Oulun Energia Areena

  • 432 210
  • 1 313
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viimeksi muokattu:

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tulipahan taas käytyä ensimmäistä kertaa tälle kautta katsomassa Raksilassa peliä. Tekisi mieli erätauolla kuluttaa rahaa, mutta tuo ahtaus, jonotusaika ja jonojen sekavuus ovat yhdessä sellainen kombo, että käyn korkeintaan kusella.

Jokohan ne kuokat saataisiin 2019 aikana maahan lyötyä? Tuossa vanhassa röttelössä ei asiakas viihdy.
 

Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tuossakin saataisiin jo pienillä muutoksilla aikaan kohtuullisesti lisää tilaa pahimpiin pullonkauloihin. Nimittäin ne tuulikaapit pihalle, eli siis niiden laajennus ulkopuolelle. Muutama ammattimies nuo tekee viikossa-kahdessa valmiiksi. En tajua miksi ne jätettiin edellisen remontin yhteydessä viemään tilaa sisältä, kun lähes samalla rahalla nuo oltaisiin sinne uloskin rakennettu. Niiden edustallahan ne pahimmat tukokset aina on.

Toinen mitä ei hyödynnetä lainkaan on käytävien korkeussuunta. Tuonne ulkoseinustoille mahtuisi vaikka minkälaista parvea, mihin voisi esim siirtää päätyjen kusiputkat ja/tai nurkkien juottoloita. Kannatinpalkit ja pilaritkin olisi jo valmiina ja lujuus takuulla kestää sen vähäisen lisäkuorman, mitä noista muutoksista tulisi. Käytännössähän jos porukka olisi parvella, eivät he ole tällöin tietenkään katsomossa jolloin lisäkuorma on ainoastaan materiaaleista tulevaa painoa.

Tai ihan vaan perus kevytrakenteinen kävelysilta päästä päähän, mikä jo itsessään helpottaisi käytävien ruuhkia. Sinne sitten jotain snägäriautomaatteja matkan varrelle sopivin välein.

http://www.junnut.com/kausi0203/kuvat/130903ka_pelic/P9135419_.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Yksi nopea apua olisi myös monesta hallista tuttu "yhden luukun taktiikka". Myytäisiin niistä Makkarakojuistakin kaljaa. Tämä auttaisi ihmisiä jonottamaan vain kerran per erätauko, kun nyt pitää jonottaa kahdesti. Vessojakin luulisi helpolla saavan lisää, onhan siinä lääniä mihin rakentaa lisäsiipi. Yllä mainittu tuulikaappi homma on kanssa vähän erikoinen..

Mutta joo, tuon hallin paras puoli on tiiviys katsomon puolella. Katsomot ovat jyrkät ja kaikki on lähellä. Huono puoli sitten on tiiviys joka paikassa, niin katsomossa kuin muuallakin. Olen omasta mielestäni aika normaalihartijanlevyinen kaveri ja jos istun ns. normaalisti, niin vieruskaverit eivät varmasti mahdu istumaan suorassa. Erätauolla pitää etukäteen päättää, että mitä haluaa. Jos joku kaveri ei ole ostamassa vaikkapa olutta, kun tarvitsee itse makkaran, niin olut jää sitten juomatta. Ehkäpä yleensä se makkara syömämttä :)
 

Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Yksi nopea apua olisi myös monesta hallista tuttu "yhden luukun taktiikka". Myytäisiin niistä Makkarakojuistakin kaljaa.

Suomen maailmanlaatuisesti ainutlaatuinen kielletään kaikki -systeemi ja mentaliteetti ei taivu tähän, koska kyseessä ei ole anniskelualue. Noh, sellaiset päättäjät millainen kansa.

edit: Ei siis ryssä-areenaa lukuunottamatta muistikuvaa miten tuo on muualla järjestetty, mutta entisestään ahtaassa hallissa joidenkin kojujen ympäristön merkitseminen anniskelualueeksi aiheuttaisi todennäköisesti vain entistä suuremman sekamelskan.
 
Viimeksi muokattu:

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
...mutta entisestään ahtaassa hallissa joidenkin kojujen ympäristön merkitseminen anniskelualueeksi aiheuttaisi todennäköisesti vain entistä suuremman sekamelskan.
Olisihan se perin ikävää, jos otteluissa pitäisi ruveta vielä jotain känni-Einareita väistämään. Pysykööt karsinassaan.

Elämä on valintoja täynnä, toiset valitsee oluen, toiset lihiksen kahdella nakilla.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Olisihan se perin ikävää, jos otteluissa pitäisi ruveta vielä jotain känni-Einareita väistämään. Pysykööt karsinassaan.

Elämä on valintoja täynnä, toiset valitsee oluen, toiset lihiksen kahdella nakilla.
Tehdäänpä yhdessä tällainen hauska ajatusleikki: Keijo-Kärppäkannattaja tahtoisi ottaa sen yhden oluen ja lihiksen erätauolla. Yhdellä erätauolla, ajatella. Keijo joutuu murjottamaan alahuulen väpättäessä, sillä se ei vaan kertakaikkiaan onnistu. Joko menet Einareiden karsinaan jonottamaan, tai Tauno-Tasalakkien keskelle haistelemaan niiden pieruja. Taunoilla on luonnollisesti mielestään vara piereskellä, kun ei sentään Einareita olla.

Mihin ryhmään veikkaat leimautuvasi?

Ja sitten, jos ihan oikeasti puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä: @Pula-ajan Tretjak oli mielestäni ideansa kanssa hyvinkin tiukasti asian ytimessä. Tasalakkien Kärkkäri ei tuo joukkueen kassaan sen, mitä Keijon laimennettu keskari.
 

Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Suomen maailmanlaatuisesti ainutlaatuinen kielletään kaikki -systeemi ja mentaliteetti ei taivu tähän, koska kyseessä ei ole anniskelualue.
Eikös tämän asian suhteen tullut hiljattain hieman lievennyksiä lainsäädäntöön? Olin näkevinäni Raksilan hallinkin käytävillä kaljatuopposia siellä täällä eli juomisen ei enää tarvitse tapahtua karsinoissa. Ja tosiaan esim. Hakametsässä kaljaa saa nykyisin lähes joka kioskilta. Olisi kyllä hyvä uudistus Raksilaankin. Sitten vielä kun bulkkikaljan sijaan tulisi saataville kunnon olutta niin voisi minunkin rahankäyttö halleilla lisääntyä.
 
Suomen maailmanlaatuisesti ainutlaatuinen kielletään kaikki -systeemi ja mentaliteetti ei taivu tähän, koska kyseessä ei ole anniskelualue. Noh, sellaiset päättäjät millainen kansa.

edit: Ei siis ryssä-areenaa lukuunottamatta muistikuvaa miten tuo on muualla järjestetty, mutta entisestään ahtaassa hallissa joidenkin kojujen ympäristön merkitseminen anniskelualueeksi aiheuttaisi todennäköisesti vain entistä suuremman sekamelskan.

Olisin voinut vaikka vannoa, että Barona-areenalla sain aikanaan ostettua hodarin ja kaljan samasta kojusta.. Muistankohan aivan päin häntä? Ja jos se Jaffalassa onnistuu, niin miksei muuallakin. Ja nythän anniskeluallue Raksilassa on iso, ja samoista tiloista saat eri tuotteita. Mutta ei luukulta :)

Mutta se on varma, että jos suomessa jossakin moinen onnistuu, onnistuu se muuallakin. Laki on sama. Sitten vesitän oman viestini heti sanomalla, että alueelliset tulkitsijat eivät ole samoja :D
 

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mihin ryhmään veikkaat leimautuvasi?

Ja sitten, jos ihan oikeasti puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä: @Pula-ajan Tretjak oli mielestäni ideansa kanssa hyvinkin tiukasti asian ytimessä. Tasalakkien Kärkkäri ei tuo joukkueen kassaan sen, mitä Keijon laimennettu keskari.

Olen aina ollut pieruhuumorin ystävä, joten ilmeisesti kohtaloni on olla Taunojen kanssa? Tiesitkö, että kioskeilla saatetaan jatkaa jotain muuta kuin mellanööliä? Joskus tuoksuu kivennäisvesi, kun maustat omaa lihistäsi?

Ja jos tässä ihan tosikkolinjalle nyt sitten pitää lähteä, niin onhan se hyvä känni-Einarien saada sitä suolukkaa, ettei nyt ihan kännin puolelle livahda. Siispä kioskeihin kaljahanat, niin ehkä ja toistan vielä ehkä Raksilan tuhnukattilaan (entinen hornankattila) saadaan jotain tunnettakin? Vaikka en itse sitä alkomahoolia otteluissa tarvitse, niin ei mua haittaa, jos sitä niitä kaipaaville tarjoillaan. En tarvitse lihapiirakoitakaan ja sekään ei haittaa, että ihmiset käyvät niitä ostamassa.
 

Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Viimeksi perjantaina Jyp pelissä. Ostin Nordikselta hallin käytävältä samasta kojusta hodarin ( hot dog) kahdella nakilla ja oluen samalla kertaa.

Kävin lauantaina pitkästä aikaa itsekin Raksilassa. Ensimmäisellä erätauolla alkoi hiukomaan ja ostin lyhyen jonotuksen jälkeen myös hodarin kahdella nakilla ja siihen kyytipojaksi oluen viereisestä kojusta. Oluthanalle ei ollut jonoja lainkaan, joten ehdin hyvin nautiskella ateriani erätauon aikana ja vetäistä vielä ruokasavut siihen päälle.

Monesti on ollut toki toisin, mut tällä kertaa palvelu pelasi.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Omasta mielestä yksi ratkaisu voisi olla sellainen, että joka ottelussa joko ensimmäisellä tai toisella erätauolla joka katsomossa olisi kiertämässä kolme ihmistä karkkilaatikoiden ja limsapullojen kanssa. Vähentäisi jonoa. Tms.
Edit. Tai sitten lanseerata tilaussovellus, kuten @Ulos T. Mainitsi. Helpottaisi huomattavasti käytävillä liikkumista, ja tulisi lisää työpaikkoja.
 
Viimeksi muokattu:

Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Omasta mielestä yksi ratkaisu voisi olla sellainen, että joka ottelussa joko ensimmäisellä tai toisella erätauolla joka katsomossa olisi kiertämässä kolme ihmistä karkkilaatikoiden ja limsapullojen kanssa. Vähentäisi jonoa. Tms.
Tai näin älypuhelin-aikakaudella niin mitä jos saisit puhelimella tilattua omalle paikalle?
 

Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Heti kun oli vähän enemmän porukkaa hallilla niin vessaan sai jonottaa melkein kymmenen minuuttia ja makkara jonossa meni toinen mokoma. Tähän kun lisätään keskinkertainen oheisshow niin ei tarvitse ihmetellä miksei satunnaiskatsojat löydä hallille.

Tuo karmea jonottaminen saa aikaan toisenkin vittumaisen ilmiön eli sen, että porukka alkaa valumaan katsomosta kohti käytävää minuuttitolkulla ennen erän päättymistä. Yritäppä siinä erän lopun alivoimaa nähdä kun portaat on täynnä porukkaa ja peli jo käynnissä.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Miksi ja milloin hallin kokonaiskapasiteetti on tippunut lukemaan 6200?
 

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän sekin vaikuttaa tunnelmaan jos yli 1000 ihmistä mahtuu halliin vähemmän kuin ennen. Kapasiteettihan oli parhaimmillaan 7600.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Johtunee käynnissä olevasta remontista. Kaupungin puoleisen päädyn kenttätason katsomot oli ainakin viimeksi pois käytöstä, ku Raksilassa kävin
Tästä on kyse. Saapas nähdä, milloin remontti valmistuu. Monta kuukautta on myöhässä.
 

Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
92 Tappara karsinnoissa kapasiteetti taisi olla jopa 8200 yläkatsomon erikoisrakentein,,, nykyään alakatsomojen alasajo tiputtanut kapasiteetia paljonkin. Viimeisenä IHKU-ravintola ja remontti.

Käytävät aivan liian kaposet ja ihme että tuollaista latoa pitää kultturihistoriallisesti suojella ettei käytäviä voinut laajentaa edellisen suuren rempan yhteydessä ja luoda uusia myyntipisteitä.
 

Aho#5

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Legendahan kertoo, että aikanaan keväällä 2000 liiganousun ratkaisupelissä hallissa olisi ollut jopa yli 10.000 ihmistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös