Äärimmäisen virkistävää settiä, mitä Heiskanen esittää lehdistötilaisuuksissa!
Välillä hypätään itsesäälitynnyriin kaulaa myöten. Kommentit aikoinaan siitä, olenko niin paha tai huono ihminen ettei JYP saa pisteitä, ovat sellaisia normaalin epätoivoisen ihmisen ajatuksia. Ihmisen, joka ei löydä järjellisiä selityksiä sille, miksi elämä jatkaa päähän potkimista vaikka yrittää tehdä kaiken oikein. Suurin osa ihmisistä jättää nämä ajatuksen tasolle, mutta Heiskanen uskaltaa avata sielunsa Suomen kansallislajin seuraajien ja lehdistön herkeämättömän tuijotuksen kohteenakin.
Välillä heitetään omia suojatteja bussin alle. Okei, vähän oli esimerkiksi tässä Case Christofferissa tulkittavissa, että kokematon valmentaja yritti hakea samalla vähän kunnioitus- ja uskottavuuspisteitä OUJEILTA. Enkä tiedä miten reagoisin, jos hän valmentaisi suosikkijoukkuettani ja ruoskisi julkisesti kannattamani jengin pelaajia. Mutta näin ulkopuolisena Christofferin typerän teon tuomitseminen oli mahtavaa! Ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseiseltä kaverilta pettää kasetti. Ja juuri se, "ettei normaalisti ole tapana" - aina kun tällaisia kaavoja rikotaan niin syntyy jotain mieleenpainuvampaa kuin hokijargonin toistelu.
Perinteitä kunnioittavilla pressifaneilla ei pitäisi olla hätää, sillä tilaisuuksien valtavirta on edelleen rutinoitunutta kamaa, joka ei tarvitse sisältövaroituksia:
"Joo kiitos (lehdistötilaisuuden vetäjälle onnitteluista), selkeästi oltiin samassa pelissä (vastustajan valmentajan kanssa). Tiedettiin miten (syötä vastustajan nimi) pelaa ja valmistauduttiin siihen, että he aloittaa kovaa. Ei ollut missään nimessä helppo voitto, mutta tänään oltiin tehokkaita ja kolme pistettä lämmittää. Nyt illaksi kotiin ja katseet seuraavaan peliin. Noni, tsemppiä hei (vastustajan valmentajalle pressitilaisuuden päätyttyä)"