Case Yli-Viikari ja kriisiviestintä:
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen kriisitiedottamisen ABC-tasolta muutama asia:
a) Nöyryys virheiden edessä: Pahoittele tapahtunutta, ole nöyrä, myönnä virheesi
b) Avoimuus: Tuo "kaikki" kura kerralla esiin, jotta kuran käsittelystä ei tule pitkäaikaista piinaa, (vs. tietoja tipotellen pakon edessä, jolloin jokaisesta uudesta tiedosta revitellään otsikoita). Aina tämä "kaiken kuran" tuominen ei ole mahdollista, jos asiat ovat omissakin selvityksissä vielä epäselviä (tai vaitioloa vaaditaan rikosten selvittämisen edesauttamisen vuoksi), mutta pääsääntönä siis tämä.
c) Oma-aloitteisuus: Tuo sitä kuraa oma-aloitteisesti esiin sen verran minkä voit. Ei niin, että myönnät tietoja sitä mukaa, kun ne ovat muualta selvinneet ja muutoinkin tulleet julkisiksi, (jolloin aito pahoittelu kohdan a) mukaan on epäuskottavaa.
Erilaisia kriisiviestintäoppaita saa netistäkin ladattu ihan ilmaiseksi, esim.
Kuntaliiton ohje, jonka lopussa on linkkejä muihin kriisiviestinnän ohjeisiin. Ymmärtääkseni julkishallinnossa järjestetään henkilöstölle ainakin parin vuoden välein kriisiviestinnän koulutuksia.
Kun katsotaan kohtia a-c, niin Yli-Viikari on epäonnistunut joka kohdassa isosti. Tämä (ihan syystä) aiheuttaa sen, että Yli-Viikaria johtajana ylipäätään arvioidaan luomansa mielikuvan perusteella. Tuo lentopisteiden salailupyrkimys on aivan karmea virhe. Miksi salailla lentopisteiden käyttöä, jos on kerran (puolustuksen esittämä näkemys oikeudenkäynnissä) ollut siinä käsityksessä, että pisteet ovat henkilökohtaisia? Ja miksi ylipäätään salailla niitä, kun on 99 %:n varmuudella voinut päätellä, että ne tulevat julkisiksi joka tapauksessa. Lähinnä tulee mieleen se, että Y-V on höntti, ja häneltä ovat hyvät neuvonantajat olleet vähissä (ei ollenkaan?), eli on ympäröinyt itsensä muilla hönteillä tai sitten hän ei ole kuunnellut hyviä neuvoja, vaikka niitä on annettu. Sen verran ylimielisen kuvan on itsestään antanut, ettei tämäkään ole pois suljettua.