Mainos

Päivän doping-käry

  • 1 065 711
  • 4 733

Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@tosiasia Olen hyvin tietoinen tuosta Venäläisten douppaamisen koko laajuudesta, kaikkine halvan agenttiseikkailun omaisine käänteineen. Se ei kuitenkaan vastaa kysymykseeni, en näe loogista yhteyttä tuon ja ainoastaan aiemmin kärynneiden venäläisten kilpailukiellolle. Venäläisethän jonkin verran kuitenkin palastivat dopingin käyttöä, pitääkseen jonkinlaista uskottavuutta laboratoriolleen yllä. On jopa mahdollista, että jotkut näistä aiemmin kärynneistä venäläisisistä ovat niitä hankalimpia tapauksia, jotka eivät mieluusti toimineet yhteistyössä venäläisen systeemin kanssa ja jotka oli helppoa siksi uhrata.
 
Byvajet

Jäsen
Eipä tosin Isinbajevan puolesta käy sääliksi,

Nautitko yleensäkin siitä, että syytöntä rangaistaan? Vaikka Isinbajeva olisi käyttänyt aineita (mitä pidän hyvin mahdollisena), niin kiinni hän ei ole jäänyt. Jos tällaista urheilijaa ei sääli, kun tapahtuu mielivaltainen oikeusmurha, niin se kertoo persoonallisuuden kehittymättömyydestä ja syvästä empatian puutteesta, kyvyttömyydestä asettua toisen ihmisen asemaan.

Kysymyshän tässä asiassa on yksinkertaisesti siitä, että ihmisiä ei kohdella ihmisinä vaan venäläisinä. Kansallisuus on tämän dehumanisoinnin perussyy.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Minusta Isinbajeva on luotaantyöntävä persoona, koska hän puolustaa valtiollista dopingjärjestelmää, syyttää sen paljastaneita urheilijoita pettureksi ja suostuu järjestelmän keulakuvaksi.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Nautitko yleensäkin siitä, että syytöntä rangaistaan? Vaikka Isinbajeva olisi käyttänyt aineita (mitä pidän hyvin mahdollisena), niin kiinni hän ei ole jäänyt. Jos tällaista urheilijaa ei sääli, kun tapahtuu mielivaltainen oikeusmurha, niin se kertoo persoonallisuuden kehittymättömyydestä ja syvästä empatian puutteesta, kyvyttömyydestä asettua toisen ihmisen asemaan.

Isinbajeva ei ole tässä mikään uhri, tai jos on siis nimenomaan venäläisten itsensä synnyttämä uhri kun on joutunut järjestelmässä elämään.

Minä olen 99,9% vakuuttunut että Isinbajeva on ollut tietoinen systeemistä ja dopingin käytöstä, jotenkin tuntuu täysin mahdottomalta että Isinbajeva ei olisi ollut tietoinen tuollaisen järjestelmän olemassa olosta. Onko sitten itse käyttänyt on eri asia, mutta ei sekään kovin epätodennäköistä ole että on jossain uran vaihessa itsekin käyttänyt.
 
sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nautitko yleensäkin siitä, että syytöntä rangaistaan? Vaikka Isinbajeva olisi käyttänyt aineita (mitä pidän hyvin mahdollisena), niin kiinni hän ei ole jäänyt. Jos tällaista urheilijaa ei sääli, kun tapahtuu mielivaltainen oikeusmurha, niin se kertoo persoonallisuuden kehittymättömyydestä ja syvästä empatian puutteesta, kyvyttömyydestä asettua toisen ihmisen asemaan.

Kysymyshän tässä asiassa on yksinkertaisesti siitä, että ihmisiä ei kohdella ihmisinä vaan venäläisinä. Kansallisuus on tämän dehumanisoinnin perussyy.

Vai että oikein dehumanisointia. Isinbajevan uhriutuminen tässä asiassa on samaa sarjaa Venäjän poliittisen johdon uhriutumisen kanssa viime aikojen maailmanpoliittisissa kiemuroissa, mikä tosin ei ole niin yllättävää, koska Isinbajevalla vaikuttaa olevan hyvin läheiset välit Putin & co:n kanssa.

Kun kerran Venäjän anti-dopingorganisaatio RUSADA, urheilujohto ja turvallisuuspalvelu nyt ainakin ovat olleet mukana juonessa, niin puheet oikeusmurhasta asettuvat naurettavaan valoon. Kun sitten käryn käytyä lausunnot ovat edelleen osastoa "tämä on politikointia Venäjää vastaan", niin täytyy sanoa, että tämä on joko osa jotain suurta todellisuuspakoista propagandasuunnitelmaa tai sitten kyseessä on vastenmielinen ja läpeensä korrupoitunut valtio. Nämä vaihtoehdot eivät välttämättä ole poissulkevia.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Minusta Isinbajeva on luotaantyöntävä persoona, koska hän puolustaa valtiollista dopingjärjestelmää, syyttää sen paljastaneita urheilijoita pettureksi ja suostuu järjestelmän keulakuvaksi.

Minusta Isisnbajeva on todella valloittava persoona, kansainvälisessä yleisurheilussa viime vuosien yksi kirkkaimmista tähtiurheilijoista ja lajinsa ehdoton kuningatar. Yksi niistä harvoista urheilijoista joita kisoihin tullaan seuraamaan taikka jonka poissaolon takia katsomoista jäädään pois.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Vai että oikein dehumanisointia. Isinbajevan uhriutuminen tässä asiassa on samaa sarjaa Venäjän poliittisen johdon uhriutumisen kanssa viime aikojen maailmanpoliittisissa kiemuroissa, mikä tosin ei ole niin yllättävää, koska Isinbajevalla vaikuttaa olevan hyvin läheiset välit Putin & co:n kanssa.

Isinbajeva saa palkkaa Venäjän joltakin instanssilta, ellen väärin muista niin Venäjän armeijalta ja on aivan luonnollista että hän puhuu työnantajansa puolesta. Uhriutuminen ei liity tähän asiaan millään tavalla vaikka tuota jännää sanaa onkin varmaan tosi kiva käyttää.
 
sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Uhriutuminen ei liity tähän asiaan millään tavalla vaikka tuota jännää sanaa onkin varmaan tosi kiva käyttää.

Sitten olemme asiasta täysin eri mieltä. Minun onnekseni Isinbajeva jatkaa työnantajansa puolesta puhumista ja muuta katkeraa vuodatustaan kaukana Riosta ja sinun onneksesi saat pitää kauniit Isinbajeva-muistosi koskemattomana ja vielä kiillottaa hänen sädekehäänsä tällä nk. oikeusmurhalla.
 
sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä tämä tarkoittaa suomeksi? Kyllä sulla vissiin mielipiteitä on, vielä kun teksteistäsi saisi selvää.

Hän on mielestäsi todella valloittava persoona, joten oletan, että sinulla on hänen urheilusuorituksistaan positiivisia muistikuvia. Siihen viittasin.

Pahoittelen toki, jos olen ilmaissut kantani tähän Isinbajeva-asiaan jotenkin epäselvästi.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Hän on mielestäsi todella valloittava persoona, joten oletan, että sinulla on hänen urheilusuorituksistaan positiivisia muistikuvia. Siihen viittasin.

Pahoittelen toki, jos olen ilmaissut kantani tähän Isinbajeva-asiaan jotenkin epäselvästi.

No nyt se selveni. En ole lähellekään ainoa jonka mielestä Isinbajeva on todella valloittava persoona, esimerkkinä tästä muistan Mika Lehtimäen Jelena-ylistyssanat Moskovan MM-kisojen aikana. Mulla on nuo kisat talletettuna, voisin vaikka katsoa sen ja kirjoittaa tänne mitä Lehtimäki Isinbajevasta tuolloin sanoi. Yleisurheilussa ei ole 2000-luvulla montakaan persoonaa joita suuruus-kriteerillä voi nostaa samalle tasolle Isinbajevan kanssa.

Isinbajeva-ihailulla ei ole mitään tekemistä Isinbajevan kansalaisuuden kanssa, se on persoonaan liittyvää. Onko sun mielestä niin että nuo mielipiteet pitäisi nyt muuttaa toisiksi? Sun mielestä Isinbajevan saavutuksissa ei ole mitään sen kummempaa ihailtavaa? Tämä siksi että sun mielestä positiiviset muistikuvat on minulla, ei ilmeisesti sinulla?
 
Isinbajeva on hieno urheilija, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että hän puolustaa valtiollista dopingjärjestelmää ja valehtelee tästä syystä medioiden edessä. Luotaantyöntävää.
 
Näin meitä valistaa keskustelija, joka perää itsensä kanssa eriä mieltä olevilta keskustelijoilta faktaa ennakkoluulojen asemesta. Kuitenkin TosiFani on itse myöntänyt suhtautuvansa Isinbajevaan ennakkoluuloisesti, perusteluksi mainitsi dokumentin jossa ei mitä ilmeisimmin mainita Isinbajevaa lainkaan. Tähän päätelmään tulin TosiFanin omasta kommentista. TosiFanin ennakkoluulojen syy ei siis ole Isinbajeva vaan se että Isinbajeva on venäläinen. Onko järkevää noteerata noin vahvoilla ennakkoluuloilla varustetun keskustelijan mielipiteitä lainkaan etenkin kun keskustelijalla on otsaa vaatia muilta faktaa mielipiteidensä tueksi?

Kun aiemmin keskustelin TosiFanin kanssa aiheesta Isinbajeva, keskustelu loppui seuraavaan viestiin
Meidän on turha jatkaa tätä vääntämistä, pysytään näissä.
Kunnioitin tuota vastausta niin paljon etten jatkanut TosiFanin kiusaamista enempää kun oli selvästi nähtävissä että kaveri otti avuttomana lukua köysissä, kuten sanonta kuuluu. Mutta nyt vaihtoi tuotakin mielipidettään, mitä kuvittelee tällä saavansa?
 
sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
No nyt se selveni. En ole lähellekään ainoa jonka mielestä Isinbajeva on todella valloittava persoona...
Isinbajeva-ihailulla ei ole mitään tekemistä Isinbajevan kansalaisuuden kanssa, se on persoonaan liittyvää. Onko sun mielestä niin että nuo mielipiteet pitäisi nyt muuttaa toisiksi? Sun mielestä Isinbajevan saavutuksissa ei ole mitään sen kummempaa ihailtavaa? Tämä siksi että sun mielestä positiiviset muistikuvat on minulla, ei ilmeisesti sinulla?

Enhän minä ole siinä asemassa, että voisin määritellä mitkä mielipiteet sinun pitäisi muuttaa. Ja minähän juuri aikaisemmassa viestissäni yritin sanoa, että Isinbajevaan liittyviä positiivisia muistoja sinulta ei voi viedä, vaikka hän ei Riossa olekaan.

Mielikuva urheilijasta on kunkin henkilökohtainen asia. Ainakin minulla mielikuva kyllä muuttuu, jos urheilija menee sähläämään. Kymmenisen vuotta sitten Alex Rodriguez oli suosikkiurheilijani. Nimimerkkiksi perusteella uskallan arvata, että tiedät kenestä on kysymys. Sitten hän jäi kiinni dopingista kerran ja vielä toisenkin kerran. Nykyään hänen näkemisensä suosikkijoukkueeni peliasussa on vaivaannuttavaa ja en malta odottaa, että sopimus lopulta päättyy. Ja tämä on vain yksi esimerkki siitä miten mielikuva urheilijasta kyllä voi muuttua.

Isinbajeva on hieno urheilija, mutta tämä ei poista sitä tosiasiaa, että hän puolustaa valtiollista dopingjärjestelmää ja valehtelee tästä syystä medioiden edessä. Luotaantyöntävää.

Tämä on hyvä tiivistelmä siitä miksi en enää voi juurikaan arvostaa Isinbajevaa, vaikka hän hyppäisi kuusi metriä seivästä eikä jäisi koskaan itse kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Näin meitä valistaa keskustelija, joka perää itsensä kanssa eriä mieltä olevilta keskustelijoilta faktaa ennakkoluulojen asemesta. Kuitenkin TosiFani on itse myöntänyt suhtautuvansa Isinbajevaan ennakkoluuloisesti, perusteluksi mainitsi dokumentin jossa ei mitä ilmeisimmin mainita Isinbajevaa lainkaan. Tähän päätelmään tulin TosiFanin omasta kommentista. TosiFanin ennakkoluulojen syy ei siis ole Isinbajeva vaan se että Isinbajeva on venäläinen. Onko järkevää noteerata noin vahvoilla ennakkoluuloilla varustetun keskustelijan mielipiteitä lainkaan etenkin kun keskustelijalla on otsaa vaatia muilta faktaa mielipiteidensä tueksi?

Kun aiemmin keskustelin TosiFanin kanssa aiheesta Isinbajeva, keskustelu loppui seuraavaan viestiin

Kunnioitin tuota vastausta niin paljon etten jatkanut TosiFanin kiusaamista enempää kun oli selvästi nähtävissä että kaveri otti avuttomana lukua köysissä, kuten sanonta kuuluu. Mutta nyt vaihtoi tuotakin mielipidettään, mitä kuvittelee tällä saavansa?

Wadan raportti todistaa aukottomasti Venäjän valtiollisen dopingjärjestelmän. Isinbajeva kieltää raportin tulokset, haukkui Julia Stepanovan ja valehtelee kaikesta Putinin rinnalla mediassa. Venäläisyydellä ei ole mitään tekemistä tässä asiassa, kyse on valehtelusta ja petkutuksesta.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Enhän minä ole siinä asemassa, että voisin määritellä mitkä mielipiteet sinun pitäisi muuttaa. Ja minähän juuri aikaisemmassa viestissäni yritin sanoa, että Isinbajevaan liittyviä positiivisia muistoja sinulta ei voi viedä, vaikka hän ei Riossa olekaan.

Mielikuva urheilijasta on kunkin henkilökohtainen asia. Ainakin minulla mielikuva kyllä muuttuu, jos urheilija menee sähläämään. Kymmenisen vuotta sitten Alex Rodriguez oli suosikkiurheilijani. Nimimerkkiksi perusteella uskallan arvata, että tiedät kenestä on kysymys. Sitten hän jäi kiinni dopingista kerran ja vielä toisenkin kerran. Nykyään hänen näkemisensä suosikkijoukkueeni peliasussa on vaivaannuttavaa ja en malta odottaa, että sopimus lopulta päättyy. Ja tämä on vain yksi esimerkki siitä miten mielikuva urheilijasta kyllä voi muuttua.

Kyllä varmaan joo. Tuo on kuitenkin eri asia, A-Rod on huijannut, parantanut suoritustaan kielletyillä keinoilla. Isinbajeva ei ole tai jos onkin, asiasta ei ole tietoa. Tuon saman voi sanoa todella monesta muustakin urheilijasta, siis kaikista jotka eivät ole kärähtäneet.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Wadan raportti todistaa aukottomasti Venäjän valtiollisen dopingjärjestelmän. Isinbajeva kieltää raportin tulokset, haukkui Julia Stepanovan ja valehtelee kaikesta Putinin rinnalla mediassa. Venäläisyydellä ei ole mitään tekemistä tässä asiassa, kyse on valehtelusta ja petkutuksesta.

Sinä sekotat asioita. Nyt en ole aivan varma olitko juuri sinä joka sanoi että tässä kärsijänä on ehkä jokunen nuori (venäläisistä) mutta nykytiedon mukaan kärsijä on esimerkiksi Isinbajeva, joka ei ole todistettavasti käyttänyt dopingia. Asiaan voi liittää millaisia arveluita tahansa, oma arveluni on se että ne tahot jotka Venäjällä tarjoaa urheilijoille dopingia, heillä ei ole pokkaa mennä asioimaan Isinbajevan kanssa ihan vaan siksi että Isinbajeva on osoittanut koko maailmalle sen mihin pystyy puhtaana. En väitä että tuokaan pitää välttämättä paikkaansa mutta se on aito mahdollisuus ja jos noin on, on täysin mahdollista että Isinbajeva ei tiedä valtiollisesta doping-ohjauksesta koska hällä ei ole siitä omaa kokemusta. Sinä puolestasi esiinnyt täällä pitämällä faktana sitä mitä uskot Isinbajevan tietävän tai ei-tietävän. Sinä et tiedä asiasta mitään, ainoa mitä sinulla on on ennakkoluulosi, jonka itsekin olet myöntänyt.

Isinbajevan lojaalisuudella Venäjälle on syynsä, yksi näistä on se että saa palkkaa Venäjältä. Mutta on täysin samantekevää mitä mieltä Isinbajeva on poliittisesti tai mitä mieltä hän ei ole ja tunnustaako uskoaan kenelle ja kenelle ei. Urheilun ja olympialiikkeen pääajatus pitää olla siinä että poliittisilla ja yhteiskunnallisilla mielipiteillä ei ole mitään merkitystä vaan kilpakentillä on tilaa kaikille. Poislukien ne jotka ovat rikkoneet sääntöjä. Isinbajeva ei ole. Mutta tämän yksinkertaisen asian ymmärtäminen on ylivoimaista sinulle.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... En väitä että tuokaan pitää välttämättä paikkaansa mutta se on aito mahdollisuus ja jos noin on, on täysin mahdollista että Isinbajeva ei tiedä valtiollisesta doping-ohjauksesta koska hällä ei ole siitä omaa kokemusta. Sinä puolestasi esiinnyt täällä pitämällä faktana sitä mitä uskot Isinbajevan tietävän tai ei-tietävän...

Eli Isinbajeva ei tunne Wadan raporttia, mutta haukkuu silti Stepanovan petturiksi? Miksi?

Älä tee Isinbajevasta tyhmää, kyllä hän tietää miksi venäläiset yleisurheilijat eivät saa osallistua Rioon. Hän tuntee Wadan raportit ja tuntee syytökset, hän tietää mitä Stepanova on kertonut.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Eli Isinbajeva ei tunne Wadan raporttia, mutta haukkuu silti Stepanovan petturiksi? Miksi?

Älä tee Isinbajevasta tyhmää, kyllä hän tietää miksi venäläiset yleisurheilijat eivät saa osallistua Rioon. Hän tuntee Wadan raportit ja tuntee syytökset, hän tietää mitä Stepanova on kertonut.

Minusta sillä ei ole mitään merkitystä mitä Isinbajeva Stepanovasta sanoo tai jättää sanomatta. Isinbajeva ei saa kilpailuoikeutta Rion Olympialaisiin liittyen siihen millaisen lausunnon hän stepanovasta antaa vai pitäisikö asian olla sinusta jollakin toisella tavalla? Mitä Isinbajeva sillä saa jos vaikka kiittelisi Stepanovaa? Jatkoajan nimimerkki TosiFanin kiitokset? Kumma jos ei vaikuta Isinbajevan lausuntoihin. :D

Ei sillä ole yhtään mitään merkitystä mitä Isinbajeva sanoo tai jättää sanomatta. Sama asia kuin dopingista kärynneillä urheilijoilla, on aivan samantekevää mitä Sundby sanoo tai jättää sanomatta kun näytteistä löytyy astmalääkettä johon ei ole haettu lupaa ja raja-arvokin on kymmenkertainen sallittuun nähden. Tuosta pitää antaa asianmukainen rangaistus eikä huomioida selityksiä millään tavalla. Johtuen samantyyppisistä ennakkoluuloista joita myös nimimerkki TosiFani viljelee tällä foorumilla, bannit voi välttää puhumalla jos kärähtänyt urheilija on Norjasta mutta ei jos hän on Venäjältä. Faktalle viis tällaisissa tapauksissa. :D
 
Ilmeisesti sinulta on asiateksti loppu kun täytyy käydä kirjoittajan henkilöön kiinni.

Minä uskon, että Isinbajeva on ollut tietonen Venäjän dopingjärjestelmästä. Hän ollut pitkään maajoukkueessa, josta on jäänyt suuri määrä urheilijoita kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Tämän lisäksi hän on kuulunut viime vuodet Putinin sisäpiiriin.

Minulla ei ole todisteita näiden väitteiden tueksi, joten näitä voidaan kutsua ennakkoluuloiksi. Sen sijaan Wada raportti on faktaa ja myös Isinbajeva on tutustunut siihen
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hellyyttävän hilpeää miten joku voi asettua näiden roistomaan douppausohjelmien symppaajiksi. Oi Venäjä, sinä väärinymmärretty nalle!

Isinbajeva on tehnyt itsestään typerän flotkon, joka uhoaa poliittist jargonia ja epäoikeudenmukaisuutta. Hei Jelena, mites ne urheilijat jotka karsiutui näiden douppaajien vuoksi pois Riosta? Hei Jelena, mites se onkaan niin että teiltä on nyt tullut ilmi niin paljon kusettajia? Hei Jelena, mikä on tarpeeksi huijausta ennenkuin paskanmaku saavuttaa suusi makunystyrät?

Vittu mikä spede koko nainen. Käännä se itkuinen pärstäsi sinne pressasi suuntaan ja kysy "Kannattiko?"
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Mets
Ilmeisesti sinulta on asiateksti loppu kun täytyy käydä kirjoittajan henkilöön kiinni.

Minä uskon, että Isinbajeva on ollut tietonen Venäjän dopingjärjestelmästä. Hän ollut pitkään maajoukkueessa, josta on jäänyt suuri määrä urheilijoita kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Tämän lisäksi hän on kuulunut viime vuodet Putinin sisäpiiriin.

Minulla ei ole todisteita näiden väitteiden tueksi, joten näitä voidaan kutsua ennakkoluuloiksi. Sen sijaan Wada raportti on faktaa ja myös Isinbajeva on tutustunut siihen

Joo tuohan on ollut jo pidempään selvää että sulla ei ole mitään faktaa mielipiteidesi tueksi, vain pelkkiä ennakkoluuloja. Vielä joku aikaa sitten vaadit muilta keskustelijoilta faktaa ennakkoluulojen sijaan mutta nyttemmin olet näköjään tajunnut luopua siitä. Jos ei muuta niin näköjään ainakin tämän olet mitä ilmeisimmin oppinut. No, parempi sekin kun ei mitään.
 
Wadan raportti on faktaa ja myös Isinbajeva on siihen tutustunut. Tästä huolimatta hän haukkuu järjestelmän paljastaneen Stepanovan, itkee maailma kovuutta Putinin kainalossa ja syyttää länsimaita valehtelusta. Luotaantyöntävää.
 
Nyt sulla taisi jäädä levy päälle. Kerropa miksi Isinbajevan pitäisi antaa joku sinun mielesi mukainen lausunto, mitä hän sillä saisi, kilpailuoikeuden Rioon vai? Ja mikä merkitys urheilijoiden lausunnoilla edes on, mitä tekemistä niillä on kilpailuoikeuksien kanssa?

Pitäisikö nyt vaikkapa kaikilta Rioon ilmoitetuille urheilijoille tehdä kysymys "Mitä mieltä olet Stepanovan paljastuksista?" ja ottaa pois kilpailuoikeus niiltä joiden mielipide on "väärä", tai antaa joku muu rankku vaikkapa haukut jatkoajan doping-keskusteluketjussa? Jos näin ei kysytä, miksi vain Isinbajevan mielipiteellä on merkitystä ja muiden ei?
 
Minun puolestani Isinbajeva saa sanoa mitä haluaa, minusta vaan valtiollisen dopingjärjestelmän puolustaminen on tyhmää ja väärin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös