokattu:

N.I.B

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aito Oranssi, oikein- ja väärinkannattajat
Ei muuta kun sormet ja varpaat ristiin että Kerhon ilme jatkuu samnalaisen kun nyt parissa edellisessä kotipelissä. Saipa pelissä ja Ässät pelin loppu vaiheessa oli jo sellasta asennetta mitä ainakin allekirjottanu haluu nähä. Sille ei sit mitään mahda jos taitotaso ei riitä ainakaan tässä vaiheessa jos seurajohto on rakentanu paskan joukkueen paskalla valmentajalla, mutta kyllä asenne lähtee aina pelaajasta itsestään.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Itse pistäisin kyllä Jasun Hahlin poissaolosta huolimatta takasin ko. parin peliä tasapainottamaan ja Arkiomaan sitten sille yhdelle senan paikalle. Muille ketjuille se kova puolustuspeli ja muuten kaikki egut samaan koriin. Paajaset, Liedekset ja Koivistot tehoilevat kuitenkin ihan mukavasti, joten pientä apua olisi tehojenkin suhteen tuolta duunarisakilta olisi odotettavissa.
Kerholta puuttuu taas täysin se kakkosketju. Paajasen tehoilujakson aikana sellainen oli, mutta sitten meno alkoi hiipua, eikä hänen ympärilleen ole kasattu tarpeeksi hyvää ketjua Hollandin poistumisen jälkeen - laitettu vaan duunareita sinne, vaikka olisi heti pitänyt iskeä Miettinen Hollandin paikalle, näin esim.

Arkiomaalle tosiaan lisää vastuuta vaan. Pelasi hyvin ennen loukkaantumista ja pystyy suorittamaan tasaisella tasolla.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerholta puuttuu taas täysin se kakkosketju. Paajasen tehoilujakson aikana sellainen oli, mutta sitten meno alkoi hiipua, eikä hänen ympärilleen ole kasattu tarpeeksi hyvää ketjua Hollandin poistumisen jälkeen - laitettu vaan duunareita sinne, vaikka olisi heti pitänyt iskeä Miettinen Hollandin paikalle, näin esim.

Joo, tätä mieltä olin minäkin Hollandin lähdettyä. En oikein käsittänyt tuosta kokeilua, jossa kaikki joukkueen vähänkin pelintekoon kykenevät olivat samassa ketjussa ja kiekollista taitoa ei jaettu ketjujen kesken.
 

Hode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vatsalaanmakoilevatnaamansapitelijät
Kerholle voitto Saipasta ja hyvät kolmepistettä!
Puolustuspelaaminen näytti kaikkiaan jostain syystä paremmalta kuin yleisesti tällä kaudella. Ehkä johtui Saipasta.
Kontrollilähdöissä hyökkääjien pitäisi tarjota pakeille enemmän helpompia syöttö mahdollisuuksia, lisäksi malttia, kiekko lapaan ja vasta sitten mennään.
Hyökkäyspelaamisessa tuntui että kelvollisia laukauksia ja syöttöjä oli hyökkäysalueella enemmän kuin keskimäärin Kerho on saannut aikaiseksi,
en tiedä, voi olla että sekoitan Ässät peliin näin pikkujoulukautena ja muutenkin..

Kokonaisuutena nyt ei enään ollut niin paljon pelkästään Laurikaisen varassa.
Kehitettävää silti on paljon.
Asennetta löytyi, hyvä, hyvä!

Yleisesti nyky jääkiekossa ihmetyttää tuo tapa jolla taklauspeliä karsitaan eli selällä suojaaminen taklaustilanteessa.
Tai että tuollaisia taklauksen vastaanottoja annetaan tapahtua!
Miksei oteta taklauksia vastaan kylki kiinni laidassa? Ja nyt en tarkoita mitään yksittäistä tilannetta vaan kaiken kaikkiaan.
 

Ralph

Jäsen
Eipä ole tullut viime aikoina itse kirjoiteltua tänne mitään Kerhosta. Sitä se on tämä HPK:n peli, että joko Eetu Laurikainen torjuu voiton tai sitten HPK:ssa ihmetellään, että miksi tappio tuli. Maaleja jengi ei enää tee, joten se on Laurikaisesta täysin kiinni. Kolme maalia pelissä on Kerholle iso homma ja tässä edelliset viisi sellaista peliä, jossa tuo määrä on saatu rikki.

28.11. HPK - SaiPa 3-1 (yksi tyhjiin)
14.11. HPK - Kärpät 3-5 (Myllyniemi, hieno matsi hei)
28.10. HPK - KooKoo 3-1
24.10. SaiPa - HPK 3-4 vlk.
15.10. HPK - Ilves 3-2 vlk.

Nyt olisi Kerholla aikaa reenata maalintekoa, mutta eiköhän siellä ole jotain lomaa luvassa. Nyt oli lauantaina matsi, seuraava ensi viikon perjantaina ja sitten taas vasta seuraavana perjantaina. Hyvin olisi taukoa, jolloin reenata.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
En tiedä taas, mihin ketjuun tämä seuraava teksti olisi paras ollut kirjoittaa, mutta pistetään nyt tänne ja muutetaan sitten, jos ketju tuntuu väärältä.

Sellaista tuli tuossa mietittyä, että monesti pelaajat heittävät tyypillistä kiekkojargonia esim. erätaukohaastiksissa, tai muissa haastatteluissa, mutta nyt yhteen osaan tuosta jargonista en ole itse törmännyt vähään aikaan. Tämä saattaa tietenkin johtua siitä, että en ole ollut esim. Rinkulalla juurikaan peleissä ja Ruudusta katsotuissa peleissä erätauot ovat menneet muissa askareissa, mutta eipä tätä asiaa ollut mm. Hahlin taannoisessa Ylen haastattelussakaan. Ja se jo ihqun Robinin kaipaama puuttuva palanen on tietenkin se kuuluisa "oma peli". Tai millä nimellä tuota rakasta lasta aina kutsutaankaan.

Itse en ole siis kuullut, tai lukenut, hetkeen Kerhon pelaajien mainitsevan tästä omasta pelistä ja sen noudattamisesta ja siihen sitoutumisesta, jotta niitä paljon tarvittavia voittoja alkaisi tulla. Kuten jo edellä totesin, oma otanta saattaa olla vain puutteellinen, jolloin tämä seikka on jäänyt vain itseltä huomaamatta, mutta tulipahan vain mieleen ja ajatuksiin. Vai voisiko se asia olla mitenkään niin, että pelaajat eivät ole sittenkään hahmottaneet sitä Kerhon omaa peliä, jota noudattaa, eivätkä siksi ole osanneet tästä mitään mainita?! Ja jos tästä niitä mainintoja pelaajien taholta on, niin saa korjata meikäläisen virheellisen havainnon. Esim. HäSa ei ole aamupalalukemista, eikä sitä ole tullut mentyä lukemaan paikalliseen kirjastoonkaan, joten siinä on heti yksi puuttuva media, missä asia saattaa hyvinkin olla toisin. Tai mitä niitä muita lehtiä siellä Hämeenlinnassa nyt onkaan, joiden sivuilla jotain asiaan liittyvää voisi olla.

Onkos muuten Arvos Pantse maininnut kuinka monta kertaa tästä samasta asiasta, eli kun pelaajat eivät ole pitäneet kiinni omasta pelistä, tai pelitavasta, niin sen takia on tullut peleissä turpaan. JA:n raporteissa lehistötilauisuudesta ei välttämättä koko sanomaa saa selville, tai sitä ei ole siis sinne kirjoitettu. Muutamissa peleissä niitä kommentteja on ollut lisäksi jakamassa Viitakoski ja Lehtonen, eikä Pantse itse.

Esimerkkinä puutuvasta palasesta käy mm. tämä Hopposen kommentti JA:n SaiPa-pelin ennakosta keskiviikolta 28.11. Tuossa Hopponen toteaa, että "Samanlaisilla järjestelmillä on vedetty koko kausi, eikä mitään muutoksia ole tehty. Uskon kuitenkin, että jos pelaamme tuolla taktiikalla kolme ehjää erää, on meillä mahdollisuudet vaikka mihin." Kai siellä siis joku systeemi on taustalla, mutta mielestäni vähän siihen on viitattu pelaajien toimesta, eikä se valmennuskaan kaiketi niin järkyttävän paljon tästä ole meuhkannut.

Nopeasti selattuna löytyi kyllä Viitakosken sanat Tappara-pelin ennakosta. "Me lähdemme oman tekemisen kautta ja niillä onnistumisilla mitä saatiin edellisessä ottelussa. Samanlainen rumba vaan päälle.... Joukkueen kanssa ollaan paljon käyty läpi asioita, jotta ne olisivat kirkkaita kaikille. Kyllä siellä jokainen pelaaja tekee työtä sen voiton eteen, ja huomenna meillä on siihen seuraava mahdollisuus. Joskus peli menee yliyrittämiseksi ja sen myötä ryhmäpelaaminen hajoaa." Ja kyllähän Arvos Pantsen lähes legendaariset sanat Kärppä-pelin jälkeen ainakin sivuavat osin aihetta. Pantsehan siis tokaisi, että "Kaikki maalit meille tehtiin maalin edestä, täytyy taas videoita kelailla ja katsella puolustusasetelmia. Käytiin aika helvetin pitkiä palavereja tänään ja eilen. Osa porukasta otti onkeensa ja koppia asiasta, mutta kaikki ei ollut tänään toisessa erässä mukana."

Kerhon oma pelaaminen on oletettavasti siis olemassa, mutta paljon siinä on heilahtelua. Jokohan se kevätkaudella lähtis.

Tällainen tuli mieleen, ja jotta se ei jää kalvamaan mieltä, piti se saada tuotua julki täällä. Ymmärrättehän.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On se sentään hyvä, että ollaan tiedostettu Kerholle maalin edestä tehdyt maalit. Ja vähän nyt viime aikoina jopa onnistuttu tiivistämään oman pään peliä, jotta noita ei niin paljoa tulisi. Ongelma oli toki olemassa Kerhon pelissä jo viime kaudella, mutta Saros piti hommaa sen pystyssä, minkä pystyi.

Seuraavaksi voisi vaikka kokeilla treenata rintamahyökkäksiä ym. pelin lainalaisuuksia. Kerholla kun avauspeli ja pakkien hyökkäyksien tukeminen kun ovat aikas helvetin heikolla tasolla vieläkin.

Pantsen kannattaisi myös kaivaa esiin roolituksen merkitys ketjuissa. Ei liene mikään yllätys, että ykkönen toimi erittäin hyvin kun Jasu oli ketjussa. Eikä ole mikään yllätys, että Liedeksen maalinteko on loppunut, kun siirtyi ykkösketjusta pois. Manninen-Polak pari tarvitsee ketjuunsa juuri joko:
a:maalille karmit kaulassa ajavan rouhijan.
b:tasapainottavan puolustavan pelaajan, joko antaa kavereille mahdollisuuden hyökätä rohkeammin.
 

Aamuetana

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
10 min pelattu HIFK:ta vastaan Helsingissä ja peli näyttää aika hyvältä. Avauspeli on selvästi kauden parasta. Yksi asia mikä pistää silmään on syöttöjen surkea laatu. Metrin syöttö menee usein kaksi metria ohi.
 

Buzzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
No nyt Hifki sitten tekikin avausmaalin. Sitä ennen jäi tuomarilta päivänselvä Hifk jäähy viheltämättä..Turhia pitkiäkiekkoja heitetään tolkuttoman paljon. Kyllähän se osittain kertoo pelillisistä ongelmista, osittain puukätisistä pelaajista, esim. Auvinen.

Jahas. PaajasOtto samalla sitten tasoittikin..hienoa..upea syöttö LeBlankulta..
 

T70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden HPK
Hyvä vieras erä takana. Vituttaa vaan tuo Miettis Anan pelaaminen. Kaveri ajaa itsensä koko ajan vaikeuksiin omalla munattomalla sooloilullaan.
 

Hode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vatsalaanmakoilevatnaamansapitelijät
Hyvä eka erä (1-1) tähän kohtaan. Nyt pysyi joku ajatus tossa pelissä, eikä ollut koko ajan kiire jonnekin.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Toistaiseksi peli näyttää siltä, että ollaan lähdetty taistelemaan eikä selviytymään. Toivottavasti jatkuu loppu pelin ajan.
 

Buzzer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voi V****UUU. 5-3 ylivoimaa tarjotaan minuuttitolkulla, mutta KAVERI tulee ja tekee maalin..Ei Sa***tana ku Vi****TAA.
On tää meidän ylivoima upeeta ja mahtavaa.. Sitä se on ollut jo koko Pantsen valmennusuran ajan..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös