Mainos

Oulun Kärpät kaudella 2024–2025

  • 609 975
  • 2 675

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juuri näin - eräs Atte Ohtamaa pelasi 22-vuotiaana 48 ottelua liigaa tehoilla 0+2. Paaso viime kaudella 2+7.

Toki kärjistetty yhteenveto, mutta ajatuksena se, että Paaso on liigapakiksi vielä nuori, ja mahdollisuudet kehitysaskeleisiin ovat olemassa. Toki raameilleen ei voi mitään, mutta kyllä minä Paason kokoonpanossa mielelläni näen.
Paaso ei häviä kaukalossa yhtään Koivistolle, Jandusille ja Kivistölle. Ja se on tässä huolestuttavaa. Tuon kolmikon pitäisi olla lähempänä Ohtamaan tasoa. Berglund on sitten vähän omanlaisensa lasikanuuna.

Toki jokaisella omat vahvuutensa, joten hankala vertailla suoraan.
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Tämä nyt taas on siinä mielessä vähän valheellinen väittämä, että Paaso pelasi runkosarjassa n. 5 minuuttia per peli vähemmän mitä Ohtamaa ja pudotuspeleissäkin pari minuuttia vähemmän. Mutta etenkin runkosarjassa ero oli selkeä ja Paaso oli top6 pakeista vähiten pelannut pakki.
Paason kohdalla täytyy myös muistaa, että hän pelasi koko kauden kätisyyden kannalta väärällä puolella kenttää, ja pitkän osan alkukaudesta omassa päässä ailahdelleen Koiviston parina. Ohtamaan vierelle ykköspariin nousu tapahtui pikkuhiljaa juurikin hyvien otteiden vuoksi. Paasoahan ei juuri erikoistilanteilla nähty, ja tämä sitten luonnollisesti korreloi tuon pienen peliajan kanssa. Nythän Paaso nähtiin mukana myös harkkapelien ylivoimalla, mikä kertoo osaltaan Kärppien pakiston tilasta, mutta myös siitä että valmennusryhmällä löytyy luottoa Paasoon.

Mielestäni Paaso on jo nyt kokonaisvaltaisesti Kärppien parhaita pakkeja, enkä ymmärrä hänen vähättelyä tällä palstalla. Pienehköstä koostaan huolimatta hän tulee erittäin usein kulmaväännöistä ulos kiekon kanssa ja voittaa kaksinkamppailuita hyvällä mailallaan. Paaso antaa varmoja ja hyviä syöttöjä, ja väläyttelee sitä kiekollista osaamistakin aika-ajoin. Muistuu kyllä mieleen monia komeita kiekonkuljetuksia viimekaudelta, jotka päättyivät erittäin hyviin maalipaikkoihin. Hyökkäyspäässä kun saisi sitä vetoaan vielä parannettua, niin maalejakin voisi alkaa syntymään...

Nuori jätkä pelaa väärällä laidalla kypsää ja varmaa peliä. Mitä muuta häneltä voidaan pyytää tai odottaa? Mulla löytyy todella paljon uskoa ja luottoa siihen, että Paasosta tulee vielä Kärppien puolustuksen kulmakivi. Jos hän olisi isompi kokoinen, niin hän olisi luultavasti jo rapakon takana antamassa näyttöjä NHL-joukkueille. Jos kehitys jatkuu samaa rataa niin mä pelkään, että tie vie Paason Oulusta joko Sveitsiin tai Ruotsiin.
 
Kaijokelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ite tykkään, että puolustus pysyi lähes samana. Viime kaudella ei paljoa kärjestä jääty päästetyissä maaleissa, ja kuten joku totesikin niin ilman Ifk-rökäletappiota ois oltu ihan siellä kärjen tuntumassa.

Puolustajat saaneet treenailla keskenään, ja hitsautua yhteen. Nuoremmat pelaajat taas yhden kauden kokeneempana ja viisaampana. Uskon, että todella valmis paketti meillä kauteen lähdettäessä.
 
Julma#71

Periaatteessa näin voisi ajatella, mutta etenkin loppukaudella puolustus nojasi todella vahvasti Ohtamaan ja Koiviston panokseen. Nyt herrat tulevat olemaan taas vuoden vanhempia, ja näkisin että paras lääke sen mukana tuomiin riskeihin olisi kohtalainen vastuun ja rasituksen vähentäminen.

Valitettavasti ei ole sitten yhtään luottoa siihen, että Jandus tai etenkään Berglund olisivat kykeneväisiä step uppaamaan vastauksena tähän.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Paaso-Rafkin-vertaus on mielenkiintoinen. Rafkin on kolkutellut EHT-tasoa ja on laadukas vahvistus roolissaan Tapparalle, mutta Paason kohdalla näen kasvattiuden isona arvona pitää hänet jonkun vastaavan rafkinin hankkimisen sijaan. En vain sen takia, että hän on omasta juniorimyllystä (korostan ettei mene ronkaisiin ja mäkelöihin) vaan myös ihan laadukas urallaan eteenpäin menevä yleispakki. Rafkin on ehkä laadukkaampi kala markkinoilla, mutta Paaso on laadukas omasta takaa.
 
Imsamiz50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä nyt taas on siinä mielessä vähän valheellinen väittämä, että Paaso pelasi runkosarjassa n. 5 minuuttia per peli vähemmän mitä Ohtamaa ja pudotuspeleissäkin pari minuuttia vähemmän. Mutta etenkin runkosarjassa ero oli selkeä ja Paaso oli top6 pakeista vähiten pelannut
Ei poista faktaa, että pelasi Ohtamaan parina. Tottakai Ohtamaalla peliaika korkeampi kun pelasi parhaimmillaan lähes joka toista vaihtoa.
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Ei poista faktaa, että pelasi Ohtamaan parina. Tottakai Ohtamaalla peliaika korkeampi kun pelasi parhaimmillaan lähes joka toista vaihtoa.
Paaso pelasi jouluun asti Koiviston parina isoimman osan peleistä... Kuinka paljon luulet, että tuo Koiviston koomailu vaikutti hänen tilastoihinsa jota kovasti tuijotat? Miksi Ohtamaan parina pelaaminen otetaan huomioon, mutta ei Koiviston parina pelaamista? Miksi unohdat faktan, että Paaso pelasi koko kauden ansiokkaasti väärällä puolella kenttää?

Joko et ole juuri seurannut pelejä ja perustat kaiken pelkille tilastoille, tai sitten täytyy sanoa että ollaan kyllä katsottu täysin eri pelejä... Paaso on pelannut erittäin hyvää kiekkoa viimeiset kaksi kautta, ja uskon että pelaa myös tulevalla kaudella. Tätä tukevat myös tilastot: corsi% Paasolla Berglundin jälkeen paras, laukauksien tuotossa (5vs5) myös Berglundin jälkeen paras.

En vaan ymmärrä mitä hän olisi voinut juuri paremmin tehdä tuolla peliajalla ja vastuulla.
 
Snopek

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Austin Rueschhoff, Marcus Björk

Tähän myös lisäyksenä, että Kärpät pelaa suurimman osan peleistä 7 puolustajan rotaatiolla, jolloin kaikki vaihdot eivät tule edes Ohtamaan parina vaikka näin kokoonpanoihin olisikin merkitty.
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Kyllähän Kärppien täytyy nyt se yksi hankinta tuonne pakistoon tehdä. Toivon todella, että tässä ei nyt vaan laiteta silmiä kiinni ja toivota jotain ihmettä tapahtuvaksi... Ei paska pöyhimällä parane, taisi joku fiksu leijona joskus todeta.

Nyt kättä taskuun ja kokeillaan vaikka hankkia joku halpa, sopivat ominaisuudet omaava arpa ECHL:stä jos ei muuhun varat riitä. Tietynlainen valuuvika tuossa pakistossa nyt vaan on havaittavissa. KalPan touhuista voisi ottaa mallia, sillä sinne on vuosien saatossa hankittu monia kovatempoiseen kiekkoon sopivia puolustajia. Tai KooKoon D'Astous on aika äärimmäinen esimerkki millaisia löytöjä ECHL:stäkin voidaan tehdä. Jokatapauksessa tuo pakisto vaatiisi sen yhden oikealta ampuvan pakin ihan leveydenkin vuoksi.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Kyllähän Kärppien täytyy nyt se yksi hankinta tuonne pakistoon tehdä. Toivon todella, että tässä ei nyt vaan laiteta silmiä kiinni ja toivota jotain ihmettä tapahtuvaksi... Ei paska pöyhimällä parane, taisi joku fiksu leijona joskus todeta.
Niin. Argumentiksi ei oikein kelpaa, että ei ole vielä löytynyt tai annetaan aikaa. Tätä sekoilua saatiin todistella koko viime kausi.

Jos et jalalla pysy SHL-joukkueen pelinopeudessa treenipelissä, niin tuskin pysyt Liigan finaaleissakaan. Puhumattakaan, että tekisit vielä jalan lisäksi järkeviä asioita kiekollisena ylöspäin.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juuri näin - eräs Atte Ohtamaa pelasi 22-vuotiaana 48 ottelua liigaa tehoilla 0+2. Paaso viime kaudella 2+7.

Toki kärjistetty yhteenveto, mutta ajatuksena se, että Paaso on liigapakiksi vielä nuori, ja mahdollisuudet kehitysaskeleisiin ovat olemassa. Toki raameilleen ei voi mitään, mutta kyllä minä Paason kokoonpanossa mielelläni näen.

Ainakin näin sivustaseuraajana musta toi Paaso on vaikuttanut ihan lupaavalta nuorelta pelaajalta, joten uskoisin hänen vielä kehittyvän ihan hyväksi liigapelaajaksi tulevaisuudessa.

En halua itseäni kehua, mutta aikoinaan näin myös Ohtamaassa ihan hyvän tulevaisuuden lupauksen elkeitä, vaikka hänen tehonsa eivät olleetkaan silloin mitään kovinkaan kaksisia ja kun mies kävi vielä välillä siellä Kajaanin Hokissa, mutta todella hienoa, että Ohtamaasta tuli lopulta tällainen Kärppä-ikoni ja maajoukkuetason puolustaja.
 
avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ainakin näin sivustaseuraajana musta toi Paaso on vaikuttanut ihan lupaavalta nuorelta pelaajalta, joten uskoisin hänen vielä kehittyvän ihan hyväksi liigapelaajaksi tulevaisuudessa.
Paaso on mielestäni "ihan hyvä" Liigapelaaja jo nyt. Oli itseasiassa jo viime kaudella. Ihan hyvästä on kuitenkin vielä todella pitkä matka hyväksi, saati erinomaiseksi tai loistavaksi Liigapelaajaksi. Ei nyt tietenkään saa vedellä mitään hirveitä johtopäätöksiä harjoitusotteluista, mutta Paaso on paikoin ollut kyllä ihan kuutamolla varsinkin pelin lukemisen kanssa. Eilenkin noita oli, mutta kyllä mullakin on kova luotto siihen, että Paaso parantaa kauden edetessä taas tasoaan viime kaudesta.

Tästä tullaan siihen, että tuota pakistoa vaan on yksinkertaisesti pakko vahvistaa, kuten niin monet ovat täälläkin sanoneet. Mun näkemyksen mukaan ei pysty yhtään jättämään mitään Paason kehityksen varaan. Pakko antaa tässä erityismaininta varsinkin Koivistolle - oli meinaan liike kesän jäljiltä hidastunut taas ihan silminnähden.

Luulajalla tietysti on kasassa sellainen nippu, että oksat pois, mutta eilen oli "hauska" katsoa, kun Koivisto ei tiennyt oman sinisen päällä luistellako eteen- vai taaksepäin. Eipä tuolla merkitystä ollut lopulta, kun joutui joka tapauksessa lopulta roikkumaan joko käsin tai mailalla vastustajassa kiinni.

Jos nuo Liigan uudet jäähylinjaukset estopelistä pysyvät käytössä koko kauden, niin Koivisto tulee olemaan otteluita hyvinkin ratkaiseva pelaaja. Valitettavasti ei otteluiden lopputuloksen kannalta kuitenkaan siihen suuntaan mihin olisi toivottavaa.
 
karfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät
Pakko antaa tässä erityismaininta varsinkin Koivistolle - oli meinaan liike kesän jäljiltä hidastunut taas ihan silminnähden.
Voi olla noinkin, kuten kirjoitat mutta itse taas näkisin ehkä niin, että tuota peliä on pyritty aktivoimaan ihan huolella viime kauden lopusta vielä lisää, niin se jotenkin hitaammilla pelaajilla korostuu entisestään. Ihan saman huomaa Anttilassa, Korpimäessä jne.

Kokonaisuutena näen kyllä tarpeellisena, että rosteri olisi riittävän laaja ja pitäisi sisällään jopa 6:een ketjuun pelaajia jotta se rotaatio olisi mahdollinen. Koivisto, Kivistö, Anttila, junnut tarvii välillä puhtaasti taukoja palautuakseen, sen verran äärirajoilla joutuvat operoimaan. Vaikka ei esimerkkinä mainittu Koivisto Marja-Laten alaisuudessa hyvin pelannutkaan niin sillä pelinopeudella operoiminen oli fyysisesti taatusti hieman helpompaa verrattuna tähän mitä Havu haluaa.
 
Nceto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes
Itse ottaisin kenen tahansa muun tilalle paitsi Koivisto/Ohtamaa. Koivistokin tuolla ylivoima osaamisella saa paikan joukkueessa, jota toki jostain syystä fanit tykkäävät vähätellä.

Paaso, Kivistö, Berglund sekä Jandus avauksesta korvaisin mielellään..

Paaso kylläkin saa täällä jostain syystä yllättävän paljon posia, vaikka tilastot identtiset esimerkiksi Martin Jandusin kanssa.

Runkosarjassa pari pykälää oli parempi tehotilasto, mutta taas playoffeissa pakkasella yhtä paljon kun Jandus. Lisäksi Paaso pelasi Ohtamaan parina, jossa pitäs vähän paremmilla statseilla pelata.

Toki toinen on ns oma junnu ja toinen ulkomaan vahvistus, mutta eipä mua se kiinnosta mistä oot tullut vaan se, että mitä sä tuotat kentällä ja ihanne tilanteessa Paason 16.29min peliaika pitäs puolittaa eikä ton tason pakin pitäs ikinä Oulun Kärpissä saada noin paljon peliaikaa.

Toki sen verran annan pakistolle viime kaudelta armoa, että eipä noi hyökkääjät yhtään auttaneet siinä, että pelin avaaminen olisi yhtään helpottunut. Joko hyökkääjät karkas keskialueelle ja niitä ekoja helppoja syöttöjä ei saatu tai sitten kävi niin, että hyökkääjät eivät karanneet, mutta olivat ottamassa seisovin jaloin avaus syöttöä vastaan paineen alta.

Pistää miettimään joka kerta, kun tota viime kautta miettii, että miten tota ei saatu kuntoon, eikä oikeestaan mitään ihmeellisempää kehitystäkään tuon osalta nähty.
Olen kyllä eri mieltä tästä Paason suolaamisesta. Paaso oli minusta hyvä, ja tilastoja katsoessa hyvä olisi muistaa että Paasi päätyi pelaamaan ison osan kaudesta ”väärällä puolella”, kun koko rightin pakisto alisuoritti rankasti. Myös Ohtamaan parina päätyi pelamaan yleensä vastustajan parhaita pelaajia vastaan.

Siitä kyllä toki samaa mieltä että liian isoon rooliin päätyi, mutta itse mielelläni Paason jatkossakin Kärpissä näen kakkos- tai kolmosparin vasemmassa laidassa.

…tällä pakistolla päätynee ykkösparin oikeaan laitaan taas kauden edetessä.
 
Judge Dredd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hieman ihmetyttää miksi Virtaa peluutetaan väkisin Turusen vierellä. Vaikka ei missään nimessä Virta ole huono ollut harjoitus peleissä, mutta Turunen menee mielestäni hieman hukkaan Virran kanssa. Vähän tulee mieleen, että onko Kemppainen jossain vaiheessa liittymässä joukkoon ja Virta stunttaa nyt kepua.

Turunen Kemppainen ja amerikan Austin olisi pitelemätön ketju. Hieman viilailua vielä ehkä kaipaisi vielä nuo ketjut, mutta onneksi nyt on tarjontaa. Ei olla hyökkäyksen osalta enää yhden sylinterin varassa.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs

Tuossa on varmaankin taka-ajatuksena se että toivotaan Turusen kanssa pelaamisen saavan Virran nostamaan tasoaan parin napsun verran, ja sitämyöten saataisiin noita tuloksentekijöitä mahdollisimman moneen ketjuun. Se tiedetään että Turunen tekisi kyllä satavarmasti tuhojaan esim. Kovarcikin rinnalla ja munat voidaan nakata samaan koriin jos alkukausi lähtee nihkeästi käyntiin, mutta hyvähän näitä on tässä vaiheessa vielä testailla. Leveyttä ei voi olla koskaan liikaa.
 
X-Hearted

Joo kyllä tällä haetaan selkeästi leveyttä arsenaaliin. Tiedostetaan, että Virta kyllä menestyisi alakentissä. Halutaan kuitenkin antaa mahdollisuus, josko toimisi kympillä Turusen kanssa. Virralla ja Turusella on kuitenkin yhteistä henkilöhistoriaa junnumaajoukkueista. Varmaan sikälikin saattaisi lähteä, mutta itse en jostain syystä miellä Virtaa peliätekeväksi sentteriksi. Aiemmin sen jo totesinkin.

No, johan tämä tutkapari yhden alivoimamaalin värkkäsi Luulajaa vastaan, että saapi suorittaa mielipiteen vääräksi.
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes
Tuossa on varmaankin taka-ajatuksena se että toivotaan Turusen kanssa pelaamisen saavan Virran nostamaan tasoaan parin napsun verran, ja sitämyöten saataisiin noita tuloksentekijöitä mahdollisimman moneen ketjuun. Se tiedetään että Turunen tekisi kyllä satavarmasti tuhojaan esim. Kovarcikin rinnalla ja munat voidaan nakata samaan koriin jos alkukausi lähtee nihkeästi käyntiin, mutta hyvähän näitä on tässä vaiheessa vielä testailla. Leveyttä ei voi olla koskaan liikaa.
Mielestäni myös ihan fiksua kokeilla Virran potentiaalia Turusen vieressä. Pitää muistaa, että Turunen ei kuitenkaan mikään puhdas sniper ole maalimääristä huolimatta, vaan tykkää operoida sen kiekon kanssa aika paljon... Tästä syystä siihen vierelle saattaa sopia Virran (tai Kemppaisen) tyylinen sentteri, joka hoitaa hommat hyvin kahteen suuntaan. Muutenkin Turunen teki edellisellä kaudella puolet maaleistaan ylivoimalla, jossa pelaajien tason pitäisi olla myös tällä kaudella kohdallaan.

Hieman ihmetyttää miksi Virtaa peluutetaan väkisin Turusen vierellä. Vaikka ei missään nimessä Virta ole huono ollut harjoitus peleissä, mutta Turunen menee mielestäni hieman hukkaan Virran kanssa. Vähän tulee mieleen, että onko Kemppainen jossain vaiheessa liittymässä joukkoon ja Virta stunttaa nyt kepua.

Turunen Kemppainen ja amerikan Austin olisi pitelemätön ketju. Hieman viilailua vielä ehkä kaipaisi vielä nuo ketjut, mutta onneksi nyt on tarjontaa. Ei olla hyökkäyksen osalta enää yhden sylinterin varassa.
Miksi Virta pitäisi tuomita epäonnistujaksi ja riittämättömäksi sentteriksi Turuselle heti muutaman treenipelin jälkeen, varsinkin kun miehet rakentelivat yhdessä hienon maalin edellisessä pelissä, ja Virta on pelannut hyvää kahdensuunnan peliä? Virta on kuitenkin urallaan osoittanut pystyvänsä tekemään Liigassa hyviä piste- ja maalimääriä, joten onko tuo välttämättä ihan huono idea hakea miehestä kaikkea mahdollista potentiaalia irti Turusen vierellä? Jos kemia alkaa rakentua kohdalleen vieläkin paremmin, ja löydetään kentälliseen sopiva kolmas lenkki, niin se tarkoittaisi, että Kärpillä olisi kolme tuloksen tekoon kykenevää yksikköä kahden sijaan.

Lisäksi täytyy muistaa, että yhden kentällisen hajoittaminen johtaa aina myös muiden kentällisten hajoittamiseen. Tardifin ja Kovarcikin välillä on ollut selkeästi kemiaa havaittavissa ja molemmat tykkäävät pelata kiekkoa nopeasti pystyyn. Myös Melnick ja Ruiskoff ovat pelanneet hyvin yhteen, joten tuokin pari voi olla hyvä pitää ennallaan...

Kärpillä on tällähetkellä asiat erittäin hyvin, ja näyttää siltä että kaikki uudet vahvistukset ovat ihan onnistuneita. Eihän Mäntymaalla ole mitään hätää tai kiirettä lähteä tuomitsemaan pelaajia heti jarrukentällisiin, vaan on nimenomaan parempi antaa jokaiselle pelaajalle mahdollisuus onnistua alkukaudesta. Virta voi ihan hyvin olla se 36-40 pisteen pelaaja, jota hän on aiemmin tepsissä ja tapparassa ollut, mikä riittää jo päihittämään Kemppaisen parhaat kauden Liigassa. Annetaanhan siis aikaa tällekin vaihtoehdolle, sillä tässä on nyt 3 harjoituspeliä ja 60 runkosarjan peliä aikaa laittaa homma kuntoon kevättä varten.
 
Viimeksi muokattu:

Imsamiz50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yllättävän kriittisiä kommentteja tosta hyökkäyksestä saa lukea mitä ihmettelen.

Omaan silmään tuon joukkueen hyökkäys on rakennettu aika loistavasti.

Kovarcik, Turunen, Gardiner, Tardif loistavia 1-kentän hyökkääjiä kaikki, siihen päälle vielä Antti-Roiko, jolta voidaan odottaa jo aika tykkikautta, eikä pidä pois sulkea Nikupeteriä, joka voi myös nousta kärki kenttiin. Virrasta täällä jaksetaan jauhaa parin pelin jälkeen, mutta otetaan esimerkkinä Tapparan viime kausi.

Pudotuspelit sentteri nelikolla ( Somppi, Kontiola, Keskinen, Rauhala ) näistä kukaan ei yli 30p tehnyt runkosarjassa. ( Toki tapparaa en niin paljon seuraa, että en oo varma onko sitten pelanneet sentterinä läpi kauden, mutta ainakin playoff kokoonpanoon oltiin merkattu senttereiksi.) Toki myös Kontiolalla vähemmän pelejä.

Mutta pointti on, että liian isoon rooliin nyt porukka nostaa tota Virran pistepotenttiaalia, eikä tuo omaan silmään edes mitenkään kehnosti ole pelannut, joten vähän herää kysymys miksi on noussut jo näin aikasin fanien silmätikuksi?

Siihen päälle tuolla on vielä Melnick/Rueschoffia kolmoseen, joten pisteitä voi odottaa tältäkin kentältä.

Neloseen toivoisin ehdottomasti, että laitettaisiin Alasiurua.

Toki ongelma tuleekin puolustuksessa, mutta tuo hyökkäys on jo sitä tasoa, että vaikka omissa soisikin enemmän voidaan tällä kaudella voittaa niitä maalinteko kilpailuja.

Lisäksi tohon pakistoon sen verran, että omaan silmään näyttää siltä, että toi ois todella helposti korjattavissa tarvittavalle tasolle eikä se vika niinkään itse pelaajien taidoissa ole, vaan ihan itseluottamuksessa ja pelin rytmeissä. Kuitenkin aika useesti törmätään siihen, että omissa aletaan olla pulassa, kun se eka helppo parin metrin syöttö paineen alla karkaa vastustajalle ja en jaksa uskoa, että tän tason miehiä pitäisi opettaa syöttämään. :D
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kun ajatellaan miten valtavasti "painolastia" joukkueesta lähti. Björkqvist, Tiivola, Bunnaman, Gunler, Antonen. Melkein kaksi kentällistä joukkueesta on korvattu ihan priimatason ukoilla. Ja toki viime kauden mittaan siivottiin myös Koskenkorvat, Harjulat, Jakobssonit jne (+Mingoia, Ritchie).

Kärpät on tällä hetkellä jopa pelottavan kova, vaikkei näitä pelejä nimillä toki voitetakaan. Ja heikkoja lenkkejä ei ole valmennuksessakaan.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Ja heikkoja lenkkejä ei ole valmennuksessakaan.
Ei nyt välttämättä heikkoja lenkkejä, mutta kysymysmerkkejä vähintäänkin.

Havun ensimmäinen kokonainen kausi miesten päävalmentajana. Nyt ei ole sitä kovan luokan mentoriakaan vierellä (Mamba). Silanderistakaan ei ole mitään hajua, että minkälainen seppä hän nyt on.

Eri asia jos siellä olisi koodisana Kojo ruorissa, niin allekirjoittaisin tuon lainauksen.

Kärpät on tällä hetkellä jopa pelottavan kova, vaikkei näitä pelejä nimillä toki voitetakaan.
Puolustuksesta en ihan termiä "pelottavan kova" käyttäisi myöskään.
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
No no, kylläpä täällä keulii monella. Pidetään mielessä pari faktaa.

i) Kausi ei ole vielä alkanut.
ii) Joukkueeseen on tullut potentiaalisia nimiä, mutta osa tulijoista on edelleen aika arpakortteja.
iii) Joukkue on varsinkin hyökkäyksen suhteen uusiutunut niin paljon, että on täysin ennenaikaista sanoa miten palaset loksahtavat paikalleen.
iv) Havulla alkaa ensimmäinen kokonainen kausi liigan päävalkkuna. Myös hänen tiiminsä on uudistunut.

Kattellaan siis. Mielenkiintoinen kausi tulossa toki, ja siitä olen tohkeissani. Mutta en lerssi pitkällä vielä hehkuttaisi Kärppien ylivoimaa.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Puolustuksen osalta nostan esiin myös yhden osin unohtuneen pointin: Karhusen henkisen preesenssin. Viime kauden loppupuolella Koivisto lausui treenien jälkeen Karhusesta (ehkä osin ihaillen), että siinä on maalivahti, joka antaa kuulla, jos puolustus tekee huonoja suorituksia. Voi olla, että tälläkin oli vaikutuksensa puolustuksen tiettyyn jämäköitymiseen kauden edetessä. Ja varmasti tällä on vaikutus myös tulevalla kaudella.

Alkaisi jo. Eihän tässä malta odottaa. Odotetuin Kärppäkausi ehkä kahteenkymmeneen vuoteen itselleni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös